Koiralla on erityinen paikka suomalaisten lemmikkinä. Maaseudun apurista on tullut monen toivelemmikki. Koronavuosina nähtiin piikki koirahankinnoissa. Suomen erityispiirre on, että rotukoiria rekisteröidään maassa vilkkaammin kuin muissa maissa.
Vuorovaikutuksen tutkiminen nousussa
Koiran ja ihmisen yhteispeli kiinnostaa kasvavassa määrin monen alan tutkijoita. Vuorovaikutuksessa pätevät osittain samat lait kuin ihmisten kesken – tutkimuksin on osoitettu, että koiran ja ihmisen sykkeet yhdenmukaistuvat vuorovaikutustilanteissa. Kummankin osapuolen yksilölliset piirteet vaikuttavat yhteiseloon.
Mitä vuorovaikutus vaatii osapuolilta onnistuakseen? Sopiiko koira kaikille?
Koiran kuva nyky-yhteiskunnassa
Koirien ja ihmisten yhteiselo on aikojen saatossa muovannut molempia. Tiedeillassa koiran elämään katsahdetaan myös kulttuurin- ja kirjallisuudentutkimuksen näkökulmista: miltä elämä näyttää nyky-yhteiskunnassa?
Ihmiskeskeisessä koirakulttuurissa myös koiralle asetettavat vaatimukset ovat muuttuneet. Miten koirasuhteemme on kehittynyt? Millaisia muutoksia on tapahtunut esimerkiksi koirien jalostamisessa tai koirakoulutuksessa? Onko koirasuhteessa menty koiraystävällisempään suuntaan?
Hyvinvointia kampuskoirista
Kun koiran ja ihmisen vuorovaikutus toimii, siitä on iloa molemmille osapuolille. Hyvänä esimerkkinä koirien tuomasta ilosta ja hyvinvoinnista ovat Jyväskylän yliopiston kampuskoirat, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa opiskelijayhteisössä. Mihin kampuskoirien suosio perustuu?