Jyväskylän Kesän puheohjelmat innostivat pohtimaan empatiaa muuttuvassa maailmassa

Perjantain ja tiistain puheohjelmissa Empatian vai kurin puutetta - mitä suomalainen kasvatus tarvitsee? sekä Empatia työelämän supervoimana esitettiin, että jokaisella ihmisellä on luonnostaan kyky empatiaan. Kasvatus tapahtuu empatian kautta ja kun ihmisiin luotetaan, heidän parhaat puolensa pääsevät esiin. Digitalisaation aikakausi luo kuitenkin haasteita kasvurauhalle ja empatialle. Samaan aikaan kriisien sävyttämässä maailmassa tarvitsemme empatiaa entistä enemmän. 

Työelämän paneelikeskustelussa korostettiin kohtaamisen ja erilaisuuden ymmärtämisen tärkeyttä. Lisäksi tarvitaan rohkeutta ja kykyä asettaa rajoja. 
Kasvatuksen näkökulmasta puhujat perjantain paneelikeskustelussa toivat esiin, kuinka välittämiseen kuuluu sekä luottamuksen ja empatian osoittaminen että kurin pito. 

Tutkija Vilja Levoniuksen mukaan empatia voidaankin käsittää väärin “lempeänä paijaamisena”. Todellisuudessa se on myös rohkeutta puhua asioista ääneen ja kapinoida epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. 

Tekoälyn rajoja etsimässä 

Keskiviikon paneelikeskustelussa empatiaa lähestyttiin tekoälyn ja ihmisyyden kautta. Viimeisten vuosien aikana tekoälyn mahdollisuudet ovat avautuneet uudella tavalla kehityksen mennessä eteenpäin. Tämä on antanut aihetta myös kritiikille ja ihmiskuntana olemmekin uuden edessä, sillä nyt meidän täytyy alkaa määritellä tekoälyn rajoja. 

Onko tekoäly siis ystävämme, vihollinen vai jotain muuta?  

Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksen johtaja Marko Siitonen totesi, että tietynlainen science fiction -tyyppinen futuristinen asetelma kyborgeista on alkanut jo toteutumaan. Tämä näkyy käytännössä esimerkiksi auton navigointijärjestelmän käytössä, jossa kone tuottaa meille tiedon paikasta a paikkaan b siirtymisestä ja me toteutamme sen. Itsenänsä auto ei vielä pystyisi ajelemaan vaan se tarvitsee ihmistä. 

Ihminen on taas päättänyt helpottaa elämäänsä ja käyttää konetta ajattelunsa jatkeena. IT-vaikuttaja Hannu Toivonen taas pohti tilannetta, jossa hän halusi päästä Helsingin keskustaan vilkkaasti keskustan suuntaan liikennöidyltä alueelta. Tekoälyllä toimiva Reittiopas ehdotti hänelle kuitenkin aivan eri suuntien kautta meneviä reittejä. Voimmekin miettiä, kuinka paljon tekoälyä täytyy vielä kehittää, jotta se ajattelisi kuin ihminen ja todella löytäisi esimerkiksi nopeimman ja kätevimmän reitin perille fiksua reittiä pitkin.  

Katri Saarikivi, psykologian tohtori ja aivotutkija, nosti esiin teknologian tarjoaman tuen ihmisen omalle älykkyydelle ja työmuistille esimerkiksi kalenterisovellusten ja muistutusten muodossa. 

Helpotuksen myötä ihmisille avautuu enemmän aikaa muille asioille ja voi mahdollistaa esimerkiksi toisten ihmisten entistä huomioivamman kohtaamisen.

Esiin nostettiin myös kysymys siitä mitä käy, jos ihminen tukeutuu  jatkuvasti teknologiaan eikä haasta aivojaan ongelmanratkaisussa? 

Pohdintaa jatkoivat maanantain panelistit johtava tutkija ja aikuiskasvatuksen dosentti Eveliina Saari, tutkija Antti Hämäläinen, tutkijatohtori Tiina Sihto, Tamro Oy:n Senior Sales Manager Tea Mills ja tutkija Vilja Levonius, jotka keskustelivat teknologian ja tekoälyn mahdollisuuksista hoitoalan saralla. Esimerkiksi otettiin robotiikka, jonka pitäisi sopeutua hyvin moneen tilanteeseen, sekä ympäristöön, mutta tällä hetkellä niin monipuolista robottia on mahdoton saada. 

Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, miten sukupolvenvaihdos mahtaa näkyä tulevaisuudessa, kun hoivan piiriin tulee paljon enemmän tekniikkaan jo tottuneita käyttäjiä.  Voisikin sanoa, että kyborginen tulevaisuus siintää horisontissa, mutta vielä ihmisten ehdoilla.  

Empatia ja vuorovaikutus avaimina planetaariseen hyvinvointiin 

Torstaina puheohjelmassa oli vuorossa monilajinen paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin empatian roolia planetaarisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. 

Panelistit filosofi Elisa Aaltola, tutkija Sami Keto, historioitsija Otto Latva, sekä kestävyysasiantuntija Matleena Käppi eläytyivät toisenlajisiin eläimiin ja toivat eri eläinlajien näkökulman lähemmäksi yleisöä. Filosofi Elisa Aaltola muistuttikin empatian pimeästä puolesta, jossa empatia rajoittuu vain oman kaltaisiin. 

Empatiaa olisi hyvä harjoitella laajentamaan myös oman sisäpiirin ulkopuolelle sellaisille olennoille, jotka eivät muistuta meitä. 

Millaista olisi olla empaattinen tuotantoeläimiä, kaloja tai hyönteisiä kohtaan? 

”Ekologinen kriisi voidaan määritellä myös vuorovaikutuksen kriisiksi”, Sami Keto sanoi. 

Monilajinen paneelikeskustelu korosti vuorovaikutuksen roolia planetaarisen kriisin ratkaisemisessa. Keskustelussa nousi esiin ihmisten emotionaalinen ja fyysinen etääntyminen muusta luonnosta; tutkija Sami Kedon mukaan ekologisen kriisin voisikin määritellä myös vuorovaikutuksen kriisiksi.

Kestävyysasiantuntija Matleena Käppi esitti kysymyksen siitä, millä tavoin saisimme rakennettua siltoja luonnon ja ihmisen välillä. Paneelissa ratkaisuksi esitettiin taiteen ja kulttuurin merkitys, sekä esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelu, joka tuo luontoa lähemmäksi kaikkia.  

Tarvitaan asennemuutosta

Tiistain puheohjelmassa Empatiavajetta vai silkkaa typeryyttä – miksi jarrutamme välttämätöntä kestävyysmurrosta? jatkettiin pohdintaa vuorovaikutuksesta ja planetaarisesta kriisistä. Aiheesta keskustelivat filosofian lehtori Markku Oksanen, maatalouspolitiikan asiantuntija Tuuli Orasmaa ja psykologi Julia Sangervo. 

Planetaarinen kriisi asettaa ihmisiä vastakkain ja herättää epäluottamusta. 

Vastakkainasettelun sijaan voisimme kuunnella vastapuolta, pyrkiä ymmärtämään mahdollisimman montaa eri näkökulmaa ja sitä kautta päästä rakentavaan keskusteluun ja päätöksentekoon.  

Tiistain ja torstain paneelikeskustelut korostivat ennen kaikkea asennemuutosta. Elämme kovien arvojen maailmassa, jossa ihmisten yksilökeskeisyys ja oman edun tavoittelu on korostunut. Keskustelut ekologisesta kriisistä nostivat myös esiin, kuinka liiallinen talouskasvukeskeinen ajattelu on lisännyt yksilöiden pahoinvointia ja heikentänyt planetaarista hyvinvointia. Empatia voisi tuoda paljon hyvää, jos vain hetkeksi pysähtyisimme ja kuuntelisimme toisiamme ja ympäröivää maailmaa. 

Myötätuntoa läpi elämän itselle ja muille 

Olemme ihmisinä riippuvaisia empatiasta ja hoivasta jo syntymästä alkaen; alkuun meitä hoivataan, myöhemmin me hoivaamme ja yleensä vielä lopuksi päädymme hoivattavaksi. Hoiva ja kasvatus tapahtuvat empatian kautta. 

On kuitenkin helpompaa olla empaattinen toista ihmistä kuin koko planeettaa kohtaan. 

Psykologi Julia Sangervo selitti, kuinka kognitiivinen ajattelumme on rajoittunut, emmekä sen vuoksi kykene aidosti ymmärtämään niin laajaa ja abstraktia asiaa kuin ilmastokriisi. Kognition rajoitteet vaikuttavat siten empatian kokemiseen ja kunkin omaan toimijuuteen.

Toisaalta olemme onnistuneet vuosien saatossa lisäämään empatiaa ja tunnetaitoja kasvatukseen. 

Kasvatuksen paneelikeskustelussa kerrottiin, että nykyhetken nuoret ovat kaikista kykeneväisempiä huomioimaan muut ja ympäristön. 

Ei ihme, että nuoret ovat huolissaan planetaarisesta hyvinvoinnista ja valmiita omalla toimijuudellaan vaikuttamaan asiaan. 

Kriisien ja epävakauden aikakautena meillä on valtavasti tietoa ikävistä maailmalla tapahtuvista asioista, jolloin empatia voi myös tutkijatohtori Jenni Spännärin mukaan altistaa ahdistukselle ja uupumiselle. Samaan aikaan kun käydään keskustelua siitä, että empatiaa tarvitaan lisää, osa meistä kuormittuu liiasta empatiasta. Olisiko kaiken avaimena empatia ympäröivää maailmaa ja itsemyötätunto itseään kohtaan?