Jyväskylän yliopiston museo    Saukkokin laskee liukumäkeä

JOUTUIN KELKAT, SUKSET TEMMAISKAA!



Seminaarin oppilaita Jyväsjärven luistinradalla vuonna 1927. Vasemmalta Irja Ahonen, Kalle Kallio (”Kaunis-Kalle”) ja Greta Terho, edessä Irja Jaakkola.

Karnevaalista paastonaikaan
Pääsiäinen on kiintopiste, joka määrää muiden kevätkauden kirkollisten merkkipäivien sijoittumisen kalenteriin. Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaistiistain jälkeen alkoi katolisella ajalla 40 arkipäivän paastonaika, jota edelsi riehakas juhliminen. Nimitys laskiainen ei tule mäenlaskusta, vaan laskeutumisesta paastoon, josta puolestaan päästiin pääsiäisenä. Uskonpuhdistuksen jälkeen laskiainen menetti merkityksensä paastoa edeltävänä karnevaalina, mutta se on kuitenkin säilyttänyt muista merkkipäivistä poikkeavan iloisen luonteensa.

Talvista riemua
Suomalaisen talonpoikaisen laskiaisen ilonpito keskittyi mäenlaskuun. Seuraavan kesän pellavan- ja hampunkasvua ennustettiin siitä, miten pitkälle kelkka liukui mäessä. Samalla huudettiin kotitaloon pitkiä pellavia, hienoja hamppuja ja lautasenkokoisia nauriita. Tämän perinteen taustalla on töiden vuotuiseen kiertoon liittynyt työnjuhla: kehruut oli saatava valmiiksi laskiaiseen mennessä, jotta voitiin aloittaa enemmän valoa vaativa kankaiden kutominen. Enää laskiaista ei yhdistetä pellavankasvuun, mutta mäenlasku on edelleenkin erityisesti lasten ja nuorten laskiaisenvieton kohokohta.

Mäenlaskun rinnalla laskiaiseen liittyi toinenkin vauhdikas laji, rekiajelu. Sen esikuvina olivat sekä Ruotsin vallan ajan säätyläisten rekiretket että Pietarin laskiaisajelut. Luistelu tuli muotiin Euroopassa 1800-luvulla ja Suomessakin alettiin järjestää laskiaisena luistelutapahtumia.

Runsas ruokapöytä
Kansanomaiseen laskiaisenviettoon Suomessa on liittynyt myös runsas syöminen vielä sittenkin, kun se ei enää merkinnyt paaston alkua. Ruokaa piti olla yllin kyllin ja sen tuli olla rasvaista, jotta ruuan riittävyys ja karjaonni olisi taattu tulevana vuonna. Rasvarieskat, läskipannukakut ja siansorkat eivät enää ole tavallisia laskiaisherkkuja, mutta hernerokka sekä laskiaispulla muistumana katolisen ajan paastoon siirtymisen ”valkoisesta ruuasta” kuuluvat edelleenkin laskiaiseen. Hillomunkkeja syödään nykyisin pitkin vuotta, mutta nekin olivat alkujaan laskiaisen leivonnaisia.




Jyväskylän vuonna 1863 perustetussa kansakoulunopettajaseminaarissa laskiaista vietettiin mäkeä laskien. Seminaarin oppilas Aleksander Ramstedtin kuvauksen mukaan vuonna 1871 seminaarin johtaja antoi oppilailleen mäenlaskuluvan koko päiväksi. Oppilaat opettajineen lähtivät Köyhälle Myllylle (Korkeakosken mylly Keljossa), missä keitettiin kahvia ja laskettiin mäkeä seminaarin pitkillä kelkoilla. Mäenlasku ja kahvikestitys sekä laskiaislaulut kuuluivat seminaarin laskiaisperinteisiin myös sen myöhempinä toimintavuosina. Pienet kuvat:
Vas. Seminaarilaisia lähdössä laskiaisajelulle 1930-luvulla. Taustalla Jyväskylän yliopiston nykyinen Seminarium-rakennus.
Keskimmäiset kuvat: Seminaarin "pyryharakoita" 1920-luvulla.
Oik. Talvisia urheilulajeja harrastettiin myös Jyväskylän seminaarin seuraajassa, kasvatusopillisessa korkeakoulussa. Kuvassa JKK:n opiskelijoita pelaamassa jääpalloa Harjun kentällä 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa.
Lähteet:
Halila, Aimo: Jyväskylän seminaarin historia. Porvoo 1963.
Karjalainen, Sirpa - Korhonen, Teppo - Lehtonen, J. U. E.: Uusi ajantieto.Porvoo 1989.
Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika - suomalaisia vuotuisperinteitä. Porvoo 1994.
Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Keuruu 1984.

Kuvat: Jyväskylän yliopiston museon kuva-arkisto

Jyväskylän yliopiston museo