06.12.2011

Väitöskirjatutkimusten esittely

 

sinivuokot

 

 

Leena Hangasmaa, Jyväskylän yliopisto, etnologia

leena.hangasmaa(at)jyu.fi

 

 

Antti Vallius,  Jyväskylän yliopisto, taidehistoria

antti.s.vallius(at)jyu.fi

 

 

Mari Kivitalo, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntapolitiikka

mari.kivitalo(at)jyu.fi

 

 

Kaisu Kumpulainen, Jyväskylän yliopisto, kulttuuripolitiikka

kaisu.m.kumpulainen(at)jyu.fi

 

 

Anni Joela, Jyväskylän yliopisto, kulttuuripolitiika

anni.joela(at)jyu.fi

 

 

Antti Puupponen, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntapolitiikka

antti.puupponen(at)jyu.fi

 

Timo Pellikka, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntapolitiikka

timo.pellikka(at)uef.fi

 

 

Matti Vaara, Itä-Suomen yliopisto, metsäekonomia

matti.vaara(at)uef.fi

 

Katriina Soini, Jyväskylän yliopisto, kulttuuripolitiikka

katriina.soini(at)jyu.fi

**************************

Perinteen kulttuuriset merkitykset suomalaisen maanviljeljän jatkuvuuden luomisen prosesseissa Eu-aikana

Leena Hangasmaa, Jyväskylän yliopisto, etnologia

leena.hangasmaa(at)jyu.fi

 

Etnologian oppiaineen väitöskirjassani tutkin suomalaisten maanviljelijöiden sopeutumista Eu-jäsenyyden aikaansaamaan muutokseen heidän ammattiarjessaan. Tutkimusongelmana on se, mille keinoilla he luovat jatkuvuutta ammatti-identiteetilleen muuttuneessa taloudellis-poliittisessa tilanteessa ja erityisesti, mikä on perinteen rooli tässä prosessissa. Kyse on siis siitä, kuinka modernisaation, postmodernisaation ja globalisaation vaikutukset kohtaavat perinteen maaseutukontekstissa ja kuinka tämä kohtaaminen näyttäytyy suomalaisen viljelijän jatkuvuuden luomisprosessissa niin arkielämässä kuin mentaalisella tasolla. Tutkimuksen taustana on Eu-jäsenyyden vauhdittama nopea rakennemuutos suomalaisella maaseudulla, sekä lisensiaattitutkimkseni Maa, tila ja talous – Eu-suomalaisen maanviljelijän jatkuvuuden konstituointiprosessit muutoksen ajassa (2003).

Laajana teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa ovat anglo-amerikkalaiset modernisaatioteoriat ja niiden kritiikki; jatkuvuuden prosessien tutkintaan sovellan gender -tutkimuksen puolelta konstituoinnin teoriaa. Pääkäsitteitä ovat perinne, moderni(-saatio), jatkuvuus ja muutos sekä kulttuurinen kestävyys. Tutkimuksen tavoitteena on vastata tutkimuskysymyksiin laajan kenttätyöaineiston pohjalta siten, että tutkimus tuottaisi uutta kulttuurista tietoa yhteiskuntamme aiemmin hyvinkin merkittävästä, mutta nykyään yhä marginalisoituvammasta ammattiryhmästä ja heidän arjen kokemuksestaan muutokseen sopeutumisesta.

Tutkimus toteutetaan etnologiatieteille tyypillisesti monografiana kvalitatiiviseen kenttätyöhön perustuen. Pitkittäisaineisto koostuu viljelijöiden kirjoitelmista vuodelta 1996, teemahaastatteluista 2000-2001 ja 2008, sekä omakohtaisesta viljelijäkokemuksesta karjatilalla 2003-2009. Aineistoa tulkitaan hermeneuttisella otteella tarkoituksena ymmärtää tutkittavien tapaa luoda merkityksiä arkielämässään.

 

 

Pienen maaseutukaupungin sosiaalinen tila. Tapaustutkimus Keuruun asukkaiden arvoista, resursseista ja paikallisesta toimijuudesta.

