07.02.2019

Kolmivuotinen apuraha projektissa: Ekosysteemin, ympäristön ja kalalajeissa tapahtuvien muutosten vaikutukset kalastettujen kalakantojen kehitykseen Suomen järvissä

Jyväskylän yliopisto on ihmistieteisiin ja luonnontieteisiin keskittyvä kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä monialainen tiedeyliopisto ja koulutuksen asiantuntija. Yliopisto on maamme johtava opettajankouluttaja, aikuiskouluttaja ja koulutusviejä. Liikuntatieteiden kokonaisuus on maan ainoa. Jyväskylän yliopisto tunnetaan vahvasta kansallisesta vastuunotosta ja dynaamisesta toimintakulttuuristaan.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa bio- ja ympäristötieteiden laitoksella tehdään kansainvälisesti arvostettua tutkimusta ja koulutetaan maistereita ja tohtoreita akvaattisten tieteiden, biologian, ekologian ja evoluutiobiologian, solu- ja molekyylibiologian sekä ympäristötieteen ja -teknologian aloilla. Laitoksen vahvuusalueita ovat evoluutiotutkimus; akvaattisten ekosysteemien sekä ympäristö- ja luonnonvarojen tutkimus; sekä solujen, virusten ja biomolekyylien rakenteen ja toiminnan tutkimus. Laitoksella toimii Biologisten vuorovaikutusten huippututkimusyksikkö. Laitos sijaitsee Jyväsjärven rannalla modernissa rakennuksessa, jossa on hyvin varustetut opetus- ja tutkimustilat, joista esimerkkinä erikoislaboratoriot molekyyligenetiikan, solu- ja rakennebiologian sekä stabiilien isotooppien analysoinnin tarpeisiin. Laitokseen kuuluu myös Konneveden tutkimusasema, jossa on tutkimushalli ekologiseen ja vesiviljelytutkimukseen. Akvaattisten ekosysteemien, luonnonverojen ja ympäristön tutkimus muodostaa vahvan osaamiskeskittymän, jossa työskentelee useita tutkimusryhmiä.

Kolmivuotinen apuraha väitöskirjan tai post-doc tutkimuksen tekemiseen projektissa: Ekosysteemin, ympäristön ja kalalajeissa tapahtuvien muutosten vaikutukset kalastettujen kalakantojen kehitykseen Suomen järvissä

Hanke hyödyntää tilastollista ja prosessipohjaista populaatio- ja ekosysteemimallinnusta vesiekosysteemin dynamiikan kuvaamiseen. Tutkimushankeen tavoitteena on kehittää koko ekosysteemiä kuvaava ekosysteemimalli, jossa kalapopulaatioiden kehitys ennustetaan tarkoin ottaen huomioon 1) kalalajien elinkierto-ominaisuudet ja mahdolliset muutokset niissä, 2) muuttuvien lämpötilojen vaikutus kaloihin, sekä 3) ekotoksikologisten päästöjen vaikutukset. Kehitettyä mallia sovelletaan tyypillisiin Keski-Suomalaisiin järviekosysteemeihin. Tällaiset ekosysteemit ovat paitsi erityisen keskeisiä sekä kaupalliselle että vapaa-ajan kalastukselle Suomessa, myös alttiita kalastuksen ja ympäristön vaikutuksille, sillä sisävedet ovat melko suljettuja vesiekosysteemejä verrattuna merialueisiin.

Tutkimuksessa hyödynnetään Jyväskylän yliopiston ja Konneveden tutkimusaseman keräämiä pitkiä seuranta-aineistoja keskeisten järvikalakantojen kehityksestä suhteessa lämpötilojen vaihteluun sekä Jyväskylän yliopistossa parhaillaan käynnissä olevan Akatemiahankkeen keräämää tietoa kaivostoiminnan päästöjen vaikutuksista keskeisiin kalalajeihin, kuten kuhaan, siikaan, muikkuun, ja ahveneen. Hankkeen tavoitteena on ennustaa ja arvioida, miten kalakannat kestävät kalastusta ollessaan samanaikaisesti altistuneena ympäristöllisille haittatekijöille. Lisäksi tutkimus saattaa sisältää myös kokeellista tutkimusta, jolla koetetaan laboratorio-olosuhteissa selvittää koekalojen kykyä selviytyä eri altistustasoilla sekä mitata, miten kalojen keskeiset ekologiset ominaisuudet ja kasvu muuttuvat altistuksen seurauksena.   

Hankkeen vastuullinen johtaja on akatemiatutkija Anna Kuparinen. Nyt haettavan jatko-opiskelija tai post-doc tutkijan lisäksi hankkeessa työskentelee jo yksi jatko-opiskelija. Hankkeen keskeinen yhteistyökumppani on yliopistotutkija Silva Uusi-Heikkilä, jonka kehittämiä seeprakalalinjoja saatetaan hyödyntää mahdollisessa kokeellisessa tutkimuksessa.

Hanke on vahvasti mallinnuspainotteinen, joten hakijalta edellytetään kiinnostusta teoreettiseen tutkimustyöhän sekä kiinnostusta oppia tilastollista ja prosessipohjaista biologista mallinnusta, käyttäen mm. R ja Matlab ohjelmistoja. Hakijalla on oltava maisterintutkinto joko biologian tai muun matemaattis-luonnontieteiden alalta, sekä FT tutkinto, jos hakija hakee paikkaa tutkijatohtorina. Aiempi mallinnuskokemus, tilastollisten menetelmien hallinta ja ohjelmointitaito ovat hakijalle eduksi; samoin kokemus tutkimustyöstä ja tieteellisestä kirjoittamisesta.

Hakemukset liitteineen (liitteet yhtenä pdf tiedostona) pyydetään lähettämään osoitteeseen anna.k.kuparinen@jyu.fi. Hakemuksen liitteet: motivaatiokirje, jossa hakija kertoo taustastaan ja tutkimuksellisista kiinnostuksen kohteistaan; CV mahdolliset julkaisut; tutkintotodistus; mahdolliset suosituskirjeet ja/tai kahden suosittelijan yhteystiedot.

Haku on alustavasti auki 30.6 asti, mutta hakemuksia aletaan käsitellä 28.5 alkaen ja soveltuvan hakijan löytyessä paikka täytetään. Paikasta kiinnostuneiden kannattaa siis toimia ripeästi.