Omat työkalut
Kirjaudu
Sijainti: Pääsivu Uutiset Suomessa akateeminen väki ollut vahvasti mukana yhteiskunnassa

Suomessa akateeminen väki ollut vahvasti mukana yhteiskunnassa

tekijä: Liisa Harjula Viimeisin muutos tiistai 12. syyskuuta 2017, 14.55
– Humanisteja syytetään usein siitä, ettei heidän opeillaan ole syntynyt kunnollisia käytännön tuloksia. Siihen voi vastata, että humanistit rakensivat esimerkiksi Suomesta kansallisvaltion, akateemikko Ilkka Niiniluoto kiteytti esityksessään Tuntematon korkeakoulutus -symposiumissa 1.9.

Ilkka NiiniluotoSuomessa akateeminen väki ollut vahvasti mukana yhteiskunnassaNiiniluoto kävi esityksessään läpi suomalaisen koulutuksen ja yliopistolaitoksen historiaa aina Turun Akatemian perustamisesta vuonna 1640 nykypäivään saakka. Humanistien kansallinen merkitys oli voimakasta erityisesti 1800-luvun puolivälistä lähtien. Kun yliopisto siirrettiin Helsinkiin 1828, nimi muutettiin Suomen Keisarilliseksi Aleksanterin Yliopistoksi.

Yksi merkittävimpiä vaikuttajia oli filosofi ja professori J. V. Snellman, joka oli kollegoineen vahva vaikuttaja suomalaisen kulttuurin peruspilareiden, kielen, oman historian, kirjallisuuden ja musiikin rakentamisessa. Yliopistoa kehitettiin saksalaisen Wilhelm von Humboldtin ajatusten hengessä. Niissä korostui tieteenalojen vapaus ja yliopiston sivistyksellinen ihanne.

Niiniluoto löysi jo Turun akatemian alkuajoilta kiinnostavan yhtymäkohdan yliopiston tehtävästä käytävään nykykeskusteluun. Tuolloinen kenraalikuvernööri Pietari Brahe korosti akatemian vaikutusta yhteiskuntaan, esimerkiksi taikauskon poistamista ja tiedon levittämistä - samoja asioita, jotka nykyisin luetaan mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Brahen ohjelma jo osaltaan heijasteli eurooppalaisen valistuksen varhaista vaihetta. Toisaalta professorikunnasta kuului ääniä, jotka pitivät ykkösasiana Turun Akatemian nostamista maailman huippuyliopistojen joukkoon ja halusivat kohottaa tieteen merkitystä.

Tasavallan alkutaipaleella ja pitkään vielä 1900-luvulla professorit olivat mukana myös valtakunnan politiikassa. Esimerkiksi ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg oli taustaltaan oikeustieteen professori. 1960-luvulla hyvinvointivaltion kehityksen vaikuttivat voimakkaasti esimerkiksi tohtori Pekka Kuusi ja professorit Heikki Waris ja Erik Allardt. Sittemmin filosofian professori Oiva Ketosen vuonna 1965 perustettu työryhmä perusteli Suomen alueellisen yliopistoverkoston rakentamisen tarpeen.

Viime vuosina ei ole professoreita juuri eduskunnassa tai valtioneuvostossa näkynyt. Syy politiikan ja yliopistojen eriytymiseen löytyy Niiniluodon mukaan poliitikon ja tutkijan ammattien voimakkaasta professionaalistumisesta.

Jyväskylässä käytiin kahden muunkin tapahtuman puitteissa laajaa keskustelua korkeakoulupolitiikasta sekä korkeakoulututkimuksesta yhteiskunnassa.

Kansainvälisen CHER-konferenssin teemana oli Yliopistot poliittisina instituutioina – Korkeakoulut akateemisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten paineiden keskellä.  Konferenssin puheenjohtajan Jussi Välimaan mukaan keskeisenä tavoitteena oli nostaa akateemisen tutkimuksen piiriin erilaiset käsitykset yliopistoista ja niiden tehtävistä. Kriittinen keskustelu auttaa ymmärtämään paremmin sitä, miksi yliopistojen vahvuutena ovat uuden tiedon tuottaminen ja totuuden tavoittelu. Samalla se kohdistaa huomion siihen, että yhteiskunnallisen päätöksenteon tulisi perustua tosiasioihin. Tästäkin on tullut poliittinen kysymys populismin noustessa politiikassa. CHER-konferenssissa aloitettua keskustelua jatkettiin Korkeakoulutuksen XIII symposiumissa Tuntematon korkeakoulutus.

- Toinen plenaristimme, professori Jenny Lee Arizonan yliopistosta totesi, että on joskus helpottavaakin todeta, etten tunne asiaa. Se on ehkä alku aidommalle ja uteliaammalle dialogille, korkeakoulututkimuksen seura CHERIF ry:n puheenjohtaja, yliopistotutkija Taina Saarinen tiivistää.

Anitta Kananen, kuva Suomen Akatemia.

Jaa |