Omat työkalut
Kirjaudu
Sijainti: Pääsivu Uutiset Huippusuositut pelintekotehtaat ovat koukuttaneet koululaisia jo 9 vuotta

Huippusuositut pelintekotehtaat ovat koukuttaneet koululaisia jo 9 vuotta

tekijä: Kati Valpe Viimeisin muutos maanantai 26. kesäkuuta 2017, 15.00
Vararehtori Kaisa Miettinen antoi Jyväskylän yliopiston tiedeviestinnän taustaryhmän puolesta 31.5.2017 tiedonvalo-tunnustuksen Antti-Jussi Lakaselle ja Vesa Lappalaiselle aktiivisesta ja pitkäjänteisestä Jyväskylän yliopiston toiminnan tunnettuuden edistämisestä.

Vararehtori Kaisa Miettinen
Vararehtori Kaisa Miettinen
Lakanen ja Lappalainen ovat lukuisten opiskelija-avustajien kanssa järjestäneet Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa nuorten peliohjelmointi -kursseja kesästä 2009 alkaen, sekä kerhotoimintaa syksystä 2012 alkaen. Kurssien aikana on tehty yhteensä yli 700 peliä ja saman verran koululaisia on osallistunut viiden päivän kursseille.

Kurssit täyteen heti ensimmäisenä kesänä

– Osallistujien keski-ikä on 14,1 vuotta, mutta ikää korottaa se, että osa osallistuu jo toista kertaa. Ensikertalaiset ovat nuorempia. Kaikki halukkaat pääsevät kyllä mukaan ja jotkut ovat käyneet jo 4-5 kertaa, kertoo kursseja alusta asti vetänyt yliopistonopettaja Antti-Jussi Lakanen.

– Joitain pelejä on kehitetty jo 5 vuotta ja ne alkavat olla aika upeita, kuvailee kurssin monivuotinen ohjaaja Simo Rinne.

Lehtori Vesa Lappalainen (kuva: Antti-Jussi Lakanen)
Lehtori Vesa Lappalainen (kuva: Antti-Jussi Lakanen)

– Olennainen osa on, että 12-vuotias voi tehdä itse oman suunnitelmansa, jota hän voi hallita ja kehittää eteenpäin. Siitä syntyy aito onnistumisen ilo. Nuoret eivät tule ohjelmoimaan vaan ilahtumaan ja samalla saadaan matikkapelko pois. Lisäksi itse tehty on aina mielenkiintoista, kertoo ”pelikurssin isä” lehtori Vesa Lappalainen.

– Teini-ikäiset uskaltavat innostua ja kokeilla. Ei ole mikään este tai hidaste, että ohjelmointi ei ole ennestään tuttua. Jos tässä vaiheessa jo sitoutuu tekemiseen, niin se on hyvä merkki tulevaisuutta varten, ja moni jatkaakin ohjelmoinnin opiskelua. Kaikista kävijöistä noin 15 % tulee opiskelijaksi IT-tiedekuntaan ja osa menee opiskelemaan it-alaa muille paikkakunnille. Moni näistä ei olisi muuten tullut alalle, korostaa Lakanen ja jatkaa, että osasta voi tulla myös esimerkiksi fysiikan ja matematiikan opiskelijoita.

Maksuttomat kurssit

Yliopistonopettaja Antti-Jussi Lakanen
Yliopistonopettaja Antti-Jussi Lakanen

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön tuella opetus on saatu pidettyä osallistujille maksuttomana. Uusi tieto pyritään tuomaan nuorille heitä innostavalla tavalla.

– Nykypäivänä ongelma on, että esimerkiksi lukiossa opetettavat asiat ovat hyvin abstrakteja. Opettajien ja vanhempien pitäisi pysähtyä antamaan käytännön merkityksiä asioille ja tuomaan ne esille, painottaa Lakanen.

– 50-luvun lapsi teki mitä käsketään, mutta nykynuoriin tämä ei mene enää läpi jos heille ei samalla pystytä osoittamaan asian merkitystä elämälle. Esimerkiksi mihin pitkää matematiikkaa tarvitaan, vahvistaa Lappalainen.

Tästä kaikesta tulee mieleen Linda Liukas, sillä hänkin opettaa koodaamista lapsille.

– Mutta me tehtiin se eka, naurahtaa Lakanen, ja jatkaa, että tyttöjä on valitettavan vähän alalla. Kursseilla tyttöjä on mukana vain yksittäisiä. IT-alaan liittyy paljon mielikuvia ja kursseilla stereotypioita oiotaan, kun nuoret ohjaajat antavat kasvot yliopistolle ja avuliaille ja ystävällisille nörteille, kertoo Lakanen.

– Alakoulussa tytöt osaavat matematiikkaa jopa poikia paremmin, mutta tietotekniikkaa opiskelemaan hakijoista alle 20 % on naisia, jatkaa Lappalainen.

– Edellisen kerran 160 tietotekniikan hakijasta naisia oli vain 16 eli 10 %. Kysymys kuuluu miten saada lisää naisia alalle. Ehkä ohjelmoinnin lisääminen kouluissa vaikuttaa tähän positiivisesti, toivoo Lakanen.

Monivuotinen konkarikävijä

– Miska Kananen ei ollut ohjelmoinut ennen kuin hän tuli kesäkurssille vuonna 2009. Hän osaa asettaa omatoimisesti tavoitteita ja menee vieläpä niistä yli. Hän teki kurssilla moninpelin, jota ei edes opetettu. Hän oli meillä myös viikon TET-harjoittelussa 2014 ja ohjelmoi jo itsenäisesti, ja todella taitavasti, tarvitsemamme työkalun. Hän on kasvanut kursseilla ohjelmoinnissa ja lähtee seuraavaksi teekkariopiskelijaksi, kertoo Lakanen.

Tunnustusta oli juhlistamassa mm. kursseille osallistuneita, ohjaajia, moottorin kehittäjiä, vararehtori ja entisen tietotekniikan laitoksen johtaja:

Kuvassa vasemmalta Miska Kananen, Jouni Potila, Heikki-Jussi Niemi, Antti-Jussi Lakanen, Tuomo Rossi, Simo Rinne, Kaisa Miettinen, Otto Jahnukainen, Vesa Lappalainen, Tero Paavolainen, Tomi Karppinen ja Ronja Lindolm.
Kuvassa vasemmalta Miska Kananen, Jouni Potila, Heikki-Jussi Niemi, Antti-Jussi Lakanen, Tuomo Rossi, Simo Rinne, Kaisa Miettinen, Otto Jahnukainen, Vesa Lappalainen, Tero Paavolainen, Tomi Karppinen ja Ronja Lindolm.

Teksti ja kuvat: Kati Valpe

Aiemmat tiedonvalo-tunnustukset:

11/2016 Kemian laitoksen Tiedeleiri (Anniina Koliseva, Lassi Pyykkö ja Jouni Välisaari)

12/2016 Akatemiatutkija Juha Hulmi

12/2016 Professori Johanna Mappes

2/2017 Professori Jouni Välijärvi ja PISA-tutkijat

4/2017 Professori Terhi-Anna Wilska

5/2017 Post-doc-tutkija Kristof Fenyvesi

5/2017 Yliopistonopettaja Antti-Jussi Lakanen ja lehtori Vesa Lappalainen (Nuorten peliohjelmointi -kurssit)

Jaa |