23.10.2017

11. Universalismi sosiaalipolitiikan keinona ja ideaalina

 

Työryhmä kokoontuu torstaina 26.10.2017 klo 15:45-18:00 salissa X223

Universalismi on saanut sosiaalipolitiikan alalla vuosikymmenten aikana moninaisia määritelmiä. Siitä on keskusteltu vaihtelevin merkityksin niin normatiivisena ideaalina kuin käytännön sosiaalipolitiikan järjestämisen tapana. Universalismiin liitettyjä piirteitä ovat muun muassa etuisuuksien ja palveluiden kattavuus ja yhdenvertaisuus.

Universaalien etuisuuksien ja palveluiden piiriin pääseminen ollut kansalaisuus- tai asumisperusteista, toisin kuin selektiivisen sosiaalipolitiikan järjestelmissä. Sosiaalipolitiikan järjestämisen tapana universalismi on usein nähty selektivismin ja partikularismin vastakohtana. Normatiivisena ideaalina universalismille läheisiä käsitteitä ovat tasa-arvo ja solidaarisuus. Näistä yleisesti universalismiin liitetyistä piirteistä huolimatta keskusteluissa sen synnystä, kehittymisestä ja vaikutuksista vallitsee moninaisia ja keskenään ristiriitaisiakin näkemyksiä.

Tässä työryhmässä pohdimme sosiaalipolitiikan universalismia ilmiönä, käsitteenä ja ideaalina. Olemme erityisen kiinnostuneita siitä, millaista on tämän vuosituhannen universalismi ja millaisia edellytyksiä sillä on sekä vanhoissa hyvinvointivaltioissa että sosiaaliturvajärjestelmiään aktiivisesti kehittävissä maissa esimerkiksi latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa. Työryhmään ovat tervetulleita hyvin monenlaiset esitykset. Toivomme niin teoreettisia ja käsitteellisiä analyyseja universalismista kuin myös esityksiä empiirisistä tutkimuksista, joissa universalismi on keskeinen käsite. Esitykset voivat perustua jo tehdylle tutkimukselle tai tutkimuksen ideoinnille.    

Koordinaattori:  

 

Ryhmän ‘Universalismi sosiaalipolitiikan keinona ja ideaalina’ aikataulu

 

15:45–16:00 Alkusanat

16:00–16:20 Nyby & Nygård & Blum ‘The changing role of universalism in Finnish family policy.’

16:20–16:40 Palmu & Nygård & Nyqvist ‘Universalismi käännekohdassa? Haastattelututkimus pohjanmaalaisten lapsiperheiden kokemuksista.’

16:40–17:00 Karsio ‘Vanhuspalveluiden tarpeenarviointiprosessin eriarvoisuudet kolmessa pohjoismaisessa kaupungissa — onko suomalainen vanhuspalvelu lainkaan universalistinen?’

17:00–17:20 Järvinen-Tassopoulos ‘Rajat ylittävän toimeentulon ja sopeutumisen tarve —Sosiaalityöntekijöiden representaatioita nuorista maahanmuuttajataustaisista asiakkaista.’

17:20–17:40 Salminen ‘Osallisuuden ulottuvuudet.’

17:40–18:00 Patomäki ‘Universalismin eri muodoista Alain Badioun ajattelussa.’

 

 

Abstraktit

 

Universalismin eri muodoista Alain Badioun ajattelussa

Joel Patomäki, Turun yliopisto
 

Lähestyn sosiaalipolitiikkaa filosofian/posthumanismin keinoin. Pyrin valottamaan tiettyjä yleisiä tendenssejä sosiaalipolitiikassa kaymällä läpi Gilles Deleuzen ja Alain Badioun väittelyn. Hahmotan sen sillaksi, jonka kautta voi nähdä tendessejä, jotka on implikoitu Rosi Braidotin monien lähteiden mukaan, hyvin deleuzelaiseen käsitykseen sosiaalisesta ontologiasta.

Badiou on kritisoinut posthumanistista vitalismia siitä, että se näkee kaiken ykseydessä voiman, jonka laittaa yhteen ainoaan kategoriaan, ja näkee sen aggressiivisena. Se on Badioun mukaan aggressiivista platonismia, joka on kiertänyt kehän, ja palannut platonismiin kiertotietä. Badiou on tietyissa sosiaalipolitiikan universalismin käyttötarkoituksessa oikeassa, sillä on yleisesti tunnettu fakta, että nykyisen sosiaalipolitiikan malli on, de facto, ei-universalistinen ja biovaltaa omaava.

Biovalta tarkoittaa tässä yhteydessa sitä, että yksilöt saavat perustulon ja sen olettamat terveelliset elämäntavat, esim. yksityisen terveydenhuollon. Ihmisten luomat suhteet ja elämäntavat ovat keskeisessä asemassa siinä, voiko tämä elää ihmisarvoista elamää. Ihmistä ikään kuin taputetaan selkään, että "mene nyt sinne ja menesty". Argumentoin, etta tämä ei toimi, silla tuolloin vitalististen informaatiokoodien kautta, valtakeskittymien muodostuminen hallitsemattomasti on väistämätöntä.

Posthumanismin "hyväksyvä etiikka" tarkoittaa sitä, että pyritään mukautumaan kulloisiinkiin kapitalistisiin logiikkoihin. Se on olennaista, sillä silloin ei voida nähdä yli kapitalismin, jonka Rosi Braidotti tuomitsee "sosialistisena romantiikkana", jossa aina haaveksitaan että "systeemi ei voi kestää, se tulee romahtamaan". Braidotti väittääkin, että ihmisten pitää luoda ympärilleen suhteita, jotka mahdollistavat subjektiviteetin toteutumisen. Badiou sitä vastoin tähdentää universalismin tärkeyttä poliittisena projektina, jonka keskiössä on tasa-arvo.

 

The changing role of universalism in Finnish family policy

Josefine Nyby, Åbo Akademi University, Vaasa, Finland
Mikael Nygård, Åbo Akademi University, Vaasa, Finland
Sonja Blum, University of Hagen, Hagen, Germany
 

In Finnish family policy, universalism is a well-established and highly popular concept, and by embracing this concept, Finland has since the early 1990s been considered part of the Nordic family policy model. However, since the repercussions of the international financial crisis hit Finland in 2010, Finnish governments have pursued several austerity measures to the family policy system, challenging ‘Nordic’ values such as universalism. The aim of this paper is to a) map what reforms have been pursued in Finnish family policy and its closely related fields since 2010, b) examine the drivers behind these reforms, and c) discuss the magnitude of these reforms, i.e. are these reforms considered programmatic or systematic in character, challenging core principles in the Finnish family policy system? This is done through pursuing a systematic analysis of Finnish legislation, government bills, and public official data between 2010 and 2017. The result show that during this period several  programmatic reforms, both investments and cutbacks, were pursued in family policy, but interestingly systematic reforms were also pursued, challenging the principle of universalism. These reforms, although not drastic, can none the less be considered profound and unpopular, and they raise questions on the importance of and reframing of universalism, as well as Finland as part of the Nordic model of welfare.

 

Rajat ylittävän toimeentulon ja sopeutumisen tarve – Sosiaalityöntekijöiden representaatioita nuorista maahanmuuttajataustaisista asiakkaista

 Johanna Järvinen-Tassopoulos
Dos., erikoistutkija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
 

 Tasa-arvo, universalismi, solidaarisuus ja julkinen vastuu ovat keskeisiä pohjoismaisen hyvinvointivaltion toimintaperiaatteita ja tunnusmerkkejä (Hänninen 2017). Universalismi voidaan ymmärtää siten, että sosiaalipoliittinen järjestelmä koskee yhtä lailla kaikkia ja se antaa kaikille yhtäläisen etuuden tai palvelun (Anttonen & Sipilä 2000). Maahanmuuton voidaan katsoa kuitenkin muuttavan yksilöiden tarpeita: on sopeuduttava uuteen yhteiskuntaan, on opeteltava uusi kieli, on verkostoiduttava ja on löydettävä keinoja turvata toimeentulo. Maahan muuttaneen henkilön suhde sosiaalityöntekijään on yksi kotoutumisen alkuun liittyvä viranomaissuhde (Turtiainen 2011).   

 Tarkastelen universaalin sosiaalipolitiikan kysymystä toimeentulon ja sopeutumisen näkökulmasta. Esitys perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tehtävään ”Rahapelaaminen sosiaalityössä” -tutkimus- ja kehittämishankkeen alustaviin tuloksiin. Tutkimusta varten haastateltiin 24 sosiaalityöntekijää eri puolilla Suomea. Heiltä kysyttiin rahapelaamisen ilmiöstä ja ongelmasta sekä heidän kokemuksistaan ongelmallisesti rahasta pelaavien asiakkaiden auttamisesta. Esityksessä käyn läpi sosiaalityöntekijöiden representaatioita nuorista maahanmuuttajataustaisista asiakkaista, joiden arkeen Suomessa liittyy rahapelaaminen.

 Jos universalismin ajatellaan liittyvän johonkin yhteisöön, kaikista vieraista ihmisistä ei ole aina kyetty huolehtimaan (Anttonen & Sipilä; Helne 2003). Haastattelujen perusteella rahapelaaminen liittyisi niin ulkomaille jääneen perheen auttamiseen kuin sopeutumisen haasteisiin. Nuoret maahanmuuttajataustaiset asiakkaat saapuvat suomalaiseen yhteisöön, joka huolehtii uusista jäsenistään, muttei jäsenyyden ulkopuolelle jäävistä. Sosiaalityöntekijät viittaavat haastatteluissaan myös kotoutumiseen, jonka onnistuminen saattaa jäädä nuorten maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden harteille erityisistä palveluista ja suunnitelmista huolimatta. Suomalainen rahapelitoiminta liitetään useimmiten yhteisen hyvän ajatukseen, mutta mikä on nuorten maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden suhde tähän ajatukseen? Mikä osuus yhteisestä hyvästä kuuluu heille?

 

Universalismi käännekohdassa? Haastattelututkimus pohjanmaalaisten lapsiperheiden kokemuksista

Marja Palmu, sosiaalipolitiikan jatko-opiskelija, Åbo Akademi, Vaasa
Mikael Nygård, sosiaalipolitiikan professori, Åbo Akademi, Vaasa
Fredrica Nyqvist, akatemialehtori, Åbo Akademi, Vaasa
 

Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, jossa universalismin periaate on ollut keskeisessä roolissa, Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna ollut tunnettu kattavasta perhepolitiikastaan korkeine vanhempien työssäkäyntiasteineen sekä mataline köyhyyslukuineen. Kuitenkin viimeisten vuosien aikana talouden hidas kasvu, korkea työttömyysaste ja säästötoimenpiteet (kuten lapsilisien leikkaus) ovat vähitellen heikentäneet perheiden taloudellista turvaa, erityisesti yksinhuoltaja- ja monilapsisissa perheissä. Yhdessä epävarmojen työmarkkinoiden kanssa ovat nämä leikkaukset ajaneet lapsiperheet yhä ahtaammalle köyhyyden, terveyserojen ja erilaisen pahoinvoinnin riskialueille. Tässä esityksessä pohdimme, vieläko universalismin periaate pätee, vai ovatko taloudellinen kriisi ja säästötoimenpiteet murentaneet universalismin sisältöä. Analysoimme lapsiperheiden arjessaan kohtaamia riskejä ja selviytymisstrategioita sekä miten työelämän ja talouden epävarmuus vaikuttavat heidän subjektiiviseen hyvinvointiinsa. Subjektiivinen hyvinvointi määritellään tässä yhteydessä laajasti sateenvarjokäsitteenä kattaen taloudellisen, sosiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin sekä terveyden ulottuvuudet. Aineisto koostuu 22:sta syksyn ja talven 2016–2017 aikana tehdystä, laadullisesta puolistrukturoidusta haastattelusta suomen- ja ruotsinkielisissä lapsiperheissä Pohjanmaan alueella. Haastattelujen pohjalta voidaan todeta, että lapsiperheet kohtaavat arjessaan epävarmuutta ja riskejä, jotka vaikuttavat heidän hyvinvointiinsa, erityisesti matalatuloisissa lapsiperheissä. Voidaan todeta, että universalismin periaate vielä löytyy, mutta sitä ei voida enää luonnehtia vedenpitäväksi.

Asiasanat: Universalismi, perheet, riskit, epävarmuus, hyvinvointi, terveys, selviytymisstrategiat, laadullinen haastattelu

 

