21.10.2005

Arkikulttuuri, osallistuminen ja osallisuus

Työryhmä 6. Arkikulttuuri, osallistuminen ja osallisuus          

Työryhmän vetäjät: Inga Kalvina ja Tuija Saresma
Muiston laatija: Anna-Liisa Ojala

Sampo Purontauksen tutkimus käsitteli taiteilijan, kuluttajan ja hallinnon keskinäistä suhdetta ja kulttuurin määrittelyoikeutta. Jo alusta lähtien Purontaus näki tiukan erottelun kuluttajan, hallinnon ja taiteilijan välillä ongelmallisena, koska moni informanteista koki rikkovansa tämän luokittelun rajoja. Taiteilijat näkivät hallinnon pääsääntöisesti jäykkänä ja penseänä vallan jakajana, kun taas hallinnon mielestä taiteilijoilla on usein turhan romanttinen kuva omasta taiteen tekemisestään ja itsemääräämisoikeudestaan. Kuntalaiset näkivät vaikutusmahdollisuutensa kulttuuritarjontaan vaikeana. Suurin osa kuntalaisista ei halunnut osallistua päätöksentekoon, mutta silti he pitivät tärkeänä, että heillä olisi parempi mahdollisuus osallistua. Vaarana on, että hallinto ja taiteilijat rakentavat yhdessä korporatiivista kulttuuripolitiikkaa.

Purontaus kuuluttaakin helppoa ja nopeaa osallistumismallia, jolla tavallinen kansalainen pystyisi ottamaan osaa päätöksentekoon, ilman että osanottaminen edellyttäisi sitoutumista monivuotisiin projekteihin. Lopulta kuitenkin yleisön paras asiantuntija on yleisö itse; liika asiantuntijuus vain vierottaa osallistumisesta.

Yhteisön ja yksilön vuoropuhelua painottaa myös Katriina Siivonen Turun kauppakorkeakoulusta kertoessaan Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ja Varsinais-Suomen taidetoimikunnan KULMA -aluekulttuuriprojektista. Kulttuuri on nykyisen antropologisen näkemyksen mukaan globaali prosessi, jossa on joitakin alueellisia tihentymiä, mutta ilman tarkkoja rajauksia. Siivonen osoittaa mm. Fredrik Barthin makrotason, välitason ja mikrotason kautta, kuinka kulttuurin määrittelyvalta on ongelmallinen kulttuurin monitahoisuuden takia. Usein kulttuuripoliittinen näkökulma ei kykene huomioimaan kulttuurin dynaamista yksilötasoa.

KULMA -hanke toimii tällä hetkellä 22 kunnassa. Tavoitteena hankkeessa on lähteä liikkeelle paikkakuntalaisten näkemyksillä ja parantaa osallistumista keskusteluyhteyden kautta. Tällöin arjen kulttuuria ei määritä joku ulkopuolinen taho, vaan se määrittyy sisältäpäin. Pyrkimyksenä on luoda kuntiin uudenlainen suvaitsevaisuuden ja tasavertaisen vuorovaikutuksen luova tila, jossa vieraantumista ei pääsisi tapahtumaan. Jo tällä hetkellä paikkakunnilla järjestetyissä kokoontumisissa syntyneet ideat ovat julkisia, mutta tulevaisuudessa KULMA – hankkeessa pyritään edesauttamaan laajempaa kuntien verkottumista ja yhteistyötä.

Irma Hirsjärvi Jyväskylän yliopistosta puhui tieteiskirjallisuudesta kaunokirjallisuudenalana, joka käyttää hyväksi useiden eri tieteiden alueita nähden nykyiset yhteiskunnalliset järjestykset vain yksinä mahdollisina järjestyksen muotoina. Tieteiskirjallisuudessa heijastetaan tiettyjä asenteita ja tiloja eri yhteyksiin käyttämällä hyväksi ”mitä jos…?” –kysymystä. Hirsjärveä kiinnostaa tieteiskirjallisuudessa se, miksi tieteiskirjallisuus on onnistunut luomaan niin vahvan yhteisöllisen verkoston, jossa osallistujina ovat pääosin miehet hyvin laajalla ikähaarukalla. Tieteiskirjallisuuden ympärille syntyneissä yhteisöissä keskustellaan kriittisesti globaaleista yhteiskunnallisista tapahtumista ja asenteista. Yhteiskunnallisia muutoksia tarkkaillaan jatkuvasti ja nykyisyyttä tarkastellaan juuri tulevaisuuden näkökulmasta. Hirsjärvi näkee tieteiskirjallisuuden mahdollisena välineenä myös kulttuuripolitiikassa: onhan laajempien kontekstien huomioiminen ja tulevaisuudenvaikutusten pohtiminen olennaista myös poliittisessa päätöksenteossa. 

