18.10.2017

3. Köyhyys ja tulonjako –työryhmä

 

Työryhmä kokoontuu torstaina 26.10.2017 klo 15:45-18:00 salissa L209  JA perjantaina 27.10.2017 klo 09:00-11:00 salissa OPK141

Köyhyys ja tulonjako ovat aina olleet eriarvoisuuden tutkimuksen keskeisimpiä tutkimuskohteita. Viime vuosien aikana on kiinnostus taloudelliseen eriarvoisuuteen ja sen vaikutuksia kohtaan kasvanut merkittävästi. Tulonjako ja köyhyys linkittyvät toisiinsa monin eri tavoin. Tulonjako liittyy taloudellisten resurssien jakautumiseen, ja köyhyystutkimus tarkastelee taloudellisten resurssien riittämättömyyttä saavuttaa inhimilliset perustarpeet tai kohtuulliseksi katsottu elintaso. Tuloeroilla ja köyhyydellä on monia vaikutuksia muun muassa koko väestön hyvinvointiin, syrjäytymiseen, sosiaaliseen luottamukseen ja liikkuvuuteen sekä poliittisten ja taloudellisten instituutioiden toimintaan. Sosiaalipolitiikalla on merkittävä rooli, kun etsitään ja tarkastellaan keinoja tuloerojen kaventamiseksi tai köyhyyden vähentämiseksi.

Työryhmään toivotaan niin empiirisiä, teoreettisia kuin metodologisia tutkimuksia ja tutkimussuunnitelmia koskien tulonjakoa ja köyhyyttä. Aiheina voi olla esimerkiksi tuloerojen tai köyhyyden kansainväliset vertailut, köyhyyden yhteiskunnalliset syyt ja seuraukset, väestöryhmittäiset tarkastelut taloudellisesta eriarvoisuudesta, tuloerojen ja köyhyyden mittaaminen, sosiaaliturvan riittävyys, tulonsiirtojen köyhyyttä vähentävä vaikutus tai politiikkavaihtoehtojen tulonjakovaikutusten tarkastelu.

Koordinaattorit:

 

Aikataulu

 

Torstai 

15.45–15.55 Moisio Pasi & Ilmakunnas Ilari: Avaussanat & Köyhyys ja tulonjako: Ennusteet vuodelle 2017
15.55–16.20 Riihelä Marja & Suoniemi Ilpo: Suomen tuloerojen kehityksestä vuosina 1990–2015
16.20–16.45 Karonen Esa & Niemelä Mikko: - Ylisukupolviset tulo- ja kulutuserot ikä-periodi-kohorttimallinnuksen näkökulmasta
16.45–17.10 Tanninen Hannu, Tuomala Matti & Tuominen Elina: Inequality, redistributional preferences, and the extent of redistribution
17.10–17.35 Korpela Tuija: Tulottomat kotitaloudet
17.35–18.05 Lehtinen Anna-Riitta & Aalto Kristiina: Kohtuullisen minimin viitebudjettien päivitys
Mäkinen Lauri, Aalto Kristiina & Lehtinen Anna-Riitta: Toimeentulotuen sisällön ja tason vertailua viitebudjettimenetelmän avulla

Perjantai
9.00–9.20 Kainulainen Sakari & Veenhoven Ruut: Miten tulot ja onnellisuus linkittyvät toisiinsa?
9.20–9.40 Grönroos Tanja & Ervasti Heikki: Minkä tasoinen toimeentulotuen pitäisi olla? Suomalaisten mielipiteet 1995–2015
9.40–10.00 Lahtinen Hannu, Martikainen Pekka, Mattila Mikko, Rapeli Lauri & Wass Hanna: Do surveys misestimate socioeconomic differences in voter turnout? Evidence from Finnish registers
10.00–10.20 Hautala Helena & Kallio Johanna: Sosioekonominen huono-osaisuus ja toisen asteen koulutus Suomessa. Sukupuolittaista tarkastelua.
10.20–10.40 Härtull Camilla & Saarela Jan: Ethno-linguistic groups and income poverty in households with children: Finland 1987–2011
10.40–11.00 Majamaa Karoliina & Rantala Kati : Velkomustuomiot suomalaisten velkaongelmien peilinä

 

Abstraktit

 

Köyhyys ja tulonjako: Ennusteet vuodelle 2017

Susanna Mukkila, Ilari Ilmakunnas,, Pasi Moisio & Paula Saikkonen (THL)
 

THL julkaisee vuosittain Perusturvan riittävyys ja köyhyys -raportin. Raportissa arvioidaan perusturvan riittävyyden, köyhyyden ja tulonjaon kehitystä Suomessa sekä esitetään ennusteet näiden kehitykselle. Perusturvan riittävyyttä arvioidaan tarkastelemalla perusturvan varassa elävien kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen suhdetta Kuluttajatutkimuskeskuksen kohtuullisen minimikulutuksen viitebudjetteihin sekä keskipalkkoihin. Köyhyyden kehitystä tarkastellaan sekä suhteellisen köyhyysrajan (pienituloisuusrajan) että minimikulutuksen viitebudjetista johdetun minimibudjettirajan avulla. Raportissa esitetään myös köyhyyden sekä tuloeroja kuvaavan Gini-kertoimen ajantasaistetut ennusteet (Flash estimates) vuosille 2016 ja 2017 hyödyntäen SISU-mikrosimulointimallia ja ajantasaistusmenetelmää.

 

Suomen tuloerojen kehityksestä vuosina 1990–2015

Marja Riihelä (VATT)
Ilpo Suoniemi (PT)
 

Tutkimme monipuolisesti tulonjaon kehitystä käyttäen tulonjaon palveluaineistoa. Selvitämme verotuksen progressiivisuutta. Lisäksi tarkastelemme Gini-kertoimessa tapahtuneita muutoksia käyttäen eri tulolajien suhteen tehtyjä dekomponointeja. Laajennamme menetelmää tilanteeseen, jossa eri tulonsaajaryhmien saamia tuloja käytetään synteettisinä tulolajeina. Näin voidaan tarkastella eri ryhmien saamien tulojen ja tulorakenteen kontribuutiota Gini-kertoimeen ja sillä mitattuun tulonjaon muutokseen.

1990-luvun lamassa työttömyys kasvoi voimakkaasti, joka kasvatti tuotannontekijätulojen eroja. Tuolloin sosiaaliturvajärjestelmä tasasi tehokkaasti tuloeroja. Toisaalta verojärjestelmän tuloeroja tasoittava vaikutus alkoi heiketä vuoden 1993 verouudistuksen jälkeen. Uudistus toi eriytetyn verojärjestelmän, jossa pääomatuloja verotettiin suhteellisen ja ansiotuloja progressiivisen asteikon mukaan. Pääomaveroaste asetettiin alemmalle tasolle kuin ylimmät ansiotulojen rajaveroasteet.

Laman jälkeisen tuloerojen kasvun tärkeimpinä ajureina olivat ensinnäkin tulojakauman huipulla havaittu tulojen kasvu, jossa merkittävää oli pääomatulojen osuuden kasvu. Lisäksi julkisen vallan harjoittama uudelleenjako väheni merkittävästi 1990-luvun puolivälin jälkeen.

Pääomaverotus on vaikuttanut eniten ylimpien tuloluokkien verotukseen. Vuoden 1993 uudistus jakoi listaamattomien yhtiöiden maksaman osingon pääoma- ja ansiotuloon. Osinkojen pääomatulo-osuus kasvoi, jonka on katsottu olevan merkki tulojenmuuntamisesta ansiotuloista pääomatuloksi (Pirttilä & Selin 2011). Pääomatulojen osuuden muutos on vaikuttanut sekä veroasteeseen että välittömän verotuksen progressiivisuuteen. Useat johtavat tutkijat, Atkinson (2000) ja Piketty & Saez (2014) ovat korostaneet sosiaalisten normien ja tulojen uudelleenjaon, erityisesti verotuksen roolia tuloerojen kehityksessä.

