Esittely
Osaamisalojani ovat suomen kieli, toisen kielen oppiminen sekä työhön ja korkeakouluopintoihin liittyvät tekstitaidot ja -käytänteet.
Työskentelen avoimessa yliopistossa yliopistonopettajana, ja opetan lähinnä suomi toisena ja vieraana kielenä -opintoja. Opinnoissa perehdytään muun muassa suomeen opittavana kielenä, toisen kielen opettamiseen, kielitaidon arviointiin sekä kielitietoiseen koulutukseen. Vastaan myös suomi toisena ja viereena kielenä (S2) -aineopintojen ohjaamisesta. Lisäksi opetan S2-alaan kytkeytyviä sisältöjä hieman kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.
Aiemmin työskentelin tutkijatohtorina Ammatillinen monilukutaito rakennusalan työturvallisuuden edistäjänä (MonTTu) -hankkeessa sekä olin mukana kehittämässä korkeakoulutusta saavutettavammaksi ja kielitietoisemmaksi monikielisille hakijoille ja opiskelijoille. Erityisesti tein yhteistyötä sosiaalityön tutkinto-ohjelman kanssa. Lisäksi olen muun muassa opettanut suomea toisena kielenä kansainvälisille opiskelijoille Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksessa (Movi).
Tutkimuskuvaus
Tutkimukseni keskittyy suomen kielen oppimiseen ja käyttämiseen toisena kielenä sekä työelämän ja korkeakoulutuksen monikielisyyteen ja tekstikäytänteisiin.
MonTTu-hankkeessa olemme tarkastelleet erityisesti ammatillista monilukutaitoa rakennusalalla. Olemme analysoineet erityisesti työturvallisuuteen liittyviin kieli- ja tekstikäytänteitä.
Väittelin tohtoriksi vuonna 2024, ja väitöskirjassani tutkin korkeakoulutaustaisten maahanmuuttaneiden koulutuspolkuja, suomen kielen oppimista ja akateemisia tekstikäytänteitä.