Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu

Tervetuloa alumni!

Ideana on verkostoituminen ja yhteyden vaaliminen yliopistoon

Jyväskylän yliopiston alumneja ovat kaikki yksiköstä vuodesta 1967 valmistuneet ja siellä työskennelleet.

 

Alumnitoiminnan ideana on vapaaehtoinen yhteyden vaaliminen yliopistoon. Alumnitoiminnassakin kyse on ennen kaikkea verkostoitumisesta ja vuorovaikutuksesta.

Alumnijoukkomme on varsin mittava, sillä Jyväskylän yliopistossa kauppatieteellistä opetusta ja tutkimusta on tehty jo lähes 50 vuoden ajan. Kauppatieteiden maistereita on valmistunut meiltä yli 3000 ja tohtoreita pitkälle toista sataa. Kun vielä lasketaan mukaan kaikki opettajina toimineet, tiivistyy joukkoon huikea määrä asiantuntemusta, kokemusta ja näkemystä, mutta ennen kaikkea kultaisia vuosia ja muistoja kauppatieteelisestä koulutuksesta Jyväskylässä.

Alumnitoimintamme painottuu mukavimpaan päähän, eli juhliin. Järjestämme silti myös muita tapahtumia, mahdollisuuksia vierailuluentoihin ja mentorointia. Avance johtamiskoulutus tarjoaa myös jatko-opinnoiksi laadukasta liikkeenjohdon EMBA-koulutusta.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu järjesti ensimmäiset varsinaiset alumniaiset yhteistyössä opiskelijajärjestö Pörssin kanssa lauantaina 25. lokakuuta 2014. Teemana oli kasvuyrittäjyys. Kuvia ja tunnelmia tapahtumasta.

 

Liity Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun viralliseen alumniyhdistykseen!

Joulukuussa 2014 noin 50 innokasta alumnia perustivat Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun alumneille oman yhdistyksen Pörssin alumnit ry:n. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Jyväskylän yliopistossa kauppa-tai taloustieteellisiä opintoja suorittaneiden henkilöiden (alumnien) yhdistäjänä ja luoda ja ylläpitää perinteitä alumnien välillä. Yhdistys myös edistää jäsentensä ammatillista kehittymistä ja verkostoitumista sekä lisää vuorovaikutusta alumnien ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ja sen opiskelijoiden välillä.

Liity yhdistykseen täällä

 

Kuuntelemme herkällä korvalla alumnitoimintaa koskevia toiveita ja ehdotuksia. Olisko jotain mitä juuri sinä kaipaisit alumnitoiminnaltamme?

Mikä ihmeen alumni?

Alumni-sana tulee alunperin latinan kielestä tarkoittaen kasvattia tai suojattia. Suomeen sana on tullut Yhdysvalloista, ja sillä tarkoitetaan tutkinnon suorittanutta, valmistunutta opiskelijaa. (Wikipedia)