Toisaalta tulonjaon mittarina käytetyssä Gini-kertoimessa ei näy merkittävää vaikutusta palkkatulojen tason ja jakautumisen osalta, vaikka vaikutusta tarkasteltiin eri sosioekonomisten luokkien ja koulutusasteen mukaan. Emme siis löydä Suomesta tukea hypoteesille (esim. Goldin ja Katz 2008 ja Autor 2014), jonka mukaan tuloerojen kehityksen taustalla on koulutetun työvoiman kysynnän ja tarjonnan välinen kilpajuoksu ja erityisesti teknologian muutos lisää koulutetun työvoiman kysyntää ilman vastaavaa tarjonnan lisäystä.

Edellä esitetyt havainnot tuloerojen kehityksestä perustuvat vuosittaisiin poikkileikkaushavaintoihin. Taloudessa on tuloliikkuvuutta, jolloin vuosituloilla mitatut tuloerot poikkeavat pidemmän aikavälin keskimääräisillä tuloilla mitatuista tuloeroista. Ääritapauksessa tuloerot voivat jopa hävitä, jos tarkastellaan pitkän aikavälin tuloja. Tutkimme vuosien 1995–2012 paneeliaineiston avulla, miten kuva tulonjaosta ja sen kehityksestä muuttuu, kun tuloeroja mitataan useamman vuoden keskituloilla. Lisäksi selvitämme tuloissa mitattujen köyhyysriskien kehitystä ja köyhyyden pitkittymistä.

 

Ylisukupolviset tulo- ja kulutuserot ikä-periodi-kohorttimallinnuksen näkökulmasta

Esa Karonen & Mikko Niemelä (TY)
 

Tutkimus tarkastelee elinkaarinäkökulmasta käsin, millä tavoin eri syntymäkohorttien suhteelliset kulutus- ja tuloerot poikkeavat toisistaan. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1) Miten sukupolvien väliset rahatulot ja rahamenot eroavat toisistaan ja millä tavoin tulo- ja kulutuserot ovat muuttuneet vuosien 1966–2012 välisenä aikana? 2) Millä tavoin sukupolvet poikkeavat toisistaan välttämättömän ja ei-välttämättömän kulutuksen osalta? Pääasiallisena aineistona toimii kotitalouksien kulutuksen aikasarja-aineisto 1966–2012. Tutkimuksen päämenetelminä toimivat APCD- ja APCH -mallinnus (engl. Age-Period-Cohort modeling, detrend & hysteresis variant), sekä kuvailevat analyysit.

Alustavissa tuloksissa tarkastellaan rahamenojen ja rahatulojen välistä suhdetta, josta havaitaan polarisoitunut muutos syntymäkohortilla 1960–1964. Kyseisen ja sitä seuraavien kohorttien rahamenot ylittävät rahatulot, kun sitä aikaisimpien kohorttien tulojen osuus on aina menoja korkeampi. Vuoden 1960–1964 kohortti oli noin 30–34 -vuotias 1990-luvun laman aikana, joka viittaa talouslaman tehneen muutoksia suhteellisten menojen ja tulojen osalta. Lisäksi tuloksissa tarkastellaan tarkemmin välttämättömien ja ei-välttämättömien kulutuserien osuutta kokonaiskulutuksesta elintarvikkeiden, kulttuurin ja vapaa-ajan sekä pakollisten asuntomenojen kautta. Tulosten mukaan sukupolvien välisiä eroja on havaittavissa etenkin asuntomenojen osalta jossa vuoden 1960–1964 kohortilla on alin kustannusosuus, mutta osuus on kasvanut nuoremmilla sukupolvilla suhteellisesti eniten.

 

Inequality, redistributional preferences, and the extent of redistribution

Hannu Tanninen, UEF 
Matti Tuomala, UTA
Elina Tuominen, UTA 
 

This paper examines empirically the relationship between the extent of redistribution and the components of the Mirrlees framework by utilising the Luxembourg Income Study (LIS) database. The database provides information on both factor and disposable incomes. In addition to traditional linear specifications, we use flexible methods to allow nonlinearities because pre-specified functional forms are not easy to justify in our empirical investigations. We study 14 advanced countries over the last three to four decades and find a positive link between factor-income inequality and the extent of redistribution. We also investigate the relationship between the extent of redistribution and redistributional preferences—using top tax rates as a proxy—and find that top tax rates are positively associated with redistributive outcomes. In addition to finding the above-mentioned support for the Mirrlees model, we find that there are some additional time-varying factors behind the evolution of the extent of redistribution: the extent of redistribution increased until the 1980s but this development has changed since then.

