| KEKRI JA KÖYRINVILJA
   
			Kekri eli köyry oli karjanhoidon, 
			pellonviljelyksen ja hedelmällisyyden jumala. Kekri on tarkoittanut 
			kansankielessä  myös viimeisenä olemista ja jonkin 
			päättymistä. Paimenesta, joka köyri-iltana saapuu laitumelta kotiin 
			karjoineen viimeisenä, tulee köyri tai hänen karjastaan tulee köyri. 
			Kekri eli köyri on vanhastaan myös maan jumala. Hämeessä ja 
			Satakunnassa tunnettiin ns. köyrinvilja, köyri- eli köyryruis. Se 
			kylvettiin vähän ennen talven tuloa. Entiseen aikaan köyrivilja 
			pidettiin erillään muista eloista, ja oli tapana kylvää sitä ohran 
			ja nauriin sekaan hyvää satoa tuottamaan, mutta sitä ei milloinkaan 
			korjattu. Uskottiin, että karja menestyi, jos se sai köyrinviljaa. 
			Köyrinrukiista leivottiin myös kylvöleipä. Viimeisen lyhteen 
			puinutta elonkorjaajaa kutsuttiin köyryksi. 
			  
			Jouluvalmistelut aloitettiin yleensä 
			pyhäinpäivän aikoihin, koska satovuoden päättymisen jälkeen ruokaa 
			oli runsaasti tarjolla. Varsinainen joulunvietto alkoi Tuomaan 
			päivänä ja kesti Nuutin päivään. Tämä ajanjakso vastasi 
			keskiaikaista pohjoismaista joulurauhaa. 
			  
			”Vanhan tavan mukaan elossa olevien 
			ihmisten oli kuitenkin lupa olla köyrinä liikkeessä, jos he 
			pukeutuivat salaperäisiksi köyriolennoiksi. Varsinkin 
			savolaisalueella oli tapana, että joukko miehiä ja naisia marraskuun 
			toisena päivänä ”sieluin päivänä” eli köyrinjälkipäivänä pukeutui 
			nurin käännettyihin turkkeihin ja tuohinaamareihin ja lähti 
			vaeltamaan talosta taloon kestitystä vaatimassa. Nämäkin olivat 
			nimeltään kekri(ä)ttäriä, kekrihönttämiä jne. Miehet saattoivat 
			esiintyä myös naisten puvuissa, ja naiset saattoivat pukeutua 
			miehiksi. Kuljettiin talosta taloon. Uuteen paikkaan saavuttiin 
			kysymällä: ”Köyriäkö vai uunia?” Ellei annettu köyriä, toisin sanoen 
			köyrikestitystä: lehmänraajaa pöydältä, olutta tuopista tai viinaa 
			”putelista”, ryhdyttiin ”kaatamaan uunia.” Köyriolentojen 
			manalaisluonne ilmenee siinä, että niillä usein vaatteet ovat 
			nurinpäin yllä ja kenties siinäkin, että miehet esiintyvät naisten 
			ja naiset miesten puvussa. Manalassa on näet kaikki toisin päin.” 
			(Rytkönen 1946, Kansan syvistä riveistä.)   
			Länsi-Suomessa joulusta tuli jo 
			varhain vuoden tärkein juhla, mutta Itä-Suomessa vielä pitkään 
			1800-luvulla joulu oli huomattava, mutta ei kekrin eikä pääsiäisen 
			veroinen juhla. Kekri oli aiemmin ollut erilaisten työjaksojen 
			päätösjuhla, jolla ei ollut kiinteää paikkaa kalenterissa. Kekrin 
			ajankohta vaihteli kylittäin ja jopa taloittain. Kekri oli 
			satokauden loppu, sadonkorjuujuhla ja edellisen satokauden loppuessa 
			katsottiin uuden vuoden alkavan. Syksyllä oli siis vanha 
			vuodenvaihteen aika. Kekriin liittyneitä tapoja siirtyi jouluun ja 
			uuteen vuoteen. 1800-luvulla kekrin paikka vakiintui pyhäinmiesten 
			päivään. |