Elina Kurvisen Jyväskylän yliopistossa valmisteilla oleva kulttuuripolitiikan pro gradu-tutkielma käsittelee pelon maantiedettä ja turvallisen tilan luomista matkan aikana. Vaikka matkailua ajatellaan positiivisena kokemuksena jossa päästään arjen rutiineista irti, aiheuttaa uuden ja oudon tilanteen ja tilan kohtaaminen negatiivisiakin kokemuksia. Kurvinen mietti myös matkaoppaan roolia matkalaisten sopeuttamisessa vieraaseen tilaan: Onko opas puolueeton opas, markkinoinnin osapuoli vai pelonlievittäjä? Pro gradu-tutkielmansa aineistona Kurvinen on suunnitellut käyttävänsä matkaoppaita, joissa matkailijoille luodaan jännittävää kuvaa vieraasta kulttuurista, mutta silti niin, että matkailijat kokevat jo ennen matkaa suuntaavansa turvalliseen tilaan.

Kaija Kaitavuoren aiheena oli aktivistitaide, yhteisötaide ja osallistuvataide perinteisiä taiteilija-katsoja – ja taideteos-performanssi -jaotteluita rikkovina nykytaiteenmuotoina. Kaitavuori pyrki selvittämään, mitä erilaiset poliittiset ja yhteiskunnalliset modernin taiteen mallit ovat. Nykytaide yhä enenevissä määrin edellyttää ei-taiteilijoiden osallistumista taideteoksen valmistumisprosessiin. Taide ei siis aseta valmista päämäärää, vaan teos muotoutuu katsojien ja erilaisten osanottajaryhmien mukaan. Taiteen näyttelytilatkin ovat sellaisia, että niihin mennään tekemään.

Aktivistitaiteen Kaitavuori selventää tarkoittavan taideteoksia, jotka ovat kantaaottavia ja yleensä nimettömien taiteilijaryhmien tekemiä. Aktivistitaideteokset tuodaan näkyville julkiseen tilaan julkisissa hyödykkeissä: muovipussien ja bussien kyljissä, banderolleissa, tarroissa jne. Aktivistitaiteen pyrkimys on selkeästi muuttaa jotakin. Myös yhteisötaide on usein anonyymien ryhmien taiteellinen ilmaisumuoto, mutta sen luonne ei ole hyökkäävä ja arkiyhteisöön pyrkivä, kuten aktivistitaiteen. Kaitavuori nosti esiin mm. Jonna Pohjalaisen, joka työskentelee pidempiaikaisesti jonkun ryhmän parissa ja ajattelee teoksiaan koko ryhmän yhteisinä tuotoksina. Osallistuvassa taiteessa katsojat ovat yhteistyökumppaneita taideteoksen luomisprosessissa: katsojat saavat vaikuttaa siihen, kuinka taideteos muuttuu ajassa. Kaitavuori huomauttaa, että niiden taidemuotojen, joissa osanottajaryhmä ai katsojat saavat vaikuttaa taideteoksen kulkuun, arvottaminenkin ja arvioiminenkin on vaikeampaa. Lopullinen tuotos on kuitenkin aina neuvottelujen tulos.

Anni Joela Jyväskylän yliopistosta ottaa tutkimuksellaan osaa kulttuuriharrastusten ja terveyden suhteita pohtivaan keskusteluun. Joela painottaa nuorten näkökulmaa ja osallisuutta kulttuurin määrittelyssä. Vaikka kulttuuriharrastusten terveysvaikutuksia on tutkittukin useaan otteeseen, ei kulttuuriharrastusten ja koetun terveyden yhteyksiä ole liiemmin selvitetty. Myöskään mahdollisilta kulttuuriharrastusten negatiivisilta vaikutuksilta Joela ei halua sulkea silmiään.

Tutkimusongelmaa Joela lähestyy Pierre Bourdieun sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kautta pohtien, mikä taiteessa on terveyttä tuottavaa. Kulttuuriharrastuksina tutkimuksessa ei ole katsottu vain institutionaalisia taideharrastuksia, vaan nuoret ovat itse saaneet määrittää kulttuuriharrastuksien sisällön. Tällöin tietysti ongelmana on se, voivatko nuorten kulttuuriharrastukset eräissä tapauksissa tuottaa nuorille positiivisia terveysvaikutuksia, mutta yhteiskunnalle jatkuvaa päänvaivaa (esim. graffitit, tarrojen liimailu jne.). Kulttuuriharrastuksiin osallistuminen jakautuu yhteiskunnassamme eriarvoisesti. Jos yksilön vastuuta terveyden ylläpidossa korostetaan, tulisi kulttuurinkin terveysvaikutukset ottaa huomioon ja antaa tasapuolisesti kaikille mahdollisuus kulttuuriharrastuksiin. Erilaiset osallistumisen esteet tulisi huomioida juuri kulttuuripoliittisessa päätöksenteossa, painottaa Joela.