Blogi: Tunneäly auttaa kohtaamaan ja kehittymään

Tunneäly on taito, jota voi oppia. Se on myös taito monien onnistumisten, menestyksekkäiden urheilu-urien ja pitkäjänteisen liikuntamotivaation taustalla. Tunneäly on avain niin itsen kuin muiden ihmisten kohtaamiseen. Se on asia, jota jokaisen valmentajan, joukkueen jäsenen ja kehitystä tavoittelevan kannattaa ottaa huomioon ja oppia.
Urheilu- ja liikuntapsykologiassa tunneäly on keskeistä. Olen itse erittäin kiinnostunut siitä opettajan ja psyykkisen valmentajan roolissani sekä ennen kaikkea ihmisenä. Aihe on minulle jo ennestään tuttu, mutta intensiivinen työpajaviikko kansainvälisten opettajakollegojen kesken toi siihen uusia näkökulmia, joita hyödynnän työssäni opetuksen ja urheilun parissa. Mukana oli opettajia ympäri Eurooppaa yli kymmenestä maasta.
Tunneäly lähtee itsestä ja vaikuttaa myös muihin
Tunneälytyöpajan tarkoituksena oli tutustuttaa meidät tunneälyn osa-alueisiin: empatiaan, itsesäätelyyn, itsetietoisuuteen ja sosiaalisiin taitoihin. Saimme tutkiskella näitä aiheita ennen kaikkea omassa toiminnassamme ja itsessämme sekä opettamis- ja johtamistyössä ja konfliktien hallinnassa.
Eniten tuijotimme kuitenkin omaan napaamme, sillä tunneäly lähtee itsestä ja vaikuttaa myös muihin. Tutkiskelimme erilaisten testien ja keskusteluharjoitusten aikana millaisia persoonia ja ryhmän jäseniä olemme. Oli mielenkiintoista kuulla, miten eri tavoin voimme tulkita samaa tilannetta ja skenaariota.
Ihmisenä kehittyminen on opettajana ja kouluttajana ja kasvattajana kehittymistä. Jos ei itse tunnista omia tunteitaan ja osaa säädellä niitä, on sitä vaikea siirtää eteenpäin.
Hyvän kommunikoinnin mahdollistaja, motivaation tekijä
Tunneälyä kehittämällä saadaan paljon aikaan. Se mahdollistaa parempaa kommunikaatiota, esimerkiksi urheilijan ja valmentajan välillä tai joukkuelajeissa pelaajien välillä. Valmentajilla korkea tunneäly mahdollistaa oman kommunikaatiotyylin sovittamisen oikeaksi kunkin urheilijan tarpeiden mukaisesti. Lisäksi se on ehdottoman tärkeä konfliktien ennaltaehkäisyssä ja selvittelyssä.
Yksilön näkökulmasta tunneäly edistää stressinhallintaa ja resilienssin kehittymistä. Urheilijoiden kohdalla se auttaa esimerkiksi tappioiden ja virheiden kanssa elämisessä ja niistä selviämisessä, katseen kääntämisessä kehittymistä edistäviin asioihin. Liikunnan harrastajilla hyvä tunneäly taas edistää liikuntatavan ylläpitämistä.
Tunneäly on yhteydessä itsetuntemukseen. Kun liikkuja tai urheilija tunnistaa omia vahvuuksiaan, heikkouksiaan, tuntemuksiaan ja toimintatapojaan, on kehityksen rakentaminen ja motivaation ylläpitäminen sujuvampaa. Olen itse valmentajana toimiessani hyvin kiinnostunut itsekriittisyyden ja itsemyötätunnon suhteesta.
Tunneäly on myös opiskelijan työkalu
Myös avoimen yliopiston opiskelijan arjessa tarvitaan tunneälyä - pitkälti samoissa kohdissa kuin liikkuessa ja urheillessakin. Motivaatio, relisienssi, stressinhallinta ja tavoitteellisuus ovat myös opiskelussa läsnä. Itsereflektointi, jota liikuntapsykologian opetuksessa tehdään eri opetusvaiheissa, onkin hyvä keino tunneälyn kehittämiseen.
Verkko-opiskelussa ja itsenäisessä aikuisopiskelussa tärkeää on opiskelijoiden välinen kunnioittava vuorovaikutus ja vertaistuki. Opiskellessa etäyhteyksin emme pääse kohtaamaan kasvotusten, joten kommunikaation toteutuminen vaatii aktiivisuutta meiltä kaikilta. Me opettajat pohdimme aktiivisesti tapojamme kommunikoida ja olla lähestyttäviä eriaikaisessa verkko-opetuksessa.
Avoimen yliopiston liikuntapsykologian opinnoissa tutustut tunneälyyn monellakin eri opintojaksolla. Opinnot alkavat Liikuntapsykologian perusteista, ja muun muassa Tunne- ja vuorovaikutustaidot liikunnassa -opintojaksoilla käsitellään tunneälyä monipuolisesti.
