Koulutuksesta on avoin verkkomedia, joka popularisoi koulutustutkimusta ja tarjoaa kentän toimijoille, päättäjille, vanhemmille ja muille koulutuksesta kiinnostuneille tuoreita näkökulmia koulutukseen ja oppimiseen.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteellinen tutkimus arvioitiin sijalle 126–150 maailmassa tutkimuspainotteisia yliopistoja vertailevalla Times Higher Education – World University Rankings –tieteenalakohtaisella listalla.
Väitöstutkimuksessaan KM Susanna Isotalo hyödynsi silmänliiketeknologiaa, jonka avulla pystytään tuottamaan tietoa opettajan katseen kohdistumisesta vuorovaikutustilanteissa leikin ja ohjatun toiminnan aikana.
Liikuntatieteellisen tiedekunnan uusi professori Leena Paakkari tutkii lasten ja nuorten terveyttä, terveyskäyttäytymistä ja niihin liittyviä eriarvoisuuden kysymyksiä.
Ilia Sokolovskii on voittanut jaetun Gust. Kompan palkinnon vuoden 2024 kemian väitöskirjastaan. Hän kehitti väitöstyössään monitasoisen molekyylidynamiikkamallin, mikä auttaa ymmärtämään, miten orgaanisten materiaalien energiansiirtoa voidaan parantaa.
Tutkijat etsivät sekä musiikin kuuntelijoita ja faneja että muusikoita jakamaan ajatuksiaan siitä, mikä tekee konserteista merkityksellisiä ja erityisiä.
Rakennusalalla kiire ja jatkuvasti vaihtuvat ja vieraaksi jäävät työkaverit voivat vaikeuttaa vuorovaikutusta ja siten myös työn tekemistä turvallisesti, kirjoittaa professori Sari Sulkunen.
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja informaatioteknologian tiedekunta järjestivät jälleen tiedekilpailut 15.1.2026 yhdessä Keski-Suomen LUMA-keskuksen kanssa. Kilpailussa oli osallistujia yhteensä 10 lukiosta sekä myös Ammattiopisto Gradiasta.