Omat työkalut
Kirjaudu
Sijainti: Pääsivu Arkisto Vuoden 2014 artikkelit Tapahtumat Uusi oppimistila on täynnä mahdollisuuksia

Uusi oppimistila on täynnä mahdollisuuksia

tekijä: Vesa Holm Viimeisin muutos keskiviikko 22. lokakuuta 2014, 14.35
”Tällaiselle tilalle on ollut tarvetta jo pitkään!” ”Juuri tällaista tilaa yliopisto on kaivannut!” Näin innostuneen vastaanoton Musican uusi oppimistila sai avajaispäivänään torstaina 2.10.2014. Avajaiset houkuttelivat runsaat 400 yliopistolaista ja yhteistyökumppania nauttimaan tilan antimista: viihtyisästä yhdessäolosta, sykähdyttävistä musiikkiesityksistä ja inspiroivasta ympäristöstä.

Tilaa kokeiltiin eri käyttötarkoituksiin, ja se taipuikin moneksi. Monipuolista musiikkia pystyttiin esittämään eri puolilla tilaa samanaikaisesti, keittiö toimi erinomaisesti tarjoilun järjestämisessä ja tanssimaankin innostuttiin.

Musica oppimistila
Musican uusi oppimistila toimii myös kulttuurien kohtaamispaikkana.

Yhteissuunnittelussa on voimaa

Musican uuden oppimistilan suunnittelu ja toteutus on toteutettu osana RYM Oy:n Sisäympäristöt -tutkimusohjelmaa, josta Jyväskylän yliopistossa vastaa Agora Center. Suunnittelu toteutettiin innovatiivisella ja intensiivisellä charrette-yhteissuunnitteluprosessilla viiden päivän aikana joulu-tammikuussa. Suunnittelussa oli mukana käyttäjien edustajina opiskelijoita, eri laitosten henkilöstöä, Musiikkikampuksen edustajia, yliopiston tilapalvelut, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy, tutkijoita, arkkitehtejä ja suunnittelijoita. Käyttäjien mielipiteet tilasta ovat tärkeitä myös jatkossa. Uudesta oppimistilasta kerätään palautetta ja sen käyttöä tutkitaan osana Sisäympäristöt -tutkimusohjelmaa.

– Yhteisuunnittelun avulla useiden eri toimijoiden toiveista ja haaveista saatiin rakennettua yhteinen visio, jonka kaikki käyttäjäryhmät kokivat omakseen. Yhteisten työpajatyylisten työskentelysessioiden aikana pienen budjetin asettamat haasteet ja rajoitukset pystyttiin ratkaisemaan yhdessä ja suunnittelu saatiin kohdistettua kaikkein oleellisimpiin asioihin: viihtyisään sohvanurkkaukseen, esiintymislavaan, keittiöön ja opetusta tukeviin ratkaisuihin kuten tussitauluseinään, kuvailee alusta saakka suunnitteluprosessissa mukana ollut projektitutkija Anette Lundström.

Musica oppimistila
Uuden oppimistilan pienoismalli hahmoteltiin muovailuvahasta viime talvena.

Musica oppimistila
Uudesta oppimistilasta kerätään palautetta ja sen käyttöä tutkitaan osana Sisäympäristöt -tutkimusohjelmaa.

Rento, yhteisöllinen ja innostava

Uuden tilan tarkoituksena on luoda ympäristö musiikin, kulttuurin, opiskelun ja ihmisten kohtaamiselle. Uuden oppimistilan suunnittelussa erityisesti musiikilla oli keskeinen rooli, sillä musiiki tuo ihmiset yhteen: musiikkia voidaan kuunnella, kokea, aistia, tehdä ja esittää. Tilan keskiössä onkin esiintymislava, joka pa-laitteineen ja valoineen mahdollistaa monipuolisen musiikin esittämisen.

Musica Laura Vähä-Ruona
Laura Vähä-Ruonan intensiivinen musiikkiesitys pysäytti kuuntelemaan.

Tilan uskotaan lisäävän ja monipuolistavan yliopiston kulttuuritoimintaa. Avajaisten aikana kuultiinkin kehuja tilan monista mahdollisuuksista ja suunniteltiin jo ainejärjestöjen tapahtumia, työpajoja ja seminaarien järjestämistä. Tilat tulevat varattaviksi Korppiin kolmena erillisenä tilana, joita voidaan varata joko yhdessä tai erikseen käyttötarkoituksen mukaan.

Myös tilan muunneltavuutta ja tunnelmallisuutta kiiteltiin. Erityisen tyytyväisiä oltiin lavaan, keittiöön ja tilanjakamismahdollisuuksiin. Suunnittelussa mukana olleet totesivat toteutuksen vastaavan hyvin suunnitelussa esitettyjä unelmia ja visioita, vaikka kustannuksia olikin jouduttu matkan varrella karsimaan. Tämä onnistui siksi, että myös kustannusten karsiminen tehtiin yhteistyössä suunnittelijoiden ja käyttäjien kesken. Suunnittelussa myös kestävän kehityksen näkökulma koettiin tärkeäksi, joten tilan kalustuksessa ja teknologisissa ratkaisuissa on hyödynnetty yliopiston jo käytössä olevia laitteita ja huonekaluja, eikä kaikkea ole hankittu uutena. Tärkeää yliopistolle oli myös se, että tila suunniteltiin ja toteutettiin yliopiston Agora Centerin ja SYKin projektiyhteistyönä siten, että vuokrataso ei nouse.

Yhteistoiminnallisella opetuksella ja opiskelulla on tilausta yliopistolla. Musicalle opiskelijoita houkuttelee erityisesti hyvä sijainti sekä mahdollisuus kokoontua porukalla sekä opiskelun että yhdessäolon merkeissä. Yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tunnelma välittyivätkin vierailijoille jo heti avajaispäivän aikana. Lehtori Emma Kostiainen kannustaa käyttäjiä erityisesti innovatiivisiin kokeiluihin ja kokemusten jakamiseen, jotta uuden tilan kaikki potentiaali saadaan hyödynnettyä. Opiskelijoiden ja henkilökunnan toivotaankin ottavan tilan omakseen ja määrittelevän sen luonteen omalla toiminnallaan.

Musica mobile music technology
Mikko Myllykosken (2. oik.) pitämä Mobile music technology -workshop oli kaikkien vierailijoiden kokeiltavissa avajaisten aikana.

Teksti Emma Kostiainen ja Anette Lundström, kuvat Emma Kostiainen ja Sanna Vatanen

Lisätietoja

Jaa |