21.10.2005

Kulttuuriharrasteet kehityksen ja hyvinvoinnin voimavarana

Kulttuuriharrasteet kehityksen ja hyvinvoinnin voimavarana
Marja-Liisa Kinnunen ja Lea Pulkkinen

Johdanto

 

Onko kulttuurinharrastuneisuudesta etua terveydelle? Tässä esityksessä kulttuuria ja terveyttä ei ole tarkemmin määritelty, vaan niitä on käsitelty hyvin laajoina käsitteinä. On sanottu, että kaikella hyvällä taiteella on terveysetuja (Eakin, 2003). Niinpä terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa taidetta on hyödynnetty paljon. Toimitilojen taulut ja taustamusiikki sekä esiintyvien taiteilijoiden vierailut sairaaloissa ja vanhainkodeissa ovat eräitä esimerkkejä tästä. Taideterapioita, jotka voivat olla ryhmä- tai yksilöterapiaa, on käytetty monien sairauksien hoidossa ja niitä on myös tutkittu paljon. Esimerkiksi musiikkiterapiassa musiikin avulla pyritään parantamaan terveysongelmista tai oppimisvaikeuksista kärsivien henkilöiden psykologista, fysiologista, kognitiivista tai sosiaalista toimintakykyä. Musiikkiterapia voi parhaimmillaan vähentää ahdistusta ja stressiä, vähentää kivun ja epämiellyttävien kokemusten tuntemuksia, kohottaa mielialaa ja saada potilaan suhtautumaan myönteisesti muihin hoitomuotoihin. Non-invasiivisena menetelmänä sitä onkin käytetty hyvin monien potilasryhmien ja erilaisten sairauksien hoidossa. (http://www.namt.com)

 

Myös taiteen - ja erityisesti musiikin - fysiologisia vaikutuksia (autonomiseen hermostoon, immuuni- ja endokriiniseen järjestelmään) on tutkittu terveillä koehenkilöillä. Esimerkkeinä mainittakoon kaksi tutkimusta, joista toisessa Mozartin sävellysten kuuntelu lisäsi opiskelijoilla oikean frontaalialueen ja vasemman temporo-parientaalialueen yhteistoimintaa, mikä puolestaan paransi spatiaalis-temporaalista päättelyä (Sarnthein, von Stein, Rappelsberger, Petsche, Rauscher & Shaw, 1997). Toisessa tutkimuksessa GIM-terapia, jossa psykoterapiaan yhdistetään klassista musiikkia, vaikutti terveiden henkilöiden mielialaan positiivisesti ja laski stressihormonina tunnetun kortisolin perustasoa vielä seitsemän viikkoa terapian jälkeen (McKinney, Antoni, Kumar, Tims & McNabe, 1997). Väitteelle taiteen terveysvaikutuksista löytyy siis tukea aikaisemmista tutkimuksista.

 

Entäpä voidaanko olettaa taiteeseen liittyvien kulttuuriharrastusten olevan terveellisiä, jos taide itsessään on hyväksi terveydelle? Sitä, ovatko kulttuuriharrastajat terveempiä ja voivatko he paremmin kuin kulttuuria harrastamattomat, on tutkittu kovin vähän. Australiassa taiteen harrastajat tupakoivat ja liikkuivat vähemmän kuin ei-taiteen harrastajat, ja heillä oli kokonaisuudessaan matalampi riskitaso kuin ei-taiteen harrastajilla, mutta eroa ei ollut alkoholin käytössä, kasvisten syönnissä eikä auringonotossa (Holman, Donovan, Corti & Jalleh, 1997). Ruotsissa 12 vuoden seurannassa kuolleisuus oli suurempaa harvoin kulttuuritilaisuuksissa käyvillä verrattuna eniten kulttuuritilaisuuksissa käyneisiin henkilöihin, mutta lukemisella, jonkin soittimen soittamisella tai kuorolaululla ei ollut yhteyttä kuolleisuuteen (Bygren, Konlaan, & Johansson, 1996). Kun seurantaa jatkettiin, vähiten elokuvissa, konserteissa, museoissa ja taidenäyttelyissä käyvillä kuolleisuus oli suurempaa kuin eniten kyseissä kulttuuritilaisuuksissa käynneillä. Teatterissa, uskonnollisissa tilaisuuksissa tai urheilutapahtumissa käynneillä, lukemisella, jonkin soittimen soittamisella tai kuorolaululla ei ollut yhteyttä kuolleisuuteen (Konlaan, Bygren, & Johansson, 2000). Kun samoja henkilöitä haastateltiin uudestaan kahdeksan vuoden kuluttua, ne henkilöt, jotka eivät kumpanakaan haastatteluaikana osallistuneet kulttuuritapahtumiin tai joilla niissä käynti väheni, oli 65 %:n riski koetun terveyden huononemiseen verrattuna niihin, jotka osallistuivat runsaasti kulttuuriharrastuksiin koko ajan (Johansson, Konlaan & Bygren, 2001).