Mari Kivitalo, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntapolitiikka

mari.kivitalo(at)jyu.fi

 

Väitöstutkimuksen taustalla on yhteiskuntapoliittinen huoli suomalaisen yhteiskunnan alueellisesta eriarvoistumisesta. Alueellisten erojen kasvu maaseudun ja kaupunkikeskusten välillä ja niiden vaikutukset sosiaalisten erojen kasvuun aiheuttavat jännitteitä alueiden välille mutta myös niiden sisälle. Kehitys antaa uusia haasteita ihmisten asuinpaikan valinnalle. Maaseutuyhdyskuntien tuotanto- ja kulttuurirakenteet, jotka ennen tuottivat hyvinvointia paikallisille asukkaille, eivät välttämättä enää vastaa toimijoiden tarpeita muuttuneessa yhteiskunnassa. Empiirisessä tapaustutkimuksessa analysoidaan yhden suomalaisen maaseutuyhdyskunnan sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita ja tarkastellaan paikallisten asukkaiden toimijuuden rakentumista suhteessa heidän asuinpaikkansa sosio-kulttuuriseen maaperään.

 

Tutkimuksessa kysytään Minkälainen yhdyskunta pieni ja syrjäinen maaseutukaupunki on? Rakenneanalyysin avulla muodostetaan kuva siitä keistä yhdyskunta muodostuu, mitkä ovat paikkakunnan demografiset jakaumat, asukkaiden sosio-ekonomiset taustat ja minkälaisia kulttuurisia toimintaorientaatioita heillä on. Toisessa tutkimuskysymyksessä selvitetään Kuinka erilaiset resurssit ja arvot ohjaavat asukkaiden asuinpaikan valintaa? Tutkimuksessa analysoidaan asukkaiden resursseja ja arvolähtökohtia, jotka ovat vaikuttaneet heidän asuinpaikkansa valintaan. Kolmanneksi kysytään, Mikä merkitys paikalla on yksilön toimijuudelle? Kysymyksellä haetaan selitystä muun muassa sille, miksi jotkut ihmiset ovat paikkasidonnaisia kun taas toiset liikkuvat alueelta toiselle.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa Pierre Bourdieun sosiaalisten erojen uusintamisen teoriaan eli ns. kenttäteoriaan. Teoria kuuluu konfliktiteorioihin ja sen ontologiset lähtökohdat ovat käytännön toimijan teoriassa. Tutkimus lähtee olettamuksesta, että maaseutuyhdyskunta muodostaa eräänlaisen yhteiskunnallisen uusintamisen alustan, jossa yhdyskunnan asukkaat kamppailevat paikallisista resursseista, uusintavat pääomiaan ja harjoittavat elämäntapaansa. Paikan sosiaaliset ja kulttuuriset rakenteet muodostavat ehdot ja rajat asukkaiden toimijuudelle. Toimijuus puolestaan riippuu asukkaiden sosiaalista, kulttuurista ja taloudellisista resursseista toimia paikallisilla kentillä ja/tai niistä huolimatta. Oletuksena on, että toimintahorisontit vaihtelevat eri yksilöiden välillä mikä synnyttää eroja paikallisessa toimijuudessa mutta myös suhteessa yhteiskunnalliseen toimijuuteen, tuottaen näin sosiaalisia ja alueellisia eroja ihmisten välille.

Empiirinen tapaustutkimuskohde sijaitsee Keski-Suomessa Keuruulla. Se edustaa tyypillistä tapausta syrjäisestä maaseutukaupungista, joka kärsinyt yhteiskuntarakenteen muutoksista. Aineisto koostuu 473 asukkaan Survey-otoksesta ja 35 teemahaastattelusta. Survey-kysely on toteutettu satunnaisotantana. Haastateltavat on poimittu satunnaisesti kyselyyn vastanneiden joukosta.

Menetelmällisesti tutkimus käyttää sekä määrällistä että laadullista aineiston analyysiä ns. mixed methods. Survey-aineiston analyysi nojaa tilastollisiin menetelmiin. Laadullisessa haastatteluaineiston analyysissä käytetään narratiivista analyysimenetelmää.

 

Aktiivisen kylän rakentuminen - Kylätoiminta ja kyläyhdistykset aktiivisen kansalaisuuden rakentamisen paikkoina.

Kaisu Kumpulainen, Jyväskylän yliopisto, kulttuuripolitiikka

                                                                          

kaisu.m.kumpulainen(at)jyu.fi

 

Julkisen sektorin roolin pienentyessä kansalaisyhteiskunnan rooli kasvaa markkinoiden, valtion sekä kunnallishallinnon rinnalla, ja kolmas sektori saa hoidettavakseen tehtäviä mitkä ovat perinteisesti kuuluneet valtiolle (Rose 1999, 167-173; Saastamoinen 2002). Yksilöiden ja yhteisön vastuuta hyvinvoinnistaan halutaan kasvattaa, mikä näkyy erityisesti aktiivisen kansalaisuuden retoriikkana (Rose 2000; Saastamoinen 2006). Tämä suuntaus on tunnistettavissa myös suomalaisessa maaseutupolitiikan ja kylätoiminnan diskursseissa. Kyläyhdistyksiltä odotetaan suurempaa vastuunottoa mm. lähipalveluiden ja paikallisen elinkeinoelämän kehittäjinä (Vastuuta ottava paikallisyhteisö 2008).

Kyläyhdistysten toiminnan kautta kylä näyttäytyy aktiivisena alueensa kehittämiseen sitoutuneena paikkana, joka on osa laajempia maaseudun kehittämisen ja maaseutupolitiikan tavoitteita ja verkostoja. Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on tutkia, minkälaisten prosessien ja käytäntöjen kautta ”aktiivisia kyliä” tuotetaan.

Tutkimuskysymykset:

  • Aktiivisen tilan ja paikallisyhteisön hallinnollinen rakentuminen?
  • Miten kyläyhdistykset saadaan ottamaan vastuu paikallisesta kehityksestä?
  • Miten vastuun siirtoa julkiselta kolmannelle sektorille tuotetaan aktiivisuusdiskurssin kautta?
  • Miten aktiivista kansalaisuutta tuotetaan paikallisen kehittämistoiminnan kautta?

 

Tutkin hallintaa ja valtaa foucaultilaisen hallinnan analytiikan kautta. Hallinta ja valta yhteiskunnassa ei tapahdu pelkästään ylhäältä alaspäin tulevina ohjeistuksina ja säädöksinä, vaan yhtä tärkeää kuin on lukea poliittisia ohjelmia ja niiden sisältöjä, on tutkia myös sitä miten hallinta konkretisoituu paikallisten toimijoiden käytännöissä, kulttuurissa ja kokemuksissa. Hallinnan lisäksi keskeisiä käsitteitä tutkimuksessani ovat tila, subjekti ja yhteisö. Käytän Henri Lefebvren (1991) sosiaalisen tilan teoriaa kylän käsitteellistämisessä tilana ja paikkana. Kylä on sosiaalinen prosessi, joka voidaan jakaa kolmeen momenttiin, eli havaittuun, käsitteellistettyyn ja elettyyn tilaan. Hallinta tapahtuu erityisesti näiden eri momenttien keskinäisissä suhteissa ja solmukohdissa, jolloin kyläyhdistyksen rooli aktiivisena subjektina nousee tärkeäksi tarkastelun kohteeksi.

Sekä aineistonkeruun että analyysin lähestymistapana on kvalitatiivinen triangulaatio, eli pyrin vastaamaan asettamiini kysymyksiin yhdistämällä erilaisia aktiivisia kyliä koskevia aineistoja ja analyysitapoja. Aineistoni koostuu sekä hallinnollisista ”ylhäältäpäin tuotetuista” että paikallisesta toiminnasta ja kokemuksista kerätystä aineistosta. Olen kerännyt aineistoa 2007-2008 kolmelta maakunnalliselta (vuosien 2004, 2005 ja 2006 voittajat) Vuoden Kylältä Keski-Suomesta haastattelemalla kyläyhdistysten entiset ja nykyiset puheenjohtajat, havainnoimalla kyläyhdistyksen kokouksia ja muita tilaisuuksia. Lisäksi kyläkirjat ja kyläyhdistysten kokouspöytäkirjat ja muut tuottamat materiaalit ovat tutkimusaineistoani. Vuoden Kylä -kilpailu ja valtakunnalliset kylätoimintaohjelmat ovat väitöskirjassani aineistoa, joka määrittelee kylätoimintaa ja kyliä ”ylhäältäpäin”. Vuoden Kylä -kilpailu on saavuttanut Suomessa vakaan aseman, ja se määrittelee hyvän ja aktiivisen kylätoiminnan kriteerejä, ja tämä aineisto täydentää kylätoimintaohjelmista saatua tietoa käsitteellisen kylän rakentumisesta.

Kuvien maaseutu - Taiteen ja visuaalisen kulttuurin tutkimuksen näkökulmia maaseudun kulttuuriseen kestävyyteen

Antti Vallius, Jyväskylän yliopisto, taidehistoria

antti.s.vallius(at)jyu.fi  

 

Maiseman kuvallisiin esityksiin kohdistunut visuaalisen kulttuurin tutkimus voidaan mieltää yhdeksi uudeksi kulttuurisen kestävyyden lähestymistavaksi. Tämä perustuu maiseman käsittämiseen kulttuurisena konstruktiona. Maisemakäsitysten muotoutumisprosessi on mahdollista nähdä vuorovaikutuksena, jossa visuaalinen kulttuuri heijastaa yhteiskunnan käsityksiä ja arvoja maisemasta sekä myös luo mielikuvia, jotka puolestaan vaikuttavat yhteiskunnan maisemakäsitysten ja -arvojen muotoutumiseen. Erityisesti visuaalisen kulttuurin tasolla on suomalaiskansallinen identiteetti sidottu vahvasti tiettyihin ja tietynlaisiin maisemiin, joiden kautta ihmiset muodostavat mielikuvia ja käsityksiä ympäristöstään sekä kotimaastaan. Tämän pohjalta keskeisiksi tutkimuskysymyksiksi nousevat:

·         Mistä muodon ja sisällön elementeistä kansallisessa kontekstissa toimivat maaseutumaiseman kuvalliset esitykset ovat rakentuneet ajan kuluessa?

·         Minkälaisia mielikuvia visuaalinen kulttuuri luo suomalaisesta maaseutukulttuurista?

·         Miten maaseutumaiseman kuvallisten esitysten luomat kollektiiviset mielikuvat suomalaisesta maaseutukulttuurista mahdollisesti synnyttävät, tukevat tai ehkäisevät maaseudun kulttuurista kestävyyttä?

Tutkimusaineisto koostuu vuosina 1845–2007 ilmestyneiden, Suomea kokonaisvaltaisesti esittävien maisemakuvajulkaisujen (34 kpl) sisältämistä maaseutumaisemien kuvallisista esityksistä. Noin 500 kuvan aineiston rajaus on toteutettu jaottelemalla materiaali temaattisiin kokonaisuuksiin, jotka perustuvat toistuviin maiseman esittämisen muotoihin sekä yleisesti maaseutukulttuuriin sitoutuviin aiheisiin. Analyysin temaattisten kokonaisuuksien pääkategorioina ovat: 1) Maaseutumaisemaan sitoutuneet henkilökuvaukset, 2) Karjatalous ja kotieläimet maaseutumaisemassa, 3) Maisemaan sitoutunut maaseudun rakennuskanta, 4) Maaseutumaisemaan sitoutuneet työnkuvaukset, 5) Rajattu kulttuurimaisema ja 6) Laaja-alainen kulttuurimaisema.

Tutkimuksen keskeisenä metodologisena välineenä toimii visuaalinen analyysi, jossa korostuu maiseman olemus kulttuurisena konstruktiona. Analyysin tarkoituksena on osoittaa, että maisemasta muodostettu kuvallinen esitys perustuu aina kulttuurin määrittelemiin valintoihin, joiden sisältö kytkeytyy taiteen ja visuaalisen kulttuurin traditioihin sekä yhteiskunnassa kulloinkin vallinneisiin historiallisiin, ideologisiin ja/tai poliittisiin tekijöihin.

Visuaalisen analyysin malli jakaantuu kahteen tasoon. Ensimmäinen taso rakentuu kolmen käsitteen: maiseman, kansallisen identiteetin ja kansallisen maisemakuvaston kautta. Kyseiset käsitteet kytkeytyvät toisiinsa ja toimivat metodologisina välineinä, jotka mahdollistavat tutkimusmateriaalin rajaamisen, määrittelyn ja jaottelun temaattisiin kokonaisuuksiin. Ensimmäisen tason teoreettisena perusteena toimii Maunu Häyrysen hahmottelema kansallisen maisemakuvaston käsite (Häyrynen 2005). Visuaalisen analyysin toinen taso syventää ensimmäisessä tasossa muodostettujen, rajattujen ja määriteltyjen maaseutumaiseman kuvallisten teemojen tarkastelua semiotiikan viitekehyksestä käsin. Tässä yhteydessä semiotiikka tulee ymmärtää pikemminkin sen käsitteistön hyödyntämisenä ja yleisenä tutkimusasenteena kuin tietyn teoreettisen malliapparaatin yksioikoisena käyttönä. Kansallisessa kontekstissa vakiintuneiden maaseutumaiseman kuvallisten esitysten rakenteellisia elementtejä ja niihin latautuneita merkitystasoja on mahdollista avata tukeutumalla esimerkiksi semiootikko Eero Tarastin kehittämään maisemasemiotiikan teoriaan (Tarasti 1990). Temaattisten kokonaisuuksien muodon ja sisällön analyysissä semioottinen tarkastelutapa yhdistyy taidehistorian näkökulmasta suoritettuun tulkintaan, jossa korostuu kuvien historiallisuus ja erityisesti se miten kuvat rakentuvat suhteessa toisiinsa. Keskeiseen asemaan tässä tarkastelutavassa nousevat muodon ja sisällön analogioiden jäljittäminen ja tunnistaminen sekä niiden yhdistäminen yhteiskunnassa vallinneisiin erilaisiin traditioihin.

