Suomalaisilla nuorilla urheilijoilla esiintyy enemmän kuukautiskierron häiriöitä kuin ei-urheilijoilla

Nuorilla suomalaisilla urheilijoilla häiriöt kuukautiskierrossa ovat yleisempiä kuin samanikäisillä ei-urheilijoilla, mutta urheilijat kokevat vähemmän kehon painoon kohdistuvaa tyytymättömyyttä kuin ei-urheilijat. Tuoreessa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnassa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin urheiluseuraan kuuluvia, vähintään neljä kertaa viikossa harjoittelevia sekä urheiluseuraan kuulumattomia tyttöjä.
Julkaistu
14.10.2020

Tutkimus oli osa Terveyttä edistävä liikuntaseura -hanketta, jossa tutkimukseen osallistuneilta on kerätty tietoa kahdessa eri aikapisteessä: nuoruudessa (14–16-vuotiaana) sekä nuoressa aikuisuudessa (18–20-vuotiaana).

Tutkimuksen tulosten mukaan nuoruudessa kuukautiskierron häiriöitä oli 18 prosentilla urheilijoista esiintyvyyden ollessa sama ei-urheilijoilla. Nuoressa aikuisuudessa kuukautiskierron häiriöistä raportoi jopa 39 prosenttia urheilijoista, ei-urheilijoista häiriöitä esiintyi kuudella prosentilla. Ero urheilijoiden ja ei-urheilijoiden välillä näkyi siis vain nuoressa aikuisuudessa, kun tarkasteltiin kaikkia kuukautiskierron häiriöitä yhdessä. Nuoruudessa ero urheilijoiden ja ei-urheilijoiden välillä näkyi siten, että kahdeksalla prosentilla urheilijoista kuukautiset olivat alkaneet 15-vuotiaana tai myöhemmin (viivästynyt kuukautisten alkaminen), kun ei-urheilijoilla viivästynyttä kuukautisten alkamista ei esiintynyt.

Muissa maissa tehtyjen tutkimusten perusteella kuukautiskierron häiriöiden tiedetään olevan suhteellisen yleisiä naisurheilijoilla, mutta vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty suomalaisilla urheiluseuroissa harjoittelevilla nuorilla. Kuukautiskierron häiriöillä tässä tutkimuksessa tarkoitettiin viivästynyttä (≥ 15 vuotta) kuukautisten alkamisikää, pidentynyttä (> 35 vrk) kuukautiskiertoa tai kuukautisten puuttumista (kuukautiset jääneet pois vähintään kolmeksi kuukaudeksi).

- Tutkimuksessa ei kerätty tietoa kuukautiskierron häiriöiden syistä, mutta aikaisemman kirjallisuuden perusteella tiedetään, että yksi yleisimmistä syistä häiriöihin on se, että energiansaanti sen kulutukseen nähden on liian niukkaa. Tällöin keho ikään kuin ohjaa energian sinne, missä sitä tarvitaan eniten ja säästää elämän kannalta ei-välttämättömistä toiminnoista, tässä tapauksessa lisääntymistoiminnoista, kertoo tohtorikoulutettava Suvi Ravi liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös vastaajien tyytyväisyyttä omaa kehon painoaan kohtaan. Tulosten mukaan urheilijat olivat tyytyväisempiä kehon painoonsa ja halusivat pudottaa painoaan harvemmin kuin ei-urheilijat. Tästä huolimatta molemmissa ikäryhmissä noin 20 prosenttia urheilijoista ja 40 prosenttia ei-urheilijoista ilmoitti olevansa tyytymättömiä painoonsa.

- Tämä on huolestuttavaa, sillä tiedetään, että kehonpainotyytymättömyys voi johtaa häiriöihin syömiskäyttäytymisessä. Nuorten painotyytymättömyyteen sekä kuukautiskierron häiriöihin olisikin kiinnitettävä huomiota jo varhaisessa vaiheessa, jotta pystyttäisiin ennaltaehkäisemään näistä johtuvia terveysongelmia, kuten häiriintynyttä syömistä sekä luun mineraalitiheyden alentumista, joka voi olla seurauksena matalasta energiansaannista ja kuukautiskierron häiriöistä, Ravi sanoo.

Alkuperäisjulkaisu:

Ravi, S., Waller, B., Valtonen, M., Villberg, J., Vasankari, T., Parkkari, J., Heinonen, O. J., Alanko, L., Savonen, K., Vanhala, M., Selänne H., Kokko, S. & Kujala, U.M. Menstrual dysfunction and body weight dissatisfaction among Finnish young athletes and non‐athletes. Scand J Med Sci Sports 2020. https://doi.org/10.1111/sms.13838. Online ahead of print.

Lisätietoja: 

Tohtorikoulutettava Suvi Ravi, suvi.m.ravi@jyu.fi, +358406707282