Kampusalueelta löytyy useita erilaisia lahopuutarhoja ja lahopuukohteita sekä hyönteishotelleja.
Sivustohaku
Käytä tarkempia hakusivuja: koulutushaku, henkilöstöhaku ja tutkimushaku.
Siirry Ajankohtaista-osioon tai tapahtumakalenteriin.
Siirry Ajankohtaista-osioon tai tapahtumakalenteriin.
8692 tulosta
Väitöstiedote
30.1.2025
FM Auli Lehtinen tutki aineenopettajaopiskelijoiden monialaista yhteisöllistä oppimista vuorovaikutusosaamisen sekä kriittisen ja yhteiskunnallisen ajattelun näkökulmista.
Kielikampuksen yksiköiden ajankohtaisia julkaisuja kieleen ja viestintään liittyen
Kielipalvelujen parissa saatat työskennellä esimerkiksi yrittäjänä.
Yliopiston uutinen
29.1.2025
Jyväskylän kaupunginhallitukselle ja Jyväskylän kaupunginvaltuustolle esiteltiin 27.1.2025 olleissa iltakouluissa korkeakoulukonsernin muodostamiseen tähtäävän selvitystyön käynnistämistä Jyväskylässä.
Yliopiston uutinen
29.1.2025
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa alkaa helmikuussa 2025 tutkimus, jonka tavoitteena on tutkia fysiologista resilienssiä.
Yliopiston uutinen
29.1.2025
LitM Ville Sampolahdelle myönnettiin Urheiluopistosäätiön kolmivuotinen apuraha kelkkahiihdon tutkimukseen.
Yliopiston uutinen
29.1.2025
Jo perinteeksi muodostuneessa Keski-Suomen ja maakunnan lähikuntien tiedekilpailussa toisen asteen opiskelijat mittasivat taitojaan fysiikan, kemian, matematiikan ja tietotekniikan saroilla. Kilpailuiden parhaat palkittiin opiskelupaikalla.
Opiskelijauutinen
28.1.2025
FORTHEM Teachers' Summer School järjestetään tällä kertaa Palermossa.
Tutustu kampuksen eri niittyalueisiin.
Yliopiston uutinen
28.1.2025
Achilles-seminaarissa käsiteltiin ajankohtaisia aiheita akillesjänteen rakenteen ja toiminnan tutkimuksessa sekä kliinisessä työssä. Seminaari järjestettiin hybridinä Jyväskylän yliopistolla 12.12.2024.
Tiedeuutinen
28.1.2025
Tuoreen tutkimuksen mukaan vähän kasviksia ja hedelmiä sekä runsaasti punaista lihaa, pikaruokia ja sokeroituja virvoitusjuomia sisältävä ruokavalio oli yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen jo nuoressa aikuisuudessa.