Jyväskylän yliopisto ja sen sijoitusyhtiö Unifund Oy ovat rakentaneet Venture Capital-yhtiöiden yhteistyöverkostoa. Yliopisto on solminut sopimukset kahden merkittävän kansainvälisen VC-yhtiön kanssa.
Jyväskylän yliopisto on sopinut yhdysvaltalaisille tutkinto-opiskelijoille suunnatusta yhteisstipendistä Suomen ja Yhdysvaltojen välistä koulutus- ja tutkimusyhteistyötä edistävän Fulbright Suomi -säätiön kanssa.
Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa nousi vuotuisessa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).
Lonkkamurtuman jälkeinen heikko jalkojen toimintakyky ja alhainen lihasmassa ennustavat iäkkäiden henkilöiden luuston heikkenemistä murtuman jälkeisen vuoden aikana.
Uudenmaan ja muiden maakuntien ero henkilöverokertymissä on kaventunut viime vuosina. Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tutkijat selvittivät Tilastokeskuksen tilastojen pohjalta yli 15-vuotiaiden verokertymiä 2000-luvulla.
Jyväskylän yliopiston hallitus valtuutti kokouksessaan 5.6.2020 rehtorin kasvattamaan perustutkintoa suorittamaan valittavien opiskelijoiden määrää enintään 268:lla opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytäviin lisärahoitusneuvotteluihin perustuen.
Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksen ja informaatioteknologian tiedekunnan tutkijat ovat osoittaneet, että nanopartikkelien rakennetta voidaan ennustaa ja atomien dynamiikkaa simuloida käyttäen uusia koneoppimismenetelmiä perinteisesti käytettyjen...
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta ja Maanpuolustuskoulutus MPK toteuttavat yhteistyössä Kansalaisen kyberturvallisuus -nimisen verkkokurssin, jonka tavoitteena on tutustuttaa kaikki kiinnostuneet suomalaiset kyberturvallisuuteen...
MA Tim Reusin englannin kielen väitöskirjan "Musical, visual and verbal aspects of animated film song dubbing:
Testing the triangle of aspects model on Disney’s Frozen" tarkastustilaisuus.