18.10.2017

13. Paikallisen sosiaalipolitiikan työryhmä

 

Työryhmä kokoontuu torstaina 26.10.2017 klo 15:45-18:00 salissa L346

Tavallisesti kirjallisuudessa ja keskustelussa oletetaan, että sosiaalipoliittiset ratkaisut ja mallit ovat pääasiassa kansallisia, mutta todellisuudessa kansallisen sosiaalipolitiikan toteutuksessa on suuria paikallisia ja alueellisia eroja, joihin myös kansalliset ja ylikansalliset tekijät, kuten EU, vaikuttavat. Palvelutarjonta on esimerkiksi erilaista tiheämmin asutuilla kaupunkialueilla kuin haja-asutusalueilla.

Tässä työryhmässä tarkastellaan sitä, miten sosiaalipolitiikkaa toteutetaan paikallisesti ja alueellisesti. ”Paikallisuudella“ viitataan tässä kuntiin, erilaisiin toiminnallisesti määrittyviin alueisiin sekä maakuntiin.  ”Sosiaalipolitiikalla“ viitataan taas eri toimijoiden (maakunnat, kunnat, järjestöt, yritykset, kirkko, vapaaehtoiset, vertaiset) muodostamaan kokonaisuuteen paikallisessa tai alueellisessa yhteiskunnassa. Sosiaalipolitiikka ei siis rajoitu tässä työryhmässä julkisen vallan toimenpiteisiin tai muodolliseen politiikkaan.

Tuleva Sote –uudistus muokkaa paikallisen, alueellisen, valtakunnallisen ja ylikansallisen välisiä suhteita ja sen seurauksena syntyy uusia rakenteita ja käytäntöjä. Sote –uudistus ei kohdistu abstraktiin paikalliseen tyhjiöön, vaan sen kohteena ovat jo olemassa olevat paikalliset toimintatavat ja ratkaisut.

Työryhmä on kokoontunut aiemmin Sosiaalipolitiikan päivillä vuosina 2012–2016.

Koordinaattori:

 

Aikataulu

klo 15.45-16.10 Outi Jolanki: Yhteisöllinen senioriasuminen keinona varautua vanhuuteen

klo 16.10-16.35 Elina Aaltio & Nanne Isokuortti: Systeemisen lastensuojelumallin paikalliset implementaatiot

klo 16.35-17.00 Mari Kattilakoski & Maija Halonen: Hyten ja soten yhdyspintatyö – case Pohjois-Karjala

klo 17.00-17.25 Arno Aranko: Hybridiorganisaatio hyvinvointivaltion muutoksessa

klo 17.25-18.00 Ari Nieminen: Osallisuus paikallisen kehityksen edistäjänä

Työryhmä kokoontuu vain torstaina.

Huom! Esitysjärjestys on alustava, ja se saattaa vielä muuttua.

 

Abstraktit

 

Yhteisöllinen senioriasuminen keinona varautua vanhuuteen

Outi Jolanki, Jyväskylän yliopisto & Tampereen yliopisto,
 

Paikallaan ikääntyminen (ageing in place) on Suomessakin omaksuttu politiikkatavoite, jonka pyrkimyksenä on tukea vanhoja ihmisiä asumaan itsenäisesti omissa kodeissaan. Toisaalta monet vanhat ihmiset ja erityisesti yksin asuvat kokevat kotinsa yksinäiseksi ja turvattomaksi. Uudenlaisista asumisen muodoista ja erityisesti yhteisöllisestä asumisesta on toivottu parannuskeinoa näihin ongelmiin. Yhteisöllisyyttä korostavien asumisvaihtoehtojen tarjonta onkin lisääntynyt nopeasti. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten yhteisölliseen senioritaloon muuttaneet henkilöt selittävät ja perustelevat syitään muuttaa nimenomaan yhteisöllisyyttä korostavaan senioritaloon. Tutkimusaineisto on koottu kahdessa tutkimushankkeessa: MOVAGE, Jyväskylän yliopisto (SA 2011-2015) sekä ASUVA-hanke (VNK, 2016-2017). 

Tutkimuksen aineistona on pitkittäishaastatteluaineisto (N=18), jossa on haastateltu keskisuomalaisen yhteisöllisen senioritalon asukkaita. Lähtötilanteessa haastatteluihin osallistuneet olivat 66-84-vuotiaita. Haastattelut tehtiin vv. 2014, 2015 ja 2016. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineisto analysoitiin diskurssianalyysin keinoin. Haastateltavien puheesta oli erotettavissa kaksi diskurssia: itsenäisyys ja vastavuoroisuus-diskurssi. Itsenäisyys-diskurssissa korostui puhujan positio omat asumisen valintansa tekevänä toimijana, joka hakeutuu itsenäisen elämän, omatoimisuuden ja entisen elämäntyylin säilyttämisen mahdollistavaan asuinympäristöön. Asuinpaikan valinnassa korostui siten esteettömyys ja palveluiden läheisyys. Vastavuoroisuus-diskurssissa korostui puhujan positio toimijana, joka etsii asuinympäristöä, joka tarjoaa sosiaalisia kontakteja ja vastavuoroista apua ja tukea. Asuinpaikan valinnassa korostui paikallisyhteisö ja muuttaminen keinona torjua yksinäisyyttä ja turvattomuutta. 

Yhteistä molemmille diskursseille oli tulevaisuuden ennakointi ja varautuminen mahdolliseen terveyden heikkenemiseen ja avuntarpeen lisääntymiseen, sekä epäilys ja huoli avun ja julkisten palveluiden saamisesta tulevaisuudessa. Tulokset linkittyvät ajankohtaisiin keskusteluihin väestön ikääntymisen vaikutuksista yhteiskuntaan ja palveluiden saamiseen sekä negatiivissävyiseen hoivataakka-keskusteluun.

 

Systeemisen lastensuojelumallin paikalliset implementaatiot

tutkija, väitöskirjatutkija Elina Aaltio (THL, JY), kehittämissuunnittelija, väitöskirjatutkija Nanne Isokuortti (Helsingin kaupunki, HY)
 

Tutkimuksessa vertaillaan eri paikkakuntien onnistumista, edellytyksiä ja haasteita implementoida lastensuojelun systeemistä toimintamallia Suomessa. Malli on suomalaiseen lastensuojelujärjestelmään sovitettu versio alun perin Lontoossa kehitetystä Reclaiming Social Work -mallista. Suomalaisen sovelluksen toimintaperiaatteet on kehitetty työpajatyöskentelyssä osana Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) ja kuvattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisemassa mallinnusraportissa (Lahtinen ym. 2017). Mallia pilotoidaan Suomessa vuosina 2017–2018 noin 30 paikkakunnalla 14 maakunnassa.

Systeemisen toimintamallin konkreettisena erityispiirteenä on monitoimijainen lastensuojelutiimi, joka työskentelee asiakasperheiden kanssa systeemiseen perheterapiaan nojautuvalla työotteella. Mallilla pyritään vahvistamaan lastensuojelutyön suhdeperustaisuutta sekä vastaamaan alan polttaviin ongelmiin, kuten työn byrokratisoitumiseen ja työntekijöiden vaihtuvuuteen. Pilotointiin osallistuvat työntekijät tullaan kouluttamaan uuteen malliin THL:n tuella. Lisäksi pilotteja tuetaan kirjallisen materiaalin ja esimiesten työpajojen avulla.

Mallin implementointia ja vaikuttavuutta arvioidaan THL:n kansallisessa arvioinnissa (Aaltio), Helsingin kaupungin omaa pilottia koskevassa arvioinnissa (Isokuortti) sekä edellisten arviointien tekijöiden väitöskirjatutkimuksissa. Suomessa tehtävien arviointien tuloksia tullaan vertaamaan Isossa-Britanniassa toteutettujen arviointitutkimusten (Forrester ym. 2013; Bostock ym. 2017) tuloksiin.

Esityksessä tarkastellaan paikallisten, kansallisten ja ylikansallisten tekijöiden vaikutusta siihen, miten onnistuneesti alkuperäisessä kehittämisympäristössä vaikuttavaksi todettu toimintamalli voidaan siirtää uuteen toimintaympäristöön. Millaisia haasteita mallin implementointiin liittyy siirryttäessä toisenlaiseen lainsäädäntöön, palvelurakenteeseen ja työskentelyn orientaatioon? Mitkä mallin käyttöön liittyvät haasteet ovat yhteisiä iso-britannialaiselle ja suomalaiselle lastensuojelulle? Entä millaisia yhtäläisyyksiä tai eroja havaitaan eri paikkakuntien välillä? Mitkä haasteista ovat paikallisia, mitkä kansallisia?

Esityksessä käydään läpi tutkimuksen hypoteeseja nojautuen mallin implementointia koskevaan britannialaiseen tutkimukseen ja suomalaista lastensuojelua koskevaan aiempaan tutkimukseen. Lisäksi esityksessä nostetaan esiin alustavia havaintoja suomalaisia pilotteja koskevasta taustakartoituksesta.

 

Hyten ja soten yhdyspintatyö – case Pohjois-Karjala

Mari Kattilakoski & Maija Halonen, Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos
 

Valmisteilla oleva sote- ja maakuntauudistus siirtää sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun kunnilta maakunnille vuoden 2020 alusta. Tulevaisuuden kuntien tärkeäksi tehtäväksi jää hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, niin sanottu hyte-työ. Osassa maakuntia, kuten Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa maakunnalliseen sote-malliin on jo siirrytty.

Ennaltaehkäisevän toiminnan painotus on vahvistunut osana julkisten hyvinvointipalvelujen uudistusta. Tämä näkyy sekä hyvinvoinnin edistämisen että sote-uudistuksen ohjauksessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteita kunnissa on vahvistettu sekä uudella terveydenhuoltolailla että kuntalailla. Ehkäiseviä sosiaali- ja terveyspalveluja on puolestaan vahvistettu uudella sosiaalihuoltolailla ja sote-uudistuksen linjauksilla, joissa korostuu ennaltaehkäisevien toimien painotus kuten varhainen tuki, palvelujen oikea-aikaisuus ja asiakaslähtöiset palvelukokonaisuudet. Kuntien palvelujen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittaminen on keskeistä edistävien ja ehkäisevien palvelujen toteuttamisessa. 

Tarkastelemme esityksessä, millaisena kuntien ja maakunnan työnjako ja yhdyspintatyö näyttäytyy rakenteilla olevassa maakunnallisessa sote-mallissa. Onko edistävien ja ehkäisevien palvelujen rajat selkeät, mitä kuuluu yhdyspintatyöhön? Kuinka paikkaperustaiset (place based) ratkaisut ovat yhteen sovitettavissa uusiin rakenteisiin? Kuinka pienessä (kunnat) ja suuressa (sote-alue) sosiaalipolitiikassa tunnistetaan eri aluetyypit, huomioidaan paikalliset tarpeet ja yhteisölliset resurssit hyvinvoinnin tukemiseksi?

Esitys pohjautuu tutkimukseen, jossa tarkastellaan ennaltaehkäisevää toimintaa erityisesti harvaan asutulla maaseudulla sote-uudistuksen rakennusvaiheessa. Tutkimuksen syventävänä aineistona ja tapaustutkimuksena on Pohjois-Karjala, jossa maakunnallinen Siun sote aloitti toimintansa vuoden 2017 alusta. Esitys pohjautuu tutkimuksen osa-aineistoon, jonka muodostaa Pohjois-Karjalan kunnanjohtajien tai hyte-työstä kunnissa vastaavien virkamiesten haastattelut.

 

Hybridiorganisaatio hyvinvointivaltion muutoksessa

Arno Aranko, YTK
 

Mikä on niinkutsutun uuden kolmannen sektorin rooli soteuudistuksessa? Minkälaiset institutionaaliset muutosmekanismit ovat läsnä hybridiorganisaation palvelutoiminnassa? Lähestyn näitä kysymyksiä pro gradu-tutkimuksessani, aineistonani paikallisen palveluntuottajan asiantuntijahaastattelut, dokumentit ja osallistuva havainnointi. Viitekehyksenäni sovellan niin David Billisin hybridiorganisaatioteoriaa sekä DiMaggion ja Powellin uusinstitutionalistista organisaatioteoriaa. Yhdistelmä kytkee muuten abstraktin hybridiorganisaation paikalliseen kehykseen institutionaalisten sektoreiden kautta, jossa tutkimuksellinen mielenkiinto kiinnittyy muutoksiin asiakkaiden, julkisen hallinnan, kilpailuasetelmien ja ammatillisten sektoreiden tasoilla. Tutkimukseni tavoitteena on hahmottaa verkostomuotoiseen säätiöön kohdistuneita muutosmekanismeja, jonka kautta voidaan paremmin ymmärtää julkisen palveluntuotannon suuntaa paikallistasolla.

Sovatek-säätiö on erilaisten julkisen- ja järjestösektorin toimijoiden vuonna 2010 perustama yhteistoimintaorganisaatio, jonka missiona on päihde- ja mielenterveyshaittojen ehkäisy, hoito ja työllistymisen edistäminen psykososiaalisen kuntoutuksen avulla. Se syntyi päihdekuntoutuspalveluja tuottavan Jyväskylän päihdepalvelusäätiön ja työvalmennuspalveluja tuottavan Tekevä-säätiön yhdistymisenä, joiden organisaatiorakenteiden perusajatuksena oli koota järjestötoimijoita yhteen palveluiden yhtenäistämiseksi ja laajentamiseksi. Säätiö toimii siis julkisen ja kolmannen sektorin rajamaastossa, jossa yhdistyy julkinen sopimusmuotoinen palveluntuotanto ja kolmannen sektorin toiminta-ajatus.

Soteuudistuksen ja kunnallisen taloustilanteen vaikutukset ovat näkyneet säätiössä viime vuosina äkillisenä toimintakulttuurin muutoksena. Osia palveluntuotannosta on kilpailutettu ja siirretty suuremmille palvelukeskittymille. Säätiön autonominen rooli on kaventunut julkisen tulos- ja rahoitusohjauksen lisäännyttyä. Lakisääteisissä sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta on ollut palveluja keskittävä trendi kunnilta kuntayhtymille, joka on korostunut soteuudistuksen kynnyksellä. Kuntayhtymät ovat halunneet kohentaa profiiliaan suhteessa isoihin yksityisiin palveluntarjoajiin. Uudistuksen luomassa asetelmassa pienemmät palveluntuottajat ovat jääneet epävarmaan asemaan byrokraattisen hallinnan ja kilpailutusten väliin. Tämä on säätiön osalta tarkoittanut yhteistoiminnallisen perustamisajatuksen rakoilua keskinäisen luottamuksen korvautuessa byrokraattisella hallinnalla ja markkinakilpailulla.

 

Osallisuus paikallisen kehityksen edistäjänä

Ari Nieminen, VTT, Diakonia-ammattikorkeakoulu
 

Kaupungeissa ja kunnissa on paljon julkisia ja yksityisiä tiloja ja paikkoja. Joskus nämä paikat ja tilat eriytyvät ongelmallisella tavalla tai näivettyvät (rikkaat – köyhät, työlliset – työttömät, sosiaalisen ja taloudellisen syrjäytymisen ongelmat). Paikallisia tiloja voidaan pyrkiä elävöittämään luomaan osallisuuden tiloja, joissa erilaiset yksilöt ja ryhmät voivat kohdata ja toimia yhdessä. Nykyisin kiinnitetään huomiota rakennettaessa fyysiseen esteettömyyteen. Tulevaisuudessa hyvän ympäristön tunnusmerkkinä voidaan pitää sosiaalista esteettömyyttä, palvelujen mahdollisimman matalaa kynnystä ja kansalaisten osallistumisen tukemista. Toimiva ja osallisuutta edistävä ympäristö on myös paikallisen toivon ja talouden edistyksen tila.

Osallisuuden tilojen vahvistaminen ja rakentaminen liittyvät sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen uusiin muotoihin: jakamistalouteen, yrittäjyyteen, erilaisiin tapahtumiin, kansalaisaktivismiin, kaupunginosayhdistysten toimintaan sekä palveluiden järjestämiseen uusilla tavoilla. Osallisuuden tiloina voivat toimia esimerkiksi nuorten ohjaamot, ostoskeskukset, kansalaistalot, urheilupaikat, teatterit, näyttelytilat, kirjastot, kadut, torit, aukiot, puistot, työpaikat, yritykset.

Tässä esityksessä pohdin sitä miten paikallisessa hyvinvointipolitiikassa voitaisiin luoda osallisuuden tiloja ja paikkoja, jotka vahvistavat heikossa asemassa olevien sosiaalista toimintakykyä ja ehkäisevät syrjäytymistä. Lähestyn aihetta sekä käsitteiden selventämisen että empiiristen esimerkkien kautta.