18.10.2017

12. Työelämän (uudet) riskit ja (vanhat) vakuudet

 

Työryhmä kokoontuu torstaina 26.10.2017 klo 15:45-18:00 salissa X327 ja perjantaina 9:00-10:30 salissa S303

Työryhmässä pohditaan työelämän muutosta ja työmarkkinoiden murroksia. Työelämän muutosten suunnasta ja voimasta on erilaisia näkemyksiä. Yhtäältä puhutaan perustavanlaatuisista ja suurista muutoksista, toisaalta suomalaisessa työelämässä on viitteitä vahvasta jatkuvuudesta ja jopa staattisuudesta. Mitä riskejä muutos tai muuttumattomuus tuo tullessaan?  

Työelämän suuria kysymyksiä ovat työn puute, toimeentulon epävakaus sekä työn epävarmuus ja heikko ennustettavuus. Työelämän muutoksen onkin katsottu lisäävän eriarvoisuutta. Esimerkiksi työelämän laadun on oletettu polarisoituvan globaalin kilpailun paineessa.

Mitä riskejä liittyy tulevaisuuden työhön?  Millaisia riskejä ja toisaalta mahdollisuuksia liittyy esimerkiksi digitalisaation ja automaation tuomaan muutokseen työn luonteessa ja määrässä? Entä miten sosiaaliturvajärjestelmää tulisi kehittää niin että se huomioisi paremmin työelämän muutoksen tuottamat taloudelliset ja sosiaaliset riskit nyt ja tulevaisuudessa?

Työryhmässä on mahdollista esitellä erilaisia ja eri vaiheessa olevia tutkimuksia, jotka sisällöllisesti kytkeytyvät työelämään tuloon, työssä oloon, työn puutteeseen, työstä poistumiseen tai työn ja ei-työn suhteisiin. Esitysten näkökulmat ja tarkastelutasot voivat olla erilaisia, samoin tutkimusmenetelmät. Erityisen toivottavia ovat työelämän tutkimusta kriittisesti arvioivat esitykset sekä uudet teoreettiset ja käsitteelliset avaukset. Myös vertailevat tutkimukset työelämän muutoksesta ja eri maiden tavoista pyrkiä hallitsemaan työelämän riskejä ovat tervetulleita.

Koordinaattorit:

 

Aikataulu torstaina

15:45 Työryhmän avaus

16:00–16:30 Antti Saloniemi: Pärjäämisen edellytykset. Ketkä arivioivat työhistoriaansa myönteisesti vuodesta 2011 vuoteen 2016?

16:30–17:00  Heikki Ervasti & Minna Ylikännö: Työttömyyden myönteiset ja kielteiset seuraukset. Tutkimus Salon työttömistä.

17:00-17:30 Jouko Nätti, Satu Ojala & Merja Kauhanen: Temporary agency work and labour market transitions

17:30–18:00 Merja Kauhanen, Jouko Nätti & Satu Ojala: The impact of  temporary work on subsequent earnings in the long run

 

Aikataulu perjantaina

9:00-9:30 Ari-Matti Näätänen: Suomalainen työllisyyspolitiikka TE-johdon silmin

9:30-10:00 Markku Ikkala: Työn määrittelyä – Mitä on tulevaisuuden työ?

10:00-10:30 Hanna-Kaisa Hoppania, Antero Olakivi ja Minna Zechner: Johtamisen rajat vanhushoivassa

 

Abstraktit

 

Pärjäämisen edellytykset. Ketkä arvioivat työhistoriaansa myönteisesti vuodesta 2011 vuoteen 2016?

 Antti Saloniemi
 

Vaatimus paremmasta dynamiikasta on tuttua työmarkkinoista käytävästä keskustelusta. Liikkuvuudesta tai varsinkaan niistä merkitysykistä, joita palkansaajat niille antavat, tiedetään verrattain vähän. Esitys perustuu seuranta-aineistoon (2011 ja 2016), jonka alussa kaikki osallistujat olivat työllisiä palkansaajia, viiden vuoden kuluttua 76 prosenttia (n= 1175) oli edelleen tässä statuksessa.   