 

Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimus antaa mahdollisuuden selvittää lisää kulttuuriharrastuneisuuden osuutta terveyteen.

 

Kulttuuriharrastuneisuus ja terveys Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimuksessa

 

Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimus on jatkunut vuodesta 1968 professori Lea Pulkkisen johdolla ja sen tarkoituksena on ollut tutkia sosioemotionaalista kehitystä lapsuudesta aikuisikään (Pulkkinen, 1982, 1998). Alkuperäiseen otokseen kuului 369 kansakoulun toisen luokan oppilasta, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 8-vuotiaita. Seurannat on toteutettu tutkittavien ollessa 14-, 20-, 27-, 36- ja 42-vuotiaita.


Tässä esityksessämme olemme käyttäneet 20- ja 42-vuotiaana kerättyä aineistoa. Kulttuuriharrastuneisuustiedot ovat 20- ja 42-vuotiailta ja lisäksi olemme käyttäneet tietoa taiteen merkityksestä tutkittavan elämässä 42-vuotiaana. 20-vuotiaana kulttuuriharrastuneisuuteen laskettiin kuuluviksi klassisen musiikin kuuntelu, konserteissa käyminen, musiikin soittaminen, laulaminen kuorossa, yksin laulaminen, maalaaminen, valokuvaus, kirjoittaminen, teatterissa ja näyttelyissä käyminen sekä soitto- tai laulutunnit. 42-vuotiaana kulttuuriharrastuneisuus sisälsi kirjojen lukemisen, jonkin soittimen soittamisen, luovan kirjoittamisen, kuvallisen luovan toiminnan, laulamisen kuorossa tai solistina sekä kulttuuritapahtumissa (teattereissa, konserteissa, taidenäyttelyissä ym.) käynnit.

 

Naisilla oli enemmän kulttuuriharrastuksia kuin miehillä molemmissa ikävaiheissa. Miehillä koulutus oli yhteydessä kulttuuriharrastuneisuuteen 42-vuotiaana: lukion käyneillä oli enemmän kulttuuriharrastuksia kuin lukion käymättömillä. Naisilla sen sijaan koulutus ei ollut yhteydessä kulttuuriharrastuneisuuteen. 42-vuotiaana taiteen hyvin merkitseväksi kokevia oli saman verran miehissä (13 %) kuin naisissa (14 %), mutta näistä miehistä vain hieman alle puolella (47 %) oli paljon kulttuuriharrastuksia, naisista taas 63 % kuului paljon harrastaviin. Miehissä oli naisia enemmän niitä, joille taiteella ei ollut lainkaan merkitystä (27 % vs. 8 %), ja lähes kaikilla näillä henkilöillä myös kulttuuriharrastuneisuus oli vähäistä.

 

Vähiten kulttuuria 20-vuotiaana harrastaneet naiset olivat 36-vuotiaana ahdistuneempia kuin eniten harrastavat naiset. Miehillä vastaavaa yhteyttä ei löytynyt. 20-vuotiaana kysytty kulttuuriharrastuneisuus ei ollut yhteydessä terveyteen 36- ja 42-vuotiaana, kun terveysmittareina oli itse arvioitu terveys, psykosomaattiset oireet, sairaalahoidot, vastaanottokäynnit, vammojen lukumäärä, paino, keskivartalolihavuus, verenpaine, kolesteroli- ja sokeriarvot sekä depressiivisyys.

 

Runsaaseen kulttuuriharrastuneisuuteen 42-vuotiaana liittyi miehillä ja lukion käyneillä erittäin hyvä itse arvioitu terveys samaan aikaan. Runsaasti kulttuuriharrastuksia oli 42-vuotiaana niillä naisilla, jotka kokivat olevansa tavallista enemmän hyödyksi asioiden hoidossa, sekä niillä miehillä, jotka kykenivät nauttimaan tavallista enemmän tavallisista päivittäisistä toimista ja jotka kokivat olevansa onnellisia. Näitä muuttujia voidaan pitää koetun sosiaalisen toimintakyvyn indikaattoreina eli ne kuvaavat, miten henkilö kokee selviävänsä normaalista elämästä ja arkipäivän toiminnoista.

