Jyväskylän Älylän ja Seminaarinrinteen alueet muodostettiin vuoden 1909 asemakaavassa, jonka olivat laatineet arkkitehti Valter Thomé ja insinööri Hugo Lilius. Ruutukaava-alueen täytyttyä maanmittari F.L. Mahlberg laati vuonna 1899 ruutuasemakaavaa koskevan laajennuksen, jota arkkitehti Yrjö Blomstedt kritikoi voimakkaasti. Ainoastaan tässä kaavassa muodostettu Hämeenkatu ja Seminaarinrinteen kortteli numero 68 jäivät voimaan.

Muun muassa Keski-Suomi -lehdessä käydyn vilkkaan asemakaavakeskustelun seurauksena julistettiin vuonna 1908 asemakaavakilpailu, jonka voittivat arkkitehdit Ivar Thomén ja Harald Anderssen. Lopullinen asemakaava laadittiin kuitenkin Valter Thomén ja Hugo Liliuksen lunastetun ehdotuksen pohjalta. Uudessa toista, kolmatta, neljättä ja viidettä kaupunginosaa koskevassa asemakaavassa oli luovuttu vanhentuneista ruutukaavoituksen periaatteista ja siirrytty ajanmukaisempaan ja vapaampaan kaavoitukseen, joka mahdollisti puutarhakaupunkimaisen ja vehreän huvila-asutuksen muodostumisen Älylän ja Seminaarinrinteen alueelle, mikä tarkoitti muun muassa:
- rakennusten vapaata sijoittelua erisuuruisille tonteille ja katulinjaan nähden
- maastonmuotojen huomioonottamista katulinjauksissa
- vanhan alueella olemassa olevan katuverkon hyödyntämistä, ja istutusten suosimista
Lisäksi kaupungin rakennusjärjestykseen laadittiin huvilakaupunginosia varten erillinen ohjeisto, joka mahdollisti esim. parvien ja erilaisten tornien rakentamisen normaalia talokorkeutta korkeammaksi.

Älylän aluetta rajaavat lännessä Kramsunkatu ja etelässä Alvar Aallon katu; idässä alue rajautuu Ruusupuiston ja Keskussairaalantien toisella puolella olevaan Seminaarinmäkeen, nykyisen yliopiston alueeseen. Seminaarinrinteeseen kuuluu alue, joka alkaa Haarakadun ja Seminaarinkadun risteyksestä, jatkuen aina Lounaispuistoon ja Minna Canthin katuun saakka. Yhteen liitettynä nämä alueet muodostavat Seminaarinmäen viereen katujen halkoman kahdeksikon. Älylän ja Seminaarinrinteen pääväylä Seminaarinkatu on muodostunut vanhasta Tampereelle vievästä Hämeen maantiestä.

Älylän alueen rakentuminen tapahtui varsin nopeasti vuosien 1912 ja 1916 välisenä aikana lukuun ottamatta Wivi Lönnin vuonna 1921 suunnittelemaa Oksalan alataloa, joka sijaitsee Salervon ja Elimäen talojen välissä, sekä ns. Karpion taloa, jonka arkkitehti Lars Sonck suunnitteli vuonna 1899.

Seminaarin opettajain koloniaksi kutsutun alueen rakennuksista valtaosa edustaa nk. puujugendia, yhtenä mahdollisena esikuvanaan Blomstedtin vuonna 1902 suunnittelema seminaarin piirustus- ja veistosalirakennus. Älylän rakennukset edustavat suomalaista perinteikästä puurakennustapaa yhdistyneenä aikakautensa klassistisiin yksityiskohtiin. Rakennusten suunnittelussa oli kuitenkin myös rakennuttajien ja suunnittelijoiden persoonallisilla mieltymyksillä merkittävä sija. Seminaarin ja sen opettaja kunnan vaikutus ulottuu aina alueen asemakaavallisesta muodostumisesta (Yrjö Blomstedt) rakennusten suunnitteluun ja asumiseen saakka.

