Seminaarin merkitystä kaupunkiyhteisöön on tarkasteltava kaksijakoisesti. Toisaalta seminaari oli suljettu yhteisö, jonka sisällä kehittyi erityislaatuinen maailmansa, jossa toimi omat lainalaisuutensa. Toisaalta seminaarin henkinen vaikutusalueeksi muodostui koko maa, sillä laitos vastasi aluksi koko maan kansakouluopettajien tarpeesta. Jyväskylän kaupungista muodostui luonnollisesti tämän vaikutusalueen ydinvyöhyke.

Seminaari toi tullessaan Jyväskylään eräitä peruselementtejä, joiden varaan kaupungin maine Suomen Ateenana rakentui. Yleisesti tunnettuna lähtökohtana voidaan varmasti pitää seminaarille varattua tehtävää, joka koski suomalaista kansaa ja kulttuuri. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa kansanvalistustyö ja fennomaaninen kansallisuusliike olivat ilmiöinä niin likellä toisiaan, että käytännössä niitä vaikea erottaa toisistaan. Molemmat liittyivät projektiin, jonka päämääränä oli suomen kansan nostaminen sivistyskansojen joukkoon ja kulttuuriperustaltaan yhtenäisen suomalaisen kansallisvaltion muodostaminen.

Seminaarista muodostettiin keskeinen instituutio, jossa sekä jalostettiin ideaa suomalaisesta kansakunnasta että annettiin myös toteuttamisvälineet, kuinka tätä ajattelua vietäisiin eteenpäin käytännössä. Tästä muotoutui ohjelma, jolla vietiin "valoa kansalle". Tehtävä rinnastettiin lähetystyöhön; uhrimieltä edellyttävän mission vastaanottamiseen. Kansanvalistuksellista lähetystehtävää oli harjoitettava koulutyössä, mutta myös koulun ulkopuolella.

Kun seminaari oli perustettu, kaupunkiin alkoi muuttaa väkeä, joka orientoitui ottamaan vastaan tehtävän kansan syvien rivien pelastamisesta. Mielenkiintoista oli, että syntyperältään tämä väestö oli pitkään ruotsinkielistä, mutta joka omaksui seminaarissa suomalaisuuden idean kulttuurisen mielenmaisemansa perusteeksi.

Aivan vaivattomasti tämä ei käynyt, mutta varta vasten asiaa varten perustetussa Suomalaisessa Seurassa paikkakunnalle muuttanut sivistyneistö saattoi keskenään ja sopivissa puitteissa harjoitella suomenkielen käyttöä. Seminaari siis jalosti ideaa suomalaisesta kulttuurista ja kansasta, mutta myös niistä toimijoista, jotka käytännön tehtävään valjastettiin.

Jyväskylä oli kansanvalistustyön ja opetuksen keskuksena valtakunnallisten tapahtumien järjestäjä. Muun muassa Kansanvalistusseuran perustava kokous järjestettiin Jyväskylässä. Keskeisen asemansa vuoksi kaupunki alkoi jo varhaisvaiheessa toimia aatteellisten innovaatioiden vastaanottajana ja välittäjänä. Konkreettisesti tämä näkyi monipuolisen järjestöelämän kehittymisenä. Onkin sanottu 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Jyväskylä oli yhdistysten luvattu maa, sillä väkilukuun nähden kaupungissa toimi huomattava määrä erilaisia yhdistyksiä.

Jyväskyläläiselle järjestöelämälle oli leimallista, että se oli vuoteen 1905 saakka yksiselitteisesti sivistyneistön ja johtavan keskiluokan johtamaa. Asian tekee mielenkiintoiseksi ja merkittäväksi se, että järjestöelämällä on katsottu olleen huomattavan suuri merkitystä eri väestöryhmien maailmakuvan hahmottamiseen ja käsityksiin omasta asemasta yhteiskunnasta. Toisin sanoen järjestölaitos sosiaalisti eri väestöryhmät osaksi vasta muodostumassa olevaan kansakuntaan. Kun johtoon asettui paikallinen sivistyneistö, yhdistyksien ajama yhteiskunnallinen ohjelma oli hyvin samansisältöinen kuin seminaarissa jalostettu kansanvalistustyö.

Sivistyneistön johtamasta järjestölaitoksesta muodostui Jyväskylässä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa yleisilmeeltään isänmaallinen ja uskonnollinen ilmiö oli sitten kysymyksessä raittiustoiminnasta, urheiluharrastuksesta tai eläinsuojelutoiminnasta.

Vapaan kansalaistoiminnan yhtenäistä ilmettä ja tarkkoja raja-aitoja on tarkasteltava kansanvalitustyön perusteista käsin. Kysymys ei ollut yksinomaan siitä, että koko kansa oli opetettava lukemaan ja kirjoittamaan, vaan siitä, että kansa oppisi tietämään asemansa ja velvollisuutensa yhteiskunnassa. Tavallisen rahvaan tärkein tehtävä oli omaksua keskeiset elämän hallinnan perusteet, joihin kuului nöyryys ylempiä auktoriteetteja kohtaan, raittius ja taloudellinen vastuu omasta elämästään. Nämä olivat ne tärkeimmät odotukset, joita rahvaalle asetettiin kansakunnan rakentamisprosessissa.

Järjestölaitos valjastettiin jatkamaan koululaitoksen tehtävää etenkin aikuisväestön keskuudessa. Sivistyneistö asetti itsensä vapaan kansalaistoiminnan eturiviin, koska näin rahvaalle tarjottiin mahdollisuus käytännössä ottaa mallia siitä, millainen oli kunnon kansalainen: erityisen tärkeää oli oppia, millaista oli sovelias käytös ja millainen oli nuhteeton ulkoinen olemus.

Erittäin konkreettisesti kansanvalistustyön tavoitteet ja järjestötoiminnan yhteiskunnallinen funktio osana fennomaanista kansallisuusliikettä tulee esille 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteen juomalakkoliikkeessä. Juomalakkoliike liittyi vuosisadan vaihteen erilaisten kansalaisadressien keräämisketjuun, mutta joka oli asiansa puolesta osa laajempaa ja vuosikymmeniä kestänyttä alkoholijuomien vastaista kampanjointia. Juomalakkoliikkeessä oli kysymys vuoden kestävästä raittiuslupauksesta, johon jokainen allekirjoittanut sitoutui.

Ensimmäinen viinanjuontia vastustava adressi kerättiin vuonna 1898. Jyväskylässä adressin kerääjinä toimivat Keski-Suomen Nuorisoseura, Jyväskylän Työväenyhdistys, Keski-Suomen Raittiuden Ystävät ja NMKY. NNKY ei ottanut järjestelyvastuuta, koska se ei periaatteesta osallistunut yhteistoimintaan maallisten järjestöjen kanssa. Yhdistys antoi hankkeelle toki henkisen tuen. Useat yhdistyksen johtohahmot toimivatkin aktiivisesti lakkoliikkeen hyväksi.

Valtakunnallinen juomalakkoliike lopetettiin juomalakkotoimikuntien yhteisestä sopimuksesta lokakuussa 1900. Jyväskylässä lakkoliikettä kuitenkin jatkettiin vielä ainakin kolme vuotta eteenpäin. Liikkeen poikkeuksellisen pitkä kesto ei ollut ainoa seikka, joka erotti jyväskyläläisten lakkoilun muusta maasta. Muualla tapahtumaan liittyi selvästi varhaisvaiheen työväen liikehdintää. Esimerkiksi Tampereella liikkeelle lähtenyt työväestö vaati sekä kieltolakia että äänioikeusuudistusta.

Jyväskylässä kysymyksessä oli sivistyneistön johtama ja hallitsema joukkotapahtuma, jolla haluttiin vahvistaa kaupunkilaisten yleistä siveellistä vastustuskykyä maailman paheita vastaan samalla kun varoitettiin oppimatonta rahvasta sosialismin vaaroista. Keskeinen tavoite oli myös nostaa kansan mielialat venäläistämisohjelmaa vastaan.

Vaikka juomalakkokampanja keräsi eri kansankerrokset yhteen, rahvaalta odotettiin vain sitoutumista eli allekirjoitusta. Tästäkin huolimatta Jyväskylä oli juomalakkoliikkeen merkittäviä keskuksia, ja paikallinen runoilija ja kirjailija Irene Mendelin nimettiin valtakunnalliseksi raittiusrunoilijaksi.

