18.10.2017

9. Eriarvoisuuden riskit kaupungissa

 

Työryhmä kokoontuu torstaina 26.10.2017 klo 15:45-18:00 salissa X232 JA perjantaina 27.10.2017 klo 09:00-11:00 salissa F105

Kaupungistuminen on ajankohtainen ilmiö niin Suomessa kuin maailmallakin. Yli puolet maailman väestöstä asuu urbaaneissa ympäristöissä ja osuus kasvaa jatkuvasti. Tämän kehityksen merkitys ei kuitenkaan ole yksiselitteinen. Kaupungit ovat kautta historian olleet moniulotteisia ja ristiriitaisia kokonaisuuksia: siinä missä ne ovat tuotannon, luovuuden ja tiedon hermopisteitä, tuottavat ne toisaalta eriarvoisuutta kaupunkikehityksen kohdatessa asukkaita ja kaupunkiseutuja eri tavoin. Tätä pohtii muun muassa Richard Florida, joka kutsuu nykyistä kaupunkien eriarvoisuuden dynamiikkaa Uudeksi urbaaniksi kriisiksi. Miten kasvavilla kaupunkiseuduilla voidaan jäsentää laaja-alaisesti eriarvoisuuteen liittyviä kysymyksiä ja turvata hyvinvointi kaikille kaupunkilaisille?

Sosiaalipoliittisesti kaupunkien eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset kytkeytyvät alan yleisempiin teemoihin. Esimerkiksi kansallinen asuntopolitiikka ja hyvinvointivaltiomalli vaikuttavat merkittävillä tavoilla siihen, mitä globalisaatio tai makrotalouden muutokset tarkoittavat paikallisella tasolla. Toisaalta kaupunki voi itsessään tuottaa eroja ja eriarvoisuutta naapurustovaikutusten välityksellä. Perinteisen sosio-ekonomisen eriarvoisuuden lisäksi on tärkeää suunnata analyyttinen huomio laajemmalle alueelle, joka kattaa erilaiset saavutettavuuden ja osallisuuden muodot, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet ja hyvinvoinnin eri ulottuvuudet.

Myös kilpailun käsite on kaupunkitilaan liittyvän eriarvoisuuden ytimessä. Kaupungit kilpailevat luovasta luokasta globaaleilla työmarkkinoilla. Saman kaupunkiseudun kuntien kesken taas kilpaillaan hyvistä veronmaksajista. Mitä enemmän taloudellinen kehitys on innovaatioiden ja informaation varassa, sitä voimakkaammaksi muodostuu jako niihin, joita halutaan houkutella alueelle ja niihin, joista mieluiten haluttaisiin päästä eroon. Samalla kilpaillaan myös oikeudesta kaupunkitilaan. Kuka saa esimerkiksi määrittää, mitkä normit ohjaavat käytöstä eri tiloissa? Miten eri ryhmät käyttävät ja voivat käyttää kaupunkitiloja tai liikkua niissä? Miten eri ihmisryhmät pystyvät valitsemaan tai vaikuttamaan asuinympäristöönsä? Kenellä on vara vaikuttaa? Kuka joutuu poistyönnetyksi?

Työryhmään ovat tervetulleita esitykset, jotka käsittelevät tavalla tai toisella kaupunkia ja eriarvoisuuden tematiikkaa: tervetulleita ovat teoreettiset ja empiiriset esitykset, laadulliset ja määrälliset lähestymistavat; niin tutkimussuunnitelmat, meneillään olevat projektit kuin valmiit tutkimuksetkin. Esitysten teemat voivat käsitellä esimerkiksi asuntopolitiikkaa, segregaatiota, stigmatisaatiota, osallisuutta, marginaalisuutta tai liikkumiseen ja/tai saavutettavuuteen liittyviä kysymyksiä.

