Omat työkalut
Kirjaudu
Sijainti: Pääsivu Julkaisut Kameleonttikuluttajan kokeellinen matka

Kameleonttikuluttajan kokeellinen matka

tekijä: Sari Laapotti Viimeisin muutos keskiviikko 13. kesäkuuta 2018, 16.14
Sarja on täysi: idea kolmiluvusta on toteutunut. Hyvä lukija, ulottuvillasi on nyt Kameleonttikuluttaja-trilogian päätösosa. Kaksi edellistä osaa ilmestyivät vuosina 2003 ja 2015. Uuden teoksen teemoina ovat kokemuksellisuus ja kokeellisuus. Kyse on myös esseistisestä matkasta satavuotiaaseen Suomeen.

Trilogian ihanteen mukaisesti vähintään hento olemislanka liittää osat ja tarinat toisiinsa. Samat seikat häivähtävät sana- ja kuvamaisemassa matkanteon eri vaiheissa. Kaunokirjallisina esikuvina ovat olleet Mika Waltarin trilogia Isästä poikaan (1942) ja Unto Seppäsen trilogia Markku ja hänen sukunsa (1939). Esseistisenä ja kulttuurintutkimuksellisena mallina on toiminut Tyyni Tuulio. Hän on ollut ja on edelleenkin Suomen parhaita ja herkkävireisimpiä esseistejä ja matkakirjailijoita.

Tuulion mestarillinen muistelmatrilogia on paljonpuhuva. Jo osien nimet kertovat taiturillisesta sanankäytöstä: Lapsuuden maa 1892–1906 (1966), Nuoruuden maa 1906–1916 (1967) ja Keskipäivän maa 1916–1941 (1969). Teoskokonaisuus merkitsee ylittämätöntä matkaa Suomen kulttuurihistoriaan. On oikeastaan kunnia-asia voida mainita Tyyni Tuulio tyylilliseksi ja tutkimukselliseksi esikuvaksi.

Kotimaisista elokuvaohjaajista trilogioita ovat tehneet esimerkiksi Aarne Tarkas ja Aki Kaurismäki. Tarkaksen populaarikulttuuriset Lappi-filmit ansaitsevat tulla mainituiksi kokeellisuutensa ja rohkeutensa tähden. Villi Pohjola on vuodelta 1955 ja jatko-osat Villin Pohjolan kulta sekä Villin Pohjolan salattu laakso vuodelta 1963.

Kaurismäen runolliseen Suomi-trilogiaan kuuluvat puolestaan elokuvat Kauas pilvet karkaavat (1996), Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Laitakaupungin valot (2006). Elokuvalla on väkevä voima säilyttää entisyys ja toimia kollektiivisena muistina. Samankaltaiseen päämäärään myös Kameleonttikuluttaja-trilogia tähyää.

Matti Itkosen kahden esseen ja kiteyttävän runotutkielman jälkeen Eero Tarasti, Osmo Pekonen, Altti Kuusamo, Mauri Ylä-Kotola, V. A. Heikkinen, Pasi Tuominen ja Sam Inkinen jatkavat historiallis-filosofis-esteettistä löytöretkeä kaukomaille sekä eurooppalaisiin ja suomalaisiin kaupunkitiloihin – jopa uuden teknologian maailmaan! Kirjoittajat kuvaavat ja tulkitsevat monipuolisesti menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Artikkelit sisältävät tarkkoja havaintoja, syvällisiä tiivistyksiä, tekstin ja pohdiskelun hurmaa.

Esseet ovat sekä tieteellisiä että kaunokirjallisia. Valokuvillakin on olennainen tehtävä näissä kulttuurisissa tarkasteluissa. Kirjoittajat ovat alansa johtavia asiantuntijoita. Tämä antologia on syvällinen analyysi kaupunki- ja matkailututkimuksen olemuksellisuudesta. Se tarjoaa palkitsevan lukuelämyksen. Siihen kannattaa jokaisen empimättä perehtyä.


Teostiedot

Kokeellinen kameleonttikuluttaja. Kokemuksellisia tutkimusmatkoja satavuotiaaseen Suomeen. Toimittaneet Matti Itkonen, V. A. Heikkinen ja Sam Inkinen. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, 2018. ISBN: 987-952-7225-74-5, 272 s.

Myynti ja tilaukset:

books@unigrafia.fi
julkaisut@haaga-helia.fi

Hinta: 66 euroa.

Lisätietoja

FT, KT, dosentti Matti Itkonen, matti.t.itkonen@jyu.fi
KT, yliopettaja V. A. Heikkinen, vesa.heikkinen@haaga-helia.fi

Jaa |