Kiinnostuksen kohde on osallistujien arvio omasta työmarkkinahistoriaan viiden vuoden ajalta. Lähemmässä tarkastelussa on se runsasta kolmannesta (36%), joka arvioi työnsä muutokset selvästi myönteisinä.

 Vain alle puolet (48%) oli pysynyt koko tarkastelujakson samassa työpaikassa, 23 prosenttia oli vaihtanut tehtäviä työpaikan sisällä ja vajaa kolmannes (29%) oli vaihtanut työpaikkaa. Yli puolet (55%) raportoi työpaikalla käyttöön otetuista uusista prosesseista, hieman harvempi (40%) kertoi merkittävistä henkilön uudelleen järjestelyistä. Työttömyysjaksoja kertyi 16 prosentille. Henkilöstön määrä oli laskeva kolmanneksessa (35%) työpaikoista, nouseva suunta oli viidenneksessä (22%). Työn laadun mittarina vastaajat arvioivat kuinka hyvin omat kyvyt vastaavat työn vaatimuksia. Viidennes (19%) arvioi kykyjensä olevan alikäytössä. Näiden muuttujien lisäksi logistisen regression mallissa otettiin mukaan myös ikä, sukupuoli, toimiala ja koulutus.     

 Työelämässä tapahtuneiden muutosten suhde siihen miten positiivisessa valossa oma työhistoria nähtiin, oli ristiriitainen. Vastaajat, jotka olivat vaihtaneet työtä joko työpaikan sisällä tai kokonaan toiseen työpaikkaan olivat selvästi muita tyytyväisempiä, iällä näytti olevan myös samansuuntainen vaikutus. Sen sijaan työpaikan mittavat henkilöstöjärjestelyt toimivat selvästi päinvastaiseen suuntaan. Tilanne oli samanlainen, jos vastaaja oli työpaikassa, jonka henkilöstö oli vähenemässä tai jos hän arvioi kykyjensä olevan vajaakäytössä. Sen sijaan työttömyyskokemuksilla, sukupuolella, toimialla tai koulutustasolla ei ollut itsenäistä vaikutusta siihen, mitä positiivisena työhistoria nähtiin.

   

Työttömyyden myönteiset ja kielteiset seuraukset. Tutkimus Salon työttömistä

 Heikki Ervasti & Minna Ylikännö
Turun yliopisto
Sosiaalitieteiden laisto

 

Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että työttömyys on hankala ja hyvinvointia alentava elämäntilanne. On kuitenkin myös esitetty, että kaikissa tilanteissa työttömäksi jääminen ei ole kielteinen kokemus. Esimerkiksi eläköitymistään lähestyvä ikääntynyt henkilö, sairauden tai muun syyn vuoksi alentuneesta työkyvystä kärsivä tai muusta syystä työnsä kuormittavana kokeva voi pitää työttömyyttä suorastaan myönteisenä kehityksenä. Tarkastelemme tutkimuksessamme, missä määrin työttömyyteen liittyi myönteisiä tekijöitä kielteisten tekijöiden ohella salolaisten työttömien keskuudessa vuosina 2013-2015. Aineisto koostuu kahdesta poikkileikkauksesta sekä niihin sisältyvästä paneeliaineistosta. Työttömyyteen liittyvinä kielteisinä tekijöinä tarkastelemme koettua taloudellista epävarmuutta, sosiaalisten kontaktien ja koetun arvostuksen vähenemistä, koettua elämänhallinnan heikentymistä ja koettua ammattitaidon heikkenemistä sekä työelämään palaamiseen liittyvän vaikeuden kokemista. Työttömyyden myönteisiä piirteitä mittasimme kysymällä työttömien kokemuksia siitä, onko työttömyyden yhteydessä kiire ja stressi heidän kokemuksensa mukaan vähentyneet ja vapaa-aika sekä harrastuksille, perheelle ja kotitöille sekä ystäville omistettava aika puolestaan lisääntyneet. Tulokset osoittavat, että työttömyyteen liittyy todellakin myönteisiä piirteitä, mutta vahvemmin työttömyyttä kuitenkin leimaavat työttömyyden kielteiset seuraukset, erityisesti taloudelliset paineet. Työttömyyden pidentyessä asetelma ei juurikaan muutu pitkittäistarkastelussa, mutta poikkileikkauksena työttömyyden negatiiviset seuraukset ovat tarkasteluajanjaksolla voimistuneet ja myönteiset seuraukset puolestaan heikentyneet.

