NUORVA
Sisällysluettelo
Hankekuvaus
Kun nuori kokee mielenterveyteen liittyvää oireilua, kuten ahdistusta tai masennusta, tai kun nuorella on neuropsykiatrisiin piirteisiin liittyviä haasteita, kuormittaa huoli omasta nuoresta myös vanhemman jaksamista. Jyväskylän yliopiston ja MIELI Suomen Mielenterveys ry:n yhteistyönä toteuttamassa Nuorten vanhemmat (NUORVA) -tutkimuksessa selvitetään vanhempien hyvinvointia, voimavaroja ja kuorimitusta sekä tarpeita ja toiveita palvelujen kehittämisen näkökulmasta, kun perheessä on 12–22-vuotias mielenterveyden oireita tai neuropsykiatrisia haasteita kokeva nuori.
Keväällä 2025 toteutetun kyselytutkimuksen (n = 913 vanhempaa) vastausten pohjalta tuotetaan tutkimustietoa muun muassa siitä, miten yhtäältä nuorten erityyppinen ja eri ikävaiheissa esiintyvä oireilu ja toisaalta vanhemman kokema tuki tai tuen puute eri tahoilta ovat yhteydessä vanhemman uupumukseen ja hyvinvointiin. Kyselystä saadun tiedon avulla pyritään kehittämään ratkaisuja Suomessa asuvien nuorten ja heidän vanhempiensa mielen hyvinvoinnin edistämiseksi.