Väitös 28.5.1999 klo 12
Historica , H320  

Pohjanmaan pikkukaupunkien purhemerenkulku oli tehokasta liiketoimintaa 

Henkilökohtaiset liikesuhteet ja jopa sukulaisuuteen ja avioliittojärjestelyihin perustuneet kontaktit olivat keskeisessä asemassa kansainvälisessä merenkulussa 17001800-luvulla. Tähän tulokseen päätyy FL Jari Ojalan väitöskirja Tehokasta liiketoimintaa Pohjanmaan pikkukaupungeissa. Purjemerenkulun tuottavuus ja kannattavuus 17001800-luvulla. Henkilökohtaisten kontaktien merkitys väheni kaiken aikaa merenkulun laajentuessa, vaikka yhä 1800-luvun lopullakin liiketoimintaa harjoitettiin useimmiten samojen, tuttujen ulkomaisten liikekumppaneiden kanssa, vaikka tarjolla olisi ollut kenties nopeita voittoja tarjoavia, mutta pitkällä aikavälillä epävarmempia kontakteja.

Väitöskirjatutkimuksessa osoitetaan, kuinka tuottavuuteen ja kannattavuuteen pyrittiin vaikuttamaan ja vaikutettiin 17001800-luvun liiketoiminnassa. Merenkulku oli kannattavinta ns. vallankumoussotien aikana 17001800-luvun vaihteessa. Kannattavuus heikkeni tämän jälkeen, eikä purjemerenkulku tuottanut enää 1800-luvun lopulla pääomalle tuottoa käytännössä lainkaan. Vaikka puurunkoiset purjelaivat olivat jo 1800-luvun jälkipuoliskolla vanhentuvaa teknologiaa, niitä pyrittiin kehittämään kaiken aikaa niin, että ne tarjosivat vielä pitkään haasteen höyryteknologialle ja teräsrunkoisille aluksille.

Toimintatavat eivät poikenneet juurikaan nykyisistä: muodostettiin liikeverkostoja, yksikkökustannuksia laskemalla pyrittiin saamaan suurempi tulos, työvoiman tuottavuuteen kiinnitettiin huomiota vähentämällä merimiesten määrää aluksilla, yksikkökokoa, alusten vetoisuutta kasvatettiin sekä käytettiin nykyisten optioiden kaltaisia kannustinpalkkausjärjestelmiä keskeisten henkilöiden palkkauksessa. 

Merenkulku romantisoidaan usein tutkimuksissa ja kirjallisuudessa joksikin normaalia liiketoimintaa suuremmaksi. Myös suomalaisvarustajat arvostivat  ja arvostelivat laivojaan ja näiden miehistöjä. Tutkimuksen perusteella varustajat eivät kuitenkaan harjoittaneet merenkulkua merenkulun vuoksi, vaan ansaitakseen rahaa. Kun merenkulku ei enää tarjonnut riittäviä voittomarginaaleja, rahat sijoitettiin muualle. Organisaatio toimi tehokkaasti: polkua vaihdettiin kun vanha polku osoittautui kannattamattomaksi. Edellä esitetty vastaa myös tutkimuksen peruskysymykseen: tehostivatko varustajat liiketoimintaansa? Vastaus on kyllä, mutta tehostuminen tai tuottavuuden kasvattaminen ei ollut itsetarkoitus, se oli vain väline, jolla varustajat pyrkivät turvaamaan oman ja perheensä taloudellisen aseman.

Merenkulun pienet suurkaupungit

Tutkimuksen kohteena on kolmen Pohjanmaan pikkukaupungin, Raahen, Kokkolan ja Pietarsaaren, merenkulku 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun loppuun. Kaupunkien tonnisto kasvoi kauppavapauden saavuttamisen (1765) jälkeen ja kuihtui nopeasti 1870-luvulta alkaen. Tuona aikana kyseisten kaupunkien purjekauppalaivastot muodostivat 2030 prosenttia Suomen meritonnistosta. Pikkukaupungit olivat siis merenkulun suurkaupunkeja, ja niiden materiaalilla voi kuvata hyvin koko Suomen merenkulkuun aikakaudella vaikuttaneita tekijöitä.

