|
Kekri eli köyry oli karjanhoidon, pellonviljelyksen ja hedelmällisyyden jumala. Kekri on tarkoittanut kansankielessä myös viimeisenä olemista ja jonkin päättymistä. Paimenesta, joka köyri-iltana saapuu laitumelta kotiin karjoineen viimeisenä, tulee köyri tai hänen karjastaan tulee köyri. Kekri eli köyri on vanhastaan myös maan jumala. Hämeessä ja Satakunnassa tunnettiin ns. köyrinvilja, köyri- eli köyryruis. Se kylvettiin vähän ennen talven tuloa. Entiseen aikaan köyrivilja pidettiin erillään muista eloista, ja oli tapana kylvää sitä ohran ja nauriin sekaan hyvää satoa tuottamaan, mutta sitä ei milloinkaan korjattu. Uskottiin, että karja menestyi, jos se sai köyrinviljaa. Köyrinrukiista leivottiin myös kylvöleipä. Viimeisen lyhteen puinutta elonkorjaajaa kutsuttiin köyryksi.
Jouluvalmistelut aloitettiin yleensä pyhäinpäivän aikoihin, koska satovuoden päättymisen jälkeen ruokaa oli runsaasti tarjolla. Varsinainen joulunvietto alkoi Tuomaan päivänä ja kesti Nuutin päivään. Tämä ajanjakso vastasi keskiaikaista pohjoismaista joulurauhaa.
”Vanhan tavan mukaan elossa olevien ihmisten oli kuitenkin lupa olla köyrinä liikkeessä, jos he pukeutuivat salaperäisiksi köyriolennoiksi. Varsinkin savolaisalueella oli tapana, että joukko miehiä ja naisia marraskuun toisena päivänä ”sieluin päivänä” eli köyrinjälkipäivänä pukeutui nurin käännettyihin turkkeihin ja tuohinaamareihin ja lähti vaeltamaan talosta taloon kestitystä vaatimassa. Nämäkin olivat nimeltään kekri(ä)ttäriä, kekrihönttämiä jne. Miehet saattoivat esiintyä myös naisten puvuissa, ja naiset saattoivat pukeutua miehiksi. Kuljettiin talosta taloon. Uuteen paikkaan saavuttiin kysymällä: ”Köyriäkö vai uunia?” Ellei annettu köyriä, toisin sanoen köyrikestitystä: lehmänraajaa pöydältä, olutta tuopista tai viinaa ”putelista”, ryhdyttiin ”kaatamaan uunia.” Köyriolentojen manalaisluonne ilmenee siinä, että niillä usein vaatteet ovat nurinpäin yllä ja kenties siinäkin, että miehet esiintyvät naisten ja naiset miesten puvussa. Manalassa on näet kaikki toisin päin.” (Rytkönen 1946, Kansan syvistä riveistä.)
Länsi-Suomessa joulusta tuli jo varhain vuoden tärkein juhla, mutta Itä-Suomessa vielä pitkään 1800-luvulla joulu oli huomattava, mutta ei kekrin eikä pääsiäisen veroinen juhla. Kekri oli aiemmin ollut erilaisten työjaksojen päätösjuhla, jolla ei ollut kiinteää paikkaa kalenterissa. Kekrin ajankohta vaihteli kylittäin ja jopa taloittain. Kekri oli satokauden loppu, sadonkorjuujuhla ja edellisen satokauden loppuessa katsottiin uuden vuoden alkavan. Syksyllä oli siis vanha vuodenvaihteen aika. Kekriin liittyneitä tapoja siirtyi jouluun ja uuteen vuoteen. 1800-luvulla kekrin paikka vakiintui pyhäinmiesten päivään. |
||||
|
