18.10.2017

16. Opiskelijatyöryhmä

 

Työryhmä kokoontuu torstaina 26.10.2017 klo 15:45-18:00 salissa OPK141

Opiskelijatyöryhmässä opiskelijat esittelevät omia kandidaatin tai pro gradu -tutkielmiaan. Työryhmä on tänä vuonna teematon, koska kokeilemme, minkälaista kiinnostusta se ylipäänsä herättää opiskelijoissa. Mikäli halukkaita esittelijöitä tulee tungokseksi asti, voidaan valituista töistä hahmotella temaattista kokonaisuutta.

Työryhmän tarkoitus on antaa opiskelijoille tilaisuus esitellä omia töitään ja keskustella niistä. kokemus oman tieteellisen työn esittelystä toimii hyvänä harjoituksena muun muassa opiskelijan tulevaa työelämää ajatellen. Toisaalta työryhmä tarjoaa myös kuuntelemaan tuleville opiskelijoille helpon tavan osallistua Sosiaalipolitiikan päiville.

Työryhmä koostuu 10 min esityksistä ja 10 min keskustelusta.

Työryhmän puheenjohtajina toimivat Sosiaalipoliittisen Yhdistyksen opiskelijajaoston puheenjohtaja Meeri Mäkimattila sekä mahdollisuuksien mukaan tohtoriopiskelija Antti Halmetoja. Työryhmä on suomenkielinen.

Koordinaattori:

 

Abstraktit

 

Seksuaalisuus kehityspsykologian opetuksessa

Camilla Pynninen-Kangas
Tampereen yliopisto
 

Tarkastelen tutkielmassani seksuaalisuutta kehityspsykologian opetuksessa: millaista seksuaalisuutta ja sukupuolisuutta tuotetaan suomalaisten yliopistojen kehityspsykologian oppimateriaaleissa. Kehityspsykologia voidaan nähdä kaiken psykologisen tiedon pohjana, koska jokaisen psykologista tietoa käyttävän asiantuntijan on tunnettava myös psykologian näkemyksiä kehittymisestä. Asiantuntijatiedolla on keskeinen merkitys niin julkiselle keskustelulle, päätöksentekijöille kuin ihmisten arjelle ja kokemukselle itsestään. Tämän vuoksi on tärkeää tutkia, millaista psykologista tietoa tuleville ammattilaisille ja asiantuntijoille opetetaan.

Lähestyin aineistonani käyttämiäni kehityspsykologian oppikirjoja kriittisesti diskurssianalyysin keinoin. Se, mitä ja miten tietystä aiheesta puhutaan (tai ei puhuta), vaikuttaa siihen, miten asia ymmärretään ja miten tämän ymmärryksen pohjalta toimitaan. Tieteellinen tieto otetaan usein itsestäänselvyytenä, jolloin unohdetaan se, että tieteellinen tieto on jatkuvasti itseään korjaavaa; nykyinen ymmärrys ei siis välttämättä ole lopullinen totuus.

Nimesin aineistostani viisi erilaista puhetapaa sukupuolisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyen. Kaksi ensimmäistä kuvaavat sitä, miten sukupuolta esitetään, koska ymmärrys sukupuolesta on keskeistä ymmärrykselle seksuaalisuudesta: Sukupuoli määrittäjänä ja Sukupuoleen liitetyt ominaisuudet. Kolme jälkimmäistä kuvaavat erilaisia tapoja lähestyä seksuaalisuutta: Seksuaalinen suuntautuminen, Parisuhde seksuaalisuuden toteuttamisen kenttänä ja Seksuaalisuus osana elämänkaarta.

Ihmismielen tieteeksikin kutsutun psykologian näkemykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta vaikuttivat analyysini perusteella varsin joustamattomilta. Psykologian tulisi kuvata ihmisten moninaisuutta ja moniulotteisuutta, mutta näiden kirjojen tarjoama kuva ”normaalista” on suppeahko. Asiantuntijat tuskin nielevät purematta näitä esitettyjä näkemyksiä, mutta ne kuitenkin vaikuttavat siihen, millaista tietoa he välittävät päättäjille ja kansalaisille. Näkemykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta lävistävät kaikki ikä- ja yhteiskuntaluokat lähtien esimerkiksi lasten kasvatuksesta, näkyen myös työelämän rakenteissa ja vielä vanhustenhoidon järjestämisessä. Siksi on tärkeää pohtia sitä, miten ja miksi puhumme näistä herkistä, meitä kaikkia koskevista aiheista, ja miten se vaikuttaa elämäämme.

