aloitussivulle


-Kaupalliset tietokannat
-
Sähköpostihaastattelu / Sähköpostin salaisuus
-Postituslistat /
Postituslistojen ongelmia
-Tietokoneavusteinen journalismi
-Informaatikko vai tutkiva toimittaja?


Kaupalliset tietokannat

Verkon välityksellä voi käyttää lukuisia eri kaupallisia tietokantoja. Kaupalliset tietokannat eroavat tavallisista juttuarkistoista siinä, että ne sisältävät artikkeleita lukuisista eri lehdistä ja muista julkaisuista. Kaupalliset tietokannat ovatkin tutkivalle toimittajille paras tietolähde nopean ja täsmällisen taustatiedon hankinnassa. Ongelmaksi voi muodostua hinta.

Kaupallisia tietokantoja ei markkinoida vain toimittajille; tärkeämpiä asiakkaita ovat erilaiset taloudelliset organisaatiot. Palvelut rakennetaan sen mukaan mistä ollaan valmiita maksamaan ja kuka maksaa. Tietokantojen tarjontaa hallitseekin rahanarvoinen eli taloustieto, humanistista ja yhteiskunnallista tietoa on saatavissa huomattavasti vähemmän.

Tietojen maksullisuus tarkoittaa, että niitä kerätään systemaattisesti, niitä tarkistetaan, päivitetään ja indeksoidaan. Sen sijaan erilaisilla kotisivuilla kukaan ulkopuolinen ei valvo tiedon oikeellisuutta eikä ajankohtaisuutta; tietojen ylläpito perustuu vapaaehtoisuuteen.

Yleensä kaupallisissa tietokannoissa on myös selkeä rakenne ja hakukieli: haut ovat tehokkaita. Kaupalliset tietokannat eivät kuitenkaan kata kaikkea. Monet korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yksittäiset tutkijat julkaisevat tietojaan suoraan internetissä, eikä niitä ole löydettävissä kaupallisista tietokannoista.

Sähköpostihaastattelu

Sähköposti on erinomaisen helppo ja kätevä tapa esittää kysymyksiä haastateltaville, jotka ovat viereisessä huoneessa tai toisella puolella maapalloa.

Sähköpostihaastattelun etuja ovat:
- Haastattelu tallentuu automaattisesti.
- Vieras kieli on helpompi hallita.
- Kysymyksen voi aina toistaa.
- Helppo lähettää samat kysymykset monelle eri vastaajalle.
- Tavoittaa henkilöitä, joita ei ehkä saa esimerkiksi puhelimeen.

Sähköpostinhaastatteluihin sisältyy myös ongelmia. Ensiksikin sähköpostiin ei läheskään aina vastata. Tällöin jää epäselväksi, menikö lähetys lainkaan perille. Toimittaja ei esimerkiksi voi sivuuttaa vastapuolen oikeutta kommentoida tietoja sillä, että pyytää kommenttia sähköpostilla. Viestin saapuminen on varmistettava erikseen.

Sähköpostikulttuuriin kuuluu jutustelutyyppinen kirjoittaminen. Vastaukset ovat usein hyvin lyhyitä ja epätäydellisiä, ja siksi alttiita virhetulkinnoille. Ongelmana on myös, ettei sähköpostin vastaajan henkilöllisyydestä voi olla koskaan täysin varma. Koneen ääressä voi olla väärä henkilö - esimerkiksi sihteeri tai alainen vastaa johtajalle tehtyihin kysymyksiin - tai sähköpostiosoite on hankittu väärällä nimellä ja harhauttamistarkoituksessa. Joku voi myös esiintyä tahallaan toisen nimissä. Karkeimmat huijaukset paljastuvat vertaamalla vastaajan osoitetta ja nimeä.

Edelleen sähköposti on epäpersoonallinen tapa kommunikoida. Suuri osa informaatiota hukkuu matkalla päätteeltä toiselle. Haastattelusta jää pois kasvonilmeet, äänenpainot, ruumiinkieli sekä spontaanit jatko- ja lisäkysymykset. Sähköpostin avulla on siksi liki mahdotonta saada haastateltavasta esiin jotain olennaisesti uutta ja tärkeää, jonka ilmaiseminen on hänelle kiusallista tai vaikeaa. Tällaisissa tapauksissa ainut mahdollisuus on painostaa haastateltavaa uudelleen ja uudelleen samoilla kiperillä kysymyksillä.

