Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

Tiede-elämyksiä ja valoteoksia - Tervetuloa tutkijoiden yöhön 29.9.2017!

Euroopan laajuinen tiedetapahtuma Tutkijoiden yö tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle. Se pyrkii vastaamaan ihmisten kysymyksiin tieteestä ja tutkimuksesta sekä johdattelemaan uusien kysymysten ja vastausten luo. Yhden päivän, illan ja yön aikana lapset, nuoret, aikuiset ja seniorit pääsevät tutustumaan tieteeseen esimerkiksi työpajojen, tutkijatapaamisten, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta. Tutkijoiden yö avaa ovia paikkoihin, joissa tutkijat työskentelevät, mutta tuo tutkimusta myös sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei ole totuttu näkemään.

Tutkijoiden yö järjestetään syyskuun viimeisenä perjantaina 29.9.2017 yhtä aikaa noin 300 kaupungissa ympäri Eurooppaa.

Tutkijoiden yö järjestetään Jyväskylässä yhteistyössä Valon kaupungin ja Tieteen päivät -tapahtuman kanssa. Tieteen päiviltä löytyy huippuasiantuntijoiden luentoja monista ajankohtaisista teemoista, kuten kestävä energia ja nanoteknologia.  Valon kaupunki taideteos herättää eloon Ylistönrinteen kampuksen julkisivun 150 metrin matkalta. Jyväsjärven pinta saa heijastuksilla teoksen kasvamaan moniulotteiseksi.

Tutkijoiden yötä voi seurata myös sosiaalisissa medioissa. Löydät tapahtuman sekä Facebookista että Twitteristä. Mahdollista on myös keskustella tapahtumasta somessa käyttämällä hashtagia #tutkijoidenyö2017.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan luonnontieteisiin, kokemaan oivaltamisen iloa ja saamaan tiede-elämyksiä!

kuuluu seuraaviin kategorioihin: