Lohkanlihkku

Sisällysluettelo
Hankekuvaus
Lohkanlihkku-hankkeen tavoitteena on tukea luku- ja kirjoitustaidon oppimista ja opettamista pohjois-, inarin-, koltan-, luulajan- ja eteläsaamen kielissä. Tukivälineenä käytetään Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa kehitettyä, tutkimusnäyttöön perustuvaa Lukukupla-peliä, josta tehdään uusi versio vastaamaan saamen kielten ja kulttuurin tarpeita. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä saamelaisten asiantuntijoiden kanssa. Hankkeeseen osallistuu saamen kielten ja kulttuurin sekä opetuksen ja teknologian asiantuntijoita Suomesta (Lapin ja Jyväskylän yliopistot), Ruotsista (Uumajan yliopisto) ja Norjasta (Saamelainen korkeakoulu).
Oppimispelin ohella Lohkanlihkku-hankkeessa kehitetään yhdessä saamelaisten sidosryhmien kanssa paljon kaivattua oppimateriaalia opettajien työn tueksi. Tätä luku- ja kirjoitustaidon oppimista ja opettamista tukevaa materiaalia esitellään käytännönläheisissä työpajoissa ja julkaistaan kaikilla hankkeen saamen kielillä.
Saamen kielten ja kulttuurin asiantuntijat yhdistävät digitaaliseen oppimisympäristöön saamelaista tarinaperinnettä ja kulttuuria teksteinä. Peliin luodaan myös saamelaista kuvastoa ja musiikkia. Näin peliympäristössä on koko ajan läsnä myös saamelainen kulttuuriperintö. Samalla kun pelaajat harjoittelevat juuri oppimiaan lukemisen taitoja, heillä on mahdollisuus oppia myös arvostamaan omalla kielellään kirjoitettuja tekstejä. Tavoitteena on, että oppijoista tulisi sujuvampia oman kielensä lukijoita ja kirjoittajia, mikä vahvistaisi myös heidän kulttuurista ja kielellistä identiteettiään.
Yhteishankkeemme tulokset ja käyttäjätukipalvelut ovat avoimesti kaikkien saatavilla sekä hankkeen aikana että sen jälkeen. Lohkanlihkkun kehitystyö vahvistaa tasavertaisia mahdollisuuksia opetella kommunikoimaan kirjoitetulla saamen kielellä ja on siten tärkeä askel kohti saamelaisten kielellistä ja kulttuurista yhdenvertaisuutta.

Tavoitteet
- Lohkanlihkku-oppimispelin kehittäminen ja jakaminen
Lohkanlihkku-pelissä on oppimismateriaalia fonologisesta tietoisuudesta (esim. kyky tunnistaa sanojen äänteitä ja manipuloida niitä), dekoodaamisesta (sanojen lukeminen), oikeinkirjoituksesta ja luetunymmärtämisestä. Adaptiivisuus eli pelaajien taitotasoon mukautuminen on pelin keskeinen ominaisuus, joka varmistaa eritasoisille oppijoille oikeanlaisen tuen luki-taitojen kehityksen eri vaiheissa. Adaptiivisuus ja erilaiset pelilliset elementit luovat kaikille pelaajalle – myös niille, joilla on haasteita oppimisessa – kattavan, hauskan ja motivoivan oppimisympäristön. Oppimistehtävien lisäksi Lohkanlihkku-pelissä on myös arviointitehtäviä. Peliä pilotoidaan saamenkielisillä oppijoilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Peli on avoimesti saatavilla heti, kun tieteellinen näyttö sen tehokkuudesta luki-taitojen oppimisen tukena on saatu.
- Opetusmateriaalin kehittäminen ja jakaminen
Saamenkielisellä opetuksella on vastassaan useita haasteita kuten yhtenäisen opetusmateriaalin puute, oppijoiden vaihteleva kielitaito ja sellaisen opettajankoulutuksen tarve, joka ottaisi huomioon saamelaisluokkien tämänhetkisen todellisuuden. Lohkanlihkku-hankkeessa kerätään tietoa saamenkielisistä opetuskäytänteistä haasteineen sekä kehitetään ja jaetaan materiaalia opettajien työn tueksi. Opettajilla on mahdollisuus osallistua käytännön koulutuksiin ja saada materiaalia, joka tukee luku- ja kirjoitustaidon oppimista ja opettamista. Oppimateriaalit ovat avoimesti saatavilla, ja niitä voidaan käyttää niin tutkimushankkeen aikana kuin sen jälkeenkin.
Rahoittajat
Kolmivuotista hanketta (3/2025–2/2028) rahoittavat Euroopan Unionin Interreg Aurora -ohjelma sekä kunkin osallistujamaan kansalliset rahoittajat. Jyväskylän ja Lapin yliopistoille kansallinen rahoitusosuus tulee Lapin liitolta.