 

Maaseudun nuorten kulttuuriharrastaminen

Anni Joela, Jyväskylän yliopisto, kulttuuripolitiikka

anni.joela(at)jyu.fi

 

Väitöskirjatutkimukseni Maaseudulla asuvien nuorten kulttuuriharrastaminen. Kulttuurisen rooli elämänlaadun rakentamisessa tavoitteena on pohtia kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman alueellista jakautumista analysoimalla kulttuuriharrastamiseen vaikuttavia yhteiskunnan rakenteellisia tekijöitä sekä kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman tasa-arvoisen jakamisen mahdollisuuksia. Tätä taustaa vasten tarkastelen kulttuuripolitiikan roolia kulttuuriharrastuksen elämänlaatua edistävän vaikutuksen tasa-arvoisen hyödyksi tulemisen aikaansaamisessa sekä julkisten palvelujen arvottamisen kysymystä. 

Tutkimuksessani tarkastelen 10–19 –vuotiaiden suomalaisten nuorten kulttuuriosallistumista, -harrastamista ja kulttuuriosallistumisen taustalla vaikuttavia tekijöitä (esimerkiksi kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma, sosioekonomiset tekijät, asuinpaikka, perhe ja ystävät), keinoja ja motiiveja maaseudulla. Tarkastelen, keitä nuoret kulttuurin harrastajat ovat, millaisia kulttuurillisia mielenkiinnon kohteita nuorilla on, miten, kuinka paljon ja miksi he osallistuvat, tai jättävät osallistumatta, ja millaiselta kulttuuriharrastaminen ja osallistumisen mahdollisuudet vaikuttavat maaseudun nuoren näkökulmasta. Tarkastelen myös, millaisia merkityksiä nuoret itse antavat harrastamiselleen ja millainen vaikutus kulttuuriharrastamisella on nuorten itse kokemaan terveyteen, hyvinvointiin ja elämänlaatuun hyvän elämän osatekijänä.

Tutkimuksen aineistona käytetään jo olemassaolevia Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimuksen vuosien 1999–2000 aineistoa (N=1852) ja Vapaa-aikatutkimuksen vuoden 2002 aineistoa (N=447), WHO-Koululaistutkimuksen vuoden 1998 aineistoa (N=7221) sekä kerätään uusi aineisto puolistrukturoiduin teemahaastatteluin peruskoulun 7.-9. luokkien sekä lukion 1.- 3. luokkien oppilailta pohjoisen Keski-Suomen maaseutukunnissa. Haastattelututkimuksessa selvitetään harrastamisen motiiveihin, taustoihin, tarpeisiin ja vaikutuksiin liittyviä kysymyksiä, joihin olemassaolevat tilastolliset aineistot eivät anna vastausta tarkoituksena antaa nuorille mahdollisuus omin sanoin kertoa kulttuuriosallistumisen kokemuksestaan ja sen merkityksestä.

Tutkimuksessa yhdistetään laadullisen ja määrällisen tutkimuksen menetelmiä. Tilastollinen aineisto analysoidaan SPSS -ohjelmalla monimuuttujamenetelmin. Laadullisen aineiston analysoinnin apuna käytetään ATLAS.TI–ohjelmaa. Haastateltavien suojan toteutumisesta huolehditaan asianmukaisilla tavoilla.

Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat Pierre Bourdieun yhteiskuntakritiikin käsitteet kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma, Erik Allardtin koetun, hyvän elämänlaadun ja elämäntavan käsitteet sekä Bourdieu-kriitikko Richard Petersonin kulttuurisen kaikkiruokaisuuden käsite. 