Merkittävää oli myös, että Jyväskylässä juomalakkokampanja naisvaltaistui voimakkaasti liikkeen jatkuessa. Saman aikaisesti kampanjoinnin tärkein kohderyhmä, miespuolinen työväestö, jättäytyi siitä pois. Liike sai kestäessään yhä vahvemmin ihanteellisen kansanvalistuksen luonteen.

Juomalakkoliikkeen naisvaltaistuminen ei ollut ainutlaatuinen ilmiö. Naisista kansanvalitusliike oli saanut alusta alkaen uskollisen tukijajoukon ja uhrautuvat toimijat. Osallistumisvelvollisuus näkyi siinä, että naisopettajakunta oli yhtä lailla mukana rouvasväen-yhdistyksessä, vapaapalokunnassa, työväenyhdistyksessä, kauppalaisseurassa ja raittiusyhdistyksessä. Viimeksimainittu muuttui jo 1800-luvun lopussa niin naisvaltaiseksi, että aiheesta kirjoitettiin huolestuneeseen sävyyn paikallisessa sanomalehdessä.

Opettajakunnalle osallistuminen yleissivistävään yhteiskunnalliseen toimintaan oli osa ammattiin sisällytettyä velvollisuutta, josta ei voinut kieltäytyä. Naisopettajien kohdalla kysymys oli lisäksi paljon muusta. Vapaaehtoisuuteen perustava kansalaistoiminta oli tuonut naisopettajat osaksi yhteiskunnallista toimintaa, johon naisilla ei muuten olisi ollut lainsäädännön puitteissa yhtä laajoja mahdollisuuksia. Lainsäädäntöä oli toki 1800-luvun lopulta lähtien säädöksin muutettu siten, että naimaton ja veroa maksava täysikäinen nainen oli saanut erivapauksia osallistua muun muassa kunnallisiin toimiin.

Naisopettajien yhteiskunnallisessa osallistumisessa ei kysymys ei ollut erivapauksien laajuudesta tai siitä kuinka paljon naisia osallistui esimerkiksi kunnallisten lautakuntien toimintaan ennen kunnallislainsäädännön kansanvaltaistamista. Kysymys oli siitä, että antautuminen kansanvalistustyöhön merkitsi antautumista yhteiskunnan palvelukseen, mikä merkitsi aivan jotain muuta kuin muodollinen äänioikeus ja vaalikelpoisuus. Yhteiskunta oli osoittanut naisille tärkeän tehtävän ja roolin suomalaisen kansankunnan rakennusprojektissa, mikä oli merkittävämpää kuin osallistuminen politiikkaan, jota pidettiin suorastaan likaisena ja alhaisena. Toteuttaessaan yhteiskunnallista äitiyttä kansanvalistustyön muodossa sivistyneistön naisille oli avautunut yhteiskunnallisen moraalisen tilan tarkkailijan ja arvojen määrittelijän raskas tehtävä.

Jyväskyläläinen juomalakkoliike oli oivallinen osoitus siitä, mitä sivistyneistön naisten sitoutuminen yhteiskunnalliseen toimintaan merkitsi ja mikä merkitys seminaarilla oli kaupungin henkiseen elämään. Seminaari oli yhteisö, jolle oli annettu sekä henkinen että kulttuurinen hegemonia-asema, ja josta se piti itseoikeutetusti kiinni. Tämän aseman kiistäminen ei ollut mahdollista paikallisin voimin, vaan se edellytti yhteiskunnallista mullistusta.

Murros lähti liikkeelle vuosien 1905 ja 1906 poliittista tapahtumista, jolloin purettiin suomalaisen sääty-yhteiskunnan keskeiset tukijalat. Muutos, jonka aikana seminaariyhteisö menetti itseoikeutetun asemansa kaupungin sosiaalisessa elämässä ja sitä kautta myös kulttuurielämän määrittelijänä, oli hidas prosessi. Sitä mukaa, kun suomalainen kansalaisyhteiskunta vahvistui, seminaari ei voinut enää itseoikeutetusti määritellä kansalaisuuden mittapuuta.