Koordinaattorit:

 

Koordinaattorit:

Elina Sutela (VTM), Turun yliopisto, elisut@utu.fi

Jonas Sjöblom (VTM), Tampereen yliopisto, jonas.sjoblom@uta.fi

Teemu Kemppainen (VTM), Helsingin yliopisto & Turun yliopisto, teemu.t.kemppainen@helsinki.fi

 

Abstraktit

 

Torstai 26.10.2017

Liina Sointu

Henna Luoma-Halkola

Jonas Nylén

Jukka Hirvonen

Jonas Sjöblom ja Annaliina Niitamo

 

Perjantai 27.10.2017

Maria Vaalavuo, Maarten van Ham & Timo M. Kauppinen

Jutta Juvenius

Lydia Heikkilä

Pasi Saukkonen

Teemu Vauhkonen

 

Helsinkiläisten ja vantaalaisten ympäristöasenteet

 Jukka Hirvonen, Helsingin kaupunki, kaupunkitutkimus ja -tilastot
 

Ympäristönsuojelun teema on kasvavasti esillä kaupunkien kehitystä ja tulevaisuutta koskevassa keskustelussa sekä suurten kaupunkien kuten Helsingin ja Vantaan strategioissa ja ohjelmissa. Myös kaupunkilaisten ympäristötietoisuudella, mielipiteillä ja valinnoilla on tässä suuri merkitys ja niistä on tärkeää kerätä tutkimustietoa. Esityksessäni kerron meneillään olevasta Helsingin ja Vantaan ympäristöasennetutkimuksesta ja sen ensimmäisistä tuloksista. Tutkimus pohjautuu viime keväänä kerättyyn laajaan survey-aineistoon, jossa on kartoitettu kaupunkilaisten näkemyksiä ympäristöongelmista ja niiden ratkaisukeinoista sekä ympäristökäyttäytymisen piirteitä. Analyysissa selvitän mm. minkälaisia asenneulottuvuuksia on tunnistettavissa koskien esimerkiksi kaupunkirakenteen tai liikkumisen ratkaisuja? Analysoin tilastollisilla menetelmillä yleisen tason ympäristöasenteiden kytkentöjä konkreettisia keinoja koskeviin asenneulottuvuuksiin. Edelleen selvitän, missä määrin joukkoliikenteen ja työpaikkojen saavutettavuus, talouden autoistumisaste ja asumismuoto sekä erilaiset henkilöön liittyvät taustamuuttujat kuten ikä, sukupuoli ja koulutustaso selittävät näitä asenteita.

 Alustavien tulosten mukaan yleisillä ympäristöasenteilla on selvä konsonanssi ympäristöpoliittisten keinojen kannatukseen. Myös nykyiseen kulkumuotoon liittyvät muuttujat selittävät melko vahvasti asenteita, kun taas saavutettavuusmuuttujien ja asumismuodon itsenäinen selitysvoima jää varsin heikoksi. Ikäryhmien välille näyttäisi muodostuvan selviä eroja mm. jakamis- ja kierrätystalouden eri muotojen omaksumisessa ja potentiaalissa. Tutkimuksen jatkotyön yhdeksi tehtäväksi jää pohtia, missä määrin nämä erot voisivat kertoa sukupolvien vaihtumisen myötä hitaasti tapahtuvista arvomuutoksista ja missä määrin taas nopeammin muuttuvista elämäntilannetekijöistä.

 

Valtaväestön ja etnisiä vähemmistöjä edustavien kaupunkilaisten naapurustosuhteet yhteiskunnallisen eriytymisen aikana

 Jutta Juvenius. Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto
 

 Globalisaatio, pakolaiskriisi ja muu muuttoliike muuttavat kaupunkien väestöä monietnisempään suuntaan. Syyt muuttojen takana ovat mitä moninaisimpia turvallisemman elinympäristön hakemisesta parempien työmahdollisuuksien etsimiseen. Samaan aikaan yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön on noussut sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen sosioekonomisten erojen ja kaupunkien segregaation jatkaessa kasvuaan. Julkisessa keskustelussa suvaitsevaisuudesta on myös tehty eräänlainen luokkakysymys, jossa stereotyyppisesti sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat puolustavat ”meidän” etujen ajamista ja ”eliitti” monikulttuurisuuden lisäämistä. Samaan aikaan oikeus kotiin ja asuinpaikkaan ovat edelleen inhimillisen olemisen perusta. Yhdessä nämä tekijät tuottavat tarpeen tarkastella etnisyyden, luokan ja asumisen yhteenkietoutumia.  