 

Hyvinvoinnin tilastollinen mallintaminen

Annika Lehmus-Sun
Helsingin yliopisto
 

Gradutyöni aiheena on hyvinvoinnin tilastollinen mallintaminen. Ajatukseni työhön sain motiivistani lähteä opiskelemaan yhteiskuntapolitiikkaa neljä vuotta sitten. Halusin ymmärtää miten yhteiskunta voi vaikuttaa ja edistää ihmisten hyvinvointia. Ensin pitäisi kuitenkin tietää, mitä se hyvinvointi on. Tästä ajatuksesta aloin rakentaa graduani, joka alkaa olla jo loppusuoralla.

Gradussani tutkin tilastollisen mallintamisen avulla mitkä objektiiviset hyvinvointitekijät vaikuttavat subjektiiviseen hyvinvointiin. Objektiivinen hyvinvointi tutkimuksessani on rakentunut kahden eri teorian pohjalta. Toinen teorioista on brittiläisen ekonomistin Richard Layardin ”Seven Causes for Happiness” – teoria. Tämä on niin kutsuttu perinteisempi objektiivisen hyvinvoinnin teoria, jossa kiinnostus on tuloksissa, eli esimerkiksi koulutuksen ja tulojen tasoa, siviilisäätyä ja vapaa-ajan määrää. Toinen teorioista on niin ikään brittiläisen ekonomistin teoria: Amartya Senin toimintamahdollisuuksien teoria (capability approach), jossa kiinnostus on puolestaan mahdollisuuksissa. Yleensä hyvinvointitutkimuksessa ollaan kiinnostuttu tuloksista eikä niinkään mahdollisuuksista, eli siitä, että vaikka ihminen olisi köyhä, hänellä olisi mahdollisuus tienata, mutta ei tätä mahdollisuuttansa kuitenkaan käytä henkilökohtaisista syistä. Mielenkiintoista on siis tutkia miten nämä tekijät korreloivat subjektiivisen hyvinvoinnin kanssa. Subjektiivista hyvinvointia käsittelen tutkimuksessani onnellisuuden ja elämäntyytyväisyyden kautta.

Aineistona käytän brittiläistä paneelitutkimusta, British Household Panel Survey:ta, jossa käytössäni on yhteensä 12 aaltoa, eli kahdeltatoista vuodelta kerättyä aineistoa. Aineistoon törmäsin aika sattumalta erään kurssityöni kohdalla, ja kun se oli vapaasti haettavissa tutkimussuunnitelmaa vasten, niin päädyin sitten vaihtamaan alkuperäisen suomalaisen poikittaisaineiston tähän brittiläiseen pitkittäisaineistoon. Tämän lisäksi teen graduni osaksi artikkelimuotoisena (menetelmä ja analyysi ovat artikkelissa), jonka pyrin saamaan julkaistavaksi tämän syksyn aikana jossain alan lehdessä.

 

Ikä, ajankohta ja kohortit terveellisen ruoan kulutuksessa Suomessa 1985-2012

Antti Kähäri
Turun yliopisto
 

Ruokatottumukset vaikuttavat merkittävästi monen kansantaudin, kuten sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riskiin. Kansantaudit aiheuttavat yhteiskunnalle merkittäviä tappioita niin työkyvyttömyyden kuin terveydenhuoltomenojen muodossa. Vaikka suomalaisten ruokatottumukset ovat kehittyneet pitkällä aikavälillä suotuisaan suuntaan, riippuvat ne edelleen vahvasti henkilön sosioekonomisesta asemasta, sukupuolesta ja asuinalueesta. Ruokatottumusten terveellisyyttä ei sen sijaan ole aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu iän tai syntymäkohorttien mukaan.

Tutkielmassa selvitetään kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä kalan kulutuksen vaihtelua iän, ajankohdan ja syntymäkohorttien mukaan. Teoreettisena taustana sovelletaan sosiologista elinkaarinäkökulmaa, joka auttaa ymmärtämään ajassa muuttuvaa ruoan kulutusta, ja sitä, miten tämä muutos tapahtuu yksilöllisten elämänkaarien ja yhteiskunnallisen muutoksen vuorovaikutuksessa.

Tutkielman empiirisenä aineistona käytetään Tilastokeskuksen kulutustutkimusten aikasarjaa vuosilta 1985−2012. Kulutustutkimukset ovat tasaisin väliajoin toteutettavia Suomen kotitalousväestöä edustavia poikkileikkausaineistoja. Ikä-, ajankohta- ja kohorttivaikutusten estimoinnissa käytetään uusia APC-Trended ja APC-Detrended –menetelmiä. Monimuuttujamalleissa vakioitiin lapsiperheen elinvaihe, tulot, koulutus ja asuinkunnan kaupunkimaisuus.