Merenkulku oli Raahen, Kokkolan ja Pietarsaaren taloudellisen menestyksen tekijä 17001800-luvulla. Merenkulku ja siihen sitoutuneet kauppahuoneet olivat tuolloin Suomen kaupallisen elinkeinoelämän moottoreita. Merenkulun merkitys hiipui sekä alueellisesti että kansallisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vanhojen kauppahuoneiden merkitys ei kuitenkaan kadonnut merenkulun myötä: voimavarat kohdennettiin uudelleen tuottamattomasta toiminnasta (merenkulku) tuottavammille toimialoille, ennen muuta suomalaisen teollisuuden rakentamiseen.

Purjemerenkulun kannattavuus loppui 1800-luvun lopulla

Tutkimuksen yksi keskeinen tulos on merenkulun kannattavuuskehityksen (pääoman tuotto) mittaaminen pitkältä aikaväliltä. Tutkimuksen perusteella merenkulku oli kannattavinta ns. vallankumoussotien aikana 17001800-luvun vaihteessa. Kannattavuus heikkeni tämän jälkeen, eikä purjemerenkulku tuottanut enää 1800-luvun lopulla pääomalle tuottoa käytännössä lainkaan.
Tämä selittää jo sinällään sen, miksi purjemerenkulku laajeni suurimittaiseksi liiketoiminnaksi tutkimuskaupungeissa 1700-luvulta alkaen ja kuihtui olemattomiin seuraavan vuosisadan loppuun mennessä.

Toinen keskeinen tutkimustulos on merenkulun tuottavuuskehityksen hahmottaminen tutkimusjaksolla. Merenkulun tuottavuus kasvoi koko tutkimusjakson ajan. Osittain tuottavuus koheni ulkoisista tekijöistä johtuen kansainvälisten kauppasopimusten yms. myötä aluksia ylipäänsä sai lähettää uusille reiteille  ja osin tuottavuuden paraneminen johtui teknologisesta kehittymisestä. Vaikka puurunkoiset purjelaivat olivat jo 1800-luvun jälkipuoliskolla vanhentuvaa teknologiaa, pyrittiin niitä kehittämään kaiken aikaa niin, että ne tarjosivat vielä pitkään haasteen höyryteknologialle ja teräsrunkoisille aluksille.

Kolmas keskeinen tulos liittyy liikeorganisaatioiden tehokkuuteen. Laivanvarustajat pyrkivät vaikuttamaan aktiivisesti alustensa ja liikeorganisaationsa, kauppahuoneiden, tehokkaaseen toimintaan. Laivanvarustajaporvarit myös vaurastuivat tutkimusjaksolla: 1800-luvun lopun keskimääräinen varallisuus oli jo noin satakertainen 1700-luvun alkupuoleen verrattuna.
 

Perheyhtiöden ongelmallinen sukupolvenvaihdos

Vaikka tutkimus kuuluu historian alaan, mitä ei yleensä ole pidetty soveltavana tieteenä, tutkimuksesta löytyy useita yhtymäkohtia nykypäivän liiketoimintaan. Tutkimus tarjoaa "rautalankamallin" perheomisteisten yhtiöiden toiminnasta.

Perheyritykset kohtasivat samoja ongelmia sata vuotta sitten kuin nykyäänkin: kuinka esimerkiksi järjestää yhtiön sukupolvenvaihdos mahdollisimman joustavasti ja tehokkaasti? Tutkimuksen perusteella perhe- ja sukuyhtiöiden hiipuminen ei välttämättä johdu ns. kolmannen sukupolven ongelmasta, lasten ja lastenlasten kyvyttömyydestä hallita liiketoimintaa, vaan yhtä paljon vanhojen patriarkkojen ja matriarkkojen kyvyttömyydestä ja usein myös haluttomuudesta siirtää tietojaan ja taitojaan seuraaville sukupolville. Aina yrityksen jatkuminen ei edes ollut itseisarvo, vaan lasten ja lastenlasten taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman turvaaminen.

Lisätietoja: FL Jari Ojala, historian laitos, puh  014601 254,  040742 8339, fax.  014601 251.
p. 014610 626 (koti). e-mail. jaojala@campus.jyu.fi
Tiedottaja Tarja Vänskä-Kauhanen, (014) 601 047, tarvakau@admiral.jyu.fi

Filosofian lisensiaatti Jari Ojalan Suomen historian väitöskirja Tehokasta liiketoimintaa Pohjanmaan pikkukaupungeissa. Purjemerenkulun kannattavuus ja tuottavuus 1700-1800-luvulla esitetään tarkastettavaksi 28.5.1999 Jyväskylän yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Vastaväittäjänä on professori Yrjö Kaukiainen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Toivo Nygård.

Teos on julkaistu Suomen Historiallisen Seuran sarjassa Bibiliotheca historica 40, 452 sivua, ISSN 1238-3503, ISBN 951-710-106-0. Teosta saa seuran toiminnanjohtaja Rauno Endéniltä puh. (09) 440369, os. Arkadiankatu 16 B 28, 00100 Helsinki.

Jari Ojala on syntynyt  27.10.1968 Toholammilla, tullut ylioppilaaksi Toholammin lukiosta vuonna 1987, valmistunut filosofian maisteriksi  Jyväskylän yliopistosta 1994 ja lisensiaatiksi 1996. Hän on toiminut tutkijakoulutettavana valtakunnallisessa talous- ja sosiaalihistorian sekä Suomen historian tutkijakoulussa vuosina 19951998 ja tällä hetkellä tutkijana Suomen Akatemian projektissa Jyväskylän yliopiston taloustieteellisessä  osastossa.
 

Efficient business activity in small Ostrobothnian Towns

English summary

Profitability and Productivity of Shipping by Sail during the Eighteenth and Nineteenth Century

Dissertation analyses both the technological and organisational changes that affected the productivity of shipping. Technological changes are categorised as changes in ships (average size, speed, etc.) and shipping services (ports etc.), whilst organisational changes are discussed at the general level of business activities: the importance of the improvements in economic organisations that affected productivity of shipping by reducing transaction costs. Namely, to minimise transaction costs in order to make the organisation operate more effectively.

This study examines the issues related to productivity of shipping at the entrepreneurial level. The main question of this study is how the shipowners took into account the rising costs and falling profits? Did they develop their enterprise to be more productive in order to cut expenses? Were they willing or even able to make their enterprise more efficient? How did they try to affect the issues related to productivity, namely the technological issues and the organisational efficiency? The starting point is therefore rather deterministic (but fruitful): did the shipowners understand the (economic) gains of productivity improvements?

Study utilises three small Ostrobothnian towns, namely Raahe, Kokkola and Pietarsaari, as the main subjects for the research. These three were among the main shipping towns in Finland up to the mid-nineteenth century. Together their tonnage consisted circa 2030 per cent of Finland's total merchant tonnage in the time period. Their shipping industries flourished from the mid-eighteenth century on when they obtained the so-called staple rights. They were successful up to the late nineteenth century: together with the cease of shipping by sail also their importance as the major maritime towns in Finland faded away.

Shipping was far more productive during the latter part of the nineteenth century than it was during the late eighteenth century. Efficiency resulted both from technological improvements as well as enhanced business organisation. Productivity of shipping was not, however, the primary goal of the shipowners, nor was even the profitability of shipping. Family-owned trading houses and their owners tried to maintain their  economic situation and secure also the future for their children. Shipping business was only an apparatus to achieve this. When profitability of shipping declined during the latter part of the nineteenth century, trading houses abandoned the shipping business and invested their money in different branches of the economy, most of all in the growing Finnish manufacturing industries. Yet at first they still tried to obtain returns from shipping by improving the productivity of shipping. This was, however, not enough: shipping practically ceased to exist in the sample towns during the last years of the nineteenth century.
 
 
 
 
 
 

 
 
 
OpiskeluTiede ja tutkimusPalvelutAjankohtaista 

Yhteydet muualleYliopiston esittelyHakuIn English

  
tiedotus@jyu.fi