Metsästyksen sosiaalinen kestävyys saamelaisten kotiseutualueella
Hankekuvaus
Tutkimuksessa selvitetään kokemuksia valtion maiden metsästyksen järjestämisestä saamelaisten kotiseutualueella. Tarkastelun kohteena ovat esimerkiksi metsästykseen liittyvä oikeudenmukaisuus, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet, eri ryhmien huomioon ottaminen sekä metsästyksen yhteisölliset ja kulttuuriset merkitykset.
Tutkimusaineisto kerätään verkkokyselyllä täysi-ikäisiltä henkilöiltä, joilla on kokemusta tai tietoa alueen metsästyksestä. Vastaajiksi kutsutaan muun muassa alueella asuvia ja metsästäviä henkilöitä, muualla asuvia metsästäjiä, poroelinkeinon ja matkailun toimijoita sekä muita alueen käyttäjiä.
Tulokset julkaistaan Metsähallituksen julkaisusarjan raportissa, ja niitä voidaan hyödyntää saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnittelun tietopohjana. Aineistoa voidaan käyttää myös tieteellisissä julkaisuissa. Tulokset raportoidaan siten, ettei yksittäisiä vastaajia pyritä tunnistamaan, eikä Metsähallitukselle luovuteta henkilötason kyselyaineistoa.
Tutkimuksen toteuttaa Jyväskylän yliopisto Metsähallituksen Eräpalvelujen toimeksiannosta. Hanke toteutetaan Jyväskylän yliopiston ja Metsähallituksen Eräpalvelujen yhteisrahoituksella.