15.01.2018

Nanoa pitkin ja poikin

Tutkimus on tieteenalojen välistä yhteistyötä ja sitä tehdään sekä oman yliopiston sisällä että muiden kotimaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen kanssa. Nanotiedekeskus on synnyttänyt tieteenalojen rajapinnoille hyvin vahvoja tutkimusalueita, joita ovat mm. supramolekyylikemia ja makromolekyylien synteesi, nano- ja molekyylielektroniikka, molekyyliprosessien dynamiikan tutkimus femtosekuntiskaalassa, nanohiukkaset, nanoputket sekä solujen ja virusten toiminnan tutkimus.  Mahdollisia sovelluskohteita on esimerkiksi sensoreissa, elektroniikassa, energiatekniikassa, pinnoitteissa ja lääkemolekyylien kuljettamisessa.

Nanotiedekeskuksen tutkimukset vahvuusalueet