Uudessa hallitusohjelmassa on paljon myönteisiä linjauksia korkeakouluille. Yliopistoindeksi säilyy ja korkeakoulusektori on harvoja alueita, joista ei leikata, totesi Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala lukukauden avajaispuheessaan 6.9.2023.
Student Life järjestää lokakuussa 2023 kaksi ryhmälukitestausta. Kumpaankin ryhmälukitestiin mahtuu 21 opiskelijaa. Testitilanteessa hyödynnetään Niilo Mäki Instituutin Digilukiseulaa nuorille ja aikuisille.
FM Tero Harjupatana kehitti väitöstutkimuksessaan kaksi- tai kolmiulotteiseen röntgenkuvantamiseen perustuvan menetelmän veden kulkeutumisen seuraamiseen turpoavissa materiaaleissa.