Sähköpostihaastattelu soveltuukin parhaiten täsmällisiin kysymyksiin, yksityiskohtien tarkistamiseen sekä lausuntojen ja henkilökohtaisten todistusten pyytämiseen - eli ennakoitaviin ja etukäteen jäsennettäviin tilanteisiin. Mitä kiusallisempi, arempi ja kiistanalaisempi on sähköpostihaastattelun aihe, sitä suurempi on mahdollisuus, että vastaus on epätäydellinen tai jää kokonaan tulematta.

Sähköpostin lisäksi internet-haastattelu voi tehdä irc:n eli internet relay chat -palvelun avulla. Se on reaaliaikainen yhteydenpitokanava, missä keskustelua käydään kirjoittamalla viestejä ruudulle. Oppaassa käsitellään erikseen kysymysten lähettämistä postituslistoille

Sähköpostin salaisuus

Sähköposti on salakavalan julkinen viestintäväline. Helpoin tapa tutustua toisille lähetettyihin sähköpostiviesteihin on lukea ne toiselle kuuluvalta avoinna olevalta tietokoneelta ja tulostetut viestit printteriltä tai työpöydältä. Työpaikoilla sähköpostin salasanat ovat yleensä mikrotukihenkilön tai vastaavan hallussa; ne voivat päätyä vääriin käsiin. Salasanojen avulla viestit voi lukea miltä tahansa tietokoneelta mistä tahansa maailmassa.

Suomen rikoslain mukaan vaitiolovelvollisuus koskee niitä, jotka pääsevät ammatissaan televiestinnän sisältöön. Sähköposti kulkee tavallisesti lukuisten eri tietokoneiden kautta, joista vain harvat kuuluvat telelaitoksille. Jokaisessa välissä viesti voidaan lukea.

Asialla voi olla hakkereiden lisäksi mikrotukihenkilöitä, yliopistoväkeä, kaupallisia tiedontuottajia, internet-yhteyksien välittäjiä tai sähköisten ilmoitustaulujen ylläpitäjiä. Järjestelmien ylläpitäjillä on käytössään viestien järjestely- ja keruuohjelmia, joita voidaan käyttää myös tarkkailuun. Salakatselusta ei jää jälkiä.

Sähköpostin luotettavuutta heikentää, etteivät kaikki viestit katoa järjestelmistä sen jälkeen kun käyttäjä on lukenut ja tuhonnut ne. Monet internet-yhteyksien välittäjät ja systeemioperaattorit säilyttävät lähetettyjä ja vastaanotettuja sähköposteja tietokoneillaan kuusi kuukautta ja kauemminkin. Myös poliisi ja tuomioistuin voivat päästä kiinni arkistoituihin viesteihin.

Ennen sähköpostin käyttöönottoa jokaisen toimittajan tulisi varmistaa, ettei kenelläkään ulkopuolisella - esimerkiksi työnantajalla - ole oikeutta lukea toimittajan sähköpostiviestejä edes teknisessä tarkoituksessa. Tätä vaatii jo lähdesuoja.

Tunnetuin käytössä olevista salakirjoitusohjelmista on nimeltään PGP (Pretty Good Privacy), joka perustuu kahden avaimen järjestelmään: jokaisella käyttäjällä on julkinen ja salainen avain. Lähetettävä viesti salataan vastaanottajan julkisella avaimella. Salaamisen jälkeen edes lähettäjä itse ei voi enää lukea viestiä. Avaaminen tapahtuu vastaanottajan salaisella avaimella. Ohjelma pystyy tuottamaan myös digitaalisia allekirjoituksia, joilla lähettäjä voi todistaa vastaanottajalle henkilöllisyytensä.

Viestin voi salata myös salaamalla lähettäjän. Sähköpostia voi lähettää salanimellä tai nimettömänä niin sanottujen anonyymipalvelimien avulla. Palvelimia on monenlaisia: sanomia voidaan ketjuttaa eri anonyymipalvelimien kautta, myös viestin sisältö ja lopullinen vastaanottaja voidaan salata

Postituslistat

Toimittajan kannattaa seurata yhtäältä journalismiin liittyviä postituslistoja ja toisaalta kunkin omaan erityisalaan liittyviä postituslistoja.

Toimittajien postituslistoilla keskustellaan paitsi alan ajankohtaisista eettisistä kysymyksistä, pyydetään myös apua erilaisiin juttuhankkeisiin. Toisten avunpyynnöt saattavat antaa vinkkejä juttuaiheista. Vireälle listalle voi tulla päivittäin jopa kymmenen eri avunpyyntöä. Pyynnöt koskevat muun muassa lähteiden luotettavuutta, vinkkejä uusista lähteistä, yhteystietoja lähteisiin tai yksityiskohtien varmistusta.

Erityisalojen postituslistoilla voi seurata alan keskustelua, löytää yhteyden asiantuntijoihin ja esittää kysymyksiä.

Postituslistakyselyiden tulisi olla mahdollisimman tarkasti rajattuja ja lyhyitä, mieluiten vain yhden näyttöruudun mittaisia. Otsikon on kerrottava selkeästi, mistä on kysymys. Postituslistojen tilaajien postilaatikkoihin voi tulla päivittäin satoja viestejä, jolloin vastaanottaja seuraa vain otsikoita. Epäselvästi otsikoidut viestit jäävät helposti ilman reaktiota.

Suomessa toimii toimittajien postituslista nimeltä Journalismi. Listaa ylläpitää tällä hetkellä Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikön suunnittelija Satu Seppä (lisätietoja osoitteesta ojsase@uta.fi). Vuoden 1995 lokakuussa syntyneen postituslistan tarkoituksena on toimia yhdysvälineenä suomalaisten journalismin tekijöiden, tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden välillä. Siksi lista on suljettu. Sille voivat liittyä pääsääntöisesti vain Journalistiliiton ja Päätoimittajien yhdistyksen jäsenet sekä tiedotusopin tutkijat, opettajat ja opiskelijat. Tällainen postituslista ei ehkä anna mukana olijoille suuria uutisaiheita, mutta se voi toimia ideageneraattorina. Lista tavoittaa ammattilaisia eri puolilla maata nopeammin kuin mikään muu tähänastinen kanava.

Ruotsissa alan pioneerina toimii Fredrik Laurin, joka perusti vuonna 1996 Media-nimisen postituslistan. Avoimen listan ideana on solmia yhteyksiä sekä jakaa tietoja ja vinkkejä - erityisesti tietokoneiden käytöstä - eurooppalaisten toimittajien kesken (lisätietoja osoitteesta http://www.pi.se/laurin/media/media.htm).

Saksassa julkaistaan toimittajien sähköpostilistaa nimeltä Jo-net. Lista on aktiivinen. Siihen voi liittyä sivulla http://www.jonet.org/ .

Yhdysvalloista löytyy useita journalismiin keskittyviä postituslistoja. Tunnetuimpia postituslistoja lienevät yleisiin ja eettisiin aiheisiin keskittyvä Yhdysvaltojen journalistiliiton (Society of Professional Journalists) SPJ-L sekä CARR-L (Computer Assisted Research and Reporting), joka käsittelee tietokoneavusteisen journalismin lisäksi myös muita aiheita.

Muita journalismiaiheisia listoja ovat Tutkivan journalimin yhdistyksen (Investigative Editors and Reporters) IRE-L ja sen sisaryhdistyksen (National Institute for Computer-Assisted Reporting) NICAR-L (lisätietoja osoitteesta http://www.ire.org/membership/listserv.html ).

Media-aiheisten postituslistojen lukumäärä nousee kymmeniin. Toimittaja voi myös itse perustaa postituslistan tutkimastaan aiheesta. Metodi soveltuu esimerkiksi sellaisten aiheiden tutkimiseen, joihin on muutoin erittäin vaikea löytää lähteitä. Postituslistoihin liittyy ongelmia, joita käsitellään erikseen (suora linkki erikseen).

Postituslistojen ongelmia

Vaikka postituslistat ovat verraton tapa seurata ajankohtaista keskustelua toimittajamaailmassa tai omalla erikoisalalla, niihinkin liittyy eräitä pulmia.

Ensimmäinen on tilarajoitus. Postilaatikko täyttyy nopeasti lukemattomista viesteistä, joiden perkaamisessa kuluu runsaasti aikaa. Parasta onkin erota listoista vähänkin pidemmän tauon ajaksi, sillä muutoin henkilökohtaiset viestit voivat joutua poistetuiksi postituslistaviestien joukossa. Viestien lukemista voi helpottaa ns. suodattimilla, jotka sijoittelevat eri postituslistoihin kuuluvat viestit eri postilaatikkoihin ja tarvittaessa eliminoivat joidenkin lähettäjien viestit kokonaan (monille listoille ilmaantuu "joka-alan erityisasiantuntijoita" jotka eivät malta jättää sanomatta mielipidettään sellaisistakin aiheista, joista heillä ei ole mitään järkevää sanottavaa).

