Tutkimuksemme vaikuttaa

Tiedekunnassamme tehtävää monitieteistä ja kansainvälisesti arvostettua tutkimusta yhdistää inhimillisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden tarkastelu ja tulkitseminen erilaisissa asiayhteyksissä. Tutkimuksella vastaamme sekä inhimillisiin että yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ja tutkimus on yhteydessä yhteiskunnassa käytävään keskusteluun.

Tutkimuksen vaikuttavuus ilmenee tyypillisesti varsinaisen tutkimushankkeen jo päätyttyä, jolloin tuloksena voi olla yhteiskunnallista keskustelua, innovaatioita ja uutta yritystoimintaa.

Selvitys lastensuojelun menneisyydestä

Jyväskylän yliopiston historian, etnologian ja sosiaalityön tutkijat tekivät vuosina 2014 - 2016 Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta selvityksen sijaishuollon epäkohdista Suomessa vuosina 1937–1983. Suomessa ei vastaavanlaista selvitystä ollut aiemmin tehty, ja tätä on pidetty ongelmana mm. eduskunnassa esitetyissä puheenvuoroissa. Hankkeessa kerättiin n. 300 haastattelun ainutlaatuinen aineisto. 

Selvityksen tarkoituksena oli muun muassa luoda käytäntöjä, jotka estävät epäkohtien, väkivallan ja kaltoinkohtelun tapahtumista nykyisessä ja tulevassa sijaishuollossa. Selvitys sisältää useita tutkijoiden ehdotuksia siitä, miten lastensuojelussa tehtyjä virheitä voitaisiin välttää tulevaisuudessa. 

Selvitys herätti keskustelua eri tahoilla jo käynnistyessään, mutta tämän tyyppisten hankkeiden koko vaikuttavuus ilmenee pidemmällä aikavälillä työn jo valmistuttua.

Raportti on luettavissa Valtioneuvoston julkaisuarkistossa

Musiikkikäsine

Musiikin laitoksella on kehitetty muutaman vuoden ajan ja kymmenen hengen tutkimustiimin voimin uudenlaisia, helppokäyttöisiä soittimia. Tulokseksi saatiin musiikkikäsine, joka alkaa olla valmis markkinoille. Keksintö soveltuu niin viihdekäyttöön kuin opetukseen tai jopa ammattilaisille ja sillä voi olla käyttöä myös opetuksessa tai jopa hoitotyössä. 

Tavoite oli alusta asti tehdä tuote, joka tulee myyntiin, ja musiikkikäsineen markkinointia varten on perustettu yhtiö, joka on rekisteröity Yhdysvaltoihin. Tuotekehitystä varten Jyväskylään ollaan puolestaan perustamassa tytäryhtiötä, joka toimii kiinteässä yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa.

Recenart

TEKESin rahoittamassa RECENART-taideteostutkimushankkeessa tutkittiin taideteoksia ja arkeologisia esineitä, joiden tekijyys, aitous tai ajoitus edellyttää lisäselvitystä. Tutkimushanke jatkaa elämäänsä yrityksenä. Kansainvälisillä markkinoilla toimiva RECENART OY yhdistää taidehistorian, kemian, fysiikan ja tietotekniikan huippuosaamista ja -teknologiaa taideteostutkimukseen. Yliopiston Unifund Oy on osakkaana yrityksessä ja yhteistyö yliopiston kanssa siten jatkuu.

www.recenart.com

Valtakunnalliset erityistehtävät 

Tiedekunnalla on kaksi Opetus- ja kulttuuriministeriön osoittamaa valtakunnallista erityistehtävää, joita hoidetaan ainoastaan Jyväskylän yliopiston HYTK-tiedekunnassa.  

Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen valtakunnalliset tehtävät liittyvät kielitaidon arviointiin ja kielikoulutuspolitiikkaan. Keskuksen toiminta on kansallisesti ja kansainvälisesti verkostoitunutta ja sisältää yhteistyötä tutkijoiden, päätöksentekijöiden, opettajien ja muiden kielikoulutuksen kannalta keskeisten toimijoiden kanssa. Keskuksen tutkimuksen tavoitteena on kehittää kielikoulutusta laaja-alaisesti ennakoiden ja ottaen huomioon yhteiskunnalliset tarpeet ja kysymykset.  

Viittomakielen keskuksen valtakunnallinen tehtävä on toteuttaa ja kehittää sekä koordinoida viittomakieltä koskevaa ylintä tutkimusta ja koulutusta Suomessa yhteistyössä alan muiden toimijoiden kanssa. Jyväskylän yliopisto on ainoa yliopisto, jossa toimii viittomakielinen akateeminen yhteisö.