 Esitys toimii keskustelunavauksena ja teoreettisena pohjustuksena Jutta Juveniuksen ja Linda Haapajärven tulevalle etnisten vähemmistöjen ja valtaväestön välisiä suhteita helsinkiläisillä asuinalueilla tarkastelevalle artikkelille. Artikkeli pohjautuu Juveniuksen kenttätyöhön verrattain keskiluokkaisessa Ruoholahdessa sijaitsevissa sekataloyhtiöissä (samoissa rappukäytävissä omistus- ja kunnallisia vuokra-asuntoja) sekä Haapajärven kenttätyölle sosioekonomisesti heikko-osaisemmassa, perinteisesti etnisten vähemmistöjen asuinpaikaksi mielletyissä Itä-Helsingin lähiöissä. Vaikka alueet ovat keskenään varsin eriäviä sekä sosioekonomisen tasonsa, että etnisiä vähemmistöjä edustavien asukkaiden määrän osalta, kenttätyö on osoittanut molemmilla alueilla esiintyvän samankaltaisia kipupisteitä valtaväestön ja etnisiä vähemmistöjä edustavien asukkaiden välisissä suhteissa. Huomattavaa eivät ole vain valtaväestön edustajien suoranaisen rasistiset kommentit, mutta myös suuri toiseutuspuheen määrä. Kysymmekin, millaisia rajanvetoja alueiden asukkaat tekevät suhteessa naapureihinsa ja miten vähemmistöjä edustavat asukkaat operoivat näiden jakolinjojen ja kaksoisstandardien välissä.

 

Maahanmuuttajien yksinäisyys kaupungeissa

Teemu Vauhkonen, Turun yliopisto
 

Tutkimuksessa tarkastellaan työttömien ja työssäkäyvien maahanmuuttajien kokeman yksinäisyyden kokemuksen vaihtelua erilaisissa kaupunkiympäristöissä. Suomessa ei ole aiemmin tutkimusta, jossa tarkasteltaisiin henkilökohtaisen huono-osaisuuden ja alueellisen huono-osaisuuden yhteyttä maahanmuuttajien subjektiiviseen hyvinvointiin.

Tutkimusaineistona käytetään korkeatasoista ATH-kyselyaineistoa Suomen kuuden suurimman kaupungin osalta (N=17 653), johon on liitetty vastaajien asuinaluetta kuvaavia indikaattoreita, kuten alueen työttömyysaste, koulutustaso ja köyhyysaste. Maahanmuuttajien henkilökohtaista huono-osaisuutta mitataan mahdollisimman suoraan työttömyyden lisäksi myös matalalla koulutustasolla sekä toimeentulotuen asiakkuudella. Tutkimismenetelmänä käytetään lineaarista regressiota. Tulosten mukaan huono-osaisemmilla asuinalueilla työttömät maahanmuuttajat kokevat selvästi vähemmän yksinäisyyttä kuin työssäkäyvät maahanmuuttajat.

 

Maahanmuuttajien kotoutuminen Helsinkiin työllisyyden, tulojen ja asumisen näkökulmasta

 Pasi Saukkonen, Helsingin kaupunki, Kaupunginkanslia, Kaupunkitutkimus ja -tilastot
 

 Ulkomailla syntyneiden kaupungin asukkaiden määrä on kasvanut Helsingissä voimakkaasti, ja maahanmuuttajien lasten eli Suomessa syntyneiden ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa niin ikään. Tutkimuksessani tarkastelun kohteena on ollut kotoutumisen osa-alueista työllisyys, tulot ja asuminen, ja etenkin ulkomailla syntyneet ulkomaalaistaustaiset eli maahanmuuttajat. Tiedot perustuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien sekä Uudenmaan liiton Tilastokeskukselle tekemään tietopyyntöön, jonka seurauksena saatiin rekisteripohjaista tilastotietoa ulkomaalaistaustaisten pääasiallisesta toiminnasta, valtionveronalaisista tuloista sekä asumisen hallintaperusteesta ja asuntokunnan koosta. Vertailukohteena ovat olleet Helsingin suomalaistaustaiset henkilöt. Tarkastelun kohdevuosi on vuosi 2014.

Maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, ja elinolosuhteet vaihtelevat ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten keskuudessa erittäin paljon kaikilla tarkastelluilla osa-alueilla. Helsingissä on paljon elämässään menestyneitä maahanmuuttajia. Monilla on kuitenkin vaikeuksia oman paikkansa löytämisessä, ja joissain taustamaaryhmissä kotoutuminen näillä rakenteellisen integraation osa-alueilla on osoittautunut ongelmalliseksi. Työllisyysaste on selvästi alempi ja työttömyysaste korkeampi kuin kantaväestöön kuuluvilla etenkin silloin, kun maahanmuuttajat ovat tulleet maista, joista on tullut paljon pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Heikko työllisyystilanne heijastuu myös veronalaisiin tuloihin, jotka ovat maahanmuuttajilla keskimäärin alemmat kuin Helsingin suomalaistaustaisilla. Ero säilyy kuitenkin myös silloin, kun tarkastellaan pelkästään työllisiä henkilöitä, mikä kertoo maahanmuuttajien sijoittumisesta usein alemman koulutus- ja palkkatason aloille. Helsingin maahanmuuttajat asuvat myös kantaväestöä enemmän vuokralla, etenkin arava- tai korkotukivuokra-asunnoissa. Viimeksi mainittu asumisen hallintaperuste oli erittäin yleinen kaupungin somalialaistaustaisilla sekä niillä, joilla taustamaa oli esimerkiksi Irak tai Afganistan. Varsinkin somalialaistaustaisilla on myös suomalaistaustaisiin verrattuna paljon suuria, yli viiden hengen asuntokuntia.

Arkiset neuvottelut osallisuudesta: vanhusten hengailua lähiössä

 Liina Sointu, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Tampereen yliopisto
 

 Esitykseni perustuu tekeillä olevaan artikkeliin, jossa käsittelen vanhusten hengailua lähiössä. Haen teoreettista ja metodologista inspiraatiota tutkimukseeni hengailun maantieteestä (Kuusisto-Arponen & Tani 2009), jonka piirissä on tutkittu nuorten ajanviettoa julkisessa ja puolijulkisessa kaupunkitilassa. Sieltä avautuu näkökulma hengailuun prosesseina, jossa neuvotellaan osallisuudesta ja osattomuudesta kaupunkiin sekä samalla laajemmin yhteiskuntaan. Minua kiehtoo ajatus siitä, että osallisuudesta neuvotteleminen on lopulta varsin arkista, ruumiillista ja konkreettista kanssakäymistä kaupunkilaisten ja ympäristön välillä.

Aineistona käytän seitsemää ryhmähaastattelua, jotka on tehty osana Suomen Akatemian rahoittamaa Ketterä kaupunki -tutkimushanketta. Haastateltavat ovat iäkkäitä ihmisiä, joista osa asuu palvelutalossa ja osa omassa kerrostaloasunnossa tamperelaisessa lähiössä. Haastattelujen teemat koskivat arkea ja elämää lähiössä. Tarkoituksenani on vielä hiukan täydentää aineistoa viettämällä aikaa kyseisen lähiön keskeisessä kauppakeskuksessa ja keskustella siellä asioivien ja aikaansa viettävien iäkkäiden ihmisten kanssa. Tässä vaiheessa tutkimuskysymykseni koskee sitä, millaisia merkityksiä iäkkäät ihmiset liittävät oleskeluun ja liikkumiseen lähiössä ja sen eri paikoissa.

Vanhusten ulkona liikkumista on aiemmissa tutkimuksissa tarkasteltu yksilöllisen hyvinvoinnin näkökulmasta ja todettu ulkona liikkumisen olevan hyvinvointia lisäävä tekijä. Esityksessäni keskityn yksilöiden hyvinvoinnin sijaan hyvinvoinnin taustalla olevan osallisuuden dynamiikkaan, muotoihin ja ehtoihin. Tekemällä näkyväksi vanhuksia kaupungin asukkaina ja kaupunkitilan käyttäjinä tuon samalla esiin niitä arkisia prosesseja, joissa neuvotellaan osallisuudesta kaupunkiin. Näihin samoihin prosesseihin kytkeytyy myös mahdollisia eriarvoistavia mekanismeja ja eriarvoisuuden riskejä, joihin tulisi myös sosiaalipolitiikassa kiinnittää huomiota.

