Yhteisövaikuttavuuden voimalla: Perheiden elintapaohjauksen polku Pirkanmaalla (PEP)
Sisällysluettelo
Hankekuvaus
Yhteisövaikuttavuuden voimalla: Perheiden elintapaohjauksen polku Pirkanmaalla (PEP-hanke) on Pirkanmaan hyvinvointialueen koordinoima kehittämishanke, jonka tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja perheiden terveyttä sekä ehkäistä ylipainoa ja lihavuutta. Hanke vahvistaa terveyttä edistäviä elintapoja lisäämällä tietoa, osaamista ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
Hankkeessa edistetään lasten riittävää liikkumista ja tasapainoista syömistä. Tarkoitus on tuoda lasten ja vanhempien näkökulma toiminnan keskiöön ja pyrkiä muokkaamaan lasten ja nuorten arkeen vaikuttavia rakenteita, toimintatapoja ja ympäristöjä siten, että terveyttä edistävät valinnat olisivat paremmin mahdollisia kaikille. Hankkeessa kerätään lasten ja vanhempien ajatuksia teemasta ja niitä jalostetaan yhdessä tunnistettujen sidosryhmien kanssa konkreettisiksi, arjessa toimiviksi ratkaisuiksi.
Hankkeen tutkimuksellisena viitekehyksenä toimivat yhteisövaikuttavuuden (ks. Itla 2025) ja sosiaalisen markkinoinnin (ks. esim. Taiminen ym. 2024) periaatteet. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu tuo hankkeeseen tutkimus- ja sosiaalisen markkinoinnin osaamista.
1) Lasten ja vanhempien ääni kuuluviin
Ensimmäinen tutkimuskokonaisuus keskittyy lasten ja vanhempien näkökulman esiin tuomiseen. Hankkeessa tunnistetaan lasten ja vanhempien haasteita ja tarpeita, jotka liittyvät riittävään liikkumiseen ja tasapainoiseen syömiseen, sekä kerätään ideoita ja toiveita näiden edistämiseksi. Aineistoa kerätään muun muassa haastattelemalla neljännen luokan oppilaita ja toteuttamalla kyselytutkimus vanhemmille. Samalla kehitetään keinoja vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta.
2) Sidosryhmäyhteistyön kehittäminen
Toinen tutkimuskokonaisuus keskittyy sidosryhmäyhteistyön kehittämiseen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen konteksteissa. Hankkeessa kehitetään tähän kontekstiin soveltuvia tapoja tunnistaa ja johtaa erilaisia sidosryhmiä. Tämä luo pohjaa toimivalle sidosryhmäyhteistyölle ja mahdollistaa lasten ja vanhempien esiin tuomien ideoiden jatkojalostamisen konkreettisiksi käytännön toimenpiteiksi.
Hankkeen päätoteuttajana toimii Pirkanmaan hyvinvointialue ja hanketta toteutetaan tiiviissä yhteistyöttä pirkanmaalaisten kuntien kanssa. Mukana hankekonsortiossa ovat Jyväskylän yliopisto, Sydänliitto ry, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry sekä Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (HLU). Hanketta rahoittavat Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Lisätietoa hankkeesta: Yhteisövaikuttavuuden voimalla: Perheiden elintapaohjauksen polku Pirkanmaalla -hanke - pirha.fi