Aivojen ja kehollisen vuorovaikutuksen ympärille järjestettävässä konferenssissa pureudutaan siihen, miten voidaan lähestyä menetelmällisesti synkroniaa niin kehon ja aivojen kuin myös eri yksilöiden välillä. Ilmoittaudu viimeistään 31.5.!
Jyväskylän yliopisto on mukana yhdeksän yliopiston muodostamassa FORTHEM-allianssissa, joka tekee aktiivista työtä kansainvälisen korkeakouluopetuksen kehittämiseksi.
Media-alan tutkimussäätiö, Keski-Suomen Kulttuurirahasto sekä Ella ja Georg Ehrnroothin säätiö ovat myöntäneet kevään 2024 aikana yhteensä noin 160 000 euroa rahoitusta Jyväskylän yliopiston hankkeelle ”Hetkellisyys ja visuaalisuus sosiaalisen median uuti
Huippututkimuksen esittelyjen sarjassa Ruusupuistossa on vuorossa kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta. Tilaisuutta voi seurata myös verkkovälitteisesti.
Tuore tutkimus osoitti, että sosioekonomisen aseman heikentymisellä voi olla kielteisiä seurauksia elämänlaatuun, kun taas koheneva sosioekonominen asema voi olla elämänlaadun kannalta yhtä suotuisa kuin syntymästä saakka korkea sosioekonominen asema.
The TraDeRe project investigates intra- and inter-individual variation in resistance training responses. The aim is to identify the determinants of individual variation in resistance training, detraining and retraining.