Mika Nieminen

Mika Nieminen

Yliopistonlehtori
Yksikkö
Kauppakorkeakoulu
Sähköposti
mika.p.nieminen@jyu.fi
Tieteenalat
511 Kansantaloustiede

Esittely

Miksi Yhdysvaltojen kauppatase on alijäämäinen, kun taas Kiinan kauppatase on huomattavan ylijäämäinen, ja mitä tämä merkitsee maailmantaloudelle? Miksi BRICS-maiden kaltaiset suuret nousevat taloudet turvautuvat sekä makrovakausvälineiden että pääomaliikkeiden rajoitusten käyttöön?

Toimin taloustieteen yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa (JSBE). Tutkin, miten maiden väliset erot syvissä tekijöissä, kuten taloudellisissa preferensseissä ja arvoissa, auttavat selittämään kansainvälisen talouden pitkäaikaisia epätasapainoja, joilla voi olla merkittäviä poliittisia seurauksia. Tutkin myös makrovakauspolitiikan mahdollisia haittavaikutuksia, kuten talouskasvun hidastumista ja varjopankkitoiminnan laajenemista.

Tutkimuskuvaus

Tutkimusala ja erityisosaaminen

Tutkimusala: Kansainvälinen makrotaloustiede

Erityisosaaminen: Rahoitusvakaus ja makrovakauspolitiikka; kansainväliset pääomavirrat; pankkitoiminta ja talouden kilpailukyky

Ajankohtainen tutkimus

Parhaillaan työstän kolmea tutkimusartikkelia, joissa tarkastellaan seuraavia kysymyksiä:

  • Makrovakauspolitiikka ja pääomaliikkeiden hallinta: Mitkä tavoitteet ja olosuhteet saavat maat ottamaan käyttöön makrovakausvälineitä ja pääomaliikkeiden rajoituksia?
  • Varjopankkitoiminta ja rahoitusvakaus: Voidaanko pankkisektorin ulkopuolisen rahoituksen välityksen perusteella ennakoida rahoitusmarkkinoiden stressiä ja systeemisiä pankkikriisejä?
  • Makrovakauspolitiikka ja yritysten innovaatiotoiminta: Edistääkö vai rajoittaako makrovakauspolitiikka yritysten investointeja tutkimus- ja kehitystoimintaan?

Keskeiset tutkimusansiot ja muu toiminta

Olen julkaissut yli kymmenen vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia, joista kaksi on ilmestynyt Journal of International Money and Finance -lehdessä (AJG 3). Tieteellisen julkaisutoiminnan lisäksi olen osallistunut yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi kirjoittamalla Vieraskynä-artikkelin Helsingin Sanomiin.

Vuosina 2017–2020 sain OP Ryhmän tutkimussäätiöltä 195 000 euron tutkijatohtoriapurahan. Olen myös valmistellut merkittäviä tutkimusrahoitushakemuksia, kuten Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) Starting Grant -hakemuksen.

Opetuksessani pyrin tarjoamaan opiskelijoille käytännön kokemusta tutkimusprosessista: miten talousteoriaan perustuvia hypoteeseja muodostetaan ja kuinka niitä testataan havaintoaineistojen ja ekonometristen menetelmien avulla. Vuonna 2024 sain Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijajärjestön (Pörssi ry) myöntämän Vuoden opettaja -palkinnon.

Tutkimusyhteistyö ja yhteydenotot

Olen tehnyt tutkimusyhteistyötä eri keskuspankeissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF) työskentelevien tutkijoiden kanssa. Olen kiinnostunut uusista tutkimusyhteistyömahdollisuuksista, erityisesti sellaisista, jotka mahdollistavat tutkimusaiheideni kannalta kiinnostavien aineistojen hyödyntämisen.

Minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse tai LinkedInin kautta.

Julkaisut