 

Temporary agency work and labour market transitions

Nätti, Jouko1 & Ojala, Satu1 & & Kauhanen, Merja2
1School of Social Sciences and Humanities, University of Tampere, Finland
2Labour Institute for Economic Research; Helsinki, Finland
 

Introduction: New forms of employment have constituted a central element in recent debate on the future of employment relations. Temporary agency work is one of these new types of employment and has been growing in Europe over the last two decades, although in Finland the proportion of temporary agency worker is still low. Work for a temporary employment agency involves a triangular employment relationship between an employee who is paid by the employment agency but performs work for and under the supervision of a user enterprise. The growth of temporary agency employment has raised interest in the economic and social consequences of temporary agency work. Labour market outcomes of temporary agency employment have usually been looked from the view of ‘stepping-stone’/ ‘bridge employment’/ ‘integration’ hypotheses as opposed to ‘trap’ hypotheses. These are used to assess whether temporary employment is a way of entering standard employment (bridge), or whether it is associated with exclusion from the labour market and unemployment (trap).

 Objective: The aim of the paper is to examine to what extent temporary agency work acts as a stepping stone (into a permanent job) or a dead end for a labour market career (into unemployment) in the Finnish labour market.

 Methods: The data used is based on the Finnish Labour Force Panel Surveys 2008-2013. The present study was restricted to 15-64 -year-old temporary agency employees (n=1,528). Respondents participated five times in LFS during a 15-month period. Temporary agency work is defined as respondent’s subjective classification if they have a contract with a temporary employment agency. Analysis methods include transition tables and Cox regression analysis.

 Results: Temporary agency work is characterised high mobility during the follow-up period. Between the first and last (fifth) wave, one quarter of temporary agency workers stayed in the same situation, one third moved to a permanent work, every seventh moved to a temporary work, seven percentage moved to unemployment and the rest outside the labour market. Cox regression analysis indicate that transition risk (HR) to permanent work is highest among the well-educated. Transition risk (HR) to unemployment is highest among the low-educated, non-nationals and in the Eastern and Northern Finland.

 Conclusions: Temporary agency work can act as a bridge to permanent employment among the well-educated and as a trap to unemployment among the low-educated and non-nationals.

 

The impact of  temporary work on subsequent earnings in the long run

Kauhanen, Merja1
Nätti, Jouko2 & Ojala, Satu2  
1 Labour Institute for Economic Research; Helsinki, Finland
2  School of Social Sciences and Humanities, University of Tampere, Finland
 

Introduction: Globalisation and technological change have also created increasing demands for more adaptability and flexibility in the labour market and via this have also influenced the use of flexible employment arrangements such as temporary work.  The growth of temporary work in many countries has increasingly raised interest in the economic and social consequences of temporary work arrangements. One essential question in this context is related to the impact of temporary work on the individuals' subsequent labour market outcomes. A number of previous studies have focused on investigating whether temporary work acts as a stepping stone to regular work. However, to much lesser extent the focus in the empirical work has been on the long-term labour market outcomes of temporary work arrangements such as the impact of temporary work on longer term income and earnings.

Objective: The aim of this paper is threefold: (i) to provide new evidence on the impact of temporary work on individuals’ subsequent earnings in the long run, (ii) investigate whether these outcomes differ by the type or motive of temporary work, and (iii) to study how have the impacts changed across time.

Data and methods: The analysis utilises Finnish  Quality of Work Life Surveys (QWLS) from the years 1990, 1997, 2003 and 2008 combined with register follow-up data from the period 1987-2011. As longer-term earnings outcome measures we use e.g. log of the individual’s annual earnings after three and eights years and the sum of annual earnings after three and eight years. The impact of temporary work on these outcomes is studied by using propensity score matching techniques.

Results: The preliminary results suggest that temporary work has impact on longer-term earnings. We find lower annual earnings and sum of annual earnings compared to the situation where the individual would have been in a permanent job in the base year. However, there are differences in the size and the significance of the impact in different subperiods.

Conclusions: Consequences of temporary work also show in the longer-term earnings. There are, however, differences in the size of the impact in different time periods. Our results suggest that the impact was largest in the 1990s.

 

 

 

Suomalainen työllisyyspolitiikka TE-johdon silmin

Ari-Matti Näätänen, Tutkija
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
 

Lähestyn työelämän riskejä, muutostekijöitä ja pysyvyyttä työvoimahallinnon johtajien (myöh. TE-johto) arvioiden näkökulmasta. Sosiaalibarometri 2017-aineisto on kerätty alkuvuodesta 2017, se koostuu 60 vastaajasta kattaen 40 prosenttia Manner-Suomen TE-johtajista. Esityksen luonne on generalistinen. Se tarjoaa TE-johtajien ajankohtaiset näkemyksen muun muassa seuraaviin laajoihin kysymyksiin: Mitkä keinot alentavat tehokkaimmin työttömyyttä? Entä minkä toimenpiteiden vaikutus on parhaimmillaankin heikko? Toisaalta kysytään, mitkä keinot heikentävät eniten työllisyyttä tällä hetkellä? Lisäksi esityksessä pureudutaan pitkäaikaistyöttömien, nuorten työttömien ja maahanmuuttajataustaisten työttömien työllistymisen haasteisiin. Esityksen lopussa tarkastellaan palkkatuetun työn vaikuttavuutta työllistymiseen ja työelämävalmiuksien kehittymiseen haastavassa työmarkkina-asemassa olevien kannalta. Tuloksia verrataan Sosiaalibarometri 2015-aineistoon, jolloin TE-johdon arvioita työllisyyspolitiikkaan tiedusteltiin edellisen kerran.

TE-johdon mukaan kokoaikatyön vähyys haittaa edelleen eniten työllistymistä. Kuitenkin vuoteen 2015 verrattuna suhdanneluonteisten tekijöiden vaikutus on heikentynyt ja kohtaanto-ongelma voimistunut taloustilanteen kohentumisen myötä. Lisäksi työkyvyn heikentyminen ja muuttohaluttomuus hidastavat eniten työttömyyden alenemista vuonna 2017, etenkin pitkäaikaistyöttömien kohdalla.  TE-johtajat suhtautuvat kriittisesti työvoimantarjonnan lisäämiseen työttömiin kohdistuvia taloudellisia ja sosiaalisia insentiivejä lisäämällä. Kaikkein heikoimmat arviot työllisyysvaikutuksista saivat nimittäin työttömyysturvan leikkaaminen ja sanktioiden koventaminen. Sen sijaan TE-johtajat kannattivat lisäpanostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä työvoimapalveluiden tehostamiseen ja laajentamiseen. Myös elvyttävä talous- ja finanssipolitiikka sai kannatusta yhtenä työttömyyden alentamisen keinona. TE-johtajien mukaan maahanmuuttajien työttömyys ei johdu negatiivisesta asenteesta työtä kohtaan tai työkulttuurien eroista, vaan kielitaidon, osaamisen, koulutuksen ja avoinna olevien työpaikkojen puutteesta. Lisäksi TE-johtajien mukaan palkkatuetun työn positiivinen vaikutus on suurempi työttömän työelämävalmiuksiin kuin työllistämistuloksiin. Palkkatuetun työn positiiviset vaikutukset korostuvat nuorilla pitkäaikaistyöttömiin verrattuna. Tulokset haastavat monelta osin Suomessa ja kansainvälisesti harjoitettua työllisyyspolitiikkaa, ja tekevät näin tilaa vaihtoehtoisille ymmärryksille politiikan menetelmistä ja tavoitteista 2020-luvulle kypsymässä yhteiskunnassa.

