Hae opiskelemaan matematiikka ja tilastotiedettä

Jaakko

jaakko

26.1.2011


Olen 22-vuotias tilastotieteen opiskelija. Lukiossa minua kiinnosti mm.
matematiikka, mutta en ollut aivan varma, mille alalle pitäisi lähteä. Kaverini kuitenkin suositteli tilastotiedettä, jota lopulta päädyin opiskelemaan. Etukäteen en tiennyt paljoakaan tilastotieteestä, mutta myöhemmin huomasin olevani juuri oikealla alalla. Opiskelu on ylittänyt kaikki odotukseni, eikä tänne tulemista ole tarvinnut katua.

Opiskelen nyt kolmatta vuotta ja sivuaineina olen lukenut matematiikkaa, kansantaloustiedettä ja vähän tietotekniikkaa. Tilastotieteen opiskelun yksi hyvä puoli onkin monipuoliset sivuainemahdollisuudet. Ennen opintojeni aloittamista mietin, että mitenköhän vaikeita kurssit tulevat olemaan. Pärjätäkseen kursseilla ei tarvitse olla nero, mutta tilastotiede tarjoaa varmasti kaikille haasteita. Ei kuitenkaan ylitsepääsemättömiä haasteita, jos vain mielenkiintoa opiskeluun riittää. Itselläni ainakin mielenkiinto on opintojen edetessä vain kasvanut. Tilastotieteessä olen tykännyt erityisesti sen monipuolisista sovellusmahdollisuuksista ja siitä, että kursseilla opituista asioista on oikeasti hyötyä.

Kun muutin Jyväskylään, en tuntenut täältä valmiiksi kovinkaan montaa
ihmistä. Sain kuitenkin nopeasti uusia kavereita, kun tutorit tutustuttivat minut yliopistoon ja muihin opiskelijoihin. Yllätyksekseni huomasin tilastotieteen opiskelijoiden olevan oikein mukavia ihmisiä. Viihtymiseeni on myös vaikuttanut tilastotieteen tiivis ainejärjestö Tiltti ry, joka järjestää opiskelijoille erilaisia tapahtumia.

- Jaakko