Yrityspäivä järjestettiin torstaina 2.11. kolmatta kertaa, nyt suurempana kuin koskaan ennen. Yrityspäivä on Jyväskylän yliopiston kolmen tiedekunnan järjestämä verkostoitumistilaisuus, joka yhdistää opiskelijat, yritykset, sidosryhmät sekä tutkijat.
KILPI on kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshanke. Tältä sivulta löydät KILPI-hankkeen blogikirjoituksia.
Avoimen yliopiston uutuuskurssin yliopistonopettaja Jyrki Isokangas FM, eversti evp kertoo avoimen blogissa, miten digitalisoitunut yhteiskuntamme mahdollistaa tiedustelun liiketoimintana ja vaikka harrastuksena.
LUMA-keskus Suomi -verkosto jakoi tunnustuspalkintoja tiedekasvatuksen edistämisestä perjantaina 10.11. Helsingin yliopistolla järjestetyssä juhlaseminaarissa.
Business Finland on myöntänyt merkittävän Co Research-tutkimushankerahoituksen Yliopistotutkija Lauri Frankin hankkeelle ”Asiakaskokemuksen rakentuminen Metaversumissa”.
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen toteuttamassa hankkeessa on yhteiskehittämisprosessin tuloksena tuotettu esitys valtakunnallisiksi ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvauksiksi.