Havaintoja ja oivalluksia Katve-hankkeesta – opiskelijan kokemuksia harjoittelusta

Kuka olen?

Olen Henna Uimonen, neljännen vuoden sosiaalityön opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Keväällä 2026 tein Sosiaalityön käytännöt III ‑harjoitteluni Katve-hankkeessa tutkimusavustajana. Neljän kuukauden aikana pääsin seuraamaan hankkeen alkupuolta läheltä ja opin, millaista tutkimus- ja hanketyö käytännössä on.

Harjoittelun alku hankkeessa

Kun aloitin harjoitteluni, en täysin tiennyt, mitä odottaa. Hankemaailma oli itselleni hyvinkin vieras ja opinnoissa olin tottunut enemmän siihen, että niissä painottuivat asiakastyön ja vuorovaikutuksen näkökulmat. Hankkeessa työskentely onkin erilaista verrattuna tyypilliseen sosiaalityön asiakastyöhön. Tutkimusympäristö osoittautui kuitenkin rauhalliseksi ja selkeästi jäsentyneeksi kokonaisuudeksi, ja sen monipuolisuus tuli näkyväksi harjoittelun edetessä.

Olen päässyt tutustumaan hankkeen eri puoliin ja tekemään monipuolisia tehtäviä aineiston käsittelystä haastattelukysymysten muotoiluun, litterointien tarkistamiseen, nettisivujen tekemiseen ja hankkeen käytännön työskentelytapojen hahmottamiseen. 

Ensimmäinen konkreettinen tehtäväni oli heti osa tutkimuksen ydintä. Sain eteeni valtavan aineiston, satoja kirjoituksia, joita aloin lukea yksi kerrallaan. Jaottelin kirjoituksia kahteen ryhmään, ja pikkuhiljaa niistä alkoi hahmottua rajattu aineistokokonaisuus tulevaa artikkelia varten. Työskentely aineiston parissa konkretisoi, miten rajaaminen ja jäsentäminen ohjaavat koko tutkimusprosessia.

Toinen mieleenpainuva vaihe oli haastattelukysymysten suunnittelu. Haastattelukysymysten muodostaminen eteni useiden palavereiden kautta. Niissä pohdimme, mitä sosiaalityöntekijöiltä kannattaa kysyä, mitä taas diakonian työntekijöiltä. Mietimme muun muassa, miten kysymykset muotoillaan niin, että ne avaisivat aidosti heidän työnsä arkea eivätkä olisi johdattelevia. Jokaisessa tapaamisessa hiottiin kysymyksiä hieman pidemmälle, kunnes kokonaisuus alkoi hahmottua. 

Ymmärrys tutkimusprosessista syveni

Yksi suurimmista oivalluksista harjoitteluni aikana on ehdottomasti ollut se, miten paljon työtä tapahtuu ennen kuin mitään valmista syntyy. Tutkimus etenee hitaasti ja vaiheittain. Keskeneräisyyden sietäminen on olennainen osa prosessia. Aineiston rajaaminen, taustakirjallisuuden etsiminen ja kokonaisuuden hahmottaminen vievät aikaa, ja valmis teksti on lopulta vain pieni osa koko työstä.

Tämä näkyy erityisen hyvin artikkelin kirjoittamisessa. Se rakentuu hitaasti aineiston penkomisesta, rajaamisesta, lukemisesta, suunnittelusta sekä moniosaisesta kirjoitusprosessista. Kyse ei ole siis nopeasta valmiin tekstin tuottamisesta. Ilman tätä pohjatyötä mitään valmista ei voisi syntyä. Valmis artikkeli on siis lopputulos, jonka taustalla on valtava määrä näkymätöntä työtä.

Harjoittelun myötä nämä eri prosessit alkoivat vähitellen hahmottua konkreettisemmiksi. Alussa en kuitenkaan oikein hahmottanut, mitä kaikkea tutkimusprojekti sisältää. Huomasin nopeasti, että hanke rakentuu monista eri työvaiheista, kuten haastatteluista, palavereista, kirjoittamisesta ja muista käytännön tehtävistä. Tutkimusavustajana olen päässyt seuraamaan läheltä, miten tutkimus rakentuu vaiheittain. Aloitin harjoittelun hankkeen alkupuolella, joten olen melkein alusta asti nähnyt, mistä kaikesta tutkimusprojektin käynnistäminen koostuu. Vaikka tulokset eivät ole vielä valmiita, prosessi itsessään on ollut jo tähän mennessä erittäin opettavainen. 

Mitä vien mukanani? Opiskelijan ammatillinen kasvu

Asetin ennen harjoittelun alussa itselleni kolme tavoitetta: perehtyä hankkeen teoreettiseen viitekehykseen ja taustakirjallisuuteen pienissä osissa, harjoitella tutkimusmenetelmiä käytännössä ja jäsentää omaa oppimistani viikoittaisten tavoitteiden avulla. Näiden tavoitteiden ohjaama työskentely toi harjoitteluun selkeyttä ja syvensi ymmärrystäni tutkimuksen prosesseista.

Opin, että tutkimus rakentuu monista rinnakkaisista työvaiheista, kuten aineiston lukemisesta, rajaamisesta, keskusteluista, valinnoista ja jäsentämisestä, eikä sitä voi omaksua kerralla, vaan pala palalta.

Tutkimusmenetelmien harjoittelu konkretisoitui erityisesti haastatteluprosessissa. Yhden kysymyksen hiominen palaverissa avasi, miten tarkkaan tutkimuksen kysymykset on mietittävä. Litteraattien lukeminen puolestaan teki näkyväksi, miten paljon ihmiset ovat valmiita kertomaan ja kuinka vastuullisesti tutkijan tulee käsitellä tätä tietoa.

Oppimisen jäsentäminen näkyi taas arjen työskentelyssä. Etätyöskentely harjoittelussa oli minulle uusi kokemus, joten viikoittaiset tavoitteet auttoivat hahmottamaan, missä mennään ja mitä teen seuraavaksi. Itseohjautuvuus on yksi tärkeimmistä taidoista, jonka vien mukanani.

Ammatillisesti harjoittelu vahvisti käsitystäni siitä, että sosiaalityön asiantuntijuus rakentuu kohtaamisten ja asiakastyön lisäksi reflektiosta, tiedon tuottamisesta ja tutkimusorientoituneesta työotteesta. Harjoittelu konkretisoi, että tutkimustieto on olennainen osa ammatillista pätevyyttä (Karvinen‑Niinikoski 2006, 260–261). Hankkeessa työskentely vahvisti ymmärrystäni siitä, että sosiaalityö tarvitsee tutkimusta ja että tutkimus kuuluu ehdottomasti sosiaalityön ytimeen. Tämän ymmärtäminen on vaikuttanut siihen, millaiseksi sosiaalityön ja oman ammatillisen suuntani ymmärrän.

Kaiken kaikkiaan Katve-hanke on ollut minulle paljon enemmän kuin pelkkä harjoittelu. Se on avannut oven tutkimuksen maailmaan, mutta samalla se on auttanut myös jäsentämään omaa ammatillista kasvuani. Hankkeessa työskentely vahvistanut ajatusta siitä, että sosiaalityö on laaja, monipuolinen ja jatkuvasti kehittyvä ala. Ja ennen kaikkea se on myös vahvistanut tunnetta siitä, että olen oikealla alalla.

Lähteet

Karvinen-Niinikoski, Synnöve. 2006. ”Research Orientation and Expertise in Social Work – Challenges for Social Work Education.” European Journal of Social Work 8(3), 259–271. https://doi.org/10.1080/13691450500210756