Alustuksen reitti diakuvina: (Urheilunkatu vrt. vuoden 1909 asemakaavan urheilukenttä ja sairaalasuunnitelmat) Kramsunkatu - Seminaarinkatu (nykyinen Alvar Aallon katu) - Seminaarinkatu.
Älylän talot:
- Juho Jussilan talot/ Juho Jussila 1912 ja 1923 . Kramsunkatu 10 (V-72-1)
- Heiskan talo /Joonas Heiska ja Antti Halonen 1912
- Oksalan talo/Wivi Lönn 1912
- Salervon talo/ Toivo Salervo 1914. Seminaarinkatu 1.
- Oksalan alatalo Wivi Lönn ja M.F. Forselius 1921
- Ns. Seminaarin soppakoulu eli Elimäen talo/ Toivo Salervo 1915. Seminaarinkatu 5.
- Mikkolan talo/ Juho Jussila 1912. Seminaarinkatu 7.
Hyppäys nykyiselle Seminaarinmäen kampusalueelle
- Hästeskon talo/ Juho Jussila 1912. Siljonkuja 4 tai Keskussairaalantie 4.
Siirtyminen Seminaarinrinteen alueelle
- Ojalan talo/ Toivo Ojala ja August Teräsvaara 1929. Seminaarinkatu 26 A tai Hämeenkatu 1 A.

Juho Jussila (1874–1947) toimi Jyväskylän seminaarin poikaharjoituskoulun yliopettajana vuodesta 1911. Ennen Jyväskylää Jussila toimi Rauman seminaarin yhdistettyjen luokkien opettajana. Raumalla asuessaan Jussila kunnosti ja uudisti perheelleen huutokaupalla ostamansa asuintalon, joka ulkoasultaan muistuttaa tätä Kramsunkadun taloa. Nimenomaan Jussilan kerrotaan herättäneen "talon rakentamisinnon, joka valtasi monta lehtoria". Ensimmäisten joukossa Jussila hankkikin tontin Älylästä. Rakentamisvaiheessa talon ikkunamuotoja yksinkertaistettiin.

Jyrkässä rinteessä sijaitseva Älylän suurin tontti rajautuu lännessä Kramsunkatuun ja idässä toteutumattomaksi jääneeseen Lemmenkujaan. Taitekattoisen rakennuksen lehtisahauskoristeisissa räystäslistoissa, pulpettikattoisessa avokuistissa, sekä rakennuksen ikkunoiden koristelussa löytyy viitteitä jugendin tyylipiirteisiin. Talo vuorattiin pystylaudoituksella ja maalattiin punaiseksi.

Tähän rakennukseen varattiin jo suunnitteluvaiheessa tilat puusepänverstaalle. Pystysuuntaisella laudoituksella vuoratussa rakennuksessa on jo vaikutteita ns. 20-luvun klassismille ominaisista rakenneratkaisuista esimerkiksi nurkkapilasteroinneissa, mutta kattomuodossa ja kuistirakennelmassa sekä ikkunamuodoissa on edelleen näkyvissä jugendin tyylipiirteitä.

Rakennuksen alakerrassa, varsinaisessa asuinkerroksessa oli yksi huone ja keittiö, yläkerrassa kaksi asuinhuonetta ja ullakkotilat. Pohjakerroksessa sijaitsivat puusepän työhuone, kellari ja puutavaran kuivaushuone. Tilantarpeen vähennyttyä Jussilat muuttivat 1920-luvulla tähän pienempään asuinrakennukseen, ja antoivat edellä mainitun talonsa vuokralle. Myöhemmin tässä rakennuksessa asui myös Jussilan poika Erkki Jussila. Tätä rakennusta koskevia piirustuksia kaksi, joista toisen on kuukautta aiemmin signeerannut J. Väisänen. Pääpiirteiltään piirustukset ovat samanlaisia, suurimmat erot löytyvät ullakkotilojen järjestelyssä, sekä rakennuksen ulkoasussa (Jussilan signeeraama suunnitelmassa rakennuksen ulkoasu monimuotoisempi).

Seuraava Jyväskylän seminaarissa vaikuttanut arkkitehti-lehtori Yrjö Blomstedtin jälkeen oli seminaarin piirustuksen veiston ja kaunokirjoituksen lehtori Toivo Salervo (1888–1977). Hän suunnitteli vuonna 1914 perheelleen tämän asuinrakennuksen, joka poikkeuksellisesti sisälsi kaksi varsinaista asuinkerrosta. Näissä asuinkerroksissa sijaitsivat tavallisten asuinhuoneiden ja keittiön lisäksi myös vesiklosetti kivijalkakerroksessa, sekä kylpyhuone samoin vesiklosetin yhteydessä ullakkokerroksessa. Rakennusta lämmitettiin pääasiassa vesikeskuslämmitysjärjestelmällä. Ullakkokerroksessa oli myös paja ja ateljeetila Salervon arkkitehdintyön harjoittamista varten.

Harmaasta kivestä, tiilistä ja hirsistä rakennetussa talossa aukotukseltaan symmetrisesti muodostetun julkisivun monimuotoisuutta lisäävät pääkerroksen erkkerimäiset ikkunat sekä hieman sisäänvedetty ullakkokerros vaakalaudoituksineen.

Katetun kuistin tilalla oli kellarikerroksen koilliseen ja itään päin avautuva avoin parveke portailla ja kiinteillä penkeillä varustettuna. Rakennuksen alaosa oli rapattu ja yläosa vuorattu vaakalaudoituksella. Rakennus oli katettu rautapellillä. Salervot asuivat tässä rakennuksessa ainoastaan vuoteen 1918 saakka, jolloin Toivo Salervo kutsuttiin Kouluhallituksen piirustuksen ja käsityön miestarkastajaksi.

Toinen Salervon suunnittelema rakennus Älylässä on alunperin seminaarinjohtaja J.M. Mikkolan seminaarin talousopetusta varten rakennuttama talo. Vuonna 1915 rakennetussa hirsirunkoisessa ja vaakalaudoituksella vuoratussa talossa järjestettiin seminaarin talousopetus vuoteen 1923 saakka, jonka jälkeen talossa asui monia vuokralaisia.

Vuonna 1937 rakennuksen osti Mikkolalta seminaarin harjoituskoulun opettaja Lauri Elimäki, minkä vuoksi rakennus nykyään tunnetaan paremmin Elimäen talon nimellä. Rakennuksen piha ja puutarha-alue perustuvat K. Jokelan vuonna 1937 tekemään puutarhasuunnitelmaan.

Kolmas Jussilan vuonna 1912 suunnittelema rakennus Älylässä on seminaarin uskonnonlehtori ja seminaarinjohtaja J.M. Mikkolan hirsirakenteinen asuinrakennus. Rakennuksen kivijalkakerroksessa sijaitsivat pesutilat, ja varsinainen asuinkerros koostui viidestä asuinhuoneesta sekä eteis- ja keittiötiloista. Pystylaudoituksella myöhemmin vuoratun rakennuksen ulkoasu muistutti Jussilan omaa jugendtyylistä rakennusta. Valitettavasti talosta ei ole valokuvaa, tosin rakennus näkyy joissakin Ruusupuistosta 1920- tai 1930-luvulla otetuissa valokuvissa taustalla. Rakennus purettiin 1950-luvulla Alvar Aalto -museon tieltä.

Tämä Juho Jussilan Vuonna 1912 suunnittelema suomenkielen ja historian lehtori F.A. ja kirjailija Elsa Hästeskon (vuodesta 1935 Heporauta) pohja- asuin- ja ullakkokerroksen sisältänyt koti muodostaa ulkoasultaan mielenkiintoisen poikkeuksen sekä Älylän muihin, että Jussilan suunnittelemiin rakennuksiin. Rakennuksen ikkunamuodot vaihtelivat suippokaarisista ikkunoista neliönmuotoisiin ja pyöräkaarisiin ikkunoihin. Sama suippokaarirakenne toistui myös tonttia ympäröivässä aidassa. Rakennuspiirustuksista poiketen rakennuksen ulkopinta rapattiin.

Hästeskot asuivat tässä rakennuksessa vuoteen 1922 saakka, jolloin perhe muutti Helsinkiin. Seminaarin lehtorit olivat lähes poikkeuksetta aktiivisesti mukana erilaisissa yhdistys- ja kulttuuritoiminnassa sekä kunnalliselämässä. Älylän asukkaista ainoastaan Jussila jatkoi vanhemman polven liikemies-lehtoreiden jalanjäljillä.

Rakennuksen sisätilat muodostuivat kivijalkakerroksessa kahdesta asuinhuoneesta, keittiöstä, pesutuvasta, saunasta (kylpyhuone) ja saunakamarista (pukuhuone)ja kellarista sekä asuinkerroksen viidestä asuinhuoneesta ja keittiöstä. Asuinkerroksessa sijaitsi myös palovakuutusasiakirjojen mukaan vesiklosetti. Pohjakerroksen pesu-, keittiö- ja kamaritiloihin oli käynti ulkopuolelta. Rakennuksen ullakkotiloihin ei aluksi kuulunut asuinhuoneita.

Hästeskoiden Helsinkiin muuton jälkeen talossa asui monia vuokralaisia, mm. roomalaiskatolisen kirkkokunnan nunnia, joiden mukaan opiskelijat nimesivätkin talon "nunnien taloksi". 1960-luvulla Hästeskon talo siirtyi Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan omistukseen. Rakennuksessa sijaitsivat Ylioppilaspalvelu ja Ylioppilaslehden toimitus. Rakennuksen yläkertaa kauan asuttaneet nunnat muuttivat pois, ja yläkerran huoneet vuokrattiin opiskelija-asunnoiksi. Rakennus yhdessä Airilan talon kanssa purettiin vuonna 1963 uuden Ylioppilastalon tieltä.