Osallisuuden ulottuvuudet

Jarkko Salminen, Tampereen yliopisto
 

Pohdimme esityksessämme, millaisia ristiriitoja osallisuuden käsitteeseen sisältyy. Lähtökohtamme on se, että on mahdollista erottaa kaksi usein ristiriitaista yhteiskunnallista tavoitetta: yhtäältä arvokas tavoite on yhteinen hyvä, mahdollisuuksien tasa-arvo, asioista kollektiivisesti sopiminen ja universalismi, toisaalta yksilöiden ja ryhmien vapaus, autonomia, toimintakyky, itsemääräämisoikeus ja voimautuminen. Molemmilla on myös negatiivinen puolensa, koska tasa-arvoisuus voi johtaa tasapäistämiseen, ja yksilön vapauden korostamisesta voi seurata se, että hänen vastuulleen annetaan asioita, joihin hän ei voi yksin vaikuttaa. Esitämme, että osallisuus edellyttää molempia: oikeutta olla tasa-arvoinen sekä erityinen. Nancy Fraserin mukaan yhteiskunnassa tarvitaan niin yksilöiden muodostamien ryhmien tunnistamista erityisinä (recognition) kuin niiden kohtelemista samanarvoisinakin, tarjoamalla yhtäläiset konkreettiset mahdollisuudet ja resurssit (redistribution). Ihminen voi tilannekohtaisesti pyrkiä osalliseksi erilaisissa intressi- ja identiteettiryhmissä tai koko yhteiskunnassa. Esimerkiksi mielenterveyskuntoutuja voi olla osallinen vertaistukiryhmässä, jossa erityinen identiteetti toteutuu. Tämä voi kuitenkin johtaa leimautumiseen, jolloin tärkeäksi tuleekin kyky vaatia tasa-arvoista kohtelua – osallisuutta yhteiskunnassa. Osallisuuden eri puolet ovat ristiriitaisia ja ne toteutuvat eri tavoin hyvinvointivaltioregiimeissä. Liberaali regiimi mahdollistaa paremmin yksilöiden vapauden ja osallisuuden erilaisissa erityisryhmissä. Sosiaalidemokraattisessa regiimissä sen sijaan tavoitellaan kaikkien kansalaisten universaalia osallisuutta. Näiden regiimien elementit sekoittuvat, mutta niiden välinen jännite säilyy. Osallisuus on ristiriitaista, koska erilaisuus ja samanlaisuus eivät voi toteutua yhtä aikaa.

 

Vanhuspalveluiden tarpeenarviointiprosessin eriarvoisuudet kolmessa pohjoismaisessa kaupungissa – onko suomalainen vanhuspalvelu lainkaan universalistinen?

Olli Karsio, tutkija/tohtorikoulutettava, Tampereen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, sosiaalipolitiikka
 

Suomalainen vanhuspalvelujärjestelmä ei kuulu universalismin ideaalin malliesimerkkeihin. Silti julkinen vanhushoiva usein määritellään tärkeäksi osaksi pohjoismaista universaalia hyvinvointivaltion ideaalia. Vanhushoivaa ja –palveluita voidaan tarkastella sosiaalipolitiikan näkökulmasta laajempana yhteiskunnallisena instituutiona, joka on vapauttanut naiset työmarkkinoille ja luonut erityisesti naisille työllistymismahdollisuuksia. Miltä niukkuuden politiikan aikainen julkinen vanhuspalvelu näyttää vuonna 2017? Onko siinä universalismin piirteitä ja tuottaako se eriarvoisuutta vai tasa-arvoa? Ennen kaikkea, näyttäytyykö se universalistisena palveluna vanhusten näkökulmasta.

Pohjoismaisessa SIA-tutkimushankkeessa (Social Inequalities in Ageing) tutkitaan ikääntymiseen liittyvää eriarvoisuutta. Yhdessä tutkimushankkeen osahankkeessa tutkimme vanhuspalveluiden tarpeenarvioinnin eriarvoisuutta kolmessa pohjoismaisessa kaupungissa: Kööpenhaminassa, Tukholmassa ja Tampereella. Tutkimuksen tavoitteena on verrata kolmen kaupungin tarpeenarviointiprosesseja ja niihin liittyvää eriarvoisuutta. Tutkimushanke on alussa ja aineiston keruu on kesken. Tässä esityksessä pohditaan Tampereelta kerätyn haastattelu- ja asiakirja-aineiston perusteella, kuinka tasavertaiselta ja kattavalta vanhushoiva näyttäytyy tarpeenarviointiprosessin näkökulmasta.

Alustavien analyysien perusteella, tutkimuksen kohteena olevan kunnan julkisen vanhushoivan ja –palveluiden tarpeenarvioinnin ja asiakasohjauksen perusteena ei ole universalismin ihanne. Ennemminkin sitä kuvaavat yksilön vastuuttamisen, minimiturvan ja asiakaslähtöisyyden periaatteet. Konservatiivisiin ja etelä-eurooppalaisiin hyvinvointivaltiomalleihin liitetty subsidiariteettiperiaate vaikuttaisi sopivan suomalaisen vanhuspalvelujärjestelmän määritelmään paremmin kuin universalismi.