Ócsa 1980!
Keväällä 1980 huomaamme Jylkkärin sivuilta ilmoituksen. JYY jatkaa työleiriperinnettään silloisen itäblokin maihin, ja nyt oli tarjolla pieni Ócsan kylä Unkarin valkoviinialueella. Luvassa on täysi ylöspito, palkkaa ja aluksi kahden viikon ajan hikistä raadantaa viiniköynnösten sidonnassa ja retkiä sekä leirin aikana että sen jälkeen. Vain matkat pitää maksaa itse. Sinne siis!
Palkkaus on urakkapalkka, noin 600 forinttia kahdesta viikosta (nykyrahassa vajaa 54 €). Majoittuminen järjestetään 10 hengen parakeissa kerrossängyissä. Päivät alkavat kello viisi ja kello kuusi on jo järjestäydyttävä prikaateihin. Prikaateille määrätään työnormit, päivät ovat joko pitkiä päiviä viiteen asti tai lyhyempiä, jolloin työskennellään ainoastaan aamupäivisin. Miten houkutteleva tarjous!
Lopulta innokkaita lähtijöitä oli kasassa 19 eri tiedekuntien opiskelijaa, osa toisilleen tuntemattomia seikkailijoita. Ócsan leiri oli kansainvälinen, opiskelijoita tuli Unkarin ja Suomen lisäksi myös Liettuasta ja DDR:stä. Vain me ”länsinuoret” saimme majoittua parakeissa, muut teltoissa.
Kuva 1. Leiriläiset vietiin viinipelloille bussilla.
Päivät kuluivat mukavasti työtä tehden, sidoimme viiniköynnöksiä yhteen valmiiksi katkotuilla naruilla. Monenlaiset tauot rytmittivät päivää. Sinikka Pihlaja kertoo päiväkirjassaan:
“Aamupalaksi saimme valmiiksi makeutettua teetä ja käristettyä pekonia leivän kera. Noin kello 10.00 tuotiin pellolle leipää ja rasvaa, sekä maksusta maitoa. Lounas kello 13.00 ja illallinen 18.00. Illalla riittävästi ilmaista viiniä.”
Kuva 2: Viiniköynnösten sidontaa
Unkarilaisilla, liettualaisilla ja itäsaksalaisilla oli oman äidinkielensä lisäksi vaihtelevan tasoinen ”pakkovenäjän” taito, mutta kommunikointi sujui tilanteiden tarpeiden mukaisesti niin pellolla kuin vapaa-ajan riennoissa. Ilmainen viini tuki vuorovaikutusta. Eri kansallisuuksien edustajat järjestivät illanviettoja ja niin mekin ryhdyimme huolellisesti suunnittelemaan suomalaista iltaa. Ruuaksi tarjottiin perunoita paistettuna maakuopassa, nakkeja nuotiolla ja jälkiruuaksi pannukakkua. Perunoita kypsennettiin kaksi ja puoli tuntia. Pannukakuista tuli ohuita ja ne paloivat pohjaan, mutta keittiönväki kaapi ne irti pelleistä. Hillon kanssa ne maistuivat hyvältä ja keittiönväki kehui niiden olevan paras ulkolaisten tekemä ruoka.
Ohjelman muodosti tinapillin soitto ja Kyläpelimannien laulut, musiikkitarjontaan kuului myös kitaralla säestetty “Tahdon rakastella sinua”, joka on Pelle Miljoona & 1980 -yhtyeen vuonna 1979 julkaisema ajan pogoavan nuorison supersuosikki.
Järjestämäämme iltaohjelmaan kuului myös telttasaunan lämmittäminen. Päiväkirja todistaa: “Neuvottelujen jälkeen päädyttiin yhteissaunaan uima-asuissa. Löylyihin uskaltautui myös unkarilaisia tyttöjä ja muutama liettualainen. Löylyt olivat hyvät ja kosteat. Toinen saunapenkkikin rojahti. Katkua tuli silmiin. Välillä juostiin kylmään suihkuun.” Saunomisesta tuli suosittu illanviettotapa:
”Iltapalan jälkeen hikoiltiin taas saunassa. Saunassa oli ennätysmäärä ihmisiä 15–20 koko ajan. Muutamat ovat saaneet teltan tangoista palovammoja ja nyt oli tangot suojattu.”
Paluumatkalla saimme olla todistamassa Solidarnośćin kansannousua Gdanskin Leninin telakalla. Satamaa oltiin sulkemassa ja näimme joka puolella valkoisia miliisiautoja. Pääsimme kuitenkin viimeisellä laivalla Gdanskista Helsinkiin. Leninin telakalta alkoi elokuussa 1980 laaja lakkoliike, jonka johtajaksi nousi sähköasentaja Lech Wałęsa. Kielletystä työntekijöiden liikkeestä tuli maan ensimmäinen itsenäinen ammattiliitto. Juuri tuona päivänä saimme olla todistamassa historian siipien havinaa.
Matkan arvokkainta antia meille kaikille oli kipinä kansainvälisyyteen ja ikuisten ystävyyssuhteiden solmiminen matkaseuramme kanssa. Moni meistä osallistui vielä myöhemminkin JYY:n työleireille muualla Euroopassa tai emännöi vastavierailuille Jyväskylään tulleita nuoria. Ilman omaa Alma Materiamme olisimme jääneet vaille näitä arvokkaita kokemuksia.
Kuva 3: Vasemmalta oikealle: Raija Latva-Karjanmaa, Merja Saariaho, Pekka Pesonen, Urpo Aho, Lauri Pihlaja, Harri Keurulainen, Marja-Liisa Pesonen, Heidi Vaarala, Sinikka Pihlaja, Päivi Ruutiainen
Toukokuussa 2025 kokoonnuimme 45 vuoden jälkeen kotikampuksellamme alumnikoordinaattori Heli Mäen avulla. Puolet meistä pääsi paikalle. Anssi Kelaa mukaillen:
meidän piti muuttaa maailma —
meistä tuli lehtoreita, pariskuntia ja eronneita,
sijaisäitejä ja bongareita
meistä tuli rehtoreita, sensoreita ja tohtoreita
— tänään voidaan hetki olla kuninkaita
Eri opintosuuntauksista huolimatta ja suositusten vastaisesti suurin osa meistä oli jossain vaiheessa uraansa työskennellyt koulutuksen parissa, niin opettavainen kokemus oli Ócsa vuonna 1980!
