Pitkässä 19 vuoden seurantatutkimuksessa tarkasteltiin ensimmäistä kertaa psykoosin vuoksi hoitoon Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella ohjautuneiden selviytymistä, ja verrattiin tuloksia muualla Suomessa hoitoon ohjautuneiden vastaaviin tuloksiin.
Kauppakorkeakoulun taloustieteen professori (ma.) Jutta Viinikainen valittiin syyskuussa Nuorten Tiedeakatemian hallituksen varajäseneksi kaudelle 2018 - 2019.
Keski-Suomen kauppakamarin ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun kehittämä yrityssparraus-konsepti on valittu eurooppalaisessa yrittäjyyden edistämiskilpailussa shortlistille.
Oppilailla on moninaisia käsityksiä englannin suullisesta kielitaidosta, sen oppimisesta ja arvioinnista. Monet heistä kuitenkin ovat yhtä mieltä siitä, että englannin puhumisen opetusta voisi lisätä.