 

TYÖN MÄÄRITTELYÄ – MITÄ ON TULEVAISUUDEN TYÖ?

YTM Markku Ikkala    YFI /Jyväskylän yliopisto
 

Työttömyys koetaan nykyään usein pahimmaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Ratkaisuksi työttömyyteen poliitikot, tutkijat ja useiden alojen asiantuntijat ovat esittäneet kehäpäätelmäisesti, että tarvitaan lisää työtä, jota talouden kasvu toisi. Eräät tutkijat ovat esittäneet, että itse asiassa yritysten tuloksen kannalta ”ei tarvita työtä vaan arvoa”.  Kasvu syntyisi työn tehostamisesta, mikä tarkoittaisi työpanoksen vähentämistä suhteessa tuotteen tai palvelun myyntiarvoon. Käytännössä se lisäisi työttömyyttä.

 Kyse on kuitenkin muutosprosessista, jota on nimitetty aivan viime vuosina lisääntyneen digitalisaaton ja tekoälyn kehittymisen takia mm. kolmanneksi teolliseksi vallankumoukseksi ja uuden teknologian vallankumoukseksi. Tähän muutokseen liikeyritysten ja muiden organisaatiot kuten koko yhteiskunnan on sopeuttava. Työttömyys kasvaa perinteisessä tuotannossa automaation myötä ja palvelualoilla myös ns. itsepalvelun lisääntyessä. Tätä itsepalvelua on nimitetty myös asiakastyöksi. Mutta se ei aina olekaan asiakkaan hyväksi tehtävää työtä, vaan asiakas joutuu tekemään työn. Tarvitaan uutta suhtautumista työhön niin yhteiskunnassa kuin yrityksissäkin. Tarvitaan muutos, jota suuryrittäjänäkin toiminut Götz Werner on kuvannut kopernikaaniseksi ajattelun käänteeksi. Tämän asian hän on tiivistänyt: ”Tulo ei ole palkka työstä vaan työn mahdollistaja”.

Aluksi pyrin määrittelemään työn käsitettä antropologisesti ja inhimillisenä toimintana. Tarkoituksenani ei ole lähteä liikkeelle työ- tai muista markkinoista, kuten yleensä yrityksen taloustieteessä tai politiikassakin, vaan inhimillisistä tarpeista ja niiden merkityksestä työn teolle ja työmotivaatiolle eli työn kannusteille. Tutkin inhimillisiä tarpeita erityisesti yrityksen taloustieteissä käytettyjen tarve- ja motivaatioteorioiden pohjalta ja niiden suhdetta palkkaan ja työhön. Tässä yhteydessä esittelen sosiaalisena innovaationa perustulon. On sanottu, että se vähentäisi ihmisen riippuvuutta perinteisestä palkkatyöstä ja kannustaisi ihmisiä laajempaan työhön. Oikeastaan se poistaisi työttömyysongelman, kun ihmisiä ei enää tarvitsisi luokitella sellaisiin ryhmiin kuin työtön/työllinen tai syrjäytynyt/työllistettävissä oleva.

