VÄITÖS la 15.5.1999 kello 12
yliopiston vanhassa juhlasalissa (S212)

Varhaisten kuvataiteilijoiden Lappi:
kaamosta, kesäyötä ja saamelaisia

FL Tuija Hautala-Hirviojan taidehistorian väitöskirja Lappi-kuvan muotoutuminen Suomen taiteessa ennen toista maailmansotaa esitetään 15.5.1999 tarkastettavaksi Jyväskylän yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on dosentti Riitta Konttinen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Heikki Hanka.

Miten Lappia kuvattiin suomalaisessa kuvataiteessa ja miten käsitys Lapista kehittyi ja muuttui ennen toista maailmansotaa? Ketkä taiteilijat kuvasivat Lappia ja miksi he valitsivat juuri pohjoisen luonnon tai ihmiset kuvauskohteekseen? Miten he kuvasivat näitä?

Tällaisiin kysymyksiin vastaa Tuija Hautala-Hirviojan väitöstutkimus Lappi-kuvan muotoutumisesta suomalaisessa kuvataiteessa 1800-luvun alusta toiseen maailmansotaan, joka aiheutti Lapissa suuria historiallisia ja kulttuurisia muutoksia. Tutkimus tuo uutta tietoa erityisesti Lapin asemasta taidehistoriassa ja laajemminkin kulttuurihistoriassa. Elämyksellisyyttä etsivä Lapin matkailu voisi kenties hyödyntää tuloksia omassa ohjelmapalvelussaan.  

Lappi - vierailevien taiteilijoiden maisemakohde

Suurin osa Lappi-aiheista teoksista on pohjoisessa vierailleiden taiteilijoiden tekemiä, ja lappilaiset taiteilijatkin omaksuivat samanlaisen kuvallisen ajattelun joko koulutuksensa kautta tai ostajia  miellyttääkseen. Saamelaistaiteilijoita ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ollut. Heidän taiteensa sai ilmaisunsa käsitöiden, puu- ja luutöiden kautta. 

Lappia kuvatessaan taiteilijat käyttivät yleensä Suomen taiteessa vallalla olleita tyylejä romantiikkaa, realismia, impressionismia, ekspressionismia ja 1920-luvun klassismia. Myös maisemasommittelu liittyi suomalaisen maiseman kuvaustraditioon.

Suomalaiset taiteilijat kokivat Lapin lähinnä maiseman kautta. Maisema oli suosituin kuvauskohde, yleisimmin kesäinen tunturimaisema. Teokset heijastivat jo 1600-luvun kirjallisuudessa Lappiin liitettyjä kaukaisuutta ja autiutta, jossa oli kuitenkin jotain tuttua kuten aitta, vene tai latu. Lappi oli kylmän ja pimeän talven ja kaamoksen maa, mutta myös valoisa kesäyön maa. 

Maiseman jälkeen seuraavaksi eniten kuvattiin ihmisiä, lähinnä saamelaisia. Ihmisten elämään liittyviä asioita tai  maiseman yksityiskohtia sen sijaan kuvattiin hyvin harvoin. Saamelaiset kuvattiin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta pukeutuneena perinteiseen asuun kodan tai poron kera. 1920-luvun Lappi-aiheisten  teosten joukosta saamelaiskuvaukset kuitenkin puuttuvat miltei kokonaan, mikä on ehkä heijastusta sosiaalidarwinistisesta suhtautumisesta saamelaisiin. Sen mukaan saamelaiset edustivat alempaa rotua kuin suomalaiset, ja heitä pidettiin sukupuuttoon kuolevana kansana.

Tunnettuus, tiestö ja kelit vaikuttivat kuvauskohteisiin

Vuodenajoista kesä ja talvi hallitsivat maalauksia. Syksyä ja kevättä kuvattiin harvoin ennen toista maailmansotaa, sillä liikkuminen kevätkelirikon runtelemilla tai syyssateiden pehmentämillä teillä oli mahdotonta. Talvella jäätyneitä vesistöjä ja soita myöten oli helppo matkata poron tai hevosen vetämässä pulkassa. Kesällä taas vesistöt, polut ja harvalukuiset maantiet tarjosivat hyvät liikkumismahdollisuudet. 

Kuvauskohteet vaihtelivat julkisuuden, matkailun ja tiestön kehittymisen myötä. 1890-luvulle saakka Aavasaksa pitkine juhannuksenviettoperinteineen edusti Lappia. Vuosisadan vaihteessa Koillis-Lapin tunturit sekä Sodankylän ja Inarin saamelaisalueet kiinnostivat taiteilijoita. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä Koillis-Lapin kilpailijaksi nousivat Kittilä Levituntureineen sekä Luoteis-Lapin Ylläs-, Pallas- ja Ounastunturi. Vuonna 1920 Lappiin liitettiin Petsamon alue, mikä antoi uskoa koko Lapin kehittymiseen, ja Lappi kiinnosti niin taiteilijoita, kirjailijoita kuin turisteja.  Varsinainen Petsamo-kuume alkoi 1930-luvulla Jäämeren tien valmistumisen jälkeen. 

Lappia kuvanneet taiteilijat

Tutkimus pohjautuu pääasiassa Suomen taidemuseoiden ja julkisten kokoelmien Lappi-aiheisiin taideteoksiin. Mukana on kaikkiaan 145 teosta 45 eri taiteilijalta. 

Vanhin maalaus on suomalaisen Ruotsiin muuttaneen Alexander Lauréuksen teos Lappalaisia nuotiolla vuodelta 1813. 1800-luvun puolivälissä Lappia kuvasivat Anders Ekman sekä Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright, joiden teokset liittyvät kansatieteelliseen kuvitusperinteeseen.

Varsinainen Lappia kuvaava taide alkoi 1890-luvulla Lapissa syntyneen Juho Kyyhkysen tuotannon myötä. Perusteellisen taiteilijakoulutuksen jälkeen hän muutti takaisin kotiseudulleen Kemijärvelle ja rakensi ateljeen sinne. Juho Kyyhkyselle saamelaiset ja lappilaiset edustivat aitoa ja alkuperäistä kansaa, ja hän otti tehtäväkseen kuvata Suomen pohjoisinta luontoa ja sen asukkaita. Vuodesta 1897 alkaen hän teki maalausmatkoja Kemijärven, Sallan, Sodankylän ja Inarin alueelle.

Juho Kyyhkysen esimerkkiä seurasivat muutamat muut taiteilijat kuten Gabriel Engberg, joka teki kolme maalausmatkaa Lappiin, vuosina 1898 ja 1905 Inarin saamelaisalueelle sekä 1920 Kittilään ja Ounas-Pallakselle.

Monien Lappiin matkustaneiden taiteilijoiden tuttavapiiriin kuului kirjailijoita, jotka olivat kuvanneet pohjoista elämäntapaa ja luontoa. Ouluun muuttanut Aukusti Koivisto tunsi Lapin kirjailija Arvi Järventauksen, joka kehotti taiteilijaa keskittymään Lapin aiheisiin. Lappilaisen kansatieteen keräilijä ja kirjailija Samuli Paulaharju oli taas oululaisen Juho Mäkelän hyvä ystävä. Anton Lindforss teki ensimmäisen maalausmatkansa Lappiin 1920-luvun alussa ystävänsä kirjailijan ja upseerin K. M. Walleniuksen innoittamana. Walleniuksen muutettua Petsamoon Lindforssin matkat suuntautuivat sinne. 

Anton Lindforssin ohella Matti Visanti, Väinö Kamppuri ja Eero Järnefelt tekivät Lapin ja Petsamon matkansa 1930-luvulla. 1930-luvulla kittiläläinen itseoppinut taiteilija Einari Junttila sai paljon huomiota osakseen Lappi-aiheisilla akvarelleillaan.
 
 

Lisätietoja:  
Tuija Hautala-Hirvioja, (016) 341 2378 (työ), 050 307 2426 tai (016) 369252 (koti), e-mail: Thautala@urova.fi, osoite Hiihtäjäntie 10, 96600 Rovaniemi.
Tiedottaja Tarja Timonen, puh. (014) 601 043, ttimonen@admiral.jyu.fi, jolta saa myös laajemman tiivistelmän tutkimuksesta sekä kuvan väittelijästä sähköisessä muodossa.

Lappi-kuvan muotoutuminen suomalaisessa kuvataiteessa ennen toista maailmansotaa on ilmestynyt julkaisusarjassa Jyväskylä Studies in the Arts numerona 69, 264 s., Jyväskylä 1999.  
Sitä myy Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksikkö, puh. (014) 603 487, fax (014) 603 371, sähköposti ahonen@library.jyu.fi.
ISBN 951-39-0436-9

Tuija Hautala-Hirvioja (s. Oulussa 1957 ) on suorittanut ylioppilastutkinnon 1976 Toppilan lukiossa Oulussa, luokanopettajan tutkinnon 1979 Oulun yliopistossa sekä FK-tutkinnon 1984 ja FL-tutkinnon 1993 Jyväskylän yliopistossa. Hän on toiminut mm.Aineen taidemuseon amanuenssina Torniossa vv. 1986-1995 sekä Lapin yliopiston lehtorina Rovaniemellä vuodesta 1995 alkaen.
 

Abstract
Shaping the image of Lapland in Finnish visual arts before the Second World War

Lapland and the Lapps in particular began to attract attention in the 1600s, when Professor Johannes Schefferus of Uppsala University compiled a book called Lapponia. It was a source book of long standing for all travellers bound for Lapland, and the information and descriptions in the book were readily quoted in many later accounts of journeys in Lapland. An outstanding sample of them, as far as visual arts are concerned, was Voyage pittoresque au Cap Nord, published by the Swede  Anders Fredrik Skjöldebrand in 1801-1803. It appeared in Stockholm in four richly illustrated booklets.

In the peace treaty of Hamina in 1809 Finland was detached from Sweden - a bond that had lasted for centuries - and became annexed to Russia. National romantic tendencies started to emerge as early as 1810s, and, by the name Turku Romanticism amongst the young university teachers in particular. All through the 1800s it was considered important to establish the position of Finland on the map and to teach the Finns to identify and to respect their fatherland. The books Finland framstäldt i teckningar and Maamme kirja (Book of Our Country) by Zacharias Topelius presented Lapland as part of Finland, even though the description of the northern region was rather slight. In the Lappish sections of his books Topelius used the illustrations of A.F. Skjöldebrand's booklets and he also utilised the ethnologist M.A. Castrén's knowledge of the Lapps. Both of these books described the Lapps as humble, a bit childish people who were happy in their submissiveness. Maamme kirja was used as a geography textbook in schools and so it influenced the ideas that many future generations had of Lapland.

In the 1890s the photographer I.K. Inha introduced the fells Sallatunturi and Pyhätunturi in his book Suomi kuvissa (Finland in pictures). Illustrated in photographs it showed a few of them with some Lappish people and reindeer in front of their huts. Suomi 19:nnellä vuosisadalla (Finland in the 19th century) was aimed at foreign readers. They were told of  the gold rush in Inari, mosquitoes, fells, polar night, light midsummer nights, and the Lapps, who were, however, proved to be a different race from the Finns. In the rich illustration of the book there were two drawings by Gunnar Berndtson dealing with the Lappish way of life.

The oldest painting included in this researh material is called Lappalaisia nuotiolla of the year 1813 (Lapps by the camp fire) by Alexander Lauréus, a Finn who had settled in Sweden. The picture is fictional and reflects the romantic admiration that the gentry of that day felt towards genuine and unspoilt people. In the mid-1800s Lapland was pictured by artists such as Anders Ekman, Magnus, Wilhelm and Ferdinand von Wright, whose works of art are regarded as part of the ethnographic tradition of painting.

The appreciation of Lapland proper in visual arts was started by the painter Juho Kyyhkynen in the 1890s. He was born in Lapland and after a thorough grounding in art he moved back to Kemijärvi, his native place and built a workshop there. Kyyhkynen had studied visual arts in the late 1800s, the golden age of Finnish art, which was characterized by strong patriotism, pleinair painting, and picturing genuine Finnish country folk. To his mind the Lapps and Laplanders represented true and original people and he took on making pictures of the very north of Finland and the inhabitants there. Since the year 1897 he made trips to paint in the areas of Kemijärvi, Salla, Sodankylä and Inari.

In his footsteps followed some other artists, such as Gabriel Engberg, who made three painting trips to Lapland, in the years 1898, 1905 and 1920. On his first two trips Engberg headed to the Lappish area of Inari, whereas the third trip took him to the regions of Kittilä and Ounas-Pallas. It was Juho Kyyhkynen's persuasiveness that made Emil Halonen add reindeer husbandry in the series of  reliefs introducing Finnish sources of livelihood in the Paris World Fair in 1900. Juho Kyyhkynen's progress in Lappish pictures ended in his violent death in 1909,  when he was only 34 years old.

Times were hard in the 1910s both in domestic and foreign policies, and long and strenuous journeys to Lapland didn't attract artists in those days. But later, in the 1920s and 1930s, painters, writers and tourists found Lapland inviting. The roads were better and especially the annexation of Petsamo to Finland in 1920 raised hopes of economic development in all Lapland. When the road to the Arctic Sea was completed in 1931 travelling by car became decisively easier. The North was put in the public eye in various scientific publications and fiction. The circle of friends of many artists who had worked in Lapland included writers who had described the northern way of life and northern nature. Aukusti Koivisto, who had moved to Oulu, was acquainted with Arvi Järventaus, a Lapland-oriented writer, who urged the artist to concentrate on Lappish themes. Then again, this ethnologist and writer of Lapland Samuli Paulaharju was a good friend of Juho Mäkelä from Oulu. Anton Lindforss made his first painting trip to Lapland in the early 1920s inspired by his friend, the writer and officer K.M. Wallenius. After Wallenius had moved to Petsamo Lidforss's trips took him also there.

Petsamo in the 1920s became an important part of Lapland.  However, it was not until the road to the Arctic Sea was ready that the  rush to Petsamo began. Development in tourism and vital values emphasizing healthy outdoor life got the tourists as well as the artists on the move. Besides Anton Lindforss, also Matti Visanti, Väinö Kamppuri, and Eero Järnefelt made trips to Lapland and Petsamo in the 1930s. In the same period Einari Junttila, the self-taught painter from Kittilä, got favourable attention with his water-colours of  Lapland. The Winter War and the following Second World War stifled Lapland's development. The bulk of the buildings, bridges and roads in Lapland were destroyed in 1945. Along with the reconstruction in the 1950s  Lapland regained its popularity among the painters. Artists, such as Einari Junttila, Uuno Särkelä, and Aarne Hamara, born in Lapland and staying there, continued painting the North and got a number of followers in the 1950s.

The centre of attention in the Lappish places and subjects portrayed has changed from time to time. At the early stages of rendering Lapland  in pictures western Lapland and the southern part of Tornio valley were popular. Aavasaksa was the place which represented the whole of Lapland till the 1800s. This high northern hill attracted artists and tourists as it was by a long tradition a place of midsummer festivities. Furthermore, the river Tornionjoki was an important route to Norway, and also a road ran in the early 1800s as fas as Ylitornio, only ten kilometres short of Aavasaksa. The north-eastern fells of Lapland and Inari district were the most important subjects of depiction at the turn of last century. In the 1920s artists favoured north-western Lapland, Yllästunturi, Levitunturi and Ounas-Pallas region. In the 1930s Petsamo was the most popular northern destination.

Influence of the styles prevalent in contemporary Finnish art can usually be found in the pictures of Lapland romanticism, realism, impressionism, expressionism, and classisism of the 1920s. Similarly the composition in landscape painting followed the Finnish tradition in rendering landscapes. A view of a fell in the summertime was the most favourite subject of all types of landscapes. Often there were quite distinct features indicating human presence in the landscapes, such as a fence, boat, or building. Bare wilderness  was rarely pictured, whereas cultural landscape dominated by man was familiar and safe.

In this treatise one fifth of the art material studied consists of portraits. Juho Kyyhkynen, for one, took interest in the Lapps and, consequently, there are a large number of portraits of the Lapps in his art production. Gabriel Engberg, Einari Junttila and Aukusti Koivisto portrayed them as well. However, in the Lapland-oriented works of art of the 1920s, there is to be noticed an almost total lack of depictions of the Lapps, a trend, which may be due to the sociodarwinistic attitude towards them at the time. According to this view the Lapps as a race were inferior to the Finns and they were considered a people near extinction. The race doctrine of the 1930s regarded them as Mongolian. When Petsamo was annexed to Finland the Skolt Lapps were mostly reputed both as reindeer thieves and Orthodox, in other words, members of the Russian church. Similar references can also be found in fiction.

Lappish subjects in paintings reflected the features already found in the literature of the 1600s, remoteness and desolation, in which, however, there was something familiar, a barn, boat, or track in the snow. Lapland was a land of dark cold winter and the polar night, but also a land of light summer midnights. The Lapps were portrayed, with one exception, wearing their traditional costumes, with reindeer or close by a hut. The most favourite seasons were  summer and winter. Spring and autumn were rare seasons in the paintings, owing to the difficult terrain at that time of the year. In spring and autumn frost and water had damaged the roads so badly that driving by car was impossible. In spring the rivers were flooded by melting snow and after summer by autumn rains, so that boats were exposed to peril in the rapids. Trees glowing in autumn tints of red and yellow were not painted until the turn of the 1950s, when the roads were strong enough to stand the forces of frost and motoring became more common.

Painting in the northern parts Norway, Sweden and Finland started and developed much in the same manner. In Sweden, however, there was born a distinct centre of visual arts owing to the support of the manager of the Kiruna mining company. In Finnish Lapland there was no corresponding patron. Most of the Lapland-oriented works of art have been painted by visitors there and even the artists living in Lapland adopted a similar visual rendering on the basis of their artistic education or merely to please buyers. Amongst the artists there were practically no Lapps before the Second World War. Their art was expressed and realized in handiwork of wood and bone.

Translation Juhani Niskanen
 

 
 
 
OpiskeluTiede ja tutkimusPalvelutAjankohtaista 

Yhteydet muualleYliopiston esittelyHakuIn English

  
tiedotus@jyu.fi