Avoimen väylä valmennustieteen opintoihin

Hae valmennustieteen tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylältä! Tee tutkintoon kuuluvia opintoja avoimessa yliopisto-opetuksessa ja hae opintojesi perusteella yliopistoon. Avoimen väylä on tarkoitettu opiskelijoille, joilla ei ole aiempaa korkeakoulututkintoa.

Valmennustieteen kandidaatti- ja maisteriohjelmassa opiskellaan mm. valmennustieteen, liikuntabiologian, liikuntapedagogiikan ja liikuntapsykologian opintoja.

Valmennustieteen opinnot antavat valmiudet toimia alan vaativissa asiantuntijatehtävissä (esimerkiksi asiantuntijatehtävät urheilujärjestöissä, tutkijatehtävät, kuntotestaus, valmentajatehtävät tai liikunta-alan kouluttaja ja yrittäjä). Maisterin tutkinnon suorittaneet voivat sijoittua muun muassa valmennustehtäviin, tutkijoiksi, liikunta-alan koulutus- ja opetustehtäviin, kuntoutuslaitoksiin ja testausasemien johtotehtäviin sekä yrittäjiksi.

  • Tutustu valmennustieteen kandidaatti- ja maisterikoulutukseen: OPS 2024–2028

Haku ja opiskelijavalinta valmennustieteen tutkintokoulutukseen avoimen väylältä

Avoimen väylä, valmennustieteen kandidaatti- ja maisteriohjelma, liikuntatieteiden kandidaatti ja maisteri (3 v + 2 v)

Avoimen väylän kautta voit hakea yliopistoon ilman valintakoetta tai todistusvalintaa. Väylällä perehdyt tieteenalaan ennen hakua tutkinto-opiskelijaksi. Tutustut myös yliopisto-opiskeluun ja kehität opiskelutaitojasi.

Tutkinto-opiskelijaksi avoimen väylältä haetaan avoimen väylän erillishaussa täyttämällä hakemus Opintopolku.fi-palvelussa. Avoimen väylän kautta hakevilla tulee olla aiempia avoimen yliopiston tai yliopiston opintosuorituksia. Lisäksi suomen kielen taito tulee osoittaa jo hakuvaiheessa. Hyväksyä voidaan vain ne hakijat, joilla ei ole aktiivista tutkinnonsuoritusoikeutta Jyväskylän yliopistossa hakuajan päättymispäivänä.

Valmennustieteen väylä (32 op) 

25 op Valmennustieteen perusopinnot
4 op LTKY1015 Johdatus tieteelliseen toimintaan liikunta- ja terveystieteissä
3 op XKV0201Kirjoitusviestinnän perusteet

Kaikki nämä kurssit tulee olla suoritettuna vähintään arvosanalla 2 lukuun ottamatta kurssia XKV0201, joka tulee olla suoritettuna hyväksytysti, ja numeerisesti arvioitujen opintojen keskiarvon tulee olla vähintään 3.0 (hyvä).

Suorittamalla lisäksi lisäpisteitä tuottavia opintoja voit parantaa mahdollisuuttasi tulla valituksi (ks. pisteytys ja listaus opintojaksoista valintaperusteista kohdasta Hakukelpoisuusvaatimukset). 

Seuraava haku: Avoimen väylän erillishaku keväällä 2027

Opiskelijavalinta: Avoimen väylältä valitaan viisi (5) hakukelpoista opiskelijaa valintaperusteissa kuvatun valintamenettelyn mukaisesti. Hakija ei voi tulla valituksi, mikäli hän on jo suorittanut alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Hakukelpoisuusvaatimuksissa mainitun korkeakoulututkinnon suorittaneet voivat hakea valmennustieteen maisteriohjelmaan korkeakoulujen toisessa yhteishaussa hakukelpoisuusvaatimukset huomioiden.

Lue valintaperusteet kevään 2027 haussa

Valmennustieteen opinnot avoimessa yliopistossa 

JYU avoimessa voit suorittaa valmennustieteen väyläopintoihin sisältyvät opintojaksot. Voit aloittaa opiskelun valmennustieteen perusopintoihin (25 op) sisältyvistä opintojaksoista. Voit parantaa mahdollisuuksiasi tulla valituksi sisällyttämällä väyläopintoihisi hakukelpoisuuteen vaadittavien opintojen (32 op) lisäksi lisäpisteitä tuottavia opintojaksoja. 

Väyläopinnot (32 op) avoimessa yliopistossa 

Kesto: noin 8-12 kk opiskelua
Hinta: 20 € / op

Tutustu ja ilmoittaudu valmennustieteen perusopintoihin

Tutustu ja ilmoittaudu LTKY1015 Johdatus tieteelliseen toimintaan liikunta- ja terveystieteissä (4 op) -jaksolle

Tutustu ja ilmoittaudu XKV0201 Kirjoitusviestinnän perusteet (3 op) -jaksolle

Väyläopintoihin ei tarvitse hakea. Voit suorittaa väyläopinnot avoimessa yliopistossa pitkälti etäopiskellen. Opiskeluun on hyvä varata riittävästi aikaa.

Lisätietoja: Valmennustieteen opintojen yhteyshenkilöt avoimessa yliopistossa

Väylältä yliopistoon: Opiskelu liikuntatieteellisessä tiedekunnassa

Jos sinut valitaan tutkintokoulutukseen kevään avoimen väylän erillishaussa, opintosi alkavat hakua seuraavassa elo-syyskuussa. Opiskelijaksi valitut saavat opinto-oikeuden myös maisteriopintoihin. Avoimen väylältä tulleiden kandidaatti-maisteritutkinnon opinnot kestävät noin 3,5–4,5 vuotta aiempien opintojen määrästä riippuen.

Korkeakoulututkinto suoritettuna?

Jos sinulla on jo korkeakoulututkinto ammattikorkeakoulusta tai yliopistosta, tutustu JYU:n liikuntatieteellisen tiedekunnan suomenkielisiin ja englanninkielisiin maisteriohjelmiin. Voit myös ottaa yhteyttä JYU:n Hakijapalveluihin.