13.10.2009

Pro gradu

Ohjeet

1. Pro gradu-tutkielmassa pääsee osoittamaan oppimistaan ja luovuuttaan

Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa varten opiskelija laatii pääaineessaan pro gradu-tutkielman sekä suorittaa kirjoituskokeen (maturiteettikoe, kypsyysnäyte) tutkielmasta. Gradun voi suomen sijasta kirjoittaa myös ruotsiksi tai englanniksi.

Pro gradu-tutkielma on opiskelijan tärkein opinnäyte, jossa tulee esiin hänen tieteellinen kypsyytensä sekä taitonsa pukea ajatuksensa tekstiksi. Opiskelija pääsee osoittamaan taitonsa aiheen valinnassa, tehtävän asettelussa, tutkimusmenetelmien hallinnassa, oppineisuudessa, ajattelutavan kriittisyydessä ja johdonmukaisuudessa sekä tieteellisten menettelysääntöjen noudattamisessa. Tutkielmaa tehdessään opiskelija joutuu itsenäisesti pohtimaan yhteiskunnan ilmiöitä, perehtymään alansa teoreettisiin keskusteluihin, käyttämään tieteellisiä menetelmiä sekä liittämään yhteen teoriaa ja empiiristä aineistoa.

Pro gradu-tutkielman tekoa ohjataan gradua pohjustavissa ja varsinaisissa gradu-seminaareissa, joissa hyväksytään aihe ja tutkimussuunnitelma. Seminaarien jälkeen ohjausta jatketaan yksilö-ohjauksena. Kulttuuripolitiikan opiskelijat osallistuvat pääaineestaan riippumatta kulttuuripolitiikan laudatur-seminaareihin. Ensimmäisessä seminaarissa työlle nimetään 1-2 ohjaajaa pääaineen vaatimukset huomioiden.

Koska gradun tekeminen on laaja, itsenäinen ja pitkäaikainen työ, joka sisältää erilaisia vaiheita, on syytä laatia jo aivan alkuvaiheessa itselleen viitteellinen aikataulu ja tavoite työn valmistumiselle. Gradujen pituudet vaihtelevat paljon, tutkimusasetelmasta ja aineistoista riippuen. Suurin osa yhteiskuntatieteellisistä graduista on ollut 50-100 -sivuisia. Gradujen laajuudessa on myös oppi-ainekohtaisia eroja.

2. Tutkimusaiheen valinta

Opiskelija valitsee itse gradu-tutkielman aiheen, ja se hyväksytään kulttuuripolitiikan seminaarissa Tutkimuksen lähtökohtana on tavallisesti jokin opiskelijan tekemä teoreettinen tai empiirinen havainto, kiinnostava ilmiö, askarruttava asia. Se on voinut syntyä opiskelun yhteydessä, alan tutkimusta seuratessa, opiskelijan arjessa tai joukkotiedotuksen välityksellä. Jotkut tahot (kaupungit, lääninhallitukset, yritykset, järjestöt, säätiöt kuten Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö ym.) tarjoavat joskus aiheita, joista välitetään tietoa opiskelijoille. Joskus opettajat esittävät heitä kiinnostavia aiheita. Aihetta valitessa kannattaa huomioida:

  • henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen, mikä takaa työn viemisen loppuun asti
  • teoreettinen ja käsitteellinen "särmä" (teema), aiheen tulkittavuus jollakin kiinnostavalla näkökulmalla ja käsitteistöllä
  • aiheen tutkittavuus eli aiheesta on löydettävissä sopivia ongelmia, joihin on mahdollista etsiä vastausta - on myös tärkeää, että aihetta koskevaa aineistoa on saatavissa
  • aiheen yhteiskunnallinen merkitys, käytännön tutkimustarpeet ja ajankohtaisuus
  • aiheen tutkittavuuteen liittyvät myös aiheen käsittelemiseksi tarvittavat voimavarat, työn vaatima aika ja työn taloudelliset kustannukset

3. Aiheeseen perehtyminen ja tutkimustehtävän täsmentäminen

Tutkielman suunnittelu alkaa perehtymisellä aiheesta ja tematiikasta tehtyihin aikaisempiin tutkimuksiin. Mitä paremmin aiheeseen on perehtynyt jo seminaarin aikana, sitä täsmällisemmän ja toteuttamiskelpoisemman suunnitelman saa aikaan ja sitä helpompi sen perusteella on jatkaa. Ensin kartoitetaan se, mitä aiheesta ja kohteesta jo tiedetään ja miten sitä on tutkittu. Oman tutkimuksen kysymykset ja punainen lanka täsmentyvät tässä prosessissa. Aikaisempien tutkimusten jäljille pääsee kirjastojen hakujen ja tietokantojen, aikakauslehtien, julkaisusarjojen, opettajien antamien vihjeiden jne. perusteella.

Kirjallisuuteen syvennyttäessä on kiinnitettävä huomiota tutkimusaihetta koskevien lähdeviitteiden ohessa teoria-, metodi- ja analyysiviitteisiin. Kirjallisuuteen perehtymällä pyritään selvittämään, mitä jo tiedetään tutkittavasta aihepiiristä ja samalla löytämään uusia ideoita - uusia teorioita, hypoteeseja - joita sovelletaan omaan työhön. Laaja ja oman aihealueen ylittävä lukeneisuus on tietysti plussaa. Ideat, oivallukset ja tulkitsevat käsitteet voivat löytyä yllättävistä paikoista.

Aiempiin tutkimuksiin perehtyminen ja teoriataustan luominen tulee synkronisoida omaan tehtävään. Tutkimustehtävä tulee määritellä ja rajata riittävän ajoissa, niin että teorioita ja käsitteitä miettiessään kytkee ne koko ajan omaan tehtävään. Tutkimustehtävän riittävä rajaaminen on ehdottoman tärkeää, jotta tietää koko ajan mitä on tekemässä. Tutkimusongelma tulisi pystyä tiivistämään yhdeksi pääkysymykseksi. Näin työ ei hajoa liian moneen suuntaan. Muista, että aiheen tutkimista voi halutessaan jatkaa myös gradun jälkeen, eikä jokaista sivu-polkua tarvitse selvittää gradussa.


4. Tutkimustyyppi ja tutkimussuunnitelma

Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ovat monenlaisia. Ne kombinoivat eri tavoin ajattelua, käsitteitä ja empiirisiä havaintoja. Tutkimukset voivat myös olla puhtaasti "teoreettisia", siis analysoida jotakin teoriaa tai käsitettä aikaisemman tutkimuskirjallisuuden nojalla. Teoreettiselle tutkimukselle ei ole valmista kaavaa: työ on lukemista, jäsentämistä, ajattelua ja ajatusten työstämistä tekstiksi.

Empiirisetkin tutkimukset vaativat lukemista, ajattelua ja jäsentämistä, mutta niissä kootaan myös jokin systemaattinen empiirinen aineisto. Aineistot voivat joko olla olemassa olevia tilastoja, arkistoja, dokumentteja, joukkotiedotuksen tuotteita (lehtiartikkelit, tv-ohjelmat, elokuvat jne.) tai tutkija voi hankkia aineistot kyselyin, haastattelulla ja havainnoimalla.


5. Tutkielman kirjoittamisesta

Yleistä

Tutkimusraportissa tulee kiinnittää huomiota sekä sisältöön että esitystapaan. Siinä (gradussa) esitetään tutkimuksen viritys ja taustoitus, tutkimustehtävä ja ongelmat, tutkijan tekemät ratkaisut perusteluineen sekä tutkimuksen tulokset selkeästi ja jäsennellysti. Pro gradu -tutkielman kirjoittaminen ei ole mekaanista työn eri vaiheiden kirjaamista ja tulosten luettelointia, vaan siinä pääsee näyttämään tieteellisen ajattelutavan omaksumisen ja taitonsa johdonmukaiseen kirjoittamiseen hyvällä suomen kielellä. Tulokset täytyy ajatella eikä vain selostaa - tavoitteena on ajatellen esittäminen.

Vaikeudet tutkielman tekemisessä johtuvat usein siitä, että pro gradu-tutkielma on tavallisesti tekijänsä ensimmäinen mittava kirjallinen työ. Niinpä kirjoittamista on syytä harjoitella. Vaikka sen tuntuisi vaikealta, siihen on vain käytävä käsiksi. Kirjoita mieluummin liikaa tekstiä, jota voi karsia ja muokata, kuin liian vähän. Älä ajattele kirjoittavasi ’lopullista’ tekstiä, vaan tärkeintä on että saat senhetkiset ajatuksesi paperille. Ideoita, rakenteita ja muotoiluja voi muokata jälkeenpäin.

Esitystapa ja jäsentely

Etenemistapa ja jäsentely ovat tärkeitä. Tutkimusraportin voi jäsennellä kaksi- tai kolmiportaisesti pää- ja alaluvuiksi ja otsikoida esimerkiksi tässä ohjeessa käytetyllä numerointitavalla. Jäsentely osoittaa sen, miten hyvin tekijä pystyy hahmottamaan kokonaisuudet. Tutkimuksen etenemistapoja on useita. Tavanomainen - voisi sanoa myös konventionaalinen – jäsennys varsinkin empiirisissä tutkimuksissa on se, missä:

  • johdannossa tehdään alustava viritys
  • viitekehyksessä kerrotaan se mitä aiheesta aikaisemmin tiedetään, esitellään omia näkökulmia ja käsitteitä
  • tutkimustehtävää ja metodisia valintoja kuvaavassa luvussa esitetään täsmennetty tehtävä, osaongelmat, aineistot, niiden hankinta ja analysointi, mahdolliset kenttäkokemukset
  • tulokset esitetään jäsennettyinä temaattisiin lukuihin ja tulkittuina
  • yhteenvedossa kootaan tärkeimmät tulokset ja keskustellaan niistä ja koko tutkimuksesta

Tutkimus yhdistelee aina perehtymistä aikaisempaan tutkimukseen ja teoriaan, omaa ajattelua ja empiirisiä havaintoja. Täten olennainen osa tieteellistä tutkimusta ovat lähteet ja lähdeviitteet.

Tutkielman lähteinä ilmoitetaan ne julkaisut, joita tutkielmaa tehtäessä on todella käytetty, ei niitä, joihin on vain tutustuttu tai joihin luetuissa kirjoituksissa on viitattu. Kaikki käytetyt lähteet ilmoitetaan ao. tekstikohdassa ja tutkielman loppuun sijoitettavassa lähdeluettelossa. Myös kaikkien sellaisten lainausten lähteet, joita ei käytetä sanatarkkoina sitaatteina, ilmoitetaan. Lähdeviitteiden huolellinen merkitseminen on tärkeä ennen kaikkea tutkielman lukijoiden kannalta, jotka näin voivat helposti tutustua käytettyihin lähteisiin. On myös tutkimuseettisesti tärkeää antaa 'kunnia sille, jolle kunnia kuuluu' eli mainita kenen ajatuksia tai tutkimustuloksia on käyttänyt.

Viittaukset aikaisempiin tutkimuksiin ja yleensä kirjallisuuteen sisällytetään kyseisen teksti-kohdan yhteyteen sulkeisiin. Tavallisimmin viite sijoitetaan heti lainatun kohdan jälkeen. Lähdeviitteiden kirjoittamisessa on myös muita joustavia tapoja:

  • Matilaisen (1996, 333-335) mukaan ...
  • Matilainen (1996) ehdottaa, että..
  • Matilaisen (1996) tutkimuksessa esiintyy väite, että..
  • Monet tutkijat (mm. Matilainen 1996; Ratilainen 1994) ovat kiinnittäneet huomiota ...


Lähdeviitteessä mainitaan:

  • tekijän sukunimi (jos lähdeluettelossa on muita samannimisiä, mainitaan myös etunimi tai sen alkukirjain)
  • julkaisun painovuosi ja sivut, mistä lainattu tieto löytyy, esim. (Matilainen 1996, 333-335).
  • Mikäli poikkeuksellisesti on jouduttu käyttämään toisen käden lähdettä, myös se merkitään (Matilainen 1966, 333-335 Ratilaisen 1973, 95 mukaan). Pääsääntöisesti tulisi kuitenkin käyttää alkuperäislähdettä.
  • Sivunumerot merkitään, ellei viittaus kohdistu kokonaiseen teokseen. Yleisviittauksia kokonaisiin teoksiin ilman sivunumeroita käytetään silloin, kun halutaan kiinnittää huomiota esim. tietynlaiseen ajattelu- ja käsittelytapaan.


Viittaaminen samassa yhteydessä useisiin eri lähteisiin:

Eri lähteet asetetaan samoihin sulkeisiin. Tällöin viitteet asetetaan yleensä aikajärjestykseen. Tekijöiden nimet voivat näkyä jo tekstissä, jolloin sulkeisiin merkitään vain painovuosi ja tekstikohta. Jos samalta tekijältä on useampia julkaisuja samalta vuodelta, ne erotetaan toisistaan painovuoden jälkeen välilyönnittä merkittävällä pienellä kirjaimella: "Samaan johtopäätökseen ovat päätyneet Huttunen (1972) ja Tammilehto (1977a, 1977b, 1977c)".


Jos lähteellä on useampia kuin kaksi tekijää:

Viitattaessa voidaan mainita vain ensimmäinen tekijä ja liittää hänen nimeensä lyhenne "ym.": esim. (Koponen ym. 1974, 1977). Vieraskielisissä teksteissä voidaan vastaavasti käyttää lyhennettä "et al.". Lähdeluetteloon merkitään kaikki alkuperäisessä lähteessä mainitut kirjoittajat.


Artikkelit joko kokoomateoksissa tai aikakauslehdissä:

Lähdeviittauksessa mainitaan sen artikkelin kirjoittaja, jonka tekstiä on käytetty, eikä esimerkiksi kokoomateoksen toimittajaa. Toimittajat mainitaan vasta lähdeluettelossa kokoomateoksen tai julkaisun nimen yhteydessä. Lähdeluettelon ja lähdeviitteiden tulee vastata toisiaan siten, että viitemerkinnän perusteella lähde löytyy vaivatta lähdeluettelosta.


Artikkelit tai muut julkaisut, joiden tekijä ei ole tiedossa:

Lähdemerkintä aloitetaan suoraan julkaisun nimellä, joka myös ratkaisee sen paikan lähdeluettelossa. Sanomalehtiartikkelit, joissa tekijää ei aina ole ilmoitettu, voidaan merkitä myös lehden nimen mukaan. Jos tekijä on yhteisö, viitteeseen voidaan merkitä kyseinen yhteisö (esim. WHO, International Collaborative..., 1972; Talousneuvosto 1972).


Viittaukset useaan eri tutkimukseen:

Jos samasta asiasta voidaan tehdä viittauksia hyvin moneen eri tutkimukseen, tai jos asiaa voidaan pitää jokseenkin tunnettuna, voidaan lähdeviitteeseen merkitä "Ks. esim. ..."

Vastaavasti, jos halutaan viitata jossakin toisessa samaa asiaa käsittelevässä tutkimuksessa esiintyviin tuloksiin, jotka eivät ilman muuta anna asiasta samaa kuvaa, voidaan lähdeviitteeseen merkitä esim. (Matilainen 1974, 224 vrt. kuitenkin Ratilainen 1969, 92-100). Käyttäessäsi vrt. tai ks. lyhenteitä pidä kuitenkin huoli siitä, että tekstistäsi käy ilmi, mitä ja miksi pitää verrata tai katsoa.

Mikäli on tarpeellista tehdä huomautuksia, jotka eivät saumattomasti sovellu tekstiin, mutta jotka kyseisessä yhteydessä on kuitenkin syytä tuoda esiin, ne sijoitetaan alaviitteisiin.

Etenkin historiallisissa pro gradu-tutkielmissa saatetaan lähteinä käyttää kirjallisen aineiston ohella myös suullisia tiedonantoja. Tällaisen lähteen yhteydessä vuosilukua ei tarvitse mainita, vaan merkitään esim. (Heikki Wariksen haastattelu). Lähdeluetteloon tällaiset lähteet merkitään omaksi ryhmäkseen ja haastatteluihin merkitään myös päivämäärät.

Lähdeluettelo

Lähdeluetteloon merkitään kaikki ne lähteet, joihin on viitattu. Lähdeluettelon tulee olla niin selkeä ja tarkka, että lähde löydetään helposti. Helpotat työtäsi, kun laitat hyvät bibliografiset muistiinpanot kortistoosi tai tiedostoosi sitä mukaan kun löydät ja käytät lähteitä. On keljua lähteä kaivelemaan bibliografisia tietoa gradun viimeistelyvaiheessa.

Lähteet merkitään tekijänimen mukaiseen aakkosjärjestykseen. Kustakin lähteestä ilmoitetaan tekijä tai tekijät, teoksen nimi, kustantaja, kustantajan kotipaikka/julkaisupaikka ja painovuosi. Tekijän sukunimen jälkeen merkitään joko etunimi tai etunimet taikka niiden alku-kirjaimet sen mukaan, mitä merkintää tekijä itse käyttää. Lähteiden merkitsemistapoja on erilaisia. Jos katsot vaikkapa eri aikakauslehtiä, niillä on omia, vähän poikkeavia käytäntöjä sen suhteen mihin kohtaan vuosiluku laitetaan, mihin järjestykseen kustantaja ja painopaikka jne.


Esimerkiksi molempia seuraavia tapoja käytetään ja hyväksytään gradussa:

Allardt, Erik: Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. WSOY, Porvoo 1976.

tai

Allardt, Erik (1976) Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY.

Saman tekijän kirjoittamat eri teokset sijoitetaan aakkos- tai aikajärjestykseen. Saman tekijän samanvuotiset julkaisut lähdeluettelossa (ja tekstissä) erotetaan vuosiluvun perään välilyönnittä merkittävällä pienellä kirjaimella a, b, c.. . Henkilön yksin kirjoittamien lähteiden jälkeen tulevat ne lähteet, joissa hänen lisäkseen on muita kirjoittajia. Näiden järjestyksen luettelossa ratkaisee toisen, tarvittaessa kolmannen nimen alkukirjain. Kun luettelossa on saman tekijän useita eri julkaisuja, jokaisen yhteydessä mainitaan nimi erikseen.

Silloin kun julkaisun tekijä on tuntematon tai häntä ei ole ilmoitettu, merkintä aloitetaan suoraan julkaisun nimellä, jolloin ensimmäinen sana ratkaisee aakkostuspaikan.

Kun lähteenä käytetään kokoomateosta, joka sisältää useiden kirjoittajien artikkeleita, tekijäksi merkitään teoksen toimittaja (ja aakkostus tapahtuu tämän nimen mukaan), mutta nimen perään tulee mainita "(toim.)". Lyhenne on sama, vaikka toimittajia olisi useita. Kun tekstissä on viitattu kokoomateoksen jonkun kirjoittajan artikkeliin hänen nimellään, siitä on oma lähdemerkintänsä, josta käy selville artikkelin kirjoittaja, artikkelin nimi sekä kokoomateoksen tekijä- ja nimitiedot. Myös artikkelin sivunumerot on syytä merkitä.

  • Esimerkki 1

Haatanen, Pekka: Sosiaalihistoria. Teoksessa Alapuro, Risto, Alestalo, Matti ja Haavio-Mannila, Elina (toim.): Suomalaisen sosiologian juuret. WSOY, Porvoo 1973, s. 148-225.

Aikakauslehtiartikkeleita käytettäessä viitataan samoin sekä tekstissä että lähdeluettelossa kirjoittajaan. Lähdeluettelossa mainitaan artikkelin nimi, lehti, vuosiluku, volyymi (vuosikerta), numero ja artikkelin sivut.

  • Esimerkki 2

Julkunen, Raija: Hoiva ja professionalismi. Sosiologia 1991, 28, 2, 75-83. tai

Julkunen, Raija (1991): Hoiva ja professionalismi. Sosiologia 28 (2), 75-83.

Sarjoja ilmoitettaessa joudutaan käyttämään runsaasti erilaisia numerotunnuksia. Tekijän lisäksi sarjoista on ilmoitettava seuraavat seikat: julkaisun nimi; julkaisusarjan nimi; sarjan nimeen mahdollisesti liittyvät kirjaimet ja/tai numerot; nidoksen, vuosikerran (mahdollisesti myös volyymin) tai osan numero arabialaisin numeroin; julkaisun tai vihkon numero, mikäli nidokseen kuuluu useita julkaisuja tai vihkoja.

  • Esimerkki 3

Koskiaho, Briitta, Yhteiskuntatieteellisestä arvopäämääräajattelusta. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Tutkimuksia 1968:8

Julkaisemattomilla lähteillä tarkoitetaan yleensä käsikirjoituksia, kirjeitä, pöytäkirjoja ja muita arkistojen asiakirjoja. Tällaisia lähteitä on arkistoissa, kirjastojen käsikirjoituskokoelmissa ja yksityishenkilöiden hallussa. Julkaisematon lähde sijaitsee yleensä vain yhdessä paikassa. Näitä lähteitä ei järjestetä aakkosittain kuten kirjoja, vaan jokaisen arkiston tai kokoelman asiakirja-aineisto ryhmitellään omaksi kokonaisuudekseen. Nämä kokonaisuudet laitetaan yleensä aakkosjärjestykseen. Julkaisemattomat tutkielmat ja raportit (kuten esim. opinnäytetyöt) sijoitetaan lähdeluetteloon julkaistujen lähteiden joukkoon.

Historiallisten pro gradu-tutkielmien tekijöiden tai muuten arkistomateriaalia käyttävien on syytä perehtyä historiatutkimuksen oppaisiin ja niiden ohjeisiin lähdemateriaalin merkitsemisestä.


Elektronisiin lähteisiin viittaaminen

Elektronisiin tietolähteisiin viittaamiseen pätee sama perussääntö kuin muuhunkin viittaamiseen: tietolähde on kyettävä yksilöimään niin tarkasti, että tutkimuksen lukija voi sen vaivatta löytää ja tarkistaa tiedon oikeellisuuden. Lähdeviitteestä tulee siten löytyä aivan samat tunnistetiedot kuin mistä tahansa lähteestä. Lisäksi viitatessa elektroniseen lähteeseen viitteestä on löydyttävä myös tiedot lähteen saatavuudesta, käyttötavasta ja viittauksen ajan-kohdasta.


Esimerkkejä elektronisesta viittaamisesta

  • Verkossa ilmestyvä kausijulkaisu:

Visio Verkossa [online]. Helsinki: Edita [viitattu 29.9.1996]. Vaatii käyttäjätunnuksen. Saatavilla www-muodossa: <URL: http//www.edita.fi/lehdet/visio/reg/visiopaa.html>

  • Elektronisessa kausijulkaisussa oleva artikkeli:

Urpiainen, Jaana & Takala, Tuomo: Managers and lying: Constructing a framework for empirical analysis. Julkaisussa: Electronic Journal of Business and Organisation Ethics [online], 1996, Vol.1, N:o 1 [viitattu 18.8.1996]. Saatavilla www-muodossa: <URL:http://www.jyu.fi/ejbo/val.html>. ISSN 1239-2685

  • Artikkeli CD-ROM ensyklopediassa:

Hyvinvointivaltion kriisi. Julkaisussa CD-Fakta 96 [CD-ROM]. WSOY, 1996

  • Postituslistalla oleva viesti:

Term-List [online]. Vaasa: University of Vaasa [viitattu 2.9.1996]. Saatavilla internetistä: listserv@uwasa.fi

  • Yksittäinen sähköpostiviesti:

Heinisuo, Rami: Kiellettyjä kirjojako? [online]. Vastaanottaja: Kai Ekholm. Lähetetty: 18.9. 1996 [viitattu 20.9.1996]. Yksityinen sähköpostiviesti.

(Elektronisten tietolähteiden osalta lähteenä on käytetty: Anttonen, Anneli et. al. Lue – tulkitse – kirjoita. Metodiopintojen opas. Tampereen yliopisto. Sosiaalipolitiikan laitos. Syksy 1999. Saatavilla www-muodossa: http://www.uta.fi/laitokset/sospol/opetus/index.htm#materiaalit [viitattu 17.8.2000])

Tarkempia ohjeita elektronisten lähdeviitteiden käytöstä löytyy esim. Rami Heinisuon ja Kai Ekholmin julkaisusta Elektronisen viittaamisen opas (Jyväskylän ylipiston kirjaston julkaisuja 40. 1997).


6. Tutkielman ulkoasu

Nimiösivu

Tutkielman nimiösivu eli kansi voi olla esimerkiksi liitteen 1 mukainen. Tekstin pistekoon voit valita tutkielman nimen pituuden mukaan siten, että kokonaisuus näyttää hyvältä. Yleensä otsikkoon suositellaan esimerkiksi pistekokoa 14 tai 16. Tutkielman pääotsikko kirjoitetaan ISOILLA kirjaimilla ja alaotsikko ns. pikkukirjaimilla. Kannesta tulee ilmetä

  • yliopisto, laitos ja oma pääaine
  • tutkielman nimi
  • tekijän nimi
  • mistä työstä on kyse (esim. Pro gradu-tutkielma)
  • ajankohta (esim. kevät 2006)


Kirjasintyyppi ja tekstin asettelu

Perusmerkkilajiksi valitaan Times New Roman, Times, Helvetica tai Palatino. Pistekokoina ja riviväleinä tutkielmassa noudatetaan seuraavaa käytäntöä:

Pistekoko:

    • pääotsikoissa 16
    • alaotsikoissa 14
    • tekstissä 12

Riviväli:

    • tekstissä 1,5
    • alaviitteissä 1
    • taulukoissa, sisennyksissä ja kuvioiden selityksissä 1 tai 2
    • tiivistelmässä 1

Marginaalit:

    • ylä- ja alamarginaalit 2,5 cm
    • vasen 3 cm
    • oikea 2,5 cm

Kappalejako:
Kappaleiden väliin jätetään yksi tyhjä rivi tai vaihtoehtoisesti erotetaan kappaleet toisistaan 1,5 cm sisennyksellä.

Otsikointi

Varsinaisessa tekstissä otsikot aloitetaan aina sivun vasemmasta marginaalista. Pääotsikko aloittaa aina uuden sivun. Se kirjoitetaan ISOILLA KIRJAIMILLA, lihavoituna ja normaalia suuremmalla pistekoolla, esim. 16. Alaotsikot kirjoitetaan pienillä lihavoiduilla kirjaimilla, esim. pistekoolla 14. Toki voit käyttää otsikoissa myös muita pistekokoja, jos se on perusteltua.

Tiivistelmä (abstrakti)

Tutkimuksen alkuun liitetään yhden liuskan tiivistelmä eli abstrakti (ks. liite 2). Tiivistelmän paikka on heti nimiölehden jälkeisellä sivulla. Tiivistelmän tarkoituksena on selvittää lukijalle lyhyesti tutkielman sisältö ja keskeiset asiat. Sen tulee olla itsenäinen kokonaisuus, joka on ymmärrettävissä ilman varsinaiseen tutkielmaan perehtymistä.

Tiivistelmä koostuu kahdesta osasta: tiivistelmän alkuun kirjataan bibliografiset tiedot, jotka löytyvät myös gradun nimiösivulta: tekijän nimi, työn nimi, pro gradu-tutkielma, oppiaine, laitos, yliopisto, aika. Lisäksi merkitään työn sivumäärä sekä liitteiden määrä. Varsinaisessa tiivistelmäosassa puolestaan tuodaan ilmi tutkimuksen tarkoitus ja kohde sekä käytetyt tutkimusmenetelmät. Siinä selostetaan lyhyesti myös tärkeimmät tutkimustulokset ja johtopäätökset. Taulukoita ja graafisia esityksiä tiivistelmässä ei käytetä, vaan asiat ilmaistaan täydellisin lausein, lyhyesti ja ytimekkäästi. Noudata myös normaalia kappalejako käytäntöä, jos tiivistelmän pituus ja rakenne sitä vaatii.

Tiivistelmän loppuun liitetään myös tutkimuksen avainsanat. Tutkielman sisältöä kuvailevia avainsanoja voi olla 1-7. Apuna voit käyttää erilaisia asiasanaluetteloita, joita löytyy kirjaston sivuilta. Tiivistelmän voi kirjoittaa rivivälillä 1 ja sen tulee ehdottomasti mahtua yhdelle sivulle.

Taulukot, kuviot ja liitteet
Taulukot ja kuviot numeroidaan kumpikin omana numerosarjanaan (esim. TAULUKKO 4 tai KUVIO 8). Taulukoiden ja kuvioiden selitysteksteihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä niiden avulla taulukon ja kuvion tulee olla ymmärrettävissä ilman varsinaisen tekstin lukemista. Ole myös johdonmukainen merkitessäsi selitystekstejä: taulukoissa selitysteksti taulukon yläpuolelle, kuvioissa taas kuvion alapuolelle.

Pyri kirjoittamaan sivut täyteen. Tekstissä olevat viittaukset taulukoihin ja kuvioihin tehdään numeroilla esim. (taulukko 3) tai (kuvio 1). Tällöin teksti voi jatkua katkeamattomana taulukoista ja kuvioista huolimatta. Voit myös siirtää taulukon seuraavalle sivulle, jos tilaa ei ko. sivulla ole tarpeeksi. Lisää taulukoista ja ohjeita niiden käytöstä löydät asiaa käsittelevistä teoksista.

Tutkielman liiteosaan voidaan sisällyttää kaikki ne taulukot ja kuviot, joita ei välttämättä tarvita tekstissä. Tällaisia ovat useimmiten esim. korrelaatiomatriisit, kysely- ja haastattelulomakkeet jne. Joskus voi olla aihetta kuvata aineistoja tai metodeja erillisessä liitteessä.

Sisällysluettelo

Sisällysluetteloita kertyy gradua tehdessä useampiakin ja sisältö elää jatkuvasti. Lopullisen sisällysluettelon tekoon kannattaakin ryhtyä vasta sitten, kun muu teksti on puhtaaksikirjoitettu. Sisällysluettelo on heti tiivistelmäsivun jälkeen. Luetteloa voi tehostaa porrastamalla sitä hierarkkisesti. Muista myös otsikoida sisällysluettelo esim. SISÄLTÖ tai SISÄLLYS. Pistekoko seurailee muuta tekstiä. Varo kursivointeja ja tehosteita, jotka saavat sisällysluettelon näyttämään helposti sotkuiselta.

Pro gradu -tutkielman tarkastavat kaksi henkilöä, jotka arvosanan lisäksi kirjoittavat siitä sanallisen lausunnon. Tutkielmien arvioinnissa tarkastajat kiinnittävät huomiota yleensä seuraavanlaisiin asioihin:

  •  aiheen valinta, rajaus ja näkökulman perustelu
  •  tehtävän asettaminen ja sen johdonmukainen toteuttaminen
  •  tutkimuksen aihealueen hallinta
  •  lähdekirjallisuuden riittävyys, relevanttius ja lähdekritiikki
  •  teoreettisten ja analyyttisten käsitteiden käyttö
  •  aineistonkeruu- ja analyysimenetelmien hallinta
  •  tulosten esittämistapa, kiinnostavuus ja merkittävyys
  •  tutkimuseettinen korrektius
  •  kielellinen sujuvuus, selkeys ja kieliasu, tieteellinen tyyli

 

Lisää ohjeita gradun tekemiseen anetaan laudatur-seminaarin yhteydessä. Yleisohjeet ovat myös saatavissa laitokselta.