 

Ajankäyttötutkimus maaseudun kestävässä kehittämisessä

Matti Vaara, Itä-Suomen yliopisto, metsäekonomia 

matti.vaara(at)uef.fi

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää päiväkirja-aineistoihin perustuvan ajankäyttö-tutkimusmetodologian hyödyntämismahdollisuuksia maaseudun kestävässä kehittämisessä. Tutkimuksessa selvitetään miten ihmisten suhde maaseutuun ilmenee arjen käytännöissä ja toiminnoissa. Maaseutua ja maaseudulla toimivien ihmisten arkea tarkastellaan luontoon liittyvien vapaa-ajan toimintojen ja vapaa-aikaan miellettävien toimintokokonaisuuksien, erityisesti vapaa-ajan asumisen näkökulmasta. Tutkimus perustuu Tilastokeskuksen vuosina 1987-88 ja 1999-2000 keräämiin alkuperäisiin aineistokokonaisuuksiin, jotka eivät toimi ainoastaan keskeisinä tutkimusaineistoina vaan myös merkittävinä menetelmällisinä valintoina. Tutkimustyö voidaan nähdä prosessina, joka koostuu kolmesta keskeisestä vaiheesta: 1) Ajankäyttötutkimuksen toteuttaminen, 2) Analyysimenetelmien kehittäminen ja tekninen toteuttaminen ja 3) Ajankäyttötutkimus maaseudun kehittämisessä.

Ensimmäisessä vaiheessa tavoitteena oli suorittaa maailmanlaajuisessa mittakaavassakin ensimmäinen luontoon liittyvä vapaa-ajantoimintoja kuvaava ajankäyttötutkimus sekä tuottaa uudenlaista ja aikaisempaa paremmin erilaisia toimintoja yhteismitallistavaa tietoa luontoon liittyvien toimintojen merkityksestä ihmisten arjessa. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa suoritettiin havaintojen keruu Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen alkupäisistä ajankäyttöpäiväkirjoista. Päiväkirjoissa ihmiset kuvailevat omin sanoin 10 minuutin tarkkuudella mitä he ovat vuorokauden aikana (ja milloin, missä, kenen kanssa ja miksi) tehneet. Kaikki täytettynä palautetut ajankäyttöpäiväkirjat (13 567 + 10 561 vuorokautta) luettiin sekä kaikki havainnot maaseudun luontoympäristöihin ja luonnontuotteisiin liittyvistä vapaa-ajantoiminnoista tallennettiin. Tämän jälkeen havainnot luokiteltiin tarkoituksen mukaisiin toimintoihin ja toimintoryhmiin. Ajankäytön perustunnusten laskenta tuotti ensimmäiset ajankäyttömatriisit suomalaisten luontoon liittyvän ajankäytön rakenteesta. Aikabudjettimetodologian periaatteiden mukaisesti koko vuoden ajankäyttö keskiarvoistetaan vuorokauden (24h) mittaiseen aikabudjettiin.

Toisen vaiheen tavoitteena oli testata ja kehittää ajankäyttötutkimusaineistojen analysointiin soveltuvia monimuuttujamenetemiä. Ajankäyttötutkimusaineistot kehitettiin alun perin väestön ajankäytön yleisen rakenteen tilinpidolliseen (matriisimuotoiseen) kuvaamiseen. Aineistojen erityispiirteistä johtuen ajankäyttöä selittävien analyysimenetelmien kehittäminen on alkutaipaleella eikä yleisesti sovittuja käytäntöjä ole syntynyt. Monimuuttujamenetelmien soveltamista varten ajankäytön perustunnukset yhdistettiin laajoihin yksilö- ja kotitaloustason taustamuuttuja-aineistoihin. Analyyseihin valitut muuttujat kuvaavat lyhyen ja pitkän aikavälin resursseja, jotka vaikuttavat ihmisten päivittäiseen ajankäyttöön liittyviin osallistumis- ja ajankäyttöpäätöksiin. Lisäksi analyyseissä tarkasteltiin kuinka erilaiset spatiaaliset, temporaaliset ja sosiaaliset olosuhteet vaikuttavat päätöksentekoprosessin eri vaiheissa.

Tutkimuksen kolmannen vaiheen tavoitteena on pohtia ajankäyttötutkimusmetodologian lähestymistavan ja tuotetun uuden tiedon soveltamismahdollisuuksia maaseudun kestävän kehittämisen apuvälineenä. Tutkimusprosessin eri vaiheissa tuotettujen tulosten, johtopäätösten sekä muun tutkimusalalla toteutetun tutkimuksen avulla etsitään vastauksia kysymyksiin: millaista maaseutua kehitetään, kenelle maaseutua kehitetään ja millä tiedolla maaseutua kehitetään.