 

Runsaasti kulttuuria 42-vuotiaana harrastavilla naisilla oli vähemmän keskivartalolihavuutta kuin kulttuuria vähemmän harrastavilla. Ero säilyi, vaikka koulutuksen vaikutus kontrolloitiin. Miehillä keskivartalolihavuus ja naisilla HDL eli hyvä kolesteroli ja metabolinen oireyhtymä olivat lähes merkitsevästi yhteydessä kulttuuriharrastuneisuuteen siten, että runsaasti harrastavilla oli suuntaa-antavasti paremmat arvot kuin vähän harrastavilla.

 

Pohdinta

 

Löytämämme tulokset nostivat esiin runsaasti kysymyksiä ja pohdintaa kulttuuriharrastuneisuuden ja terveyden yhteyksistä. Naisten kulttuuriharrastuneisuuden yhteys hoikkuuteen ja viitteelliset yhteydet hyvään kolesteroliin ja vähäiseen metabolisen oireyhtymään sai pohtimaan, onko kulttuuriharrastuneisuus osa elämäntapaa, johon kuuluvat myös terveelliset elämäntavat. Pohdimme myös, parantaako kulttuuriharrastuneisuus tunnetta sosiaalisesta toimintakyvystä vai onko hyvä sosiaalinen toimintakyky edellytys runsaalle harrastamiselle. Vähän harrastavat olivat ahdistuneempia kuin paljon harrastavat, joten samaa pohdimme ahdistuneisuuden osalta. On mahdollista, ja jopa todennäköistä, että suhde toimii molemmin päin. Emme kuitenkaan pystyneet vielä vastaamaan näihin kysymyksiin, sillä osa analyyseistämme oli toteutettu poikkileikkaustutkimuksena.

 

Vastausta vaille jäi myös se, onko koko elämän mittaisella kulttuuriharrastuneisuudella merkitystä terveydelle. Nythän 16 ja 22 vuoden seurannassa yhteyttä ei näyttänyt olevan, mutta emme vielä ole selvittäneet, jatkuiko varhaisaikuisuuden kulttuuriharrastuneisuus myöhemmällä iällä. Tähän voimme palata myöhemmin, sillä tutkimuksessamme on kysytty kulttuuriharrasteita myös tutkittavien ollessa 27- ja 36-vuotiaita. Tutkimushaasteita riittää siis tulevaisuuteenkin.

 

Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia siitä, onko aktiivisella ja passiivisella harrastamisella eroa terveyden kannalta. Aktiivinen kulttuurin harrastaminen tarkoittaa tässä luovaa kirjoittamista, jonkin soittimen soittamista, kuoro- tai yksinlaulua ja passiivinen kulttuurin harrastaminen kulttuuritapahtumiin osallistumista yleisönä. Australiassa oli vähiten riskitekijöitä niillä, joilla oli sekä aktiivinen että passiivinen taiteen harrastus, seuraavaksi vähiten vain aktiivisesti taidetta harrastavilla, ja eniten passiivisilla taiteen harrastajilla, vaikka kaikilla oli matalampi riskitaso kuin ei-taiteen harrastajilla (Holman et al, 1997). Ruotsissa taas aktiivisella kulttuurin harrastamisella ei ollut yhteyttä kuolleisuuteen, mutta kulttuuritapahtumiin osallistuminen vähensi kuolleisuutta (Bygren et al, 1996; Konlaan et al, 2000). Oma aineistomme on liian pieni antamaan lisätietoa tästä asiasta.

Entä onko kyse nimenomaan taideharrastusten eduista vai harrastamisesta yleensä? Australiassa taiteen harrastajilla oli matalampi riskikäyttäytymistaso kuin liikunnan harrastajilla, vaikka tupakoinnissa ei eroa ollut ja vaikka liikunnanharrastajat liikkuivat enemmän (Holman et al, 1997). Ruotsissa taas minkä tahansa harrastuksen olemassaolo pienensi kuolleisuutta 26 vuoden seurannassa (Konlaan, Theobald, & Bygren, 2002). Tähänkin kysymykseen on tarkoitus palata Lapsesta aikuiseksi –tutkimuksessa.


Sukupuolen, koulutuksen, sosiaalisen aseman ja aikaisemman terveyden merkitys on muistettava tutkittaessa kulttuuriharrasteiden yhteyttä terveyteen. Australialaisessa terveyskäyttäytymistutkimuksessa ikä, sukupuoli ja perheen tulotaso oli huomioitu ja silti terveyskäyttäytyminen oli edullisempaa taiteen harrastajilla kuin ei-taiteenharrastajilla (Holman et al, 1997). Ruotsalaisissa väestötutkimuksissa oli kontrolloitu ikä, sukupuoli, koulutus, tulotaso, pitkäaikaissairaudet, sosiaalinen tukiverkko, tupakointi ja liikunta, jolloin passiivisella kulttuurin harrastamisella oli kuolleisuutta vähentävä vaikutus. Kun samassa tutkimuksessa kontrolloitiin vain ikä ja sukupuoli, myös silloin tällöin kulttuuritilaisuuksiin osallistuvien, harvoin lukevien, harvoin soittavien tai laulavien kuolleisuus lisääntyi verrattuna aktiivisesti kulttuuria harrastaviin. (Bygren et al, 1996). Suomessa naiset, koulutetut ja korkeassa ammattiasemassa olevat harrastavat eniten kulttuuria (Minkkinen, Pääkkönen & Liikkanen, 2001). Samoilla ryhmillä on myös korkeimmat elinajan odotteet (Tilastokeskus, 2001).


Entä onko kyse nimenomaan taideharrastusten eduista vai harrastamisesta yleensä? Australiassa taiteen harrastajilla oli matalampi riskikäyttäytymistaso kuin liikunnan harrastajilla, vaikka tupakoinnissa ei eroa ollut ja vaikka liikunnanharrastajat liikkuivat enemmän (Holman et al, 1997). Ruotsissa taas minkä tahansa harrastuksen olemassaolo pienensi kuolleisuutta 26 vuoden seurannassa (Konlaan, Theobald, & Bygren, 2002). Tähänkin kysymykseen on tarkoitus palata Lapsesta aikuiseksi –tutkimuksessa.


Lähteet

 

Bygren, L. O., Konlaan, B. B. & Johansson, S. E. (1996). Attendance at cultural events, reading books or periodicals, and making music or singing in a choir as determinants for survival: Swedish interview survey of living conditions. BMJ, 313, 1577-1580.

 

Eakin, M. (2003). Arts and health. Journal of Public Health Medicine, 25, 84-85.

 

Holman, C. D. J., Donovan, R. J., Corti, B. & Jalleh, G. (1997). The myth of ”Healthism” in organized sports: Implications for Health protion sponsorship of sports and the arts. American Journal of Health Promotion, 11, 169-176.

 

Johansson, S. E., Konlaan, B. B. & Bygren, L. O. (2001). Sustaining habits of attending cultural events and maintenance of health: a longitudinal study. Health promotion international, 16, 229-234.

 

Konlaan, B. B., Bygren, L. O. & Johansson, S. E. (2000). Visiting the cinema, concerts, museums or art exhibitions as determinant of survival: a Swedish fourteen-year cohort follow-up. Scandinavian journal of public health, 28, 174-178.

 

Konlaan, B. B., Theobald, H. & Bygren, L. O. (2002). Leisure time activity as a determinant of survival: a 26-year follow-up of a Swedish cohort. Public health, 116, 227-230.

 

McKinney, C. H., Antoni, M. H., Kumar, M., Tims, F. C. & McNabe, P. M. (1997) Effects of guided imagery and music (GIM) therapy on mood and cortisol in healthy adults. Health Psycology, 16, 390-400.

 

Minkkinen, V., Pääkkönen, H. & Liikkanen, M. (2001). Kulttuuri- ja liikuntaharrastukset 1991 ja 1999. Tilastokeskus, Kulttuuri ja viestintä 2001:5. Hakapaino Oy, Helsinki.

 

Pulkkinen, L. (1982). Self-control and continuity from childhood to late adolescence. Teoksessa B. P. Baltes & O. G. Brim. Jr. (toim.), Life-span development and behaviour (s. 63 –1 05). Orlando, FI: Academic Press.    

 

Pulkkinen, L. (1998). Levels of longitudinal data differing in complexity and the study of continuity in personality characteristics. Teoksessa R. B.

Cairns, L. R. Bergman & J. Kagan (toim.), Methods and models for studying the individual. Essays in Honor of Marian Radke-Yarrow (s. 161–184). Thousand Oaks, CA: Sage Publications.

 

Sarnthein, J., von Stein, A., Rappelsberger, P., Petsche, H., Rauscher, F. H. & Shaw, F. L. (1997). Persistent patterns of brain activity: an EEG coherence study of the positive effect of music on spatial temporal reasoning. Neurological Research, 19, 107-116.

 

Suomen tilastollinen vuosikirja 2002 (2002). Helsinki: Tilastokeskus.

 

 http://www.namt.com/