 

Tulottomat kotitaloudet

Tuija Korpela, Kela
 

Perustuslain mukaan ”jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon” (L 731/1999 19 §). Lähtökohtaisesti jokainen täysi-ikäinen henkilö on velvollinen elättämään itsensä sekä huolehtimaan elatusvelvollisuudestaan mahdollisiin lapsiin ja puolisoon.

Työttömyydestä, sairaudesta, työkyvyttömyydestä, vanhuudesta, lapsen syntymästä sekä huoltajan menetyksestä johtuvat vajeet ihmisten toimeentulossa on tarkoitus kattaa syyperusteisella sosiaaliturvalla. On kuitenkin joukko kotitalouksia, jotka elävät syyperusteisen tukijärjestelmän ulkopuolella vailla aiemmin mainittuihin syihin perustuvia etuuksia tai muita veronalaisia tuloja.

Näiden ns. tulottomien kotitalouksien määrän on uutisoitu kasvaneen viime vuosina merkittävästi (ks. esim. Kaleva 6.9.2017). 2010-luvun alussa Suomessa arvioitiin olevan lähes 25 000 tulotonta kotitaloutta (Honkanen 2013). Heinäkuussa 2017 tulottomien kotitalouksien määrä oli Kelan tilastojen mukaan noin 47 000. Onko tulottomien kotitalouksien määrä todella lähes kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa vai mistä luvun kaksinkertaistuminen johtuu? 

Paperissa tarkastellaan, miten tulottomuus on eri arvioissa määritelty ja miten määritelmien rajaukset voivat vaikuttaa arvioihin tulottomien kotitalouksien määrästä. Ennen kaikkea kuitenkin selvitetään tulottomien kotitalouksien taustoja ja rakennetta, sekä pohditaan niitä syitä, jotka ajavat kotitalouksia suomalaisen syyperusteisen sosiaaliturvan ulkopuolelle.

Perustoimeentulotuen siirryttyä Kelalle vuoden 2017 alusta perustoimeentulotukea hakevien, mutta muuten tulottomien kotitalouksien määrästä ja rakenteesta on aiempaa tarkempaa tietoa. Tarkastelun aineistona käytetäänkin Kelan toimeentulotukirekisteristä poimittuja tietoja perustoimeentulotukea saaneiden kotitalouksien muista tulonlähteistä sekä taustoista. Mahdollisuuksien mukaan niihin liitetään tietoja myös muista Kelan rekistereistä, kuten työttömyysturvan rekisteristä.

 

Kohtuullisen minimin viitebudjettien päivitys

Anna-Riitta Lehtinen & Kristiina Aalto, HY, kuluttajatutkimuskeskus
 

Viitebudjetit kuvaavat toimintakykyisen kotitalouden välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen tarvittavia hyödykkeitä sekä niiden hankkimiseen tarvittavaa rahamäärää. Parhaillaan on käynnissä vuoden 2010 laadittujen kohtuullisen minimikulutuksen viitebudjettien ja niiden kulutuskorien sisällön päivitys. Selvitämme hankkeessamme, mikä on välttämätöntä, kohtuullisen minimin mukaista kulutusta eri elämänvaiheissa ja mitä välttämättömäksi katsottu kulutus maksaa eli laadimme viitebudjetit. Määrittelemme kohtuullisen minimin kulutustasoksi, johon kuuluu mahdollisuus fysiologisten, psyykkisten ja sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen sekä osallistumiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

Kuluttajat ovat keskeisessä asemassa tutkimuksessa, sillä budjetit laaditaan kuluttajien näkemyksen ja konsensuksen pohjalta. Kuluttajat ovat osallistuneet kahteen ryhmäkeskusteluun ja tehneet kotitehtäviä (hyödykelistat, ruokapäiväkirja) kevään 2017 aikana Helsingissä, Oulussa, Hämeenlinnassa ja Mikkelissä. Hankkeessa toistetaan vuonna 2010 kehitettyä menetelmää. Lisäksi on hyödynnetty Kuluttajatutkimuskeskuksessa tehtyä aiempaa tutkimusta aihealueelta sekä samanlaisella menetelmällä tehtyjä eurooppalaisia viitebudjetteja (mm. Iso-Britannia, Ranska, Pohjoismaat).

Ryhmäkeskusteluissa käsiteltiin arjen sujumisen kannalta välttämättömiä toimintoja ja pohdittiin, mitä hyödykkeitä näissä toiminnoissa tarvitaan. Ensimmäisellä kerralla keskusteltiin eri toimintoihin liittyvistä kulutustarpeista yleisesti, kartoitettiin erilaisia toimintatapoja ja haettiin yhteistä näkemystä kulutusmenoryhmien sisällöistä. Toisella kerralla osallistujat perustelivat välttämättömäksi pitämäänsä kulutusta ensin pienryhmissä ja sen jälkeen pienryhmien tuloksista keskusteltiin yhdessä. Näiden pohjalta laaditaan hyödykekorit. Kuluttajien ohella asiantuntijat arvioivat syksyllä 2017 kuluttajakeskustelun pohjalta laadittuja hyödykekoreja.

Hankkeessa on meneillään keväällä kootun aineiston analysointi. Näyttää siltä, että välttämättömäksi katsotussa kulutuksessa on tapahtunut muutoksia sitten 2010. Erityisesti tietotekniikan ja tietoliikenteen kulutus ja käyttö ovat muuttuneet. Myös muissa menoryhmissä on muutospaineita ja niukkoihin hyödykemääriin esitetään lisäyksiä. Hankkeemme seuraava vaihe on hyödykekorien hinnoittelu. Laskemme viitebudjetteihin mukaan juoksevat menot ja pitkäikäisten hyödykkeiden osalta niiden vuotuisen, laskennallisen kulumisen.

 

Toimeentulotuen sisällön ja tason vertailua viitebudjettimenetelmän avulla

Lauri Mäkinen, UTU
Kristiina Aalto
Anna-Riitta Lehtinen, HY, kuluttajatutkimuskeskus
 

Toimeentulotuki on viimesijainen etuus, jonka tarkoituksena on turvata ”henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo”. Toimeentulotuen perusosalla tulisikin kattaa ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, televisioluvasta, puhelimen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot. Perusosan sisältö perustuu suuressa määrin kulutustutkimuksista saatuihin tietoihin. Kulutustutkimusten käyttäminen perusosan sisällön määrittämiseen on ongelmallista, sillä pienituloisten kulutustaso heijastelee voimassa olevan perusturvan tasoa. Sen sijaan esimerkiksi Ruotsissa vähimmäisturva perustuu Konsumentverketin viitebudjettilaskelmiin.

Tässä esityksessä vertaillaan toimeentulotuen sisältöä suhteessa Kuluttajatutkimuskeskuksen laatimiin viitebudjetteihin. Viitebudjetit ovat tavaroista ja palveluista muodostettavia koreja, jotka hinnoiteltuna voivat edustaa mitä tahansa elintasoa. Kuluttajatutkimuskeskuksen viitebudjetit ovat niukkoja edustaessaan kohtuullista minimiä. Toimeentulotuen tarkastelu suhteessa viitebudjetteihin on mielekäs sillä viitebudjetin voi katsoa edustavan samaa tasoa toimeentulotuen perusosan kanssa. Esityksessä tarkastellaan missä määrin kulutustutkimuksista johdettu toimeentulotuen sisältö eroaa tarvelähtöisesti laadituista viitebudjeteista. Toimeentulotuen perusosan riittävyyttä tarkastellaan eri kotitaloustyypeissä viitebudjeteista johdettujen kulutusyksikköpainojen avulla. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että toimeentulotuen taso on monissa tapauksissa riittämätön ja osa asiakkaista onkin joutunut turvautumaan kirkon ja järjestöjen apuun. Tämän esityksen alustavien tulosten perusteella näyttää siltä, että toimeentulotuen riittävyys kuitenkin vaihtelee merkittävästi perhetyypistä riippuen.

 

Miten tulot ja onnellisuus linkittyvät toisiinsa?