 

Kaupungit saamelaisina elämismaailmoina

 Lydia Heikkilä, Lapin yliopisto
 

 Kansalaisten ja kulttuuristen väestöryhmien eriytyvät hyvinvointikokemukset ovat tärkeitä signaaleja, jotka välittävät tietoa yhteiskunnallisesta tilasta, kehityspiirteistä ja kipupisteistä. Ne kuvastavat vallitsevien yhteiskuntapoliittisten suuntausten monimuotoista realisoitumista ihmisten elämismaailman tasolle heijastaen samanaikaisesti eri aikaulottuvuuksia ja väestöryhmien välisiä suhteita sekä valtasuhteita.

Vähemmistöasemassa olevien väestöryhmien ja kansojen, kuten saamelaisten, näkökulmasta tarkasteltuna kysymys kaupunkien eriarvoisuuden riskeistä liittyy olennaisesti yhdenvertaisuuteen palvelujärjestelmässä. Mahdollisuudet saada omakielisiä ja kulttuurilähtöisiä varhaiskasvatus- sekä sosiaali- ja terveyspalveluja luovat perustaa hyvinvoinnille sekä turvaavat osaltaan kielen ja kulttuurin elävänä säilymistä. Tämä on myös todellisen valinnanvapauden lähtökohta. Kaupungissa asuvien saamelaisten hyvinvointi- ja palvelukokemuksia koskevan tutkimuksen (SÁRA) alustavien tulosten mukaan saamenkielisten palveluiden saatavuus saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella on joistakin edistysaskelista huolimatta hyvin vähäistä, satunnaista ja edellyttää toimijoiden omaa aktiivisuutta. Vastaavasti omien vastavuoroisten sosiaalisten verkostojen rooli korostuu saamelaisperheiden ja yksilöiden konkreettisen ja henkisen avun sekä kulttuurisen tuen lähteinä. Erityisinä huolenaiheina nousevat esiin mm. henkinen hyvinvointi sekä aiemmat ja nykyiset syrjintäkokemukset.

Kyse on laajemminkin mahdollisuuksista elää saamenkansalaisina, kaksi- tai monikielisinä ja eri kulttuuriyhteisöjen jäseninä toteuttaen luovasti identiteettiään ja kulttuurista kiinnittymistään osana arjen ratkaisuja. Saamelaisella julkisuudella on tärkeä merkitys mahdollisuuksille toimia yhteisöllisesti sekä yksilöllisille identiteettikokemuksille. Eri kaupungit luovat erilaisia tiloja ja mahdollisuuksia elää saamelaisina. Paikallisten yhteisöjen ohella korostuvat ylipaikallisuuden merkitys (suhteet saamelaisten kotiseutualueella asuviin sukulaisiin, yhteisöön, kotipaikkaan ja luontoon) sekä symbolisten paikkojen merkitykset.

Kaupungeissa asuvien saamelaisten omaehtoisia, innovatiivisia arjen ratkaisuja ja uusia toimintamalleja voidaan tarkastella osana alkuperäiskansojen persistence-pyrkimyksiä, jotka toimivat assimilaatioprosessien vastavoimina. Valtayhteiskunnan näkökulmasta ne nostavat esiin laajemminkin kysymyksen sosiaalisesta ja kulttuurisesta monimuotoisuudesta yhteiskuntapoliittisten ratkaisujen kestävyyden kriteerinä.

Does increase in income translate into better neighbourhood for everyone? An enquiry into ethnic differences in intra-urban mobility in Finland

Maria Vaalavuo, National Institute for Health and Welfare, Finland
Maarten van Ham, Delft University of Technology, Faculty of Architecture and the Built Environment, The Netherlands; University of St Andrews, School of Geography and Sustainable Development, UK
 Timo M. Kauppinen, National Institute for Health and Welfare, Finland
 

This paper studies one underlying mechanism of segregation in cities: intra-urban mobility. The principal aim is to analyse whether individuals are able to translate income gains into better neighbourhood quality regardless of their ethnic background or other circumstances. This is important for understanding to what extent labour market integration and reducing poverty of immigrants can also help in integrating immigrants spatially in cities. The study will also provide a comparison of three cities with different immigration histories, housing policies and segregation levels, namely Helsinki, Turku or Tampere.

 We use longitudinal register data for the 2004–2014 period for the full Finnish population. We follow immigrants and natives living in low-income neighbourhoods and their chances of moving into non-low-income areas. Based on multinomial logit models we found that an increase in income is strongly associated with moving both to low-income and non-low-income areas even when controlling for initial income level. Controlling for various demographic and socioeconomic characteristics, we see that the differences between native-born Finns and immigrants in moving patterns gets smaller, while it does not disappear: East Europeans and non-Western immigrants are more likely to move within low-income areas and less likely to move to a non-low-income neighbourhood than Finns.

 While immigrants had lower chances of exiting low-income areas in general, upward income mobility was found to be connected to the exit in a quite similar way among immigrants and native-born Finns. Hence, we do not find strong support for stratification models of segregation. Some differences between cities were also visible, pointing to differences in housing policies and immigration history.

 As moving away from a low-income area in the Finnish context also means exiting ethnic minority concentration area, income increases among immigrants can contribute to lowering ethnic segregation in cities. This means that in addition to providing public or other affordable housing in non-low-income areas, improving the labour market opportunities and beneficial income development among immigrants, with low incomes in particular, can be an effective way to fight segregation.

 

Elämää ja toimintaa kaupunkilähiössä: ikääntyneiden asukkaiden toimijuus ennen ja nyt

Henna Luoma-Halkola, Tampereen yliopisto
 

Artikkelissani käsittelen ikääntyneiden toimijuutta ja toimintamahdollisuuksia kaupunkilähiön kontekstissa, keskittyen toimijuuden ajalliseen perspektiiviin. Laadullisen ryhmäkeskusteluaineiston pohjalta tutkin miten ikääntyneet kuvaavat itseään toimijoina kertoessaan menneestä ja nykyisyydestä. Samalla tarkastelen minkälaisia mahdollisuuksia ja esteitä kaupunkilähiön fyysinen ja sosiaalinen ympäristö luovat heidän toiminnalleen, ja miten heidän toimintamahdollisuutensa ovat muuttuneet.

Ymmärrän toimijuuden tiettyyn aikaan, paikkaan ja tilanteeseen sidottuna vuorovaikutteisena prosessina, joka on jatkuvasti läsnä ihmisten arkipäiväisessä elämässä. Toimijuus muotoutuu suhteessa muihin ihmisiin ja ympäröiviin rakenteisiin. Tässä artikkelissa tarkastelen toimijuutta suhteessa ympäröivään kaupunkilähiöön - sen rakennettuun ja rakentamattomaan ympäristöön, palveluihin ja muihin asukkaisiin.

Tutkimuksen empiirisenä aineistona on seitsemän litteroitua ryhmäkeskustelua, jotka toteutettiin ikääntyneiden keskuudessa Hervannassa, Tampereella, keväällä 2017. Muistelupiireissä keskusteltiin siitä, millaista Hervannassa on ollut asua ja elää osallistujien omasta arkisesta elämästä käsin. Tutkimus liittyy eriarvoisuuden teemaan valottamalla ikääntyneiden asukkaiden toimintamahdollisuuksien muotoutumista kaupunkilähiön kontekstissa.

 

Kaupunginosien kehittäminen Vaasassa

 Jonas Nylén, Vaasan kaupunki
 

 Suomen elinvoimaisimpiin kaupunkeihin lukeutuvassa Vaasassa asuu noin 67 000 asukasta. Kaupunki on noin 114 000 asukkaan Vaasan seudun keskus. Pohjoismaiden suurin energia-alan yrityskeskittymä on johdattanut seutua menestykseen, ja väkiluku on kasvanut noin 9 000:lla ja työpaikkamäärä noin 5 000:lla 2000-luvulla. Kasvusta koituva hyväosaisuus ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti varsinkaan Vaasan kaupungin sisällä.

 Vaasan hyväosaisimpiin kaupunginosiin kuuluvalla Gerbyn pientalovaltaisella suuralueella asuu noin 11 000 asukasta. Huono-osaisin on Ristinummen noin 7 500 asukkaan suuralue, joka koostuu kerrostalovaltaisesta keskustasta ja sitä ympäröivistä pientaloalueista.  Alueita tarkastellaan säännöllisesti keskeisillä sosioekonomisilla indikaattoreilla. Viimeisin tarkastelu osoittaa, että hyväosaisuuden kierre on jatkunut Gerbyssä, kun huono-osaisuus on selvästi lisääntynyt Ristinummella. Lisäksi Gerbyssä on viime vuosina jaettu noin 100 omakoti- ja rivitalotonttia ja alueen väkiluku on kasvanut. Ristinummella ei ole tehty vastaavaa ja alueen väkiluku laskee. Molempia alueita uhkaa paikallisten kunnallisten terveysasemien sulkeminen.

 Vaasassa kamppaillaan siis samojen ilmiöiden kanssa kuin muuallakin maailmassa. Alueellisten erojen kasvu ja eriarvoisuuden lisääntyminen vaikuttavat kaupungin ja kaupunkilaisten hyvinvointiin monella tasolla ja siksi etenkin Ristinummen kurjistumisen kierre olisi pystyttävä katkaisemaan.

 Ristinummen haasteisiin on tartuttu ja aluetta pyritään kehittämään monipuolisesti. Alueen keskustan kaavoitustyö on käynnistymässä. Tavoitteena on kaavan laatiminen, joka mahdollistaa keskustan uusimisen nykypäivän tarpeisiin. Alueen joukkoliikenteen vuoroja on lisätty, sillä alueelta keskustaan kulkeva reitti on kaupungin suosituin.  Lisäksi alueella asuu runsaasti autottomia. Alueen sosiaaliseen kehittämiseen panostetaan Ristinummen ja Vähänkyrön ESR-hankkeen myötä. Osallisuuden askeleet työllistämispoluille -hanke on kolmevuotinen ja siihen on palkattu kaksi täysipäiväistä projektityöntekijää. Vaasan kaupunki on päätoteuttajana ja osatoteuttajina toimivat kolme yhdistystä ja kaksi seurakuntaa. Hankkeella pyritään järjestämään mielekästä toimintaa työelämän ulkopuolella oleville henkilöille. Lisäksi tavoitteena on uuden palvelumallin luonti. Alueilla asuu yhteensä noin 850 työtöntä.

 

Verkko-osallistumisen eriarvoisuus kaupunkisuunnittelussa

Jonas Sjöblom, Tampereen yliopisto
 Annaliina Niitamo, Helsingin yliopisto
 

 Tuoreiden tutkimusten mukaan kansalaisten poliittinen osallistuminen on eriytynyt Suomessa ja Helsingissä niin ikäryhmien kuin väestöryhmien kesken. Aktiivisimmat osallistujat sekä vaaleissa että suorien osallistumiskanavien kautta ovat tyypillisesti korkeakoulutettuja ja hyvätuloisia, usein vähintään keski-ikäisiä ihmisiä. Nuorten, taloudellisesti heikosti toimeentulevien, matalammin koulutettujen ja maahanmuuttajien näkemykset jäävät helposti syrjään eri foorumeista. Osallistumisen eriytyminen johtaa osaltaan siihen, että myös päättäjinä on korkeasti koulutettuja, hyväosaisia ihmisiä.

Mitä tämä tarkoittaa spesifimmän hallinnonalan, kaupunkisuunnittelun näkökulmasta? Nykyaikainen kaupunkisuunnittelu pohjautuu teoreettisesti kommunikatiivisen suunnittelun ideaaliin, jossa sidosryhmiä ja asukkaita pyritään osallistamaan laajasti suunnitteluun vuorovaikutteisen prosessin kautta. Mutta keiden ääni oikeasti kuuluu ja keiden näkemykset jäävät varjoon rakennetun ympäristön suunnittelussa aikana, jolloin osallistumiskanavat siirtyvät enenevissä määrin verkkoon?

 Artikkelin aineistona toimii Helsingin kaupunkisuunnittelijoille keväällä tehdyn verkkokeskustelujen seuraamista käsitelleen kyselyn (vastaajia 74) avovastaukset sekä kesän aikana toteutetut kaupunkisuunnittelijoiden fokusryhmähaastattelut. Haastatteluihin osallistui yhteensä 9 henkilöä. Haastatteluissa keskusteltiin erityisesti virkamiehen toiminnasta sosiaalisessa mediassa ja asukkaiden yhdenvertaisesta kuulemisesta suunnittelutyössä. Kysymme artikkelissa, millaisia käsityksiä kaupunkisuunnittelijoilla on kansalaisosallistumisen yhdenvertaisuudesta. Teoreettinen viitekehys koostuu kommunikatiiviseen suunnittelun teoriasta ja eriarvoistumiskeskustelusta Suomessa.