Viimeisenä tässä alustuksessa esitellään vuonna 1929 Seminaarinkadun ja Hämeenkadun kulmaukseen Seminaarinrinteeseen rakennettu piirustuksen, kaunokirjoituksen ja käsityön lehtori Toivo Ojalan (1887–1961) perheelleen suunnittelema asuinrakennus. Keski-Suomen museon ensimmäisenä johtajanakin tunnetun Ojalan Talo edustaa uudempaa huvila- tai yhdenperheentalon rakentamista. Toivo Ojalan tyttären Sirkka Valjakan antamien tietojen mukaan tämän asuinrakennuksen olisi suunnitellut Toivo Ojala itse ruotsalaisen Bygge och Bo -asuntonäyttelyn uusien rakentamisideoiden pohjalta (rakennuspiirustuksen signeerannut August Teräsvaara).

Ruotsalaista huvilarakentamista vuosina 1900–1925 tutkineen Elisabet Stavenow-Hidemarkin mukaan Bygge och Bo -asuntonäyttelyn rakennukset muodostavat rauhallisemmalle liikenteelle varatussa katulinjassa lähes kiinni olevan yhtenäisen rakennusten linjan. Sen sijaan rauhattomimmat liikenneväylät kulkevat tonttien toista sivua pitkin, jolloin rakennusten ja tien väliin jäävät piha ja puutarha-alueet. Rakennukset olivat useimmiten sileällä rappauksella rapatut, ja ikkunoiden sekä ovien ympärillä esiintyi klassisoivaa ornamentiikkaa.

Kahdesta asuinkerroksesta ja kellarikerroksesta koostuvat rakennukset olivat suorakaiteen muotoisia, ja tunnusomaista näille oli matalalinjainen satulakatto. Kadulta katsottuna yksikerroksiselta näyttävien rakennusten seinälinja oli suljetumpi pihanpuoleiseen julkisivuun verrattaessa. Yhdestä asuinkerroksesta, kellari- ja ullakkokerroksesta koostuvan Ojalan talon julkisivussa on näkyvissä siirtyminen koristeellisemmasta jugendista yksinkertaisempiin muotoihin, muun muassa kuusiruutuisiin ikkunoihin. Ikkunoiden yläpuolisissa pitsilistoissa ja alapuolisessa peilikoristelussa sekä niin ikään seinän yläosassa kulkevassa pystylaudoin jaetussa kentässä on vaikutteita edellä mainitusta ruotsalaisesta ornamentiikasta.

Ojalan talon ulkomuodossa on löydettävissä yhtymäkohtia myös Stavenow-Hidemarkin mainitsemiin ja Ruotsin Valtion Rakennustoimiston (Statens Byggnadsbyrå) julkaisemiin tyyppipiirustuksiin: "Typritningar till en- och tvåfamiljshus med smålägenheter, 1922–23", jossa mainitaan esimerkiksi tervan käyttö maalin sijasta höyläämättömästä laudasta tehdyssä vuorauksessa, sekä ulkonevat verannat, parvekkeet tai kuistit muuten suorakaiteen muotoisessa rakennuksessa. Nämä molemmat piirteet kuuluivat Ojalan talon ulkoasuun. Tervattuna Ojalan talo pysyi 1930-luvulle saakka, jolloin rakennus ensimmäisen kerran maalattiin. Asuinrakennus edusti tuohon aikaan uutta rakennustekniikkaa, jossa kaikki toiminnot pyrittiin keskittämään samaan rakennukseen. Teknisiltä varustuksiltaan tässä lautarakenteisessa ja saumarimalaudoituksella myöhemmin vuoratussa rakennuksessa oli siirrytty puulämmitteiseen keskuslämmitysjärjestelmään.

Rakennuksen nykyinen väritys on peräisin sotien jälkeiseltä ajalta. Ojalan aikana rakennuksen alakerran alunperin talonmiehen asunnoksi suunniteltu huoneisto on toiminut mm. vuokra-asuntona, Keski-Suomen museon arkistona ja Tieteellisen kirjaston vierasmaalaisten kirjojen osastona. Tämän lisäksi rakennuksen suurikokoista olohuonetta on käytetty seminaarin ja korkeakoulun opettajien ja oppilaiden tapaamispaikkana. Toivo Ojala itse asui rakennuksessa vuoteen 1959 saakka.