Sakari Kainulainen, Diak
Ruut Veenhoven
 

Tutkimuksissa on havaittu tulojen olevan yhteydessä onnellisuuden kanssa, mutta yhteys vaihtelee väestöryhmittäin ja riippuen siitä miten onnellisuutta mitataan. Tutkimus on myös osoittanut, että yhteys vaihtelee eikä ole aina lineaarinen. Tässä tutkimuksessa analysoidaan kotitalouden tulojen ja onnellisuuden yhteyttä suomalaisten keskuudessa tarkastellen erikseen yhteyden voimakkuutta ja muotoa. Kotitalouden tuloja mitattiin kolmella eri tavalla: 1) nettotuloilla, 2) velanhoitomenojen jälkeen käytettävissä olevilla tuloilla ja 3) arviolla tulojen riittävyydestä. Onnellisuutta mitattiin 1) yleisellä onnellisuudella (yleinen elämään tyytyväisyys), 2) yleisellä tunnetilalla (affect) ja 3) tavoitteiden saavuttamisella (contentment). Tulot ja onnellisuus korreloivat tavanomaisesti vaihdellen kuitenkin selvästi riippuen käytetystä tulomittarista. Kotitalouden tulot korreloivat vähemmän tunnetilan kuin saavutusten kanssa. Silmämääräisesti tarkastellen kaikki kolme onnellisuuden mittaria ovat tuloihin yhteydessä niin, että voimakkain lineaarinen yhteys on pienemmillä tulotasoilla ja korkeammilla tulotasoilla yhteys katoaa. Tarkemmassa analyysissa ilmenee, että onnellisuus (elämään tyytyväisyys) ja onnellisuuden tunnetilaa (affect) kuvaava mittari korreloi tulojen kanssa tilastollisesti merkitsevällä tasolla matalilla tuloilla mutta ei enää korkeilla tuloilla. Korkeimmilla tulotasoilla löytyy korrelaatio ainoastaan tulojen ja saavutusten (contentment) välillä.

 

Minkä tasoinen toimeentulotuen pitäisi olla? Suomalaisten mielipiteet 1995–2015

Grönroos, Tanja
Heikki Ervasti, TY
 

Tutkimuksessa selvitetään kansalaisten suhtautumista toimeentulotuen tasoon vuosien 1995 ja 2015 välillä. Tavoitteena on selvittää, onko väestön suhtautuminen toimeentulotuen tasoon muuttunut kielteisemmäksi tai myönteisemmäksi viimeisten vuosikymmenten aikana? Heijastuuko tuloerojen kehitys suomalaisten mielipiteissä? Ovatko suomalaisten mielipiteet muuttuneet kielteisemmiksi tai polarisoituneet? Tutkielman empiirisenä aineistona käytetään Turun yliopistossa postikyselynä kerättyä ”Väestöryhmien väliset hyvinvointierot ja hyvinvointiongelmien paikantuminen” (KONSE) -aineistoa. Analyysin tulokset osoittavat, että suurin osa suomalaisista mieltää toimeentulotuen tason liian matalaksi. Tutkimusaikavälillä tämä näkemys on suomalaisten keskuudessa voimistunut. Väestöryhmien näkemyksissä on jonkin verran eroja siten, että naiset, vanhemmat, vähemmän koulutetut, työttömät ja toimeentulotuen asiakkaat itse kannattavat korkeampaa tuen tasoa. Sen sijaan miehet, nuoremmat, pienituloisimmat ja yrittäjät pitävät tuen tasoa riittävänä tai jopa liian korkeana. Erojen pienuuden vuoksi tuloksia ei kuitenkaan voida tulkita siten, että suomalaisten suhtautuminen toimeentulotuen tasoon olisi polarisoitunut. Myöskään tulokset eivät tue ajatusta siitä, että huono-osaisiin suhtautuminen olisi Suomessa tiukentunut.

 

Do surveys misestimate socioeconomic differences in voter turnout? Evidence from Finnish registers

Hannu Lahtinen, HY
Pekka Martikainen, HY
Mikko Mattila, HY
Lauri Rapeli, TY
Hanna Wass, HY
 

Surveys generally overestimate the overall level of voter turnout in elections, both due to self-selection of the respondents and misreporting of voting due to social desirability. It is sometimes argued that socioeconomic differences in voter turnout are exaggerated in surveys because the social desirability has more pronounced effect on individuals with more advantaged socioeconomic positions. However, no previous studies have assessed the contribution of self-selection bias in these differences. By using unique register-linked survey with information on voting, education, occupational social class and income on both respondents and non-respondents in the 2015 Finnish parliamentary elections, this study shows that self-selection leads to 1) far more serious overestimation of the overall level of turnout than social desirability, and 2) underestimation of educational, social class and income-related differences in turnout. The self-selection effect more than completely offsets misestimation arising from the greater likelihood to overreport voting among the non-voters in more advantaged positions. The results imply that inequality in electoral participation is more pressing social problem than conventionally thought.

 

Sosioekonominen huono-osaisuus ja toisen asteen koulutus Suomessa. Sukupuolittaista tarkastelua

Helena Hautala
Johanna Kallio, TY
 

Tarkastelemme tutkimuksessa sukupuolen merkitystä lapsuudenperheen huono-osaisuuden ja toisen asteen tutkinnon suorittamisen välisessä kytköksessä. Toisen asteen tutkinnon puuttuminen on yhteydessä moniin huono-osaisuustekijöihin ja kohonneeseen syrjäytymisriskiin myöhemmin elämässä. Toisen asteen tutkinto jää pojilta suorittamatta tyttöjä useammin ja syrjäytymiskeskustelussa on korostunut erityisesti huoli nuorista miehistä. Sukupuolittaista tarkastelua vanhempien huono-osaisuuden ja heidän lastensa koulutussaavutusten välisestä yhteydestä on kuitenkin tehty hyvin vähän ja tulokset ovat olleet keskenään ristiriitaisia.

Kysymme tutkimuksessa 1) Kuinka lapsuudenperheessä koettu työttömyys, tuloköyhyys ja toimeentulotuen asiakkuus ovat yhteydessä toisen asteen tutkinnon suorittamiseen tyttärillä ja pojilla? 2) Kuinka äidin ja isän koulutustaso ovat yhteydessä tytärten ja poikien toisen asteen tutkinnon suorittamiseen? 3) Toimiiko äidin tai isän korkea koulutus perheen huono-osaisuuden vaikutuksilta suojaavana tekijänä ja onko tässä mahdollisesti sukupuolittaista eroa?

Käytämme aineistona Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen Youth Trajectories -rekisteriaineistoa. Aineisto käsittää 25 % kaikista Suomessa vuosina 1980–1986 syntyneistä nuorista ja lisäksi kaikki heidän biologiset samalla aikavälillä syntyneet sisaruksensa (n=157 135). Vanhempien tiedot on kerätty vuodelta, jolloin otoshenkilö on täyttänyt 15 vuotta. Perheiden mukaan klusteroituun aineistoon sovelsimme lineaarista todennäköisyysmallia ja sisaruskorrelaatiota. 

Tulosten perusteella pojat näyttäisivät olevan tyttäriä alttiimpia huono-osaisuuden negatiivisille seurausvaikutuksille. Vanhempien tuloköyhyys, toimeentulotuen asiakkuus ja matala koulutustaso ennustivat toisen asteen tutkinnon suorittamatta jättämistä pojilla tyttäriä voimakkaammin. Äidin koulutustason merkitys oli isän koulutustasoa suurempi sekä pojille että tyttärille. Kummankin vanhemman korkea koulutus suojasi huono-osaisuuden vaikutukselta enemmän poikia, kuin tyttäriä. Äidin koulutustason suojaava vaikutus oli isän koulutustasoa suurempi sekä pojille että tyttärille. Suojaava merkitys oli kokonaisuudessaan kuitenkin melko pieni.

 

Ethno-linguistic groups and income poverty in households with children: Finland 1987-2011

Camilla Härtull
Jan Saarela, ÅA
 

The child poverty rate has increased noticeably in Finland since the mid-1990s, and research in the area is extensive. However, little is known about child poverty in the two native and equal population groups, Finnish speakers and Swedish speakers. Using detailed register-based data that cover the period 1987 2011, we analyze how parental ethno-linguistic affiliation influences the likelihood of households with children being found in poverty, and whether there is variation in income poverty across these households over time.

The poverty measure is relative and based on equalized taxable household income. Odds of poverty are estimated with logistic regression models. The analyses are on household level, restricted to areas with both Swedish- and Finnish-speaking settlement, and undertaken per calendar year. Single-parent and two-parent households are analyzed separately.

The results show that poverty rates increased in all major types of households during the study period, but variation by ethno-linguistic affiliation was fairly modest. Swedish-speaking single-parent households experienced a smaller increase in the poverty rate than Finnish-speaking ones, and were in 2011 less likely to be found in poverty. A similar pattern could be observed for endogamous two-parent households, while patterns observed for exogamous households were less clear. The contribution of control variables was minor, although some of the difference between endogamous Swedish-speaking and Finnish-speaking two-parent households was explained by educational differences and the specific municipality of residence.

Considering that the ethno-linguistic groups studied are autochthonous and equal, the small variation in poverty rates in households with children can be considered as evidence of a well-functioning welfare state. However, the increasing poverty rates over time require future scrutiny by both policy makers and researchers.

 

Velkomustuomiot suomalaisten velkaongelmien peilinä

Karoliina Majamaa
Kati Rantala, HY
 

Esityksessä tarkastellaan yksityishenkilöitä koskevia yksityisoikeudellisia velkoja; ketkä saavat velkomustuomioita; minkälaisista saatavista suomalaiset velkaantuvat ja miten sosioekonominen asema, erityisesti koulutus, on yhteydessä eri syistä johtuvaan velkaantumiseen. Aineisto on kerätty satunnaisotannalla vuosien 2014–2015 velkomustuomioista ja siihen on linkitetty Tilastokeskuksen rekisteritietoja. Alkuperäiset velkojat luokiteltiin 19 eri velkojaryhmään eli velkatyyppiin, joista osa yhdistettiin kattavammiksi luokiksi. Analyysin kohteena oli viisi luokkaa: pikavipit ym. muut kulutusluotot, muut kertaluotot, asuminen, telepalvelut sekä etämyynti ja tililuotto.

Alustavien tulosten mukaan velallisen sosio-demografiset ominaisuudet olivat yhteydessä velkaantumisen syihin. Esimerkiksi 20–29-vuotiaat velkaantuivat erityisesti pikavipeistä ym. kulutusluotoista. Naiset velkaantuivat miehiä herkemmin muista kertaluotoista sekä etämyynti ja tililuotoista, kun taas miesten velkapääomat liittyivät naisia useammin telepalveluihin. Yleisesti ottaen korkeintaan peruskoulun suorittaneet olivat selkeästi yliedustettuina velkomustuomion saaneissa, mutta sosioekonominen asema, eritoten koulutustausta, erotteli myös eri syistä velkaantuneita. Etämyyntiin ja asumiseen liittyvissä veloissa korkeintaan peruskoulun suorittaneilla oli muita yleisemmin velkaongelma, kun taas pikavipeissä ym. kulutusluotoissa vähintään yo-tutkinnon suorittaneet nousivat esiin. Koulutuksen lisäksi muun muassa korkeat tulot olivat vahvasti yhteydessä muihin kertaluottoihin.

Vakuudettomat luotot ovat olleet yksi merkittävä syy viimeaikaisessa velkaongelmien kasvussa. Lainsäädännöllä on havaittu olevan vaikutusta kuluttajakäyttäytymiseen ja tätä kautta velkaongelmien syntymiseen. Saamiemme alustavien tulosten perusteella on mahdollista olettaa, että luotonantajat ovat käytännössäkin tiukentaneet lainansaannin ehtoja; käytettävissä olevat tulot eivät erotelleet pikavipeistä ym. kulutusluotoista velkaantuneita. Sen sijaan tarkasteltaessa kertaluotoista johtuvia velkomustuomioita, niitä saivat erityisesi ylimpiin tulokvintiileihin sijoittuvat velalliset. Voimakas uusien velkatuotteiden markkinointi yhdistettynä kuluttajien ymmärtämättömyyteen lainanehdoista on todennäköisesti lisännyt erityisesti näistä johtuvia velkomustuomioita. Kuitenkin esimerkiksi asumisesta johtuvien velkomustuomioiden taustalla näkyi koulutuksen puute ja työttömyys.