Toinen postituslistojen pulma liittyy tietosuojaan. Jo listan jäsenyydestä tulee helposti yleistä tietoa verkossa. Sama pätee postituslistoille (kuten myös internetin uutisryhmiin) lähetettyihin viesteihin: ne ovat täysin julkisia, ja oikeastaan vielä enemmän. Eri hakuohjelmat pystyvät nimittäin jäljittämään nämä viestit - sisälsivätpä ne avunpyyntöjä juttuhankkeissa, poliittisia mielipiteitä tai seksuaalisia mieltymyksiä - kenen tahansa nähtäville. Viesteistä paljastuu henkilöhistoria, joka on esimerkiksi tulevan työnantajan tutkittavissa.

Tietokoneavusteinen journalismi

Tietokoneavusteinen journalismi ei tarkoita tiedonhakua verkon välityksellä. Se tarkoittaa tiedon analysointia mikrotietokoneen avulla. Analyysi suoritetaan yleensä taulukkolaskenta- ja tietokantaohjelmilla.

Tietokoneavusteisen journalismin "isänä" tunnetaan Pohjois-Carolinan yliopiston professori Philip Meyer, joka julkaisi vuonna 1973 kirjan Precision Journalism. Meyer oli työskennellyt aikaisemmin mm. Detroit Free Pressissä ja käyttänyt tietokoneita mielipidemittausten tekemisessä. Opiskellessaan sapattivuotenaan Harvardin yliopistossa Meyer havahtui siihen, miten vähän journalismissa sovellettiin alaa sivuavien sosiaalitieteiden - muun muassa psykologian ja sosiologian - tieteellisiä menetelmiä. Tämän pohdinnan tuloksena syntyi alan klassikkokirja Precisionjournalism. Se sai vuonna 1979 jatkopainoksen Precision Journalism: A Reporter's Introduction to Social Science Methods.

Miamin yliopistossa työskentelevä Bruce Garrison pitää tietokoneavusteisen journalismin etuina raportoinnin parempaa laatua sekä syvällisempiä ja tarkempia tietoja (Garrison, Bruce: Computer-Assisted Reporting, 1995):
- Toimittajien tuottavuus paranee, kun tietokone auttaa tiedon järjestämisessä ja esittämisessä.
- Tiedonhankinnassa säästyy rahaa, kun toimittajien ei tarvitse enää itse mennä hakemaan tietoja eri paikoista. Rahaa säästyy myös kopiokustannuksista ja sihteeripalveluista.
- Toimittajien omat analyysit tulevat laadukkaammiksi, eivätkä toimittajat ole enää yhtä lailla riippuvaisia asiantuntijoista tiedon tulkinnassa.
- Toimittajien tuottamat tiedot voidaan tallettaa ja hakea aikaisempaa paremmin

Informaatikko vai tutkiva toimittaja?

Informaatikkojen toimenkuvaan kuuluu ennen muuta työskentely kaupallisten tietokantojen parissa. Tämä tarkoittaa tiedonhakua ja yhteenvetojen laatimista, faktojen tarkistusta, lähteiden etsimistä ja kronologioiden kirjoittamista. Työ muistuttaa taustatoimittajan työtä.

Internet on avannut toimittajille runsaasti sellaisia lähteitä, jotka olivat aikaisemmin maksullisia. Tämä on johtanut siihen, että informaatikkojen toimenkuva lähestyy toimittajien toimenkuvaa - ja päinvastoin. Vaikka toimittajien ja informaatikkojen työala pysyisivät erillisenä, elektronisen tiedon tarjonnan monipuolistuminen vaatii joka tapauksessa ryhmätyötä. Näin tilannetta tulkitsee tutkivan journalismin osalta Yhdysvaltalainen tutkija Barbara Semonche (Semonce, Barbara: Computer-assisted journalism: An overview. Teoksessa Semonche (Ed.), News media libraries: A management book. 1993. pp. 265-316.):
"Tutkiva journalismi on pysynyt melko pitkään melko suppean joukon alueena. Tutkivat toimittajat ovat työskennelleet yleensä yksin, eivätkä ole saaneet juurikaan tukea toimituksen esimiehiltä, kirjasto- tai atk-henkilökunnalta. Tietokoneavusteinen journalismi kehittyneine tiedonhaku, -käsittely ja -analyysimahdollisuuksineen muutti toimittajien tutkimusmetodit. Tutkiva toimittaja ´yksinäisenä sutena´ on antamassa sijaa ryhmätyötoimittamiselle."