Vapaa-ajanasuminen, maaseutumatkailu ja luontomatkailu ylipäätään liittyvät enemmän tai vähemmän ihmisten ”omaan” aikaan, johon on vaikea, eikä usein halutakaan, vaikuttaa suoraan. Esimerkiksi, vapaa-ajan asumista voidaan ohjata epäsuorasti kaavoituksen tai verotuksen kautta, mutta itse mökillä tapahtuvaan toimintaan osallistumiseen liittyvät valinnat ovat osa yksilöllistä arjen hallintaa. Tietoa ihmisten ja väestöryhmien suosimista toiminnoista sekä toimintoihin käytetyn ajan spatiaalisesta ja ajallisesta jakautumisesta voidaan hyödyntää maaseudun kestävässä kehittämisessä. ”Maaseudun aikapolitiikka” saattaa olla keino yhdistää asumismaaseutu ja elin-keinojen maaseutu aikaisempaa tiiviimmin vapaa-ajan maaseutuun.

 

Maaseutuyrittäjyys, verkostot ja paikallisuus. Tapaustutkimus pienimuotoisen elintarviketuotannon kestävyydestä Keski-Suomessa

 

Antti Puupponen, Jyväskylän yliopisto, yhteiskuntapolitiikka

antti.puupponen(at)jyu.fi

 

Väitöstutkimus tarkastelee elintarviketuotannon paikallisuutta ja sen vaikutuksia maaseudun pienimuotoisen yrittäjyyden ja kestävän kehityksen kannalta. Tutkimuksen taustalla on lähiruoka-ajattelu, mikä on ollut maaseudun tutkimuksen ja kehittämisen keskeisiä kiinnostuksen kohteita viime vuosina. Lähiruoan avulla pyritään lyhentämään elintarviketuotannon ja -kulutuksen välistä etäisyyttä. Tutkimuksen mukaan lähiruoan tuottamisesta on tullut yksi lisäansion lähde maatiloille. Maatilojen yhteyteen on perustettu esimerkiksi kotileipomoita ja muuta pienimuotoista elintarvikkeiden jatkojalostustoimintaa. Tämä uudenlainen yrittäjyys on tullut tiloille perinteisen maataloustuotannon rinnalle. Se on ollut näille tiloille eräänlainen vaihtoehtoinen kehittämisstrategia verrattuna siihen, että tila laajentaisi mittavasti perustuotantoaan. Kyse on siis monialaisista tiloista, joilla on samanaikaisesti useita yritystoiminnan muotoja.

 

Tutkimuksessa todetaan myös monissa aikaisemmissa tutkimuksissa havaittu lähiruoan käsitteeseen liittyvä ongelmallisuus ja epämääräisyys. Fyysinen ja ajallinen etäisyys tai läheisyys koetaan suhteellisina asioina, joten niille on vaikeaa asettaa tarkkoja rajoja. Tämä korostuu Suomessa, missä on harva asutus ja pitkät välimatkat etenkin syrjäisen maaseudun ja kulutuskeskittymien välillä. Monesti onkin helpompi puhua paikallisesta ruoasta. Kuluttajan näkökulmasta on siis tärkeää tietää tuotantopaikka ja -olosuhteet sekä elintarvikeketjun läpinäkyvyys. Suomessa paikallisten tuotteiden saatavuutta vaikeuttavat toimijoiden väliset mittakaavaerot. Maaseudun pienten lähiruokayrittäjien tuotantomäärät voivat olla liian pieniä suurille toimijoille, kuten vähittäiskaupoille ja laitoskeittiöille. Lisäksi suomalaisen vähittäiskaupan ketjuuntuneisuus vaikeuttaa tuotteiden pääsyä kauppaan myytäväksi. Yrittäjien välisellä yhteistyölle ja verkostoitumisella näitä esteitä on kuitenkin pystytty poistamaan. Samoin jalostusasteen nostaminen ja tuotannossa erikoistuminen ovat avanneet uusia väyliä yrittäjyydelle. Myös erilaiset maaseudun kehittämishankkeet ovat toimineet eräänlaisena resurssina toiminnan kehittämiselle.

 

Tutkimuksen mukaan paikallisella elintarviketuotannolla on merkitystä etenkin maaseudun sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden kannalta. Se on turvannut osaltaan maatilatoiminnan jatkuvuutta ja luonut uusia toimeentulomahdollisuuksia. Lähiruoan osuus elintarviketalouden kokonaisuudessa on kuitenkin vielä aika pieni ja toiminta on tiloille usein vain sivutoimista. Kiinnostus ruoan paikallisuutta kohtaan on silti kasvavaa. Kysymykset kestävästä kehityksestä, ilmastonmuutoksesta ja ruoan turvallisuudesta pakottavat myös tulevaisuudessa entistä enemmän miettimään sitä, mitkä ovat järkevimpiä logistisia ratkaisuja elintarviketuotannossa ja -kulutuksessa. Tämä saattaa lisätä pienyrittäjyyden yhteiskunnallista merkitystä ja myös ilmiön aluetaloudellisia vaikutuksia.

 

Tutkimuksessa tehtiin 61 haastattelua Keski-Suomessa. Tutkimusta varten haastateltiin maatilayrittäjiä, vähittäiskauppiaita, maaseudun kehittäjiä sekä elintarviketeollisuuden johtajia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Vaikka lähiruoasta ja siihen liittyvästä paikallisesta toiminnasta on tehty runsaasti aiempia tutkimuksia ja selvityksiä, on tutkimus laajuudessaan kuitenkin ainutlaatuinen. Tutkimus kuuluu yhteiskuntapolitiikan alaan, mutta se hyödyntää myös maaseutusosiologian, yrittäjyys- ja verkostotutkimuksen sekä maantieteen teorioita ja käsitteitä. Tutkimus koostuu yhteenvedosta ja viidestä julkaistusta artikkelista. Tutkimuksen artikkelit on julkaistu ympäristöyhteiskuntatieteiden, maantieteen ja maaseutututkimuksen tieteellisissä aikakausjulkaisuissa ja toimitetuissa teoksissa. Tutkimustuloksia voidaan soveltaa maaseudun kehittämisessä ja elintarvikealan pienyritysten strategioiden suunnittelussa.

 

Tutkimus suomalaisesta maaseutuyrittäjästä bioenergian tuottajana

 Timo Pellikka, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntapolitiikka

timo.pellikka@uef.fi

 Tutkimuksessa tarkastellaan peltoenergiakasvien viljelyä ja viljelyn tehostamismahdollisuuksia Suomessa. Tavoitteena on selvittää ruokohelven viljelypäätöksiin vaikuttavat tekijät, sekä tarkastella tilakohtaisen päätöksenteon, maatalouspolitiikan ohjauskeinojen, sekä markkinoiden välisiä syy-euraussuhteita. Aineistoina tutkimuksessa käytetään Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta hankittuja rekisteriaineistoja, vuonna 2007 kerättyjä postikyselyaineistoja sekä vuonna 2011 kerättävää haastatteluaineistoa.  Tilastollisista menetelmistä tutkimuksessa käytetään kuvailevan analyysin menetelmiä (graafit ja keskitunnukset), ja mahdollisesti myös faktorianalyysia.

 

Peltoenergiakasveilla on merkittävä roolinsa yhteiseurooppalaisessa tavoitteessa lisätä uusiutuvan energian käyttöä ja maatalouspoliittisissa pyrkimyksissä siirtyä monokulttuurisesta monivaikutteiseen maatalouteen. Erityisesti ruokohelven viljelyn nähdään tukevan paitsi energia- ,että maatalouspolitiikan tavoitteita, se on nähty myös keinoksi vähentää ruokaan keskittyneen maatalouden ylituotantoa uhkaamatta kuitenkaan maaseudun elinvoimaisuutta ja kulttuurimaisemaa.

 

2000-luvun alussa tehtyjen mielipide- ja voimalaitosten käyttökapasiteettiselvitysten perusteella ruokohelven viljelytavoitteeksi asetettiin 75 000 ha vuodelle 2010, ja varovaistenkin skenarioiden mukaan ruokohelven viljelyalan arvioitiin nousevan 40 000 hehtaariin vuoteen 2010 mennessä. Arviot perustuivat maataloustuottajien kiinnostukseen ruokohelven viljelyyn. Viljelypinta-alan kehitys on kuitenkin osoittautunut aiemmin arvioitua huomattavasti hitaammaksi.

 

Ruokohelpeä pidetään lupaavimpana non-food käyttöön soveltuvana viljelykasvina. -Ruokohelven energiaviljelyn taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja ekologiset vaikutukset on nähty lähinnä positiivisina. Kasvupaikkansa suhteen ruokohelpi ei ole yhtä vaatelias kuin muut energiakasvit, ja ruokohelven viljely vaatii vähän työpanoksia kasvukauden aikana. Ruokohelpi ei myöskään vaadi intensiivistä lannoitusta, ja sen viljely sekä korjuu onnistuvat tavanomaisilla maatalouskoneilla. Ruokohelven viljelyn huonoina puolina on julkisuudessa esitetty muun muassa lopputuotteen markkinoiden kehittymättömyys, tuki- ja markkinajärjestelmän toimimattomuus, ja poliittisen ohjausjärjestelmän muutosten ennakoimattomuus.