Nostan esiin maamme hallituksen tulevaisuuselonteon (2017), mikä käsittelee työn murrosta otsikolla ”Jaettu ymmärrys työn murroksesta”. Selvityksen taustalla on VTT Oy:n selvitys ”kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta”. Selonteko on ajankohtainen, koska ensi vuonna on sen pohjalta tarkoitus tehdä poliittiselle johdolle ratkaisuvaihtoehtoja työn murroksen haasteisiin. Lisäksi otan esiin uusia kirjoituksia, missä käsitellään tulevaisuuden työtä suhteessa nykyiseen hyvinvointivaltioon ja työn merkityksellisyyttä.

Työn merkitystä on Juhani Risku kirjoittanut  (2011-12) ja niissä hän esittelee työn käsitettä omaperäisellä tavalla. Hän tavallaan kiistää niissä sen, mitä poliitikot usein toistavat, että ”kaikki työ olisi arvokasta”. Hän on esittänyt työn kategoriat neljään ryhmään: 1) elämää edistävä työ, 2) elämää ylläpitävä työ, 3) nollatyö ja 4) elämänvastainen työ. Lisäksi hän on kuvannut ihmisen elinaikaista työpanosta ja sen vaihtelua.

 

Johtamisen rajat vanhushoivassa

Hanna-Kaisa Hoppania, Antero Olakivi ja Minna Zechner
 

Tässä artikkelissa tutkitaan vanhushoivan johtamisen rajoja tarkastelemalla erilaisia johtamisoppeja hoivan logiikan ja etiikan näkökulmasta. Analysoimme kriittisesti julkisessa keskustelussa usein esiintyvää väitettä, jonka mukaan vanhushoivan ongelmat ovat ratkaistavissa ensisijaisesti johtamista kehittämällä. Kontekstina on johtaminen vanhuksille suunnatussa kotihoidossa ja asumispalveluissa. Pohdimme, mistä vanhushoivassa oikeastaan on kyse ja osoitamme, että se, miten hoiva(työ) määritellään ja ymmärretään, vaikuttaa sekä suoraan että epäsuorasti siihen, millaisia vaatimuksia hoivan johtamiselle voidaan asettaa.

Hoivan logiikan ja etiikan mukaan hyvä hoiva on jatkuva prosessi ja ihmissuhde. Se on kontekstisidonnaista ja myötätuntoista yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista ja kokonaisvaltaista huolenpitoa. Väitämme, ettei tämä tapa ymmärtää hoiva ole yksiselitteisesti sovitettavissa yhteen tällä hetkellä vallalla olevien johtamisoppien kanssa. Teemme katsauksen viime vuosikymmenten vanhustyön johtamistrendeihin, joissa keskeiseksi nousee pyrkimys lisätä palvelutuotannon kustannustehokkuutta ja tuloksellisuutta. 1990-luvulla voimistuneeseen uuteen julkisjohtamiseen liittyi ajatus hoivatyön järkeistämisestä taylorististen johtamis -ja organisointimallien mukaan. Uudemmat johtamisopit puolestaan ovat korostaneet motivoivaa asennejohtamista ja työntekijöiden itseohjautuvuuden aktivointia ja vastuullisuutta. Samalla johtajien odotetaan olevan eräänlaisia valmentajia ja tiimihengen luojia, jotka virittävät alaisissaan oikeanlaista suhtautumista työhönsä, rakenteellisista haasteista huolimatta. Kun näitä johtamistrendejä ja johtamiseen kohdistettuja yhteiskuntapoliittisia odotuksia verrataan kokonaisvaltaisen huolenpidon ja hoivan tavoitteeseen, nousee esiin johtamisen rajallisuus. Esitämme, etteiusko johtamisen kehitystyön rajattomiin mahdollisuuksiin käytettävissä olevista resursseista riippumatta ole katteellinen tai järkevä. Pyrkimykset kehittää johtamista voivat jopa sotia omia tavoitteitaan vastaan. Erityisesti näin voi käydä silloin kun vanhushoivaan sovelletaan johtamiskeinoja, jotka sivuuttavat hoivan logiikan vaatimukset.