Kaikki vanhemmat eivät koe korona-aikaa samalla tavoin, vaan he tuntuvat jakautuvan hyvinvoiviin ja huonosti voiviin. Näin kertoo Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen uusi tutkimus, jossa tarkasteltiin, miten poikkeusaika näkyy perheiden elämässä.
Kuluttajat ovat varovaisia koronan jälkeisen kulutuksen palautumisen suhteen. Fyysisiä kauppoja kaipaa jo moni, ja kiinalaisia verkkokauppoja aiotaan välttää. Nuorten asema kuluttajina muita heikompi.
Jyväskylän yliopistossa tarkastettavan Amir Adibi Larijanin väitöstukimuksen tarkoituksena oli selvittää hapen ja sen paineen sekä lämpötilan vaikutus selluloosan hajoamiseen ja pilkkoutumistuotteiden muodostumiseen alkalisissa olosuhteissa.
Koneen Säätiön myöntämän 25 000 euron suuruisen Vuoden Tiedekynä -palkinnon saa tänä vuonna filosofi Sanna Tirkkosen artikkeli Yksinäisyyden tunteet Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri. Artikkeli on julkaistu Psykoterapia-lehdessä 3/2019.
Aktiivinen ohjaus ja palauteenanto ovat olleet jo pitkään opetuksen kulmakiviä avoimessa yliopistossa. Uusilla toimintatavoilla haluamme tarjota sinulle entistä paremman mahdollisuuden tukeen, jota opintojesi eri vaiheissa tarvitset.
Eturauhassyövän sädeherkkyys puoltaa sädehoidon äärihypofraktiointia, jossa sädehoitokertoja on yleensä vain viisi perinteisen kahdenkymmenen, tai jopa neljänkymmenen hoitokerran sijaan.