Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Faktoja ja tunnuslukuja

Faktatietoa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta

Kauppakorkeakoulu on nuorin Jyväskylän yliopiston tiedekunnista. Kauppatieteellistä koulutusta on tarjottu kuitenkin jo vuodesta 1967 lähtien yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan kuuluneessa taloustieteen laitoksessa, joka muutettiin 1.3.1997 alkaen itsenäiseksi taloustieteelliseksi osastoksi. Tämä hallinnollisesti tiedekuntaa vastannut yksikkö virallistettiin 1.8.1999 alkaen taloustieteiden tiedekunnaksi. 1.9.2010 alkaen taloustieteiden tiedekunnan nimi muuttui Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakouluksi.

Perinteiset koulutusohjelmat ja maisteriohjelmat tarjoavat monipuolisen valikoiman opintojaksoja ja ohjelmia kaikille opiskelijoille. Kauppakorkeakoulu on aktiivinen, tehokas ja yhteistyökykyinen yksikkö elinvoimaisessa ja kansainvälisessä Jyväskylän yliopistossa.

Keskeisiä tunnuslukuja

    2013

    2014

    2015

    2016

    Opiskelijat

    Perustutkinto-opiskelijoita
    Jatko-opiskelijoita
    Avance-johtamiskoulutus

    Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden osuus (%)
    Kauppakorkeakoulusta vaihtoon lähteneiden opiskelijoiden määrä
    Kauppakorkeakouluun vaihtoon tulleiden opiskelijoiden määrä

    1104
    195
    234

    7,3
    48
    53 

    1146
    183
    220

    7,2
    79
    65

    1125
    167
    154


    42
    60

    1 161
    153
    143

    7,8
    76
    60

    Tutkinnot

    Kandidaatin tutkinnot
    Maisterin tutkinnot
    Tohtorin tutkinnot

    Avance-johtamiskoulutuksesta valmistuneet

    121
    173
    21

    33

    130
    150
    14

    77

     130
    142
    13

    72

    126
    152
    8

    59

    Tuotetut opintopisteet

    sisältää avoimen yliopiston opetuksen
    Pääaineena
    Sivuaineena
    Yhteensä


    38 939
    14 879
    53 208


    36 438
    16 128
    52 566


    37 905
    17 310
    55 215


    31 626
    16 359
    47 985

    Opiskelemaan hakeneet / aloittaneet

    Kauppatieteiden kandidaatti (KTK) ja Kauppatieteiden maisteri (KTM) Taloustiede
    hakeneet
    aloittaneet

    598
    40

    766
    55

    1022
    45

    1605
    40
    Kauppatieteiden kandidaatti (KTK) ja Kauppatieteiden maisteri (KTM) Yrityksen taloustiede
    hakeneet
    aloittaneet

    796
    90

    737
    95

    1447
    105

    1613
    90
    MDP in Corporate Environmental Management
    hakeneet
    aloittaneet

    104
    24

    86
    20

    88
    15

    54
    16
    MDP in International Business and Entrepreneurship
    hakeneet
    aloittaneet

    223
    12

    196
    25

    168
    18

    144
    30
    MDP in Banking and International Finance
    hakeneet
    aloittaneet

    97
    8
    MBA-koulutus
    aloittaneet

    42 

    37 

     40

    39

    Tutkimus

    Tieteelliset julkaisut
    Vertaisarvioidut julkaisut
    JUFO 2
    JUFO 3

    Kilpaillun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen määrä (€)

    92
    64
    18
    6

    457841

    82
    67
    20
    5

    500599

     89
    84
    22
    6

    636229

    94
    80
    18
    6

    1073831

    Henkilöstö

    Koko henkilöstö
    Professorit

    Henkilötyövuodet
    Koko henkilöstö
    Opetus- ja tutkimushenkilöstö

    Kansainvälisen opetus- ja tutkimushenkilöstön osuus

    112
    21

    100,22
    73,32

    8,5 %

    98
    19


    97,07
    72,32

    5 %

    98
    20


    91,04
    65,72

    4,9 %

    113



    98,0
    74,8

    8,0 %


    Kauppakorkeakoulun oppiaineet

    Pääaineet

    • taloustiede
    • laskentatoimi
    • markkinointi
    • johtaminen
    • viestinnän johtaminen
    • ympäristöjohtaminen
    • yrittäjyys

    Sivuaineena voi opiskella kauppaoikeutta (perus- ja aineopinnot). Kauppakorkeakoulun avoimet perusopintokokonaisuudet Liiketoimintaosaamisen perusteet ja englanninkielinen Basic Business Studies ovat erittäin suosittuja sivuaineita.

    Kansainväliset maisteriohjelmat

    • Master's Degree Programme in International Business and Entrepreneurship (IBE)
    • Master's Degree Programme in Corporate Environmental Management (CEM)
    • Master's Degree Programme inBanking and International Finanace (BIF)

    Kauppakorkeakoulusta valmistuu kauppatieteiden kandidaatteja, maistereita ja tohtoreita.

    Kansainvälisyys

    Kauppakorkeakoulu on aktiivisesti mukana kansainvälisissä vaihto-ohjelmissa kuten ERASMUS/SOKRATES ja NOREK, sekä kahdenvälisissä ohjelmissa. Ulkomaisille opiskelijoille on tarjolla useita englanninkielisiä kursseja. Ulkomaisia tutkinto-opiskelijoita tulee vuosittain noin 30 ja vuosittain kauppakorkeakoulu vastaanottaa noin viidenneksen Jyväskylän yliopiston vaihto-opiskelijoista. Myös tutkija- ja opettajavaihto on aktiivista. Kauppakorkeakoulu toimii myös merkittävien kansainvälisten konferenssien isäntänä.

    greypinstr

     

    Tänään

    23. syyskuuta 2017, viikko 38, Mielikki. (*)

    Yhteystietohaku
    JSBE Sosiaalisessa mediassa

    Facebook logo     

    YouTube

    Yliopistoportaalit

    Uno

    Isa

    Wolmar