Tuloksista ilmenee, että niin ikä, ajankohta kuin kohortitkin ovat merkittävästi yhteydessä terveellisen ruoan kulutukseen. Aikavälillä 1985−2012 eniten kasvoi kasvisten kulutus, toiseksi eniten kalan kulutus ja vähiten hedelmien ja marjojen kulutus. Kasvisten kulutus kasvaa iän myötä melko lineaarisesti, kun taas hedelmien ja marjojen sekä kalan kulutus kasvaa erityisesti keski-iän jälkeen. Kohorttien väliset erot olivat selkeimmät kasvisten kulutuksessa. Mitä nuoremmasta kohortista oli kyse, sitä enemmän kasvisten kulutus korostui. Hedelmien ja marjojen sekä kalan kulutus kasvoi vanhimmasta kohortista aina 1950- ja 1960-luvuilla syntyneisiin saakka. Monimuuttujamalleihin lisätyt kontrollimuuttujat eivät selittäneet iän, periodin tai kohorttien mukaisia eroja.

 

Tasa-arvon kehykset ja käsitykset lapsilisäjärjestelmässä

Vesa-Matti Paasivaara
Turun yliopisto
 

Väestöryhmien välisen ja sisäisen tasa-arvon edistäminen on yksi hyvinvointivaltiollisten järjestelmien fundamentaalisista oikeutuksista ja lähtökohdista. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani tasa-arvon muuttuvia kehyksiä ja käsityksiä lapsilisän lakimuutoksia koskevissa politiikkaprosesseissa. Tutkielmassani esitän kokonaisvaltaisen kuvauksen siitä, millä tavoin tasa-arvoa on kehystetty lapsilisäjärjestelmän lakimuutoksia koskevissa politiikkaprosesseissa ja miten kehykset heijastavat erilaisia tasa-arvokäsityksiä. Lisäksi kuvaan, millaisia puolueiden välisiä eroja tasa-arvoa koskevissa kehyksissä ja käsityksissä on havaittavissa.

Tutkielman teoreettisessa taustoituksessa luodaan katsaus tasa-arvon käsitteeseen, joka pohjautuu Gregg M. Olsenin typologisointiin tasa-arvosta. Olsen määrittää tasa-arvokäsitysten pohjautuvan neljään erilaiseen luokkaan: perustavanlaatuiseen, mahdollisuuksien, olosuhteiden ja lopputulosten tasa-arvoon. Luokittelun ohella tarkastelen, miten sosiaalipolitiikan toimintatavat kietoutuvat erilaisiin tasa-arvokäsityksiin. Taustoituksessa perehdytään myös politiikkaideoihin, kuten politiikan paradigmoja ja kehyksiin, joiden tarkastelusta on muodostunut tärkeä kohde instituutiotutkimuksessa. Ideationaalisen analyysin avulla on mahdollista tarkastella esimerkiksi sitä, millä tavoin instituutiot rakentuvat ja kehittyvät kommunikatiivisten ja interaktiivisen prosessien tuotteina. Taustoituksessa esittelen myös lapsilisäjärjestelmän keskeisimmät muutosprosessit sen historian ajalta sekä kuvaan yhteiskunnan eri vaiheiden paradigmoja ja olosuhteita.

Tutkimuksen aineisto koostuu kahdeksasta lapsilisäjärjestelmän lakimuutoksesta vuosilta 1948–2011 väliltä ja niihin liittyvistä politiikka-asiakirjoista (asiakirjoja 42 kpl, sivumäärä 750). Menetelmänä aineiston analysoinnissa on teoriaohjautuva sisällönanalyysia, jonka avulla purin systemaattisesti aineistosta tutkimuskysymysten kannalta kiinnostavan aineksen.

Analyysi paljasti, että olosuhteiden tasa-arvoon viittaaviin kehyksiin vedottiin eniten lapsilisäjärjestelmän lakimuutoksiin liittyvissä diskursseissa. Argumentointi perustui pääsääntöisesti kolmeen erilaiseen kehykseen: lapsiluvun aiheuttamaan taloudelliseen huono-osaisuuteen, varallisuudesta tai perherakenteesta johtuvaan köyhyyteen, jotka kaikki ovat usein dynaamisessa suhteessa toisiinsa. Näyttäisikin siltä, että lapsilisä profiloitui varsin varhaisessa vaiheessa eräänlaiseksi vähävaraisten tueksi, josta muodostui mentaalinen malli, ns. kognitiivinen lukko instituution radikaalin muuttamisen esteeksi. Lopputulosten tasa-arvoon viittavia kehyksiä esiintyi toisiksi eniten ja ne yleistyivät tultaessa lähemmäs nykyaikaa hyvinvointivaltioprojektin edetessä pidemmälle. Hieman yllättäväkin tulos oli se, että mahdollisuuksien tasa-arvoon viittaavia kehyksiä esiintyi harvakseltaan. Puolueiden näkökulmasta mielenkiintoinen löydös on se, että kehykset ovat pysyneet melko muuttumina, mutta niiden omistajat ovat vaihdelleet ajan saatossa. Johtopäätöksissä pohditaan lopuksi sitä, mitä tulokset kertovat lapsilisän institutionaalisesta muutoksesta, politiikkaideoista sekä miten tutkimus suhteutuu aikaisempaan tutkimukseen.

 

Ikääntyneiden halukkuus osallistua lääkehoitoa koskevaan päätöksentekoon lääkärin vastaanotolla

Kiira Järvisilta
Turun yliopisto
 

Esityksessä esitellään sosiologian pro gradu- tutkielmaa, jossa tarkastellaan kyselytutkimuksen keinoin 65–79 –vuotiaiden halukuutta osallistua lääkehoitoa koskevaan päätöksentekoon lääkärinvastaanotolla. Esityksessä kuvaillaan teoreettisista lähtökohdista ikääntyneiden lääkehoitoa sosiaalisena ilmiönä erityisesti toimijuuden käsitteen avulla. Toimijuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa esimerkiksi kykyä, halua ja pystymistä erilaisiin vuorovaikutuksellisiin toimintoihin, joita lääkehoitoon liittyy lukuisia. Lisäksi esitetään joitakin aineistosta saatuja alustavia tuloksia.

Tutkielman aineistona käytetään Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean vuonna 2015 keräämää postikysely- ja verkkopaneeliaineistoa. Tavoitteena on selvittää, millainen yhteys ikääntymisellä ja halulla osallistua lääkehoitoa koskevaan päätöksentekoon on ja tarkastella, mitkä sosiodemografiset ja terveydentilaan liittyvät tekijät vaikuttavat siihen. Tavoitteena on myös selvittää, miten ikääntyneet kuvailevat omaa toimintaansa lääkehoidossa toimijuuden viitekehyksen näkökulmasta. Suunnitelmana on tilastollisin menetelmin selvittää, miten ikääntyminen on yhteydessä lääkehoidon päätöksentekoa koskeviin mielipiteisiin verrattuna muihin ikäluokkiin ja mitkä sosiodemografiset ja terveydentilaan liittyvät tekijät selittävät ikääntyneiden halua osallistua lääkehoitoa koskevaan päätöksentekoon. Aineiston salliessa tekstianalyysin avulla on lisäksi tarkoitus vastata kysymykseen siitä, miten ikääntyneet itse kuvailevat toimijuuttaan lääkehoidossa.

 

Etä-isät, elatusavun maksu ja sen vaikutus etä-isien kotitalouksien tuloihin Suomessa

Mari Haapanen
Turun yliopisto
 

Avio- ja avoerojen yleistymisen myötä useammat vanhemmat asuvat erossa alaikäisestä lapsestaan. Kun vanhemmat eivät jaa samaa kotitaloutta, lapsen huoltoon, asumiseen ja elatukseen liittyvät kysymykset nousevat pinnalle. Suomessa yhteishuolto on tyypillisin huoltomuoto eron jälkeen. Lapsi jää kuitenkin useammin asumaan äidin luokse, jolloin isä on yleensä lapsen etävanhempi. Muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tapaan lapsella on juridisesti säädetty oikeus riittävään elatukseen, josta molempien vanhempien on vastattava kykyjensä mukaisesti. Elatusvelvollisuus ei pääty, vaikka lapsi ei asuisi vanhemman kanssa. Tällöin etävanhempi yleensä kattaa elatusvelvollisuutensa osin tai kokonaisuudessaan maksamalla elatusapua.

Esitys perustuu Pro gradu –tutkielmaani, jossa selvitän tilastollisia menetelmiä käyttäen suomalaisten elatusapua maksavien isien sosioekonomista asemaa sekä elatusapumaksuja etä-isien näkökulmasta. Tutkielma on eksploratiivinen, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa vähän tutkitusta aiheesta, sillä Suomessa elatusapua on tutkittu lähinnä lähivanhemman näkökulmasta esimerkiksi siten, vähentääkö etävanhemman maksama elatusapu yksinhuoltajakotitalouksien köyhyyttä. Tutkimus ei ole niinkään ollut kohdistunut etä-isiin, heidän olosuhteisiinsa tai asemaansa elatusapujärjestelmässä. Elatusavun maksajan näkökulma on siten jäänyt tutkimuksessa vähemmälle huomiolle, vaikka se on herättänyt julkista keskustelua aika ajoin. Etävanhemmista tiedetään kuitenkin se, että elatusavun maksamatta jättäminen ja siitä velkaantuminen on yleinen ongelma, vaikka kansainvälisesti vertailtuna etävanhempien maksamat elatusapumaksut ovat Suomessa pieniä (Hakovirta ym., tulossa).

Elatusavun maksuun, sen suuruuteen sekä etä-isän haluun maksaa elatusapua on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu vaikuttavan elatusapujärjestelmän piirteiden lisäksi moninaiset eri tekijät, jotka liittyvät etävanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen sekä tapaamiseen, etävanhemman sosioekonomiseen asemaan sekä molempien vanhempien uusiin perhesuhteisiin. Tutkielmassa vertailen etä-isien maksaman elatusavun suuruutta eri tuloluokissa ja kotitaloustyypeissä, sekä elatusavun maksun vaikutuksia etä-isien kotitalouksiin. Aineistona käytän Suomen tulonjakotilastoa vuodelta 2013.

 

Mikrotason biologinen ja kognitiivinen näkökulma köyhyyteen

Lari Hokkanen
Helsingin yliopisto
 

Köyhyyttä ja eriarvoisuutta on perinteisesti selitetty makro- tai mesotason tekijöiden kautta. Mikrotasolla yksilöön viittaavia selityksiä on sosiaalipoliittisessa diskurssissa vältetty, ainakin osittain liittyen pelkoon yhteiskunnallisten ilmiöiden psykologisoinnista. Samoin on ollut biologisten selitysten kanssa, niin sosiaalipolitiikassa kuin muissakin yhteiskuntatieteissä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Osoitan esityksessäni kuinka mikrotason biologisten ja kognitiivisten tekijöiden huomioon ottaminen parantaa sosiaalipoliittisia teorioita ja selityksiä köyhyydestä. Mikrotason selitykset tulevat makrotason rinnalle. Esitän myös tieteenfilosofisiin argumentteihin perustuen, että mikrotasoa ei tarvitse periaatteellisesti ottaa aina huomioon: tutkimuskysymys määrää, mikä on olennaista.

Köyhyystutkimuksessa mikrotaso on kuitenkin usein perusteltua ainakin kolmesta syystä.

  1. Tieteen itseisarvo, selityksistä kannattaa tehdä mahdollisimman kokonaisvaltaisia — eli ottaa mikrotaso huomioon, vaikka sillä ei olisi pragmaattisia seurauksia esimerkiksi politiikkatoimien suunnittelun kannalta.
  2. Pragmaattinen arvo, se voi antaa tietoa mekanismeista, joilla parantaa politiikkatoimien vaikuttavuutta/tehokkuutta.
  3. Empiirisesti toimiva mikropohja (microfoundations) luo järkeviä rajoja sille, mitä makrotasosta voi sanoa. Keskeistä on huomioida, että vaikka ei näkisi psykologiaa tärkeänä, usein teorioissa voi olla psykologisia oletuksia. Siksi ne kannattaa saada oikein.

Viimeisen vuosikymmenen aikana käyttäytymistieteiden (erityisesti käyttäytymistaloustieteen) piirissä on tutkittu köyhyyttä niiden omista näkökulmista. Lisäksi on tullut paljon kiinnostavaa tutkimusta biologisten mekanismien ja sosiaalisten rakenteiden suhteesta. Otan molemmista yhden havainnollistavan esimerkin. Edellisessä kerron kuinka niukka ympäristö vaikuttaa yksilöiden mielen toimintaan ja päätöksentekokykyyn. Jälkimmäisessä esittelyn uutta tutkimusta varhaislapsuuden stressin vaikutuksista sosiaalipoliittisesti kiinnostaviin lopputulemiin. Kontekstin merkitys yksilöiden toiminnalle ja biologisten mekanismien ymmärtämisen lisäarvo tutkimukselle tulevat selviksi.