21.10.2005

Kulttuurienergiaa!

Seppo Kumpulainen
Liikunnan lehtori / Teatterikorkeakoulu
Kulttuurienergiaa! -seminaari
Jyväskylän yliopisto 20.11.2003

 

Hulttio opiskelijasta tasapainoiseksi taiteilijaksi…


Syksyllä 2003 N:n kaupunginteatterin lämpiössä tapaan kolmisen vuotta sitten teatterikorkeakoulun päättäneen opiskelijan. Tarkoitus on harjoitella taistelukohtausta erääseen näytelmään. Kysyn häneltä puolivakavissani, onko hän kasvanut pituutta koulun jälkeen, vai muistanko väärin hänen hahmonsa. Hän kertoo silmät loistaen olevansa tuore isä ja asuvansa avoliitossa. Näyttelijäkiinnityksen saatuaan hän lopetti tupakanpolton ja aloitti kuntosaliharjoittelun sekä lenkkeilyn. Teatterilla on kuulemma hyvä henki ja hyvä porukka. Hän katsoo aikanaan olleensa hulttio opiskelija. Koulu kuitenkin käynnisti prosessin, joka nyt tuottaa hedelmää. Tauon aikana lämpiössä kiertää lista Tukholman maratonille aikovista. Kerätään porukkaa, joka alkaa harjoitella talven aikana yhdessä. Listalla on jo puolenkymmentä nimeä ja lisää luvassa.


Koetut paineet, mistä ne syntyvät…

 

Syksyllä 2003 luen näyttelijäopiskelijan palautetta juoksupainotteisen liike-äänijakson jälkeen. Hän kertoo syömishäiriötaustastaan, joka ”manaa piruja esiin, piruja, joista näiden tavallisten poikien ja tyttöjen ei tarvitse mitään tietää.” Opiskelija käy läpi kokemuksiaan jaksolta, jonka aikana hän joutui ottamaan mittaa myös menneisyydestään. Hän ratkaisi asian ottamalla löysästi, mielestään laiskastikin. Itsesyytösten vaivaamana hän puolustelee yritystään suojella terveyttään. Palaute mietityttää, koska olemme puhuneet asiasta kyseisen opiskelijan kanssa useamman kerran jakson aikana ja olen koettanut vakuuttaa, että mitään suorituspaineita ei ole. Tärkeää on koettaa pysyä mukana prosessissa niin, että kommunikoi opettajan kanssa. Juosta ei tarvitse,  jos se ei tee hyvää vaan manaa esiin menneitä haamuja. Kehitellään muuta tilalle.


Tässä on kaksi esimerkkiä, joista ensimmäisen voisi tulkita etsikkoaikojen jälkeen itsensä löytäneeksi ihmiseksi, joka saa terveestä liikuntaharrastuksestaan iloa ja voimaa sekä työhön että yksityiselämäänsä. Häntä tai hänen näyttelijäkollegoitaan ei enää liikuta Turkan haamu vaan tässä ajassa liikkuvat virikkeet. Pyrkimys hyvään elämään sekä työssä että vapaa-aikana. Kuntoiluharrastusta ilmiselvästi tukee ja vahvistaa yhteiskunnassa vallitseva muoti-ilmiön omainen maratonkuume. 


Toisessa esimerkissä heittyy huolen pilvi tulevan taiteilijan elämän ylle. Syömishäiriö on vakava sairaus, josta selviytymiseen ja toipumiseen vaaditaan paljon työtä ja ulkopuolista tukea. Terveille terveyttä tuottavat harrastukset ja hallittu elämän impulssien säätely aiheuttavat syömishäiriöstä kärsivälle riskin suistua kohtalokkaaseen sairauteen. Ajassamme on tarjolla yllin kyllin treenatun ja trimmatun vartalon ihannointia, harjoitusohjelmia, ruokavalioita ja pinnallisia elämänohjeita usein jonkun julkisuuden henkilön suuhun laitettuna. Tee niin kuin minä, niin sinusta tulee yhtä kaunis, yhtä suosittu…
 

Näyttelijöiden työstressi

 

Molemmat edelliset esimerkit liittyivät terveen elämän ja liikkumisen väliseen suhteeseen, josta minulla on sekä Teatterikorkeakoulun opettajana että teatterintekijänä käytännön kokemusta. Kokonaisvaltaisemmin näyttelijöiden työtä ja sen rasittavuutta selvitellään TEAK:ssa tekeillä olevassa väitöskirjassa, jossa teatteritaiteen maisteri Maaria Rantanen tutkii kyselyaineistoon perustuen  työstressiin ja -uupumukseen vaikuttavia syitä näyttelijöillä. Hän kysyy tutkimuksessaan, mitkä ammatilliset tekijät muodostuvat negatiivisiksi esteiksi näyttelijän toiminnalle. Millainen työ ja työolosuhteet aiheuttavat stressiä näyttelijöille. Tutkimuksessa pohditaan, miksi tietyt ammatissa kohdatut vaatimukset  voidaan joskus kokea positiivisina ja onnistumisen kokemuksia tuottavina haasteina, mutta toisissa tilanteissa  ahdistavaa työstressiä aiheuttavina paineina, jotka pahimmillaan johtavat työuupumukseen. Liikunnan merkitys työssä jaksamisessa nousee esille siinä muodossa, että liikuntaharrastuksen loppuminen on selvä virstanpylväs näyttelijän kokemasta työstressistä kohti työuupumusta. (Rantanen )


Teatterissa näyttelijät, joskus myös tanssijat ja laulajat ovat keskiössä, näyttämöllä, tekemässä näkyväksi monenlaisista taitajista ja tekijöistä koostuvan suuremman joukon  työn tuloksia. Tähän joukkoon mahtuu suorittavan työn tekijöitä ja johtajia, myös toisia taiteilijoita (ohjaajat, dramaturgit, lavastajat jne.) ja heidän työnsä tueksi työskenteleviä. Identiteetiltään niin teatterissa kuin teatterikoulutuksenkin alueella työskentelevä joukko on hyvin monenlaista. Kuormittaako luovuus, luovaksi työksi luokiteltu työ eritavalla kuin joku toisenlainen työ. Onko esimerkiksi taloudellinen epävarmuus suurempi työn kuormittavuuteen vaikuttava tekijä Kansallisteatterista Lainsuojattomiin (teatterilain takaaman säännöllisen tuen ulkopuolella toimivien ryhmien yhteenliittymä) kuin työn luonne, vaikkapa luovuuden vaatimus. Kumpaan niistä voi ulkopuolelta enemmän vaikuttaa?


Näyttämöllä esiintyvät saavat palautteen työstään yleisöltä  ehkä suoremmin ja spontaanimmin kuin jotkut  muut. Esiintyjän työväline on esiintyjä itse. Kun kaikki sujuu hyvin ja on tunne oman työn hallinnasta ei suuria ongelmia  ehkä ole. Jos esiintyminen alkaa tuntua vaikealta on tilannetta vaikea paeta. Näytelmä pyörii aikansa ja näyttämölle on mentävä, illalla on esitys, vaikka tuntuisi miltä. Tässä kohtaa on helppo tunnistaa työn kuormittavuus, mutta luovuusko siinä kuormittaa vai joku muu? Joskus uupumukseen ajaa liiallinen suosio ja sen seurauksena liian kiivas työtahti, joskus se, että työtä on liian vähän ja itsetunto rapisee. Kuormittavuuteen tuntuisi vaikuttavan laajempi ja vaihtelevampi joukko tekijöitä kuin pelkkä luovuus työn yhtenä vaatimuksena.

Jo muinaiset roomalaiset…

 

Ovatko kulttuurin eri alueilla työtään tekevien työolosuhteet tai työn luonne lähempänä toisiaan  kuin koko yhteiskunnassa hyvin eri olosuhteissa työskentelevien ammattiryhmien olot toisiinsa verrattuina? Loppukevennykseksi voisi vielä hahmotella rajaa, joka Rooman valtakunnassa kulki teatterin ja muiden viihdemuotojen välillä. Valtion kannalta suositeltavinta viihdettä olivat gladiaattoritaistelut, kyseenalaisinta teatteri:

 

Amfiteatterin areenalla gladiaattorit opettivat havainnollisesti yhteiskuntaa säilyttävää moraalista lujuutta (virtus) esitellessään voimaansa, urheuttaan, kurinalaisuuttaan, kestävyyttään, kuolemanhalveksuntaansa ja kunnian- ja voitonhimoaan. Eläinnäytökset ja teloitukset osoittivat yhtä kouriintuntuvasti keisarin jumalallista valtaa ja hänen kykyään ja tahtoaan rangaista kaikkia - ihmisiä tai eläimiä - jotka uhkasivat sivistynyttä lakia ja järjestystä, jota valtakunta katsoi edustavansa.

 

Amfiteatterin suora vastakohta tässä mielessä oli teatteri. Teatterin alhainen sijoitus arvoasteikolla johtuu siitä, että se jatkuvasti yhdistettiin vitiumin käsitteeseen, joka tarkoittaa virhettä, puutetta ja vikaa ja on virtus käsitteen suoranainen vastakohta. Teatteri edusti velttoutta, epämiehekkyyttä, säädyttömyyttä, epäjärjestystä ja laiskuutta, ja siitä puuttui selvästi ankara arvokkuus, joka roomalaisten mukaan oli ominaista säädylllisille ihmisille.

 

Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla roomalaiset viranomaiset joutuivat usein eräänlaiseen moraaliseen paniikkiin, kielsivät teatteriesityksiä ja karkottivat näyttelijöitä Italiasta. Moraalisesti mieltäylentävänä pidettyä väkivaltaviihdettä vastaan sen sijaan ei ole havaittavissa mitään kritiikkiä.(Vistrand, 227)

 

Luulen, että tuo virtumin ja  vitiumin  välinen ero on edelleen olemassa. Nyt jako kulkee ehkä lientyneenä ja hämärtyneenä  kulttuurin sisällä, ehkä teatterinkin sisällä. Näkökulmaero suhtautumisessa ajan ilmiöihin on kuitenkin olemassa sekä tekijöillä että tukijoilla.. Valtio ja muut tukijat, jotka kulttuurin ilmiöitä rahoittavat tulevat tehneeksi rajauksia lopulta myös tässä suhteessa. Millaista luovuutta tuetaan ja millä ehdoilla. Mitenkä mahtanee vaikuttaa terveyteen sijainti rajan eri puolilla? Tämän näkökulman kautta tullaan mielestäni suurimpaan ja tässä ratkaisemattomaan kysymykseen kulttuurista taiteen sijaintipaikkana. Taiteen synnyttämisestä taiteilijoiksi itsensä mieltävien tekijöiden kannalta on kulttuurissa lopulta kysymys. Kulttuuri ja terveys - asetelma muuttuu silloin kovin monisyiseksi…


Lähteet:

Rantanen, Maaria.2003. Näyttelijöiden työstressin ja uupumuksen kokemukset –  stressitekijöiden suhde työmotivaatioon. Valmisteilla oleva väitöskirjatyö. Teatterikorkeakoulu.

Vistrand, Magnus. 1998. ”Viihde ja viihteellinen väkivalta antiikin Roomassa.” Teoksessa

Kaimio,M., Aronen,J., Sihvola, J. (toim.) Väkivalta antiikin kulttuurissa. Tampere: Gaudeamus

 

Taustaa kirjoittajasta:

Opettanut liikuntaa Teatterikorkeakoulussa vuodesta 1983 (lehtorina v:sta 1985), tehnyt teattereihin näyttämötaistelu- ja muita liikuntakoreografioita sekä ohjannut, valmistelee TEAK :n väitöskirjaa